Ajassa
MITÄ TEHDÄ MUOVILLE: Muovi on kaikkialla, niin myös jäte – mikä on muovin tulevaisuus?
Muovi pyörittää suomalaista kulutusyhteiskuntaa ja työllistää 12 000 ihmistä. Muovi taipuu helpolla miksi tuotteeksi vain, mutta ei kierrätettäväksi. Muovi hajoaa mikromuoviksi, joka palaa lautasillemme ravintoketjua myöten. Mikä on muovin tulevaisuus?
MUOVI
Sana tulee muovattavuudesta, joka perustuu raaka-aineen kemialliseen rakenteeseen.
– Muovi on määritelmällisesti polymeerejä plus lisäaineita, toteaa Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä.
Kärhä kertoo, että Suomessa muovia valmistaa kaksi petrokemian alalla toimivaa yritystä. Niiden tuottamia muovimateriaaleja, arkikielessä ryynejä tai granulaatteja, työstää 530 eri firmaa.
– Kaikkein merkittävin on pakkaaminen. Pakkauksiin ja muihin kertakäyttötuotteisiin menee 40 prosenttia muovituotteista.
Rakentamiseen käytetään noin 20 prosenttia muovituotannosta. Teknisiin tuotteisiin kuuluu suuri kirjo erilaisia tavaroita, kuten vaikka kypärät tai lääketeollisuuden tarvitsemat tuotteet, ja niitä on 15 prosenttia kaikesta muovituotannosta.
– Loppu on luokittelematonta kuten hygieniatuotteita, köysiä ja naruja, jotka alkavat olla jo lähellä tekstiilituotantoa, Kärhä selvittää.
KÄYTTÖ
Suomessa muovia käytetään eniten pakkauksiin ja muihin kertakäyttötuotteisiin (40 %), rakentamiseen (20 %) ja teknisiin tuotteisiin (15 %).
Muoviteollisuuden edustaja uskoo, että hyvinvointiteknologian muovituotteet ovat kasvava ala, samoin turvallisuuteen liittyvät valmisteet. Kärhä jatkaa, että perinteisesti Suomi on ollut hyvä ”kartongin päällystämisessä muovilla”. Tällä hän viittaa maitotölkkien kaltaisiin nestekartonkipakkauksiin.
”Muovin ja puun liitto” sopii Kärhän mukaan joihinkin erityistuotteisiin. Hän sanoo myös, että joissain optisissa tuotteissa Suomella on erityistä osaamista.
KIERRÄTYKSEN ONGELMAT TIEDOSSA
Muovi tehdään edelleen ehdottomalta valtaosaltaan fossiilisista polttoaineista. Muovia ei enää viedä Suomessa kaatopaikoille, mutta pääsääntöisesti se ei mene kierrätykseen.
Kärhä sanoo, että muoviteollisuuden pitää ottaa kierrätys ”positiivisena haasteena”. Hän painottaa, että muovimateriaaleja pitää kehittää edelleen ja kierrätystä tehostaa.
Kärhän mukaan Suomessa kiertää jo 30 prosenttia muovista. EU:n asettamiin tavoitteisiin on kuitenkin matkaa; 50 prosentin kierrätysaste vuonna 2025 ja 55 prosentin vuonna 2030.
Muovi pilkkoutuu luontoon päästyään mikromuoviksi eli alle 5 millimetrin kokoisiksi hippusiksi. Mikromuoveja löytyy nyt sekä Itämerestä että järvistä. Suomessa on arvioitu, että 40 prosenttia mikromuovista syntyisi kumipyöräliikenteen renkaiden ja tiemerkintöjen kulumisesta. Maailmalla arviot ovat olleet huomattavasti pienempiäkin. Merkittävä mikromuovin lähde ovat myös polyesterin kaltaiset, keinokuiduista valmistetut vaatteet. Mikromuovin tahallisen lisäämisen kosmetiikkaan esimerkiksi Ruotsi on kieltänyt, Suomi ei.
– Meidän ratkaisumme kumipyöräliikenteen mikromuoviongelmaan on hulevesien parempi puhdistaminen, Kärhä sanoo.
JÄTE
Maailmassa syntyi vuodesta 1950 vuoteen 2015 6 300 milj. tonnia muovijätettä. Siitä arviolta 9 % kierrätettiin, 12 % poltettiin ja 79 % päätyi kaatopaikoille tai luontoon.
Suomessa lainsäädäntö ei estä mikromuovisen lietteen levittämistä ympäristöön. Kärhä huomauttaa, että Rovaniemellä puhdistamolietettä jo poltetaan.
– On siis olemassa käsittelytapa, jos niin tarpeelliseksi katsotaan.
Kansainvälisissä tutkimuksissa mikromuovia on löytynyt juomavesistä, ja aivan äskettäin mikromuovia on löytynyt koehenkilöiden ulosteista, mukana myös suomalainen henkilö.
MIKROMUOVI
Luonnossa muovi pilkkoutuu alle 5 millimetrin kokoisiksi hippusiksi, joiden suurimmat lähteet ovat kumipyöräliikenne ja keinokuituvaatteet
ONKO BIO BIOA?
Muovin korvaaminen muilla, uusiutuvilla raaka-aineilla ei Kärhän mielestä ole välttämättä järkevää. Kärhä muistuttaa, että bio-etuliitteen ymppääminen tuotteeseen ei aina tarkoita biohajoavaa. Biopohjaisia, tyypillisesti maissista tai sokeriruo´sta tehtyjä muoveja on sekä biohajoamattomia että biohajoavia.
– Mopo voi lähteä markkinoijilta käsistä. Tässä on uutuuden viehätystä, ja bio saa julkisuutta. Yritykset haluavat irtisanoutua muovista, Kärhä toteaa.
Jäteongelma kietoutuu roskaamiseen, eivätkä suomalaiset ole tässä Euroopan mallioppilaita. Rantaroskien kansainvälisissä keruututkimuksissa suomalaiset roskasivat Itämeren rantoja selvästi enemmän kuin ruotsalaiset, virolaiset tai latvialaiset.
BIO
Biopohjaisista aineista tehty muovi ei ole välttämättä biohajoavaa.
Viranomaisetkin ovat joutuneet tarttumaan harhauttavaan markkinointiin, äskettäin ”biohajoavien” melamiiniastioiden tapauksessa. Tuotteita oli markkinoitu maatuvina bambuastioina, vaikka niiden materiaaleissa oli muovia.
Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat vieneet valtaisia määriä likaista, siis vaikeasti kierrätettävää, muovijätettään Kiinaan, mutta maa on nyt kieltänyt tuonnin. Niin sanotuissa kehitysmaissa jätteistä huolehtiminen on ylipäänsä puutteellista.
– Kehitysmaiden jäteongelmiin meidän ratkaisumme on parempi jätehuolto. Tämä on Suomelle myös vientimahdollisuus, Kärhä sanoo.
LUE MYÖS: Tampereen Amerplastilla: ”Vaikeaa olisi ilman muovia” (16.1.2019)
TUOTTAJAVASTUU KIERRÄTTÄÄ
– Suomessa kierrätetään pakkausmuoveja. Niitä koskee tuottajavastuu, ja se kattaa myös kierrätyksen. Sekajätteestä voidaan kerätä muoveja talteen, mutta useimmiten sekajäte hyödynnetään energiaksi, toteaa Suomen Ympäristökeskuksen eli SYKE:n erikoistutkija Sari Kauppi.
EU tavoittelee nyt lainsäädännössään olutmukien ja mehupillien kaltaisten kertakäyttöisten muovituotteiden kieltämistä.
– Näiden käyttöä kannattaakin rajoittaa, Kauppi toteaa.
Samaten Kauppi näkee täysin tarpeettomaksi mikromuovien lisäämisen kosmetiikkatuotteisiin, vaikka ne eivät olekaan mikromuovien suurin päästölähde luontoon.
KULUTUS
Muoviongelma ei ratkea vain kierrättämällä. Kulutusta pitää vähentää, jotta muovijätettä ei enää synny nykyisiä määriä.
Muiden muoviongelman parissa painivien tutkijoiden tavoin Kauppi painottaa sitä, että kaikkea tarpeetonta kulutusta on vähennettävä. Tämän ohella pitäisi ostaa vain kestävää ja mieluiten korjattavissa ja kierrätettävissä olevaa tavaraa.
Kauppi iloitsee siitä, että kuluttajien käyttämien pakkausmuovien kierrätystä hoitavia Rinki-keräyspisteitä ollaan lisäämässä. Myös taloyhtiökohtainen keräys laajenee. Haja-asutusalueilta ei yksittäisistä taloista välttämättä kannata hakea muovia erikseen. Taajamissakin on katsottava, että hakureissulla olevien kuorma-autojen reitit ovat säästävät eikä turhia kilometrejä eli hiilidioksidipäästöjä synny.
HUOLTA LISÄAINEISTA
Jos muitakin kuin pakkausmuoveja kierrätettäisiiin, Kauppia huolettaisivat erityisesti vanhojen muovituotteiden mahdolliset haitalliset aineet, varsinkin Euroopan ulkopuolelta tulevissa tai vanhoissa materiaaleissa. Niissä voi olla esimerkiksi bromattuja palonestoaineita tai hormonitoimintaa häiritsevää bisfenoli‑A:ta.
– Miten saisimme haitalliset aineet hallintaan kierrätyksessä? Kauppi miettii.
Erikoistutkija painottaa, että yksi ratkaisu on analytiikan kehittäminen aineiden ja niiden pitoisuuksien mittaamiseen. Hän aprikoi myös sitä, että pyrolyysi (kaasuttaminen) tai muovien kemiallinen liuotus, jotta raaka-aineet saataisiin puhtaampina uudelleenkäyttöön, voisi olla yksi tie muovijätteen kierrättämiseen.
ELINKAARI
Tuotteen valmistajan on kannettava vastuu tuotteestaan koko sen elinkaaren ajan.
Jäteongelman ratkaisun ytimessä on Kaupin mielestä myös digitalisoidun elinkaariajattelun istuttaminen kaikkeen valmistukseen. Tuotteen ostaja tietäisi, mistä aineksista tuote on valmistettu, ja valmistaja tietäisi, että hän joutuu ottamaan tuotteen takaisin ja kierrättämään tai uudelleen käyttämään sen.
Biopohjaisuus ja biohajoavuus menevät usein sekaisin. Siksi biohajoaviksi mainitut materiaalit saavat Kaupin empimään nimityksen aitoutta.
– Biohajoavuudelle on olemassa standardi, mutta se tarkoittaa biohajoavuutta kompostointilaitoksessa tietyissä olosuhteissa. Standardin mukainen tuote ei välttämättä hajoa kotikompostissa tai luonnossa. Lisää tutkimusta asiasta tarvitaan.
LISÄARVOA ETSIMÄSSÄ
– Haluammeko me edelleen olla sellutasavalta? Vai haluammeko me olla arvoketjun rakentajia?
VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin on ollut eturintamassa kehittämässä puukuitujen käytön uusia tekniikoita, jotka voivat ratkaista muovista johtuvia ongelmia.
– Muovi on hiilidioksidipäästöiltään kohtuullinen. Muovi on ensisijaisesti jäteongelma, Harlin kuvaa.
Suomessa kasvaa reilusti ja runsaasti uusiutuvaa, kierrätettävää ja biohajoavaa raaka-ainetta: puuta.
– Minä yritän löytää lisäarvoisia tuotteita, joita voi tehdä bioraaka-aineista. Arvo tuplaksi, eli tehdään arvokkaampia tuotteita metsistä, jotka eivät meiltä lopu kesken.
– Isoin kasvuala on kertakäyttöiset pakkaukset, joissa kuitupakkaukset lähestyvät ominaisuuksiltaan muovia. Toinen kasvuala on tekstiili. Keinokuituiset tekstiilit luetaan mikromuovin lähteiksi.
KORVAAVAT RATKAISUT
Suomessa kasvaa uusiutuvaa, kierrätettävää ja biohajoavaa raakaainetta: puuta.
– Selluloosapohjainen tekstiili on puusta tehty tuote, joka on kaksi tai kolme kertaa arvokkaampaa kuin kartonki tai sellu. Kun lähdimme tekemään kehitystyötä, mikromuoviongelmaa ei vielä ollut edes horisontissa. Mutta nyt kun 60–70 prosenttia tekstiileistä alkaa olla polyesteriä, olemmekin samalla ratkaisemassa mikromuoviongelmaa, Harlin toteaa.
Harlin on ollut kehittämässä puusta selluloosakarbamaattia, josta pystytään kehräämään lankaa jo olemassa olevissa viskoositehtaissa.
– Puolet kiinalaisesta tehtaasta on siirtynyt tänne. Ja kiinalaisesta tehtaasta voidaan poistaa vaarallisimmat vaiheet kokonaan, rikkihiilen ja ksantaanin valmistus, Harlin kuvaa niin taloudellisia kuin ympäristöhyötyjäkin.
YHTEISKUNNALTA TAVOITTEET, YRITYKSILTÄ BISNES
– Kyllä, yhteiskunnan on asetettava tavoitteet, mutta yhteiskunta on huono sanelemaan suoraan keinot, Harlin mietiskelee.
Nyt ei ole esimerkiksi mitään pakotetta tehdä kestäviä tai korjattavia kodinkoneita. Sama pätee vaatteisiin.
– Kaikkein kauhein on kestokulutushyödyke, joka on tehty huonosti. On kaameaa, jos T‑paita kestää vain 2–3 pesua. Onhan se hulluutta, jos saan postilaatikkoon uuden T‑paidan joka aamu, Harlin toteaa.
Harlin kuvaa, että teknisessä osaamisessa Suomi ”ei ole heikoilla”. Vaatekuitujen lisäksi Suomessa osattaisiin kyllä tehdä kosteuspyyhkeet, siteet ja muut hygieniatuotteet biohajoavasta kuitumateriaalista, samoin tekniset suodattimet, jotka ovat nyt kaikki keinokuitua.
– Mutta miten ne tuotteistetaan? Ei meidän pitäisi pohtia, mistä me saamme sen valtavan ison tehtaan, vaan sitä, mistä me saamme ne arvoketjut ja kuluttajapinnan, Harlin sanoo melkeinpä tuohtuneena.
Lisäarvoltaan korkeampi tuote tuo aina myös enemmän työpaikkoja kuin bulkkituote, professori muistuttaa.
ARVOKETJU
Bulkkitehtaan sijasta tuote kannattaa jalostaa mahdollisimman pitkälle, niin tuotantoketjun jokainen lenkki kasvattaa lisäarvoa.
Tutkimusprofessori vannoo ”ekosuunnittelun” nimiin. Hän perää myös tarkkaa mittaristoa tuotteen elinkaaren kaikkien ympäristövaikutusten arviointiin. Tuotteen pelkkä hiilijalanjälki ei esimerkiksi paljasta mikromuovipäästöjä.
– Meidän on puhuttava tuotteen koko elinkaaresta. Meidän on siirryttävä materiaalista palveluun. Se, joka vuokraa tuotteen, tietää tuotteen materiaalit, osaa purkaa ja korjata sen. Tuotteen vuokraaja tietää jo, mitä tuotteelle tehdään, kun se tulee takaisin, Harlin kaavailee.
Koko ihmiskuntaa ja sen eloonjäämismahdollisuuksia ajatellen Harlin pohtii, lieneekö koko ruokaketju kertakäyttöisine muovipakkauksineen rukattava uuteen uskoon.
– Ei riitä, että muovi muutetaan toiseksi raaka-aineeksi. Lähiruoan ja kausituotteiden merkitys kasvaa, kasvisruokaa lisätään. Tämä on täysin sopusoinnussa ison tavoitteen eli elinympäristön kestävyyden parantamisen kanssa.
MIKROMUOVIA JÄRVIVEDESSÄ
– Isompia hiukkasia jäi haaviin eniten Kuopion satamasta, minne hulevedet ohjautuvat ja on satamaliikennettä. Pieniä hiukkasia löytyi eniten lumenkaatopaikan läheltä. Pääsääntöisesti urbaanien alueiden lähellä mikromuovipitoisuus nousee.
Tutkija Samuel Hartikainen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, mitä jäi tutkijoiden kehittelemiin erikoishaaveihin, kun Kallaveden vettä tutkittiin. Jo aiemmin oli paljastunut, että Itämerestä löytyy mikromuovia ja että pieneliöt syövät muovihippusia luullen niitä ravinnokseen.
– Makean veden tutkimustuloksiin on suhtauduttava vakavasti, sillä me saamme järvistä juomavettä, Hartikainen toteaa.
Mikromuovien terveysvaikutuksista ihmisiin ei ole tietoa. Hartikainen kuitenkin muistuttaa, että ftalaattien ja palonestoaineiden kaltaisia haitallisia aineita löytyy luonnon kiertokulusta ”jo liikaakin”. Englantilaisyliopiston tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että lähes 90 prosenttia maan teini-ikäisistä kantoi kehossaan jäämiä hormonihäirikkö bisfenoli A:sta. Näitä kemikaaleja lisätään tyypillisesti muoveihin.
Hartikainen itse on tutkinut aiemmin kierrätysmuovin haitallisten aineiden pitoisuuksia.
– Kierrätysmuovin mukana voi kulkeutua paitsi kemiaa myös mikrobeja. Olemme havainneet, että likaiseksi jääneessä elintarvikemuovissa toksiinejakin (myrkyllisiä aineita) tuottavat mikrobit voivat viihtyä, Hartikainen kertoo.
– Muovin kerääminen, kuljettaminen, varastoiminen, murskaaminen ja peseminen lisääntyvät koko ajan. Kierrättäminen voi tuottaa mikromuovia suuriakin määriä.
Niin analyysitekniikkaa kuin niiden tekniikoiden käyttöäkin pitäisi Hartikaisen mielestä tuntuvasti lisätä. Nyt ei esimerkiksi ole lakia, joka velvoittaisi jätelaitoksia seuraamaan lietteiden mikromuovimääriä.
– Puhdistamolietteet lääkeainejäämineen, muoveineen ja raskasmetalleineen ovat nyt ongelma, Hartikainen toteaa.
LUE MYÖS: Kontiolahden Phillips-Medisizella: ”Mistä muusta kuin muovista?” (16.1.2019)
ARKEMME – MUOVIA
– Kun leipäsi tippuu lattialle ja nostat sen ylös, saat leivän mukana ylös mikromuovia.
Kotimme tekstiilit, huonekalumme, astiamme, vaatteemme, elektroniset laitteemme, kenkiemme pohjat, automme ja lastemme leikkikalut ovat suureksi osaksi muovisia. Jokaisen kotona oleva pöly on pitkälti muovia, Hartikainen toteaa.
Tavallisen suomalaisen järven rantakaislikot- ja pusikot saattavat näyttää puhtailta, mutta etsivä löytää sieltä kyllä muovia. Hartikainen kertoo vieneensä erään alakoulun työpajaan kariketta Savilahden rannasta Kallavedeltä.
– Koululaiset noukkivat pinseteillä muovinpaloja 10 litran karikesangosta. Kun pinsetti nosti 250. muovinkappaleen, eivät lapset enää jaksaneet laskea.
– Lopulta kaikki muovit rikkoutuvat ja jauhautuvat, joka ikinen muovinkappale toimii mikromuovin lähteenä. Maailma on täynnä kuluneita muovinosia ja niissä on erilaisia aineita. Teollisuus vääntää sitten terveysviranomaisten kanssa kättä, ja poliitikot ja lainsäätäjät tekevät kompromisseja.
– Teollisuus tuottaa vielä nanoluokan partikkeleita väriaineisiin ja tuhansiin muihin tarkoituksiin. Tämä on kierrätyksen ja mikromuovipäästöjen kannalta huono asia, sillä niistä vapautuvien nanomuovien käyttäytymistä ei tunneta.
– Tämä on nyt sitten lisä ravintoketjukeskusteluun. Onhan siellä ketjussa tulossa meihin monia muitakin myrkkyjä ja aineita, mutta kukaan ei osaa vielä sanoa, mitä ne kaikki lopulta vaikuttavat. Kaikki on kyllä tutkittavissa, jos vain halutaan, myös kierrätysmuovin kemialliset ja mikrobivaarat, Hartikainen tähdentää tutkimukseen satsaamisen tarvetta.
MUOVIVERO
Muovitiekartta esittää muoviveron käyttöönoton selvittämistä muovin tuottamien ongelmien yhdeksi ratkaisuksi.
Kehitysmaiden muoviongelmiin Hartikainen ei enää taivu tarjoamaan ratkaisuksi parempaa jätehuoltoa, vaikka hän sellaisissa projekteissa mukana on ollutkin. Jätehuoltoa tarvitaan noissa maissa vain silloin, jos niiden asukkaat ohjaillaan noudattamaan länsimaista tuodun kertakäyttökulttuurin sääntöjä. Hartikainen puhuu asiasta ”uuskolonialismina”.
– Pitää tuottaa jätteitä, jotta pitää järjestää jätehuolto.
