Koulu­tus kannattaa

Suomen 15–29-vuotiaista nuorista noin 60 000 on vailla koulu­tusta ja työtä. Pelkän perus­kou­lu­tuk­sen varaan jäävä ihmi­nen aiheut­taa elämänsä aikana julki­selle talou­delle keski­mää­rin 370 000 euron mene­tyk­sen koulu­tuk­seen saanee­seen ihmi­seen verrattuna.

Edellä kuvattu Tervey­den ja hyvin­voin­nin laitok­sessa tehty laskelma on pitkän tarkas­te­luai­ka­vä­lin ja asetel­massa vaikut­ta­vien erinäis­ten ja osin ennus­ta­mat­to­mien­kin muut­tu­jien takia nähtävä suun­taa anta­vaksi. Samalla se kuiten­kin on oikean­suun­tai­nen aina siihen mittaan asti, että se kannat­taa ottaa vakavasti.

Koko 60 000 koulut­ta­mat­to­man henki­lön jouk­koon suhteu­tet­tuna laskelma nimit­täin tarkoit­taa sitä, että valtion talou­den kestä­vyys­vaje tulisi jota­kuin­kin hoidet­tua, jos puolet­kin näistä ihmi­sistä vain saisi koulu­tuk­sen ja pääsisi töihin. Vaikut­ta­vim­mat meka­nis­mit ovat työt­tö­myy­den alen­tu­mi­nen ja työl­li­syy­sas­teen kohoa­mi­nen. Niistä seuraa­van valtion talou­den vahvis­tu­mi­sen rinnalla voitai­siin toden­nä­köi­sesti helpot­taa myös eri tuotan­no­na­loja vaivaa­vaa työvoi­ma­pu­laa, kun työmark­ki­noi­den käytet­tä­vissä olisi nykyistä enem­män ammat­ti­tai­toi­sia työntekijöitä.

Edellä oleva kuulos­taa miltei jopa liian yksin­ker­tai­selta yhteis­kun­ta­po­li­tii­kalta, mutta kysy­mys on mahdol­li­suu­desta, jota ei pidä jättää käyt­tä­mättä. Vähintä mitä voidaan tehdä, on kehit­tää koulu­tus­jär­jes­telmä sellai­seksi, että pullon­kau­loja ei sen sisälle tai takia pääse synty­mään. Tavoit­teeksi pitää aset­taa katkea­ma­ton opin­tie perus­kou­lusta toisen asteen koulu­tuk­seen ja edel­leen kohti työelä­mää. Aikuis­kou­lu­tuk­sen tehtä­vänä puoles­taan on antaa eväät ammat­ti­tai­don kehit­tä­mi­selle, suju­valle amma­tista toiseen siir­ty­mi­selle ja mahdol­lis­ten työt­tö­myys­jak­so­jen ylit­tä­mi­selle. Kun nämä elemen­tit on saatu toimi­maan, ei kaikki valta­kun­nassa silloin­kaan vielä ole hyvin, mutta askel parem­paan on otettu. Julki­nen rahoi­tus raksut­taa inves­toin­tina tule­vai­suu­teen, jolloin tarve sen vaih­toeh­dolle eli passii­vis­ten tukien maksa­mi­selle vähentyy.

Yhteis­kun­nan tehtävä on tarjota ihmi­sille heidät yksi­löinä huomioon otta­via mahdol­li­suuk­sia pärjätä elämässä. Yksi­löi­den vastuulla puoles­taan on käyt­tää tarjo­tut mahdol­li­suu­det hyödyk­seen. Tart­tua koulu­tus- ja työti­lai­suuk­siin ja siten osal­lis­tua yhteis­kun­nan sosi­aa­li­sen ja talou­del­li­sen kestä­vyy­den raken­ta­mi­seen ja yllä­pi­tä­mi­seen. Yhtä­lön tulos on hyvin­voin­nin edis­tä­mi­nen ja syrjäy­ty­mi­sen ja köyhyy­den ennalta ehkäiseminen.

Koulu­tuk­sella oletet­ta­vasti saavu­tet­ta­vissa olevia makro­ta­son hyötyjä tavoi­tel­taessa on tarpeen pitää mielessä, että asian ytimessä on aina ihmi­nen. Tietä­myk­sen, ymmär­ryk­sen ja osaa­mi­sen kasvat­ta­mi­nen ja syven­tä­mi­nen tarkoit­taa tyypil­li­sesti vanhoi­hin rajoi­hin törmää­mistä ennen kuin ne voidaan ylit­tää. Oival­ta­mi­sen ilo on hieno ja moti­voiva koke­mus, mutta usein hermo­ja­kin koet­te­le­van työn takana. Se on hyvä muis­taa myös koulu­tus­jär­jes­tel­miä kehitettäessä.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja