Teollisuusliitto osallistui kesäkuussa työ- ja elinkeinoministeriön julkistaman Uudistuvan teollisuuden strategian valmisteluun. Strategian keskeisenä tavoitteena on turvata uudistuva teollinen tuotanto Suomessa ja varmistaa, että Suomi kykenee houkuttelemaan uusia investointeja. Strategia tähtää siihen, että Suomi olisi vuonna 2030 maailman kilpailukykyisin toimintaympäristö hiilineutraalisuuteen tähtäävälle teollisuudelle.
Toisin kuin julkisesta keskustelusta saattaisi joidenkin puheenvuorojen perusteella päätellä, eivät esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäävät toimenpiteet niin globaalisti kuin meillä täällä Suomessa ole pelkästään uhka suomalaiselle teollisuudelle, vaan historiallinen tilaisuus luoda maahan uutta työtä ja hyvinvointia.
Tietenkään ei ole varmaa, kyetäänkö käsillä oleva mahdollisuus käyttämään hyväksi. Jos tähän ei pystytä, olisi kotimaisen teollisuuden, ja samalla koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus uhattuna. Tietyllä tavalla tilanne on teollisuuden kannalta helppo, sillä joko yritykset mukautuvat globaaleiden markkinoiden muutokseen, tai ne kuolevat pois.
Vaikka teollisuuden uudistumisen on tapahduttava yrityslähtöisesti, on politiikalla keskeinen rooli uudistuksen mahdollistamisessa. Suomen on harjoitettava kokonaisvaltaista teollisuuspolitiikkaa, joka mahdollistaa yrityksille ennakoitavan ja vakaan toimintaympäristön, joka kannustaa investoimaan ja jossa teollisuuden edellytykset uudistumiselle on turvattu.
Vaikka teollisuuden uudistumisen on tapahduttava yrityslähtöisesti, on politiikalla keskeinen rooli uudistuksen mahdollistamisessa.
Pitkäjänteisen, teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseen tähtäävän teollisuuspolitiikan luominen on ollut Teollisuusliiton tavoitteena jo kauan. Siksi onkin ilahduttavaa, että Marinin hallitus näkee teollisuuspolitiikan keskeisen merkityksen Suomen menestyksen kivijalkana.
Keskeisiä työkaluja strategian tavoitteiden saavuttamisessa ovat esimerkiksi puhtaan ja kohtuuhintaisen energian tarjonnan turvaaminen kilpailukykyisillä hinnoilla, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostusten merkittävä kasvattaminen, lupaprosessien sujuvoittaminen ja tietenkin korkean osaamisen turvaaminen kaikilla koulutusasteilla. Ilman osaavia työntekijöitä ei teollisuutemme voi menestyä.
Hallituksen luoma strategia on kuitenkin vain yksi askel matkalla siihen, että suomalainen teollisuus uudistuu ja menestyy myös tulevaisuudessa. Siksi olisikin toivottavaa, että maan hallitus tekisi jo ensi kuun budjettiriihessään päätöksiä, joiden avulla uudistuvan teollisuuden strategiaa voidaan ryhtyä panemaan toimeen.
ANTTI MALSTE
Teollisuusliiton ulkoisen viestinnän päällikkö
Ilmastonmuutos ja sen hillitseminen eri keinoin on aihe, joka on esillä nykyään päivittäin mediassa. Erityisesti puhuttavat fossiiliset energianlähteet ja niistä luopuminen. Ilmastopaneelin puheenjohtajan Markku Ollikaisen mukaan siirtymä on iso haaste, mutta muutos pois fossiilisista tapahtuu nopeammin kuin osaamme ymmärtää.
3.5.2021
MARKKU OLLIKAINEN Helsingin yliopiston ympäristöekonomian emeritusprofessori ja tutkimusjohtaja, joka on toiminut vuodesta 2014 lähtien Ilmastopaneelin puheenjohtajana. Ilmastopaneelin tehtävänä on tuottaa riippumatonta, tieteellistä ja tutkittua tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi sekä vastata kansalaisten tiedontarpeisiin. Ollikainen on tutkinut muun muassa EU:n päästökauppaa, bioenergiaa sekä sitä, millaisella politiikalla ja ohjauskeinoilla voidaan parhaiten edistää cleantech-alaa.
Suomen hallitusohjelman tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Ilmastopaneelin puheenjohtaja, ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen pitää tätä tavoitetta täysin realistisena.
– Muutos on tapahtumassa paljon nopeammin kuin tajuammekaan. Suomi on päättänyt ilmastopolitiikan järkevistä peruslinjoista, kuten hiilineutraaliustavoitteesta. Ihmiset ja yritykset voivat luottaa, että valtio toimii tämän mukaan. Julkisen vallan tehtävänä on tarjota puitteet ympäristöystävällisten ratkaisujen kehittämiseen, Ollikainen toteaa.
Esimerkiksi Ollikainen nostaa sähköautot. Jos niiden määrää halutaan lisätä nopeammin, on valtion tuettava nykyistä enemmän yksityistä kuluttajaa sähköauton hankinnassa. Samoin on panostettava enemmän sähköautojen latausasemaverkon laajentamiseen. Myös sähköautojen akkujen kapasiteettia pitää kehittää.
– Suomessa on vanha autokanta, joka pitäisi saada uudistettua päästöttömillä ajoneuvoilla. Olisi hyvä, että markkinoille saataisiin jossain vaiheessa myös käytettyjä sähköautoja, jolloin niiden käyttö yleistyisi. Jos valtion hankintatuki uudelle sähköautolle saataisiin nostettua siirtymäkauden aikana 4 000–6 000 euroon, se voisi ratkaisevasti jouduttaa sähköautojen kauppaa.
Sähköautoihin siirtymisen arvioidaan pienentävän liikenteen hiilidioksidipäästöjä Suomessa 15–20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
ENSIN POIS KIVIHIILESTÄ
Hiilidioksidipäästöjä aiheuttavista fossiilisista energianlähteistä luopuminen tarkoittaa luopumista öljystä, kivihiilestä, maakaasusta ja turpeesta.
– Kivihiilestä ja turpeesta luopuminen on kaikkein helpointa. Maakaasu taas on fossiilisista polttoaineista kaikkein vähiten saastuttavin, mutta siitäkin on päästävä eroon. Öljy on sitten isompi pähkinä purtavaksi. Sitä käytetään liikennepolttonesteiden lisäksi myös petrokemian tuotteiden, kuten muovin, tuotannossa, Ollikainen kiteyttää.