Muovin käytön ”järkeistäminen” – se on Hartikaiselle avain muovin tuomien ongelmien ratkaisuun. Kaiken kulutuksen vähentäminen ja tavaroiden suunnitteleminen niin, että ne ovat kestäviä ja kierrätettäviä eli Harlininkin mainitsema ”ekosuunnittelu” kelpaa myös Hartikaiselle.
Muovitiekartassa idean asteella esitelty muovivero käy sekin Hartikaiselle.
– Muovi on liian halpaa, ja halpana liian helposti pois heitettävää.
Puusta jalostettujen tuotteiden kehittäminen muovia korvaamaan miellyttää Hartikaista. Se työllistäisi ja toisi tuloja.
– Selluloosa on nyt aliarvostettu raaka-aine. Eikö sitä voisi myydä muuksi kuin vessapaperiksi kiinalaisille?
Hartikainen muistuttaa, että uusien tuotteiden kehittelyssä olisi tärkeää pitää puu puuna ja muovi muovina. Tutkija toteaa, että puu-muovikomposiittien kierrättäminen tai jätteistäminen vasta hankalaa onkin.
Lue tästä lisää Muovitiekartasta
MITÄ JOKAINEN VOI TEHDÄ?
Jokainen suomalainen kuluttaja voi vähentää muovista johtuvia ongelmia omilla valinnoillaan. Suojelupäällikkö Jouni Nissinen Suomen Luonnonsuojeluliitosta antaa käytännön neuvot.
- Vähennä kulutusta. Ostamatta jätetty tuote on kaikkein ympäristöystävällisin tuote.
- Osta mahdollisimman vähän vaatteita, pese niitä mahdollisimman harvoin, ja kuluta vaatteet loppuun. Voit myös vaatia pesukonevalmistajilta sellaisten nukkasihtien kehittämistä, että keinokuituvaatteista ei joudu mikromuovia jätevesiin. Mikromuoviongelman takia kannattaa harkita siirtymistä (luomu)luonnonkuiduista valmistettuihin vaatteisiin ja tekstiileihin.
- Vähennä autoilua, sillä autonrenkaista ja tiemerkinnöistä syntyy suuri osa mikromuoveista. Suosi kävelyä, polkupyöräilyä ja julkista liikennettä, varsinkin raideliikennettä, sillä kiskoista ei aiheudu suoraan mikromuovisaastetta.
- Älä osta mikromuoveja sisältävää kosmetiikkaa tai maaleja. Jos olet epävarma tuotteen ainesosista, kysy myyjältä.
- Kierrätä ja hävitä muoviroskat oikein ja paikallisen jätehuoltolaitoksen ohjeiden mukaisesti.
- Jos haluaa välttää muovia tehokkaasti, oma ruokatalous on mietittävä uusiksi. Vältä kertakäyttömuoviin pakattua ruokaa ja suosi hallien ja torien irtomyyntiä oman korin tai vastaavan kanssa. Etsi ja mene mukaan ruokapiiriin tai suorahankintaryhmään, ja vaadi niidenkin tuottajia tarjoamaan elintarvikkeet ilman turhaa pakkaamista.
Jouni Nissinen toteaa, että muoviongelmien torjumiseksi koko suomalainen elintarvikejärjestelmä vaatii isoja muutoksia, sillä se perustuu ruoan pakkaamiseen kertakäyttöisiin muovipakkauksiin. Eurooppalaiset ympäristöjärjestöt ovat todenneet tutkimuksissaan, että yleisen väitteen vastaisesti muoviin pakkaaminen ei ole vähentänyt ruokahävikkiä. Poisheitetyn ruoan osuus on lisääntynyt muovipakkausten lisääntymisen kanssa. Ruokahukka on iso ilmaston lämpenemistä kiihdyttävä ongelma. Muovipakkauksissa piilee myös vaara vahingollisten kemikaalien siirtymisestä ruokaan. Nissisen mukaan muovin raaka-aineverolla muovia korvaavista aineista tulisi tehdä kannattavia, samoin panttijärjestelmä tulisi ulottaa kaikkiin muovipakkauksiin, ei vain pulloihin.
TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JOHANNA KOKKOLA JA JYRKI LUUKKONEN
LUE MUOVISTA MYÖS:
Tampereen Amerplastilla: ”Vaikeaa olisi ilman muovia” (16.1.2019)
Kontiolahden Phillips-Medisizella: ”Mistä muusta kuin muovista?” (16.1.2019)
