KOKIJA: Jorma Niiranen aktiivimallin leikkurissa: ”En tämmöistä pelleilyä ala”

teollisuusliitto

Aktiivimalli oli keino näpäyttää työtöntä kynsille, sanoo aktiivimallin leikkuriin joutunut Jorma Niiranen.

Limingassa asuva Jorma Niiranen, 61, ei ole työvoimatoimiston asiakkaana kaikkein yleisin tapaus. Harvalla on yli 40 vuoden yhtäjaksoinen työura takana, kuten Niirasella. Se ei estänyt häntä joutumasta työttömyyskorvausta pienentävään aktiivimallin leikkuriin.

Niiranen ehti olla ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella vajaan vuoden ajan, kun leikkuri 2. huhtikuuta alkaen iski. Päätös ei tullut hänelle yllätyksenä.

– Koska seuraan aikaani, olin tietoinen, millaiset kriteerit oli annettu ja tiesin, etten niitä saavuta.

Hänen mukaansa taloudellista menetystä pahempi oli henkinen kolaus.

– Tuli tunne, että minuun ei enää luoteta, enkä tämmöistä pelleilyä ala.

PITKÄ URA TERÄSTEHTAALLA

Koska jokaisen ihmisen elämäntilanteeseen vaikuttaa henkilöhistoria, kerromme Niirasen tarinan työuran alkuvuosista lähtien.

– Maalaispoikana piti päästä töihin ja autorahaa tienaamaan. Olin letkuapinana (bensiinin tankkaajana) ja kaupassa. Armeijaan menin vapaaehtoisena, että pääsisin pois aiemmin.

– Kun tulin tammikuussa 1977 siviiliin, niin Raahen Rautaruukilla töissä ollut sukulainen sanoi, että siellä tarvitaan miehiä, mene sinne! Minä hain, ja niinhän ne perhana ottivat minut.

– Alussa olin vuorohommissa uunimiehenä. Nuorena sitä tekee kaikkea, mistä saa rahaa. Huomasin, että vuorotyö ei minulle sopinut. Olin väsynyt. En aina tiennyt, mikä päivä on menossa. Mutta sitten pääsin päivävuoroon tekemään käyttömiehen tehtäviä.

Niirasen ura Rautaruukilla pyörittämässä suurta terästuotantoa kesti yli 40 vuotta. Vakituisen työpaikan saanut Niiranen perusti Leena-vaimon kanssa perheen. Työpaikalla ammattiyhdistysliike tempaisi miehen mukaansa.

– Ne haastoivat heti nuoren miehen, että ryhdypä tuohon ja tuohon. Olin osastonluottamusmiehenä kymmeniä vuosia. Työsuojeluasioihin osallistuin ja olin lehteä tekemässä.

– Perhe kasvoi. Kun kahdesta lapsesta jälkimmäinen syntyi parikymmentä vuotta sitten, katsoimme, että pieni elämänmuutos on paikallaan ja muutimme Liminkaan.

Niirasen työmatka piteni 120 kilometriin päivässä, mutta hän kertoo nauttineensa tien päällä olosta ja siitä, että työpaikka ei ollut koko ajan elämässä läsnä.

”Pitäisi käydä ilmaiseksi töissä, eikä lomailla missään. Olen yli 40 vuotta maksanut jäsenmaksuni, eläkemaksuni ja veroni.”

Iän myötä Niirasta alkoivat vaivata kulumavammat. Olkapäitä ja ranteita leikeltiin. Monen operaation jälkeen työnteosta tuli hankalaa, eikä hän entiseen tahtiin pystynyt lapioimaan.

– Kun raskaita hommia joutui tekemään prosessissa, paikat rapistuivat. Huomasin, että työnteko rupeaa olemaan niin hidasta, että nuoret menivät jo ”kahen puolen ohi”.

– Sitten siinä pyöri yksi hyvä tyyppi, joka oli kesälomittajana ja teki pätkiä, jotka aina vain uusittiin, eikä työsuhteen vakinaistaminen edistynyt. Päätin, että kun minulle tulee 60 vuotta täyteen, sanon itseni irti, että poika pääsee töihin.

– Otin karenssit kylmästi vastaan, ja olen ne kärsinyt. Tässä sitä ollaan. Nyt ne meinaavat, että pommitetaanpa vielä tuota äijää, että kestääkö se tätä aktiivimallia. Kyllä minä sillä ajatuksella töistä lähdin, että ansiosidonnaiset riittäisivät siihen asti, että pääsen eläkkeelle.

NÄPÄYTYS TYÖTTÖMÄN KYNSILLE

Niirasen mielestä aktiivimallissa ei ole mitään järkeä, eikä siitä hyödy kukaan.

– Mitä se merkitsee, että pitäisi 18 tuntia tehdä töitä? Kuka siitä hyötyy? Jos on kolme tuntia päivässä jossakin firmassa, niin eihän siinä kerkeä saaman kunnolla edes haalareita päälle. Ruokatunnin ja kahvitunnit juuri pitämään ja käymään saunassa, hän nauraa.

Niiranen arvelee, että mielekäs työ ei aktiivimallissa ole sen perimmäinen tarkoitus.

– Se on selvää tilastojen siivousta ja oman kilven kiillotusta ministereille, jotta nämä saavat sanoa, että ”mehän tässä saatiin työllisyys nousuun.”