Ensimmäisenä fossiilisista energianlähteistä lopetetaan kivihiilen käyttö sähkön tai lämmön tuotannossa. Sen käyttö on määrä lopettaa viimeistään vuoden 2029 aikana. Suurimmat kivihiiltä käyttäneet voimalaitokset ovat pääkaupunkiseudulla. Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen sulkee Hanasaaren voimalaitoksen viimeistään vuonna 2024.
Öljy on sitten isompi pähkinä purtavaksi.
Turve on ollut merkittävä kaukolämmön energialähde joissakin suuremmissa kunnissa, kuten Oulussa ja Kuopiossa.
– Turpeen energiakäyttö on kuitenkin vähenemässä Suomessa nopeasti jo lähivuosina, ja se pyritään puolittamaan vuoteen 2030 mennessä. Siihen vaikutetaan verotuksella ja EU:n päästökaupalla, Ollikainen sanoo.
– Myös teollisuudessa ollaan nyt kääntymässä poispäin fossiilisista polttoaineista. Esimerkiksi metsäteollisuudessa vanhat kattilat ovat nyt tulossa käyttöikänsä päähän. Yritysten suunnitelmissa on siirtyä turpeen käytöstä hyödyntämään sivuvirroista kertyvää biomassaa. Se tarkoittaa puunkuorta, haketta ja sahanpurua.
UUSIUTUVAA SÄHKÖÄ
Kun hiilidioksidipäästöjä halutaan rajoittaa, monet ratkaisut, kuten teolliset lämpöpumput, tarvitsevat sähköä. Silloin tarvitaan hiilivapaata sähköä. Tällaista sähköä tuottavat ydinvoima ja uusiutuvat energialähteet, kuten vesivoima, tuulivoima ja aurinkovoima.
– Tällä hetkellä hiilivapaan sähkön osuus on Suomessa 85 prosenttia ja muissa Pohjoismaissa vielä sitäkin korkeampi, tietää Ollikainen.
Vuonna 2020 Suomen sähkön ja kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt olivat yhteensä 9,4 megatonnia. Laskua edellisvuoteen oli 24 prosenttia. Viimeisen viiden vuoden aikana päästöt ovat laskeneet 40 prosenttia.
– Sähkön tuotantokustannukset ovat samalla laskeneet viime vuosina todella paljon, varsinkin jos verrataan kivihiileen perustuvaan sähköntuotantoon. Edullinen sähkö kasvattaa myös yritysten kilpailukykyä.
INNOVAATIOITA TULOSSA
Edullinen energiapohja mahdollistaa Ollikaisen mukaan suuren määrän innovaatioita. Hankkeista mielenkiintoisimpia on ruotsalaisen SSAB-konsernin siirtyminen fossiilivapaan teräksen valmistukseen.
Terästeollisuus on yksi suurimmista hiilidioksidipäästöjen lähteistä. Sen osuus globaaleista hiilidioksidipäästöistä on noin 7 prosenttia. SSAB on Pohjoismaiden suurin raakateräksen tuottaja, joka toimii maailmanlaajuisesti lähes viidessäkymmenessä maassa.
Nyt se haluaa olla edelläkävijä HYBRIT-yhteishankkeessa, jossa teräksenvalmistuksessa perinteisesti käytetty koksi korvataan fossiilivapaalla sähköllä ja vedyllä. Teräksen vetypelkistys vaatii tosin paljon sähköä ja vahvaa sähköverkkoa.
Meillä pitäisi panostaa nykyistä paljon enemmän tutkimukseen, tuotekehitykseen ja koulutukseen.
Raahen terästehdas, joka siirtyi SSAB:n omistukseen vuonna 2014, tuottaa tällä hetkellä 7,5 prosenttia kaikista Suomen hiilidioksidipäästöistä. Siellä siirtymisen uuteen tuotantomenetelmään on arvioitu tapahtuvan vuosina 2030–2040.
– Vetyinnovaatioita tehdään myös Suomessa. Meillä pitäisi kuitenkin panostaa nykyistä paljon enemmän tutkimukseen, tuotekehitykseen ja koulutukseen. Se on pitkän aikavälin kasvun tärkein edellytys. Suomessa on kuitenkin vähennetty tutkimusrahoitusta huomattavasti viimeisen viidentoista vuoden aikana, Ollikainen huomauttaa.
MYÖNTEISIÄ UUTISIA
Vaikka Suomella on tavoitteet korkealla ja se on menossa oikeaan suuntaan, näkee Ollikainen kuitenkin Britannian mallimaana ilmastoasioissa. Kakkosena tulevat Pohjoismaat, joita seuraavat Hollanti, Saksa ja Ranska.
– Britannia päätti jo vuosia sitten, että se lähtee joka tapauksessa tekemään muutosta, ovat muut siinä mukana tai ei. Ohjelmalle on siellä vahva kansan tuki ja laaja puoluekannatus, Ollikainen selvittää.
– Myös Norja ja Ruotsi ovat Suomea pitemmällä. Ruotsi on vähentänyt hiilidioksidipäästöjään jo pitemmän aikaa. Siellä on enemmän metsänieluja, sähköntuotannossa käytetään paljon vesivoimaa ja liikenteen päästöt ovat myös paljon pienemmät, Ollikainen luettelee.
Ilmastopaneelin omien tutkimusten mukaan suomalaisen hiilijalanjälki hiilinielut huomioiden on lähes seitsemän kertaa suurempi kuin länsinaapurilla, sillä suomalaisen hiilijalanjälki on 6,8 tonnia ja ruotsalaisen yksi tonni.
Ilmastotavoitteiden saavuttaminen lyhyellä tähtäimellä on Pohjoismaille myös kilpailuetu, ei pelkkää altruismia, pyyteetöntä toimintaa.
Norjassa on päätetty, että polttomoottoriautojen myynti kielletään kokonaan vuoteen 2025 mennessä, ja Ruotsissa ja Tanskassa vuoteen 2030 mennessä.
– Ilmastotavoitteiden saavuttaminen lyhyellä tähtäimellä on Pohjoismaille myös kilpailuetu, ei pelkkää altruismia, pyyteetöntä toimintaa, Ollikainen toteaa.
Yhdysvallat ja Kanada ovat asettaneet tavoitteeksi olevansa hiilineutraaleja vuonna 2050 ja Kiina 2060.
– Globaalin tilanteen kannalta meillä on nyt monia hyviä uutisia. Yhdysvallat palaa takaisin Pariisin ilmastosopimukseen. Kiina, joka on maailman suurin hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, otti helmikuun alussa käyttöön kansallisen päästökauppajärjestelmän. Erittäin tärkeää on myös Pariisin ilmastosopimuksen päästövähennystavoitteiden tarkistaminen.
Suomen ykkösraaka-aineen jalostusastetta pitää nostaa. Puurakentamisen lisääminen tuo työtä, toimeentuloa ja helpotusta ilmastonmuutokseen. Puu voi korvata betonin kerrostaloissakin.
”Osaamisessa Suomessa pysytään maailman kärjessä. On se paloturvallisuutta, äänieristystä, pitkäaikaiskestävyyttä, mitä tahansa. Tekniset asiat meillä hallitaan, mutta osaamisen kärki on erittäin kapea.”
MARKKU KARJALAINEN Tampereen yliopiston rakennusopin professori
Puurakentaminen kiihtyy Suomessa 2020-luvulla. Lisääntymässä ovat puukerrostalot, vaikka niiden määrä vielä on vaatimaton. Näin ennustaa puurakentamista läheltä seuraava Tampereen yliopiston rakennusopin professori Markku Karjalainen.
Vireillä olevien hankkeiden perusteella Karjalainen arvioi, että puukerrostalojen lukumäärä nelinkertaistuu ja markkinaosuus tuplaantuu Suomessa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Puun käyttöön kannustavat monet tekijät, eivät vähiten ilmastosyyt.
Puu rakennusmateriaalina on Karjalaisen mukaan ilmastohyvis.
– Kun metsässä kasvaa kuutiometri puuta, se sitoo itseensä tonnin hiilidioksidia ja samalla vapauttaa 700 kiloa happea ilmakehään. Puukuutio painaa noin 500 kiloa ja siitä puolet, 250 kiloa, on puhdasta hiiltä.
Hiili säilyy varastoituina puurakennuksiin, joiden arvioidaan kestävän vähintään 85 vuotta. Sen ajan hiili on poissa luonnon kiertokulusta.
– Jos puu hävitetään tai se mätänee metsässä, hiilidioksidi vapautuu ilmakehään. Mutta se kiertää. Hiili sitoutuu jälleen kasvavaan puuhun. Puun hiilitase on nolla.
KUVA KITI HAILA
Myös energiana Karjalaisen mielestä kannattaa mieluummin käyttää uusiutuvaa raaka-ainetta –esimerkiksi puuta – kuin hiiltä ja öljyä, jotka ilmakehään pöllähtäessään jäävät sinne.
Rakentamisen tarpeisiin puu riittää Karjalaisen mukaan Suomessa.
– Metsä kasvaa vuodessa 107 miljoonaa kuutiometriä. Joka sekunti puuta kasvaa 12 kuutiota. Jos pientaloon menee 25 kuutiota, niin joka toinen sekunti puuta on kasvanut pientalon verran.
Kun puu järeytyy, sen kasvu ja kyky sitoa hiiltä hidastuvat, jolloin puu rakennusmateriaalina palvelee hiilen sidontaa antaen tilaa uudelle voimakkaammalle kasvulle.
Karjalaisen mukaan puunkäytön kestävästä tasosta kinastellaan, mutta kaikessa metsäkeskustelussa puunkäyttö rakentamisessa esiintyy hyveenä.
– Sitä mietitään, onko meille tulossa liikaa sellutehtaita ja biojalostamoita. Kun tehdään pellettiä, haketta, paperia tai sellua, niistä vapautuva hiili on viiden vuoden päästä takaisin ilmakehässä, mutta puurakennuksessa se voi olla varastoituna jopa sata vuotta ja enemmänkin.
HIRSIRAKENTAMISEN SUURMAA
Suomessa perinteisesti pienet talot ja vapaa-ajan asunnot on tehty puusta. Meillä pätee se periaate, että kun asukkaat päättävät rakennusmateriaalin, he valitsevat puun.
– Meillä on noin puoli miljoonaa kesämökkiä ja vuosittain tehdään 7 000 lisää. Ne ovat noin 99 prosenttisesti puurakenteisia. Hirsirakentaminen on valta-asemassa. Vapaa-ajanrakentaminen on niin puulla kyllästetty kuin olla voi. Jos kakkosasuntojen rakentaminen lisääntyy, se lisää puun käyttöä Suomessa, päättelee Karjalainen.
Myös muiden pientalojen raaka-aine on valtaosin puu.
– Meidän pientaloistamme 85 prosenttia on puurunkoisia. Puujulkisivujen osuus on 67 prosenttia. Puurunkoisia ei aina välttämättä verhota puulla.
Suomessa on Kontion ja Honkarakenteen kaltaiset maailman isoimmat hirsitalorakentajat. Suomi kuuluu alan johtaviin maihin.
– Suomi on maailman suurimpia viejiä hirsitalopuolella. Hirsirakennuksia on viety Japaniin ja Keski-Eurooppaan. Suurin vientikohde oli Venäjä. Kauppapakotteiden takia Venäjän kauppa on tyrehtynyt, mutta Venäjä on edelleen potentiaalinen alue.
Haukkamäen koulu, Karkkila. KUVA KIMMO RÄISÄNEN / PUUINFO
ISOIN KASVUVARA KERROSTALOISSA
Suuren mittakaavan rakentamista Suomessa hallitsee betoni. Karjalaisen mukaan merkittävin puunkäytön laajenemisen osa-alue on puukerrostaloissa.
– Meillä kaikista noin kolmesta miljoonasta rekisteröidystä asunnosta 46 prosenttia on kerrostaloissa. Suomi on Espanjan jälkeen Länsi-Euroopan toiseksi kerrostalovaltaisin maa. Rakennuskanta uusiutuu noin prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2018 rakennettiin kerrostaloasuntoja 38 000 kappaletta ja asuntoja yhteensä 45 000 kappaletta.
Karjalaisen mielestä rakentamisen painopiste osoittaa, että puurakentajien kannattaa etsiä kasvua kerrostalomarkkinoilta. Tehtävä ei ole helppo.
– Se johtuu siitä, että Suomessa rakennusliikkeet ja rakennuttajat ovat viimeiset yli 60 vuotta rakentaneet kerrostalot betonista. Niillä on valmis, hyvin kilpailtu ja logistisesti selkeä toimintatapa. Kaikki työntekijät ja työpäälliköt osaavat sen. On valtava kynnys ottaa siihen rinnalle toinen rakentamistapa, jota he eivät tunne.
PUUKERROSTALOJEN MÄÄRÄ MONINKERTAISTUU
Puurakentamisen matkasaarnaajaksi Suomessa ja maailmalla itsensä määrittelevä Karjalainen oli keskeisessä roolissa, kun ensimmäinen yli kaksikerroksisen puukerrostalon rakentaminen alkoi Oulussa 24 vuotta sitten. Siitä lähtien hän on läheltä seurannut alan kehitystä, sen jokaista hanketta. Tammikuun 2020 lopussa Suomessa yli kaksikerroksisia asuinkerrostaloja oli pystyssä 87 kappaletta ja niissä 2 505 asuntoa.
Tulevaisuudessa niiden rakentamisvauhti Karjalaisen mukaan kiihtyy.
–Tuleva puukerrostalohankekanta on noin 11 000 asuntoa. Määrä on näin ollen nelinkertaistumassa lähimmän kymmenen vuoden aikana.
Puun ja betonin välillä on esiintynyt vastakkainasettelua. Sellaista ei hänen mielestään kannata ruokkia.
– Betonirakentamisella on lähes 99 prosentin markkinaosuus kerrostaloissa. Siihen määrään nähden puurakentaminen on vielä näpertelyä. Jos lasketaan mukaan kaksikerroksiset, niin puukerrostalojen markkinaosuus on kuusi prosenttia. Yli kaksikerroksissa se on alle prosentin.
Metsäntutkimuslaitos, Läyliäinen. KUVA JUSSI TIAINEN / PUUINFO
Puukerrostalojen rakentaminen lisääntyy Karjalaisen mukaan pikkuhiljaa.
– Rakennusala on vanhoillinen. Mielellään tehdään niin kuin ennenkin on tehty, ja muutokset tapahtuvat hitaasti.
Hän ennustaa puukerrostalojen markkinaosuuden kaksinkertaistuvan seuraavan vuosikymmenen aikana.
– Sen verran kohteita on tulossa, että veikkaan kymmenen vuoden päästä puukerrostalojen markkinaosuuden olevan kymmenen ja 15 prosentin välillä. Se tuplaantuu tästä päivästä.
JENKEISSÄ SE OSATAAN
Puurakentamiseen 35 eri maassa tutustunut Karjalainen on pannut merkille, että puukerrostalot ovat osassa maailmaa valtavirtaa. Yhdysvalloissa lähes 90 prosenttia kerrostaloista tehdään puusta.
– Siellä se osataan. Rankarunkorakentaminen on siellä ollut vallitseva tapa viimeiset 145 vuotta.
Yhdysvalloissa puukerrostalot ovat Karjalaisen mukaan noin 20 prosenttia betonitaloja edullisempia johtuen myös siitä, että siellä betonirakentaminen ei ole yhtä kehittynyttä kuin Suomessa.
Karjalaisen mukaan Suomessakin lähdettiin oletuksesta, että puusta tekeminen on edullista. Kun kokemattomina rakennettiin pilottikohteita, suunnittelu osoittautui työlääksi ja niistä tuli kalliimpia.
– Voi karkeasti sanoa, että kun hyvin suunnitellaan, puukerrostalo on betonitalon kanssa saman hintainen, ei valtavasti edullisempi.
Puurunko on Karjalaisen mukaan kalliimpi kuin betonirunko, mutta säästöä puurakentamiseen tuo sen nopeus. Kerrostalon teko puisista tehdaselementeistä suojan alla on betonirakentamista nopeampaa, kuivempaa ja hallitumpaa. Betonikerrostalotyömaa kestää keskimäärin 11–12 kuukautta. Puuta käyttäen päästään kuuteen kuukauteen ja jopa sen alle.
Joensuun Pihapetäjä. KUVA MIKKO AUERNIITTY / PUUINFO
ILMAPIIRI MUUTTUNUT MYÖNTEISEKSI
– Kun tyhjästä lähdettiin, oli paljon alas ampujia ja ennakkoasenteita. Tänä päivänä tämä on uskottava tapa rakentaa, luonnehtii Karjalainen 24 vuodessa ison mittakaavan puurakentamisessa tapahtunutta ajattelun muutosta.
Alussa suomalaiset hakivat oppia maailmalta. Tänään katsojavirtaa tulee Karjalaisen mukaan myös Suomeen päin.
– Ei meidän tarvitse globaalisti hävetä osaamistamme, mutta kohteita on vähän siihen nähden mitä voisi olla. Tekniset asiat meillä hallitaan, mutta osaamisen kärki on erittäin kapea.
Arkkitehtikunta on Karjaisen mukaan puurakentamisesta innostunutta, mutta rakennesuunnittelijoita on vähän. Se hidastaa kehitystä.
Karjalaisen mukaan Suomen kaupungit, kunnat ja poliittiset päättäjät rummuttavat kiitettävästi puun ympäristövaikutuksien puolesta.
– Ympäristö- ja sisäilma-asiat ja homekoulukeskustelu vaikuttavat. Massiivipuurakenteisten koulujen ja päiväkotien määrä kasvaa valtavasti. Niillä halutaan vastata terveelliseen sisäilmaan, hyvään ympäristöön ja hiilijalanjälkiasioihin.
ILMASTONMUUTOS VAUHDITTAA
Puukerrostalomarkkinoilla on Karjalaisen mukaan näkyvissä lupaavia merkkejä.
– Näyttää siltä, että suuretkin rakennusliikkeet YIT, Skanska ja NCC ovat innostuneet puurakentamisen alueista ja kohteista. Yhtenä suurena ajurina ovat ympäristöasiat.
Porvoon Laamannin polku. KUVA KIMMO RÄISÄNEN / PUUINFO
Puurakentaminen on suosittu puheenaihe Suomessa ja maailmalla.
– Jos seuraa politiikkoja ja ministereitä, he puhuvat, että suurin hyve on puurakentaminen. Maailmanlaajuinen trendi ympäristöystävälliseen rakentamiseen on nousussa. Se lisää puurakentamisen mahdollisuuksia. Mutta edelleen tarvitsemme lisää puumyönteisiä rakennusliikkeitä, rakennuttajia ja vaativien puurakenteiden osaavia suunnittelijoita.
LÄHIÖISSÄ SUURI MAHDOLLISUUS
Tulevaisuuden mahdollisuus puurakentajille löytyy Karjalaisen mukaan lähiöiden saneerauksesta.
– Sellaista on kerrostalojen energiakorjaus, lisäkerrosrakentaminen ja alueitten tiivistäminen lisäkerrosten avulla. Määräykset sallivat kerrostalojen katolle kaksi puista lisäkerrosta. Puu painaa vain viidesosan betonin painosta. Jos päätetään, että rakennetaan lisäkerroksia, puu on ylivoimaisesti paras ja kilpailukykyisin tekninen ratkaisu.
Lisäkerroksia on Karjalaisen mukaan rakennettu jonkin verran, mutta kiinnostus on vielä ollut vähäistä. Toinen mahdollisuus hänen mukaansa on se, että alun perin heikosti rakennuttuja alueita puretaan ja tilalle rakennetaan uutta.
– Meillä Suomessa on 1,4 miljoonaa kerrostaloasuntoa, ja niistä 600 000 on tehty 1960-, 70- ja 80-lukujen alkupuolella. Ne edustavat betonilähiökerrostaloja, jotka aikanaan suunniteltiin kestämään 40 vuotta. Meillä on valtavan suuri korjausrakentamisen velka.
Porvoon Rantavehnä. KUVA KIMMO RÄISÄNEN / PUUINFO
EI VARSINAISTA RAKETTITIEDETTÄ
Suomesta ei puukerrostaloja viedä maailmalle, mutta tuontia esiintyy meille päin.
– Virolaiset vievät Norjaan, ja ovat tulossa Suomen markkinoille. Samoin Suomeen on tullut Ruotsin suurin puukerrostalorakentaja.
Virolaisten tuloa selittää Karjalaisen mukaan maan halvat työvoimakustannukset, jotka tarjoavat kilpailuetua. Karjalaisen mielestä suomalaisten esteet menestyä kotimaan markkinoilla ovat lähinnä henkisiä.
– Meille on iskostunut, että puu on kilpailukykyinen ja luonteva rakennusmateriaali pienimittakaavaisissa rakennuksissa. Olen vitsaillut, että mihin yhtäkkiä katoaa kilpailukyky, kun rakennetaan kolmas tai neljäs kerros. Totta kai vaatimukset ovat haastavampia. Mutta ei se mitään rakettitiedettä ole, jos Amerikassa on puolitoista vuosisataa tehty puukerrostaloja.
Jotta puurakentaminen nousee varteen otettavaksi vaihtoehdoksi betonin rinnalla, Karjalaisen mukaan tarvitaan koko ajan uusia kohteita.
– On laskettu, että kun markkinaosuus on 10–15 prosenttia, niin rakentamisesta tulee markkinaehtoista. Paljon on puhetta, mutta kohteita toivoisi enemmän.
Kuhmolaiset edelläkävijöinä
Kuhmolainen vuonna 2014 perustettu Crosslam oli ensimmäinen yritys, joka ryhtyi Suomessa valmistamaan CLT-levyä.
”Puurakentamisen ketjusta on kasvanut kuhmolaisten merkittävin teollinen työllistäjä”, kertoo Crosslamin pääluottamusmies Vikke Kilponen. Hän on työskennellyt Crosslamilla sen perustamisesta lähtien. KUVA MISKA PUUMALA
CLT-levystä tehdään elementtejä puukerrostaloihin ja pientaloihin. Aikaisemmin CLT- levyt tuotiin Suomeen Keski-Euroopasta.
Yritys on kasvanut maltillista kahden–kolmen työntekijän vuosivauhtia, ja tällä hetkellä tekijöitä on 16. CLT-levyn kasvavasta kysynnästä kertoo se, että Suomeen on kuhmolaisten jälkiä seuraten syntynyt kolme CLT-tehdasta.
”Meidän alallamme näyttäisi noususuhdanne jopa voimistustuvan”, sanoo Elementti Sammon pääluottamusmies Markku Aittokoski. Hänen takanaan olevat elementit menevät Espoon Tuuliniityn puukerrostalotyömaalle. KUVA MISKA PUUMALA
Crosslam toimittaa levyjä viereiselle työpaikalle Elementti Sammolle, joka tekee niistä kerrostaloelementtejä. Sieltä ne kuljetetaan pystytettäviksi rakennustyömaille eri puolille Suomea. Elementtitehtaan riveissä on jo 70 työntekijää.
Kuhmo on esimerkki kunnasta, jossa koko puurakentamisen ketju näyttäytyy pienoiskoossa. Paikalliset metsäkoneenkuljettajat keräävät puun Kainuun metsistä Kuhmon sahalle, josta jatkojalostajat saavat raaka-ainetta tuotantoonsa. Puun jalostamisidea on synnyttänyt 8 000 asukkaan Kuhmoon myös hirsitalo- ja ikkunatuotantoa sekä höyläämötoimintaa.
Jäykkä, kestävä ja kevyt CLT-levy mahdollistaa kerrostalorakentamisen. CLT on massiivipuulevy, joka valmistetaan liimaamalla ristiin 3, 5 tai 7 puulevykerrosta. Levy pitää mittansa, joten sitä voidaan käyttää pysty- ja vaakarunkorakenteissa. KUVA MISKA PUUMALA
Laeista vauhtia puurakentamiselle
”Jos me jätämme käyttämättä puurakentamisen mahdollisuuden, täytyy sanoa, että emme näe metsää puilta.”
JYRKI ALAPARTANEN Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja
Puurakentamisen lisääminen on tärkeää ilmaston vuoksi, mutta myös siksi, että Suomi elää metsästä, pohtii Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja Jyrki Alapartanen.
Alapartasen mukaan ilmaston, kansantalouden ja työllisyyden näkökulmasta on tärkeää, että puurakentaminen lisääntyy. Yksi keino sen vauhdittamiseksi on lainsäädäntö.
– Se pitäisi kohdentaa rakennuslakiin ja kaavoituslainsäädäntöön, joka on kuntien kaavoitusten pohjana. Yhtä tärkeää on se, että saadaan EU-lainsäädäntöä ilmastosyistä kehittymään puurakentamista suosivaksi.
Puurakentamista tukeva lainsäädäntö voisi tuoda uusia yrittäjiä muun muassa puukerrostalorakentamiseen, jossa vielä on heistä puutetta.
– Ilman pakottavaa lainsäädäntöä kaikki riippuu siitä, kuinka moni nykymääräyksillä ja yhteiskunnan nykyohjauksella uskoo siihen, että puukerrostalojen osuus tulee kehittymään niin hyvään suuntaan, että tähän markkinaan kannattaa tarttua.
