VIERAILIJA: Minna Huoti­lainen: Siinä näkijä missä tekijä

He, jotka ovat olleet työelä­mässä jo 1990-luvulla, muistavat kuinka työ oli silloin erilaista. Samaa sorvia tai stans­saus­ko­netta saatet­tiin käyttää kymmeniä vuosia. Nykyään työvä­li­neet vaihtuvat useammin, niihin tulee jatku­vasti päivi­tyksiä, ohjeet saattavat olla vain englan­niksi ja työntekijä joutuu sovel­ta­maan puutteel­lisia ohjeita itse.

Monilla aloilla tuotteet ovat yksilöl­lisiä ja esimer­kiksi autoja räätä­löi­dään tilausten mukaan. Se vaatii työnte­ki­jältä aiempaa enemmän osaamista. Sellaista työnte­kijää, jolla on vuosi­kym­me­nien kokemus työelä­mästä, voi pitää työssä­op­pi­misen mesta­rina. Hän on oppinut niin monen­laista – tieto­ko­neiden käyttöä, tehtä­västä toiseen siirty­mistä ja uuden­laisia työolo­suh­teita – että hattu päästä.

Myös palau­tu­misen tarve on muuttunut. Ennen työstä palautui lepäi­le­mällä iltaisin ja rentou­tu­malla viikon­lop­puisin vaikka mökillä. Nyt työ on vaati­vampaa, ja palau­tu­mista on pakko miettiä. Vuoro­työssä ja stres­saa­vassa työssä uni on vaarassa. Aivoille huono nukku­minen on katastrofi: muisti pätkii, mieliala on synkkä tai ärtynyt, ja aivot vanhe­nevat nopeammin.

Työ ei saa estää kunnol­lista nukku­mista. Vaikka uniaika on vapaa-aikaamme, työter­veys­huollon apu ulottuu yöhönkin, jos työ häiritsee unta. Unen hoito on nykyään paljon muuta kuin nukah­ta­mis­lääk­keitä. Aikuisten unikou­lussa opetel­laan luomu-unen alkeet ja tehdään muutoksia työpäi­viinkin, jos tarpeen.

Palau­tu­misen osalta myös liikunta on tärkeää. Vaikka tekee fyysistä työtä, parasta palau­tu­mista ei ole liikku­mat­to­muus, vaan monipuo­linen hyöty­lii­kunta ja urheilu. Yksi rentoutuu koiran kanssa pitkällä kävely­len­killä tai marja­met­sällä, toinen kaveri­po­rukan kesken hikisessä sähly­mat­sissa. Kaikki liikun­nal­linen toiminta pihan haravoin­nista halon­hak­kuuseen auttaa palaut­ta­maan aivot ja kehon stres­saa­vasta työstä. Myös kevyttä liikku­mista tarvi­taan, pelkkä urheilu ei ole ainut avain.

Pohdimme Katri Saari­kiven kanssa kirjas­samme Aivot työssä suoma­laisen työelämän kehit­tä­mistä. Käyte­täänkö työnte­ki­jöiden aivopo­ten­ti­aalia ja osaamista hyödyksi? Turhasta sähel­tä­mi­sestä on päästävä pois, ja työnte­ki­jöiden on saatava työsken­nellä rauhassa, huolella ja ammattiylpeydellä.

Kuka on se näkijä, joka saa parhaat oival­lukset työpro­ses­sien, työn järjes­te­lyiden ja työvä­li­neiden kehit­tä­mi­seksi? Hannu Salaman sanoin ”Siinä näkijä missä tekijä”. Työn ääressä työn tekijä saa parhaat oival­lukset, eikä sellaisia ideoita saada johto­por­taassa. Paperi­teol­li­suu­desta on esimerk­kejä, kuinka työntekijän ehdot­tama muutos on keven­tänyt työtä, nostanut tuotteen laatua ja pienen­tänyt materiaalihukkaa.

Kuinka tällaisia oival­luksia syntyy ja otetaan käyttöön? Aivoja ei voi pakottaa, vaan resepti on yksin­ker­tainen. Työtään saa tehdä rauhassa, ilman turhaa kiireen tuntua tai kyttäystä. Ideat lausu­taan julki, ja esimies­ta­solla ne otetaan vakavasti. Kokeil­laan ja testa­taan, toimi­siko uusi idea.

Suoma­lainen työntekijä on ammat­ti­tai­toinen ja osaa myös kehittää työtään. Tämä on vahvuu­temme. Pidetään aivois­tamme, työkun­nos­tamme ja hyvästä ilmapii­ristä huolta yhdessä. Otetaan jokaisen ideat kokeil­ta­vaksi. Työtä kehit­tä­mällä saadaan parempia tuotteita, työn tekemisen tapoja ja tuotta­vuutta. Kyllä niillä pärjää kilpai­lussa kenen kanssa tahansa.

MINNA HUOTILAINEN
Kirjoit­taja on tutkija ja kogni­tio­tie­teen dosentti Helsingin yliopis­tossa. Hän sai vuoden 2017 J. V. Snellman ‑tiedon­jul­kis­ta­mis­pal­kinnon aivotut­ki­muksen tunne­tuksi tekemisestä.