OIVALTAJA: Kimmo Kortelainen: ”Kurssi auttoi löytämään tilinpäätöksestä ne olennaiset jutut”

teollisuusliitto

Kimmo Kortelainen on Naantalissa sijaitsevan Finnfeeds Oy:n pääluottamusmies.

– Me ollaan suuri luonnonmukaisen betaiinin ja inositolin tuottaja. Niitä käytetään esimerkiksi rehuihin, kosmetiikkaan ja lääketeollisuuteen, kertoo Kortelainen.

Entisen TEAMin jäsenenä hän käänsi opiskeluhistoriassaan uuden lehden mennessään huhtikuussa yritystalouden kurssille Murikka-opistoon. Aiemmin hän oli käynyt Kiljava-opistolla luottamusmies- ja työsuojelukursseja.

Yritystalouteen perehdyttiin Murikassa muun muassa pelaamalla laudalla yrityspeliä, jossa opiskelijat laitettiin miettimään yrityksen omistajan näkökulmasta tuotteiden valintaa, kehittämistä, myyntiä ja hinnoittelua. Kortelainen piti peliä kiinnostavana ja liiketoimintaa realistisesti kuvaavana.

– Täytyi koko ajan miettiä, mikä valinta johtaa mihinkin. Jos on liian arka tai liian rohkea, niin kumpikaan ei ole hyvä.

”Kurssilla oppi lukemaan tilinpäätöksen tunnuslukemia paremmin. Osaa suhteuttaa, mikä on tärkeää.”

Kurssi vahvisti Kortelaisen osaamista pääluottamusmiehenä ja antoi lisää rutiinia talouspuolen asioiden käsittelyyn.

– Siinä oppi lukemaan tilinpäätöksen tunnuslukemia paremmin. Osaa suhteuttaa, mikä on enemmän tärkeää ja vähemmän tärkeää, löytää sieltä joukosta ne olennaiset jutut.

Käytännön hyödyt ovat tulleet ilmi esimerkiksi yhteistoimintapalaverissa, joita työnantajan kanssa pidetään neljästi vuodessa.

– Kun käydään läpi tasetta ja tilinpäätöstä, niin tietää mistä mikäkin numero tulee ja mihin ne vaikuttavat. Tietysti kun ollaan kansainvälinen firma, niin kaikista luvuista ei voi saada kaikkea tietoa, selvittää Kortelainen.

Yritystalouskurssin osallistujilla oli taustaa sekä TEAMista, Puuliitosta että Metalliliitosta. Vaihtelua ja erilaisia näkökulmia yritystoimintaan oli muutenkin paljon.

– Meitä oli pienistä ja isoista firmoista, monen eri työehtosopimuksen piiristä.

Murikkaan menoa Kortelainen suosittaa muillekin.

– Puitteet ovat hyvin, varsinkin nyt remontin jälkeen. Kurssit ovat mielenkiintoisia, aina on hyvä saada lisää tietoa työelämästä. Ja ruokakin vielä on hyvää!

 

YRITYSTALOUS-KURSSI

KIMMO KORTELAINEN

Prosessinohjaaja
Pääluottamusmies
Finnfeeds Oy
Neste Oy:n työntekijät ao. 31

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