Puurakentamisen edistämiseksi valtio isona omistajana voisi Alapartasen mielestä käyttää vaikutusvaltaansa.
Palkittu Kuhmon Tuupalan koulukeskus on Suomen ensimmäinen massiivipuisista CLT-elementeistä koottu ja sääsuojassa rakennettu oppilaitos. Kantavat elementit toimitti paikallinen Crosslam Oy. KUVA MISKA PUUMALA
– Jos valtio näkee, että puurakentamisessa ilmastosyistä ja metsien käytön vuoksi on viisautta, niin miksi ei suomalainen yhteiskunta voisi olla vielä nykyistä aloitteellisempi. Meillä on valtionyhtiöitä, jotka ovat metsäsektoriin keskittyneitä. Valtiolla on alalla isoja omistuksia. Se voi halutessaan yhtenä omistajana pyrkiä ohjaamaan asioita.
Kasvava puukerrostalojen rakentaminen on Alapartasen mukaan vielä pientä sen takia, että alalla on vasta vähän yritystoimintaa.
– Ne, joilla olisi varaa ja mahdollisuus nähdä puukerrostalorakentaminen yhtenä isona uutena jalostusasteena, ovat meidän isot konsernimme Stora Enso, Metsä Group ja UPM. Niissä on pientä liikettä, mutta se on hidasta, koska miljardit tulevat niin helposti sellunkeitolla.
– Mutta näihinkin yhtiöihin vaikuttavat ilmastokysymykset, jos ne niiden arvoissa ovat todellisia.
– Työllisyyden kautta puurakentamisen lisääntyminen vaikuttaisi myönteisesti kansantalouteen, koska puutuoteteollisuus on työvoimavaltaista moneen muuhun teollisuuteen verrattuna.
– Mahdollisuuksia on paljon, mutta pitää saada aikaan laaja vaikuttamisverkosto, että nämä asiat lähtevät liikkeelle.
– Tiedämme, että kunnissa betoniteollisuudella oan paljon vaikutusvaltaa. Sen lobbaus on niin suurta, että jos kunta ei innovatiivisesti näe puurakentamisessa mahdollisuuksia, niin betoniteollisuuden lobbaus vie pienetkin kehittymisen mahdollisuudet.
– Sen takia tarvittaisiin lainsäädäntöä, joka pakottavasti ohjaa puurakentamisen lisäämistä ilmastosyistä.
Sami Kilponen valmistaa CLT-levyjä Crosslamin tehtaalla Kuhmossa. KUVA MISKA PUUMALA
Tutkimus ja koulutus kunniaan
”Jos puukerrostalorakentamista halutaan Suomessa lisätä, alan tutkimus ja koulutus pitää nostaa nousuun.”
MIKA KÄRKKÄINEN Teollisuusliiton erikoistutkija
Tuoreehkon esimerkin mukaan puukerrostaloa kokeiltiin rakentaa ilman huppua. Seurasi korjausta vaativa homeongelma. Se kertoo siitä, miten herkkää puurakentaminen on.
– Hupun alla rakentaminen pikkuhiljaa yleistyy Suomessa. On tärkeää, että huonoa säätä ei päästetä pilaamaan hyvää rakentamista, Mika Kärkkäinen pohtii.
Kun halutaan nostaa puukerrostalorakentamisesta tulevaisuuden ala, sille tarvitaan sekä tutkimus- että koulutusjärjestelmät.
– Siihen pitäisi saada mukaan VTT, jokin tekninen yliopisto ja monipuolisesti alaan linkittyviä yhtiöitä. Ilman tutkimusjärjestelmää ei päästä kunnolliseen puukerrostalorakentamiseen, eikä saada kehitettyä puurakentamisen osaamista.
Oleellista on, että tutkimuksesta saatu oppi menee jakoon kaikille koulutustasoille, ja rakennusmääräysten avulla kunnollinen rakentaminen toteutuu käytännössä.
HISTORIAN VIRHEISTÄ VOI OPPIA
Puukerrostalojen rakentamisessa ei Kärkkäisen mielestä pidä liikaa kiirehtiä ilman riittävää tietämystä ja osaamista.
– Kannattaa lähteä nousujohtoisesti liikkeelle niin, että tekninen osaaminen materiaaleihin ja tekemiseen ehtii syntyä. Riittävän kokemuksen karttumiseen menee aikansa.
Rakentaminen on Suomessa ala, jossa riittävän tutkimustiedon puuttuessa on tehty virheitä jopa niitä toistaen. Asioita on monesti opittu kantapään kautta.
– Esimerkiksi 1970-luvulla tehtiin tasakattoisia pientaloja. Niitä korjattiin harjakattoisiksi, kun huomattiin, että tasakatot vuotavat ja tulee homevaurioita. Sitten 1980-luvulla opittiin tekemään harjakattoisia. Mutta nyt tehdään taas tasakattoisia.
– 1980-luvulla pistettiin pientaloihin höyrysulut ja puoli metriä karhuntaljaa ullakolle ja 30 senttiä seiniin, niin saatiin lämmityskustannukset alas. Samalla saatiin homevaurioita, koska puurakenteet vaativat tuulettumista.
Tarja Immonen hioo valmista seinäelementtiä Crosslamin tehtaalla Kuhmossa. KUVA MISKA PUUMALA
KAIVATAAN JÄRJEN VALOA
Puukerrostalorakentamiselle on Kärkkäisen mielestä ilmaantunut paitsi mahdollisuudeksi myös uhkaksi Suomen epärealistisen tiukat ilmastotavoitteet.
– Rakentaminen on LULUCF-päästövähennystavoitteissa mukana. Puukerrostalorakentamista on esitetty lisättäväksi, koska puurakenne on hiilivarasto.
– Rajut päästövähennystavoitteet ovat toisaalta uhka kestävälle rakentamiselle. Suomessa rakennukset ovat jo ennestään energiatehokkaita, koska ne on rakennettu soveltumaan kylmään ilmanalaan. Nyt rakennusten energiatehokkuutta pitäisi nostaa entisestään. Ei tarvitse olla kovin hääppöinen profeetta nähdäkseen homeongelmia tulevaisuudessa.
– Jos Suomen itselleen asettamia maailman ankarimpia ilmastotavoitteita aiotaan saavuttaa, se tarkoittaa käytännössä, että metsien hakkuita joudutaan vähentämään ja niitä tarkastellaan lähinnä hiilinielujen kautta. Jos metsien hakkuut vähenevät, on arvoitus, kuinka paljon sieltä ohjautuu puuta sahoille ja puurakentamiseen.
