Hyvinvointi on perusasioista huolehtimista

Terveydestä ja hyvinvoinnista on kehkeytynyt iso bisnes. Bisneslogiikassa yksilön hyvinvointi on pilkottu pieniin osiin niin, että jokaiseen osaan on tarjolla tehokkaaksi mainostettu hoito, tuote tai rohto. Markkinointi toteutetaan lääketieteellistä asiantuntijakieltä jäljitellen, mutta se on vain muoto usein ohuen sisällön verhoamiseen. Perusviestit kiteytyvät pariin päälinjaan. Ne ovat huolen aiheuttaminen tai paratiisilla houkutteleminen.

Näin on erityisesti itsehoitoon liittyvien palveluiden ja tuotteiden kanssa. Kun ostat ”salsasalvan” ja hierot sitä ohjeiden mukaan kolottaviin niveliisi, tanssahtelet kepeästi vaikka läpi yön. ”Puristepilleri onnenkantamoinen” puolestaan lataa kroppasi täyteen sieltä muutoin niin tyypillisesti puutteenalaisiksi jääviä vitamiineja, minkä kautta ovelasti vaikuttamalla se tuottaa kaupan päälle vielä iloista mieltäkin.

Kun edellä kuvatun kaltaisia viestejä tulee toistuvasti vastaan kaikista kanavista sosiaalinen media mukaan lukien, ei ole ihme, että tavallinen kansalainen saattaa alkaa tunnistaa itsessään niissä kuvattuja oireita tai riskialttiita ominaisuuksia ja miettiä, voisiko omaa olotilaa jotenkin kohentaa? Olisihan se mukavaa, jos purkista popsimalla saisi lisää fyysistä ja älyllistä suorituskykyä sekä tasapainoisia tunnelmia, tai jos tv-kaupan wow-efektiivisen treenihärpöttimen avulla voisi kalkkiksenakin kirmailla kuin kasvuikäinen.

Näköala on houkutteleva, mutta ongelmana vain on se, että terveys ja hyvinvointi ovat kokonaisuus, minkä sisällä yksittäiset tekijät ovat monin tavoin yhteydessä toisiinsa. Niinpä täsmätoimenpiteinä kaupatut erilliskonstit kuten esimerkiksi erinäiset ihmedieetit johtavat ennemmin epätasapainotiloihin kuin tuloksiin. Toisaalta jos rikkumattoman terveyden ja hyvinvoinnin tavoittelu asetetaan arvoksi korkeimmaksi, painuu unohduksiin se, että osa elämää ovat myös ne vaiheet, jolloin kaikki ei ole niin hyvin, tai asiat ovat jopa huonolla mallilla. Ja silti elämänsä voi kokea antoisaksi ja mielekkääksi.

Kun asiantuntijoiden kanssa puhuu terveydestä ja hyvinvoinnista, nousee keskeiseksi teemaksi perusasioista kuten unesta, ravitsemuksesta, liikunnasta ja sosiaalisista suhteista huolehtiminen. Niiden terveyttä ja hyvinvointia edistävä toteuttaminen ei vaadi ihmetekoja. Liikkeelle on hyvä lähteä omien mieltymysten pohjalla. Toteuttamisessa puolestaan tarvitaan realistisia tavoitteita, pitkäjänteisyyttä ja tekoja, mutta myös ymmärrystä itseä kohtaan, jos kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.

Edellisen rinnalla on hyvä tarkastella, että ympäristö, kuten esimerkiksi työpaikka, ei aseta kohtuuttomia vaatimuksia. Jos niin on, ei tilanne korjaudu, vaikka nukkuisi, aterioisi ja liikkuisi terveellisesti. Mikäli ongelmia esiintyisi, kannattaa niiden ratkomisessa kääntyä oikeiden asiantuntijoiden puoleen. Keinoja ja ratkaisuja löytyy, kunhan ongelma osataan ensin tunnistaa.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja