Sadat liittojen hallinnoista kokoontuivat Helsingissä, kun SAK esitteli vaihtoehtonsa työttömien aktiivimallille

teollisuusliitto

Sadat aktiivit eri SAK:laisten liittojen hallinnoista kokoontuivat tänään Helsingin Messukeskukseen valmistautumaan ensi viikolla järjestettävään mielenilmaukseen hallituksen aktiivimallia vastaan. Tapaamisessa liittopäättäjät keskustelivat työttömyysturvaa leikkaavasta aktiivimallista. SAK esitteli myös oman vaihtoehtonsa mallille.

Monet jäsenet käyttivät puheenvuoroja tilaisuudessa, missä oli koolla yli 600 aktiivijäsentä eri puolilta Suomea. Teollisuusliiton puheenvuoron tilaisuudessa esitti Boliden Kokkolan pääluottamusmies ja liiton valtuuston jäsen Petri Partanen.

– Se on automaattinen työttömyystuen leikkuri, joka leikkaa niiltä, jotka eivät vielä ole tarpeeksi köyhiä elääkseen toimeentulotuella.

Partasen mielestä koko aktiivimallin voisi romuttaa, mutta hän on valmis kompromissiin.

– Hallitus voi pitää aktiivimallinsa nimen, kunhan sisältö muuttuu. Tällaiselle mallille ei ole oikeasti mitään tarvetta. Nimi jo leimaa työttömiä ihmisryhmänä laskoiksi ihmisiksi, jotka tarvitsisivat aktivoimista. Todellisuudessa töitä ei vain kaikille ole, Partanen toteaa.

”Aktiivimalli on automaattinen työttömyystuen leikkuri”, sanoi Teollisuusliiton Petri Partanen SAK:n järjestämässä liittohallintojen yhteistapaamisessa Helsingin  Messukeskuksessa 23. tammikuuta.

SAK TARJOAA KANNUSTAVAN VAIHTOEHDON

SAK esitteli kokouksessa oman vaihtoehtoisen kannustavan työllisyysmallin, jolla työttömyystukea voitaisiin uudistaa ja samalla kumota hallituksen työttömien aktiivimalli. SAK:n mukaan aktiivimallin on jo osoitettu olevan täynnä ongelmia, joiden johdosta se ei toimi hallituksen ajattelemalla tavalla. Malli on toiminnallisesti ja sisällöllisesti kelvoton.

– Sipilän hallitus on kuitenkin kiitoksen arvoinen siitä, että se on onnistunut aktivoimaan sadat tuhannet suomalaiset työskentelemään mallia vastaan, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Aktiivimallille vaihtoehtoisessa SAK:n kannustavassa työllistymismallissa työttömille määrättävät karenssit ovat nykyistä selvästi lievempiä. Rangaistuksilla pelottelun sijaan SAK:n malli kannustaa työttömiä työnhakuun takaamalla heille laadukkaat palvelut ja antamalla porkkanoita esimerkiksi lyhyen työn vastaanottamiseen.

– Kaikki työttömät ovat keskenään erilaisia, ja siksi he tarvitsevat yksilöllistä ja henkilökohtaista palvelua. Puhelinsoitto ei riitä, työtön on tavattava kasvotusten heti työttömyyden alussa, SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen huomauttaa.

SAK:n mallissa työttömällä on myös mahdollisuus opiskella kuuden kuukauden ajan ilman rajoituksia, kunhan hän tekee työllistymissuunnitelmassa olevat asiat ja on valmis vastaanottamaan työtä.

– Työvoimakoulutukseen on ohjattava etenkin heikosti kouluttautuneet työnhakijat. Resursseja on lisättävä paitsi työvoimakoulutukseen myös uraohjauspalveluihin, Väänänen sanoo.

”SIPILÄN AKTIIVIMALLI ON KAADETTAVA”

Tapaamisen lopuksi käytiin noin tunnin kestänyt keskustelu, jossa myös useat teollisuusliittolaiset pitivät kriittisiä puheenvuoroja aktiivimallia ja maan hallitusta vastaan ja ammattiyhdistysliikkeen joukkovoiman näyttämisen puolesta.

– On selvää, että Sipilän aktiivimalli on kaadettava. Meidän on näytettävä voimamme 2. helmikuuta, sanoi Janne Vainio Satakunnasta.

– On hienoa, kun kokoonnutaan ja tavataan torilla. Mutta se ei riitä. Meidän täytyy vaatia liitoilta jatkoa, meidän täytyy vaatia poliittista lakkoa. Valtaa ei kukaan meille anna, vaan se täytyy ottaa, vaati Hanna Rokkanen Hämeestä.

TEKSTI JOHAN LUND
KUVAT KITI HAILA

Lue tästä koko SAK:n vaihtoehtoinen kannustava työllisyysmalli.

SAK järjestää aktiivimallia vastustavan mielenilmaisun Helsingin Senaatintorilla perjantaina 2. helmikuuta kello 11 alkaen. Lue lisää aiheesta SAK:n verkkosivuilta.