– Tarvitaan järjen valoa, että tällaisia asioita pystytään ymmärtämään, ja epäsuotuisia kehityspolkuja kääntämään.
Historia Kärkkäisen mukaan osoittaa, että puu on oikein käytettynä kestävä rakennusmateriaali.
– Kaupungeissa ja maaseudullakin on sellaisia satavuotiaita puurakennuksia, jotka on aikoinaan rakennettu kunnollisesti, ja jotka ovat edelleen hyvässä kunnossa.
TARVITAAN MONITASOISIA PONNISTELUJA
Kärkkäisen näkemyksen mukaan on myös hyvä muistaa, että puukerrostalorakentamisesta toivottuja hyötyjä, kuten työpaikkoja ja vientiä, syntyy vain, jos täällä on riittävästi merkittäviä alan toimijoita.
– Merkittäviä vientiäkin harjoittavia puukerrostalorakentajia ei Suomeen itsestään synny, vaan jonkun on ne perustettava. Valtio ja kunnat ovat merkittäviä rakennuttajia suoraan sekä välillisesti kiinteistöyhtiöidensä kautta.
Valtion ja kuntien mahdollisuuksia puukerrostalojen rakentamisen edistämiseen kannattaa Kärkkäisen mielestä pohtia.
– Puukerrostalorakentaminen voi tarjota merkittäviä kasvumahdollisuuksia suomalaisille yhtiöille, mutta siihen vaaditaan ponnisteluja.
Kärkkäisen mukaan valtiovallan politiikkatoimien tavoitteena voisi myös olla puukerrostalorakentamisen ympärille muotoutuva klusteri, joka käsittää sahat, levytehtaat, rakennusliikkeet, ikkuna- ja ovivalmistajat, LVIS-yhtiöt ja monenlaiset muut alaan linkittyvät toimijat sekä teolliset integraatit.
– Puukerrostalorakentamisen yleistyminen voi tuoda tuottavuuden kasvua rakentamiseen.
Espooseen rakentuvan puukerrostalon valmiita kerrosmoduleita eli huoneistoja Elementti Sampon tehtaalla Kuhmossa. KUVA MISKA PUUMALA
Tavoitteeseen yhteistyöllä
Suomen hallitus tavoittelee rakentamisessa puunkäytön kaksinkertaistamista. Puu- ja metsäalan toimijoiden yhteisyritys Puuinfo on laskenut, mitä se vaatii.
Puuinfon toimitusjohtajan Mikko Viljakaisen mukaan hallituksen ilmoitus valtion tukemien puisten ARA-asuntojen käynnistämisavustuksen korottaminen 20 prosentilla on alalle iloinen uutinen.
Toimenpiteenä se ei puunkäytön kaksinkertaistamiseen riitä. Koko ARA-tuotannon toteuttamiseen puurakenteisena tarvitaan puuta nykytekniikalla noin 80 000 kuutiometriä, ja reilu 200 000 kuutiometriä, jos talot tehdään massiivipuusta. Puunkäytön tuplaamiseen rakentamisessa tarvitaan Puuinfon laskujen mukaan 2,6 miljoonan puukuution lisäys.
Tavoitteen saavuttamiseksi Viljakainen ehdottaa valtiovallan, teollisuuden ja eri sidosryhmien yhteistä strategiaa, jonka pohjalta ympäristöministeriön puurakentamisen toimenpideohjelma olisi mahdollista toteuttaa.
Puuinfon selvityksen mukaan kotimaan rakentamisesta löytyy puun käyttöön 8,6 miljoonan kuution lisämahdollisuus. Niin suuren määrän toteutumista Viljakainen ei pidä todennäköisenä, mutta reilu viidennes siitä voisi hänen mielestään olla hyvinkin mahdollinen.
Esimerkiksi puuta vähemmin käyttävillä rakentamisen osa-alueilla (kuten kerrostaloissa, julkisessa ja teollisuusrakentamisessa) puunkäyttö voisi kasvaa jopa 2,7 miljoonaa kuutiometriä, jos kaikki nykymääräyksin mahdolliset rakennusosat tehdään puusta.
Puuta viedään Suomesta runsaasti sahatavarana, jopa enemmän kuin Virosta, jossa jatkojalostuksen ansiosta puusta saatu kuutiohinta on korkeampi kuin Suomessa. Viljakainen uskoo, että puun jatkojalostus voisi nostaa merkittävästi Suomen vientituloja. Se ei olisi ristiriidassa sahateollisuuden intressien kanssa, koska jatkojalostajat toimivat asiakkaina sahateollisuudelle.
Vaikka työehtosopimusneuvottelut ovat vielä täydessä vauhdissa, on paikallaan katsahtaa, mitä politiikassa tapahtuu. Eduskunta palaa pian istuntotauoltaan, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö syksyllä kuumana käynyt poliittinen debatti jatkuisi viime vuoden tapaan.
Yksi tärkeä keskustelun aihe nousee mitä todennäköisimmin esiin ensi viikolla, kun Marinin hallitus kokoontuu Helsingissä ”Vuosaaren ilmastokokoukseen”. Kokouksen tavoitteena on sopia konkreettisista askeleista kohti päämäärää hiilineutraalista Suomesta. Ennakkotietojen perusteella kokouksesta on odotettavissa haastava, sillä päämäärän saavuttaminen vaatii toimenpiteitä, jotka eivät ole sieltä helpoimmasta päästä.
ILMASTOPOLITIIKKA ON TYÖLLISYYS- JA TALOUSPOLITIIKKAA
Ilmastopolitiikka tulee vaikuttamaan siihen, millaisia työpaikkoja Suomessa on tulevaisuudessa ja millä tavoin Suomen kilpailukyky kehittyy suhteessa lähimpiin kilpailijamaihimme. Hallituksen keskeiset tavoitteet työllisyysasteen nostamisesta ja julkisen talouden tasapainosta ovat myös suorassa kohtalonyhteydessä ilmastopolitiikkaan.
Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka on mahdollisuus suomalaiselle teollisuudelle. Tähän on yksinkertainen syy. Uudet teknologiset ratkaisut ja näiden käyttöönottaminen luovat valtavia mahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle. Tämä kuitenkin vaatii merkittävää panostamista tutkimus-, kehitys- ja innovaatio- eli TKI-rahoitukseen sekä sitä, että Suomessa otetaan käyttöön uusia teknologisia ratkaisuja. Referenssien saaminen on elinehto suomalaisten yritysten vientiponnisteluille.