Niiranen pitää aktiivimallia yhtenä tapana nöyryyttää työtöntä.

– Tämä on muistutus onnettomalle ihmiselle, joka on työtön, että sinä et ole mitään. Olet aivan nolla ja sinua voidaan näpsäyttää milloin vain kynsille. Sinulle ei kuulu yhteiskunnassa mitään muuta kuin työn teko, jos sitä vain jostakin löytyisi.

Työttömyysaikanaan Niiranen on hakenut työtä, mutta työpaikkaa aktiivisuus ei ole tuottanut.

– TE-toimisto on soittanut kolmen kuukauden välein, ja tässä on oltu hengessä mukana. Ne ovat siellä olleet innokkaina, ja minä olen ollut innokkaana, eli jos sitaatteihin laitetaan, ne ovat niin kuin tarjoavinaan. Tällaiseksi on mennyt tämä maailma.

Työvoimakoulutusta Niiraselle ei ole tarjottu, vaikka miehen asenne opiskeluun on myönteinen.

– Kyllä minä opiskelemaan lähden mielelläni. Vapaa-aikanakin käyn kirjastossa ja käytän somea ja kaikkea, mitä tietokoneelta löytyy.

Opiskelu on Murikan kurssit käyneelle miehelle tuttua, ja kurssitus kiinnostaa.

– Totta kai! Kurssilla me näemme toisiamme. On vertaistukea ja oppii uutta, joka poikkeaa rutiineista. Olisi hienoa käydä vaikka kirjoittajakurssi tai elämänhallintakurssi siitä, miten selviydyn tukiviidakosta. Siinä menisi monta päivää rattoisasti.

TARJOLLA NOLLASOPIMUS

Niirasen kokemukset työnhausta eivät toistaiseksi ole olleet mieltä ylentäviä.

– Hain autonkuljettajaksi. Se olisi ollut autonsiirtelijän homma. Työnä oli ajaa asiakkaiden autoja halliin ja sieltä pois. Rekrytointi vastasi, että haluatko, että siirrämme sinun työnhakusi ja tietosi kolmannelle osapuolelle. Sanoin, että en, minun tiedoillani ei ruveta kauppaa käymään. Ne siirtävät vuokrafirmoille työpaikat. Vuokrafirmoissa työntekijät ovat nollasopimuksella. Olet vain työnhakija, ei sinulle siitä makseta. Lienetkö silloin pois tilastosta?

Puhelinmyyntiä Niiraselle ehdotettiin. Tosin häntä ei siihen palkattu.

– Ei minusta taida sellaisiin hommiin olla. Jos sata ihmistä pannaan puhelinmyyntiin, niin voi olla, että niistä viisi viihtyy ja saa myytyä.

Niiraselle on tullut mieleen sekin kysymys, että mihin täällä hänen kaltaisensa ihminen yleensä töihin pääsee?

– Ryskätöitä ja prosessitöitä en jaksa enää tehdä. Joku asiakaspalvelupäällikön tai henkilöstöpäällikön homma voisi toimia. Mutta minä olen niin ruma ihminen, ettei minusta oikein asiakaspalvelijaksikaan ole, varsinkaan, kun välillä saatan sanoa nassauttaa.

Jorma Niirasen lisäksi työttömäksi joutui myös kaupan kassana toiminut vaimo Leena Niiranen, kun kauppa lopetettiin. Hänkin joutuu aktiivimallin leikkuriin.

”Oikeistovoimat jylläävät. Puhuvat jopa liberalismista, mutta en tiedä onko se vähän liian kallis sana käytettäväksi pelkästä kyykyttämisestä.”

Työttömien mielivaltainen kohtelu harmittaa Niirasta.

– Se on selvä merkki siitä, että oikeistovoimat jylläävät. Puhuvat jopa liberalismista, mutta en tiedä onko se vähän liian kallis sana käytettäväksi pelkästä kyykyttämisestä.

– Me pienituloiset teemme vain töitä tämän yhteiskunnan eteen. Käymme töissä ja kaupassa, joskus menemme lomallekin johonkin muualle, ja yritämme elää normaalia elämää. Näille ei riitä se. Pitäisi käydä vielä ilmaiseksi töissä, eikä käydä lomalla missään. Kun puhutaan maksajasta, niin minäkin olen yli 40 vuotta maksanut jäsenmaksuni, eläkemaksuni ja veroni.

Taloudellinen menetys ei Niirasen mielestä ole hänen kohdallaan yhtä kohtalokas kuin häntä heikommassa taloudellisessa asemassa olevalla työttömällä.

– Ne leikkaavat peruspäivärahaa. Siinä tulee päivässä minun kohdallani semmoinen neljän euron ero. Ansiosidonnaiselle ihmiselle se ei ole mitenkään ratkaiseva. Henkinen kolaus siinä on kovempi. Sillä tavalla meillä on Leenan kanssa hyvin, että tuli uusi osittain varhennettu vanhuuseläke. Sen saa 61 vuotiaana. Ansiosidonnainen korvaus ei vaikuta siihen mitenkään. Me molemmat olemme sen piirissä.

– Aktiivimallin tuoma leikkaus ei meitä taloudellisesti hirveästi koettele, mutta reilua meininkiä se ei ole.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT MARKKU RUOTTINEN