Palkansaajien näkökulmasta on tärkeää, että ilmastopolitiikkaa toteutetaan vastuullisesti. Mikäli hallitus tekee ratkaisuja, jotka tulevat heikentämään työllisyyttä joillain sektoreilla, on näillä aloilla varmistettava työntekijöiden tulevaisuus oikeudenmukaisen siirtymän avulla.
EUROOPAN VIHREÄN KEHITYKSEN OHJELMA
Uuden Euroopan komission työn keskiössä on Euroopan vihreän kehityksen ohjelma. Ohjelma on kunnianhimoinen toimenpidepaketti, jonka tavoitteena on mahdollistaa siirtyminen ekologisesti kestävämpään talouteen. Ohjelma tähtää samanaikaisesti sekä ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun että uuden kasvun luomiseen Euroopassa. Komission paketti sisältää merkittäviä panostuksia siihen, että muutos tapahtuisi ihmisten ja yritysten kannalta oikeudenmukaisesti.
Suomen kannalta on tärkeää, että kotimaiset ratkaisut ovat harmoniassa Euroopan unionissa tehtävien ratkaisujen kanssa, ja että kykenemme hyödyntämään täysimittaisesti esimerkiksi vihreän kehityksen ohjelman tarjoamat rahoitusmahdollisuudet. Kuten kotimaassa, myös eurooppalaisella tasolla on varmistettava, että tehtävät päätökset tulevat kohtelemaan työntekijöitä reilusti.
ANTTI MALSTE Teollisuusliiton ulkoisen viestinnän päällikkö
Noin 1,3 miljardia autoa ja liikkuminen ovat suurimpia ilmastoon vaikuttavia tekijöitä. Yhä useampaa on alkanut kiinnostaa vaihtoehtoiset polttoaineet, sähköautot ja muu vähäpäästöinen teknologia. Millaisia valintoja Teollisuusliiton jäsenet ovat tehneet?
KUVA YLLÄ: Daniel Hannuksen Passat kulkee pääsääntöisesti kaasulla sekä tarvittaessa bensalla. Tulevaisuudessa mielessä siintää sähköauto. ”Uskon, että niiden teknologia kehittyy ja hinnat laskevat.” KUVA LAURI ROTKO
DANIEL HANNUS
30 000 km/vuosi Loviisa VALINTA Kaasu Volkswagen Passat
Porvoolaisen tienpätkän päässä olevalla kaasuntankkauspisteellä on hiljaista, vain hintatoteemin punaiset numerot loimottavat marraskuun harmaudessa. Mittarikentälle kurvaa valkoinen farmariauto, josta nouseva Daniel Hannus saa tankata autonsa rauhassa.
– Varsinkin aamuisin täällä on tilaa, mutta iltapäivisin on usein jonoa, hän kertoo.
Hannuksella on ollut noin 15 autoa. Merkit ovat vaihdelleet Nissanista ja Toyotasta Mersujen, Sitikoiden ja Peugeotien kautta tuoreimpaan vaihtoehtoon, Volkswagen Passatiin. Suurin osa autoista on ollut bensa-autoja, dieseleitäkin jokunen – ja nyt Hannus on liittynyt kaasuautoilijoiden hitaasti kasvavaan joukkoon.
KUVA LAURI ROTKO
Ruotsista Suomeen tuotu vuoden 2010 Volkswagen Passat on ollut Hannuksen ajossa puolisen vuotta.
– Veljelläni oli kaasuauto, ja kuulin siitä paljon hyvää. Sitten kun samalla kylällä asuva tuttavakin vaihtoi kaasuautoon ja kehui sen taloudellisuutta, ajattelin, että jos hänkin pärjää, niin kyllä minäkin.
Hannus otti laskimen käteen, pohti ja kalkuloi. Lopulta hän vakuuttui, että kaasuauto on hänelle kannattavin vaihtoehto.
– Kun Gasumilla oli vielä tarjous, että 65 euron kuukausimaksulla voi tankata lähes rajattomasti ensimmäisen vuoden, se ratkaisi asian. Dieseliä meni aiemmin 200 eurolla kuussa, joten siihen nähden säästö on aika selkeä.
KAASULLA SEKÄ BENSALLA
Tankin luukku auki, kortti koneeseen ja kaasuletku liittimellä autoon kiinni. Kun Hannus painaa vielä vihreää nappia pumpun kyljessä, alkaa tankkiin kohista kaasua. Sen laadun voi valita: maakaasu tai vähän kalliimpi, mutta ympäristöystävällisempi biokaasu.
Suomessa on noin 50 kaasuntankkausasemaa, valtaosa niistä Gasumin operoimia. Ihan joka kirkonkylästä kaasua ei siis vielä saa, ja kaasuautoilun yleistymisen yksi kynnys onkin ollut tankkausverkoston rajallisuus. Loviisan Koskenkylässä asuvalla Hannuksella lähin piste on parinkymmenen kilometrin päässä.
KUVA LAURI ROTKO
Kaasuautollakaan ei ajeta pelkällä kaasulla. Hannuksen Passatissa on saman luukun takana täyttöaukot niin kaasulle kuin bensalle, ja moottori pystyy käyttämään molempia polttoaineita. Autossa on 30 litran bensatankki, joten jos kaasuasemaa ei matkan varrelta löydy, autoilijalla ei ole heti hätää.
– Tällä yhdistelmällä autossa on aika hyvä toimintasäde. Kaasulla pääsee 500, bensalla toiset 500 kilometriä, Hannus kertoo.
Kaasuauton moottori käynnistyy kylmänä bensiinillä, ja hieman lämmettyään vaihtaa käyttämään kaasua.
– Minkäänlaista eroa kaasun tai bensan käytön välillä ei huomaa. Kaasulla ajamisen merkkinä kojetaulussa palaa vihreä merkkivalo.
YMPÄRISTÖ VAIKUTTI HANKINTAAN
Viessmannin pääluottamusmiehen työmatka Loviisasta Porvooseen on yhteen suuntaan 20 kilometriä. Koska Hannuksen perheen lasten harrastuksetkin vaativat vanhemmilta kuljetuspalveluja, vuodessa auton mittariin kertyy noin 30 000 kilometriä.
– Kun työmatkojen, lasten koulumatkojen ja harrastusten kanssa pitää vekslata, kyllä siitä minulle ja vaimolle kertyy kilometrejä kahteen autoon, Hannus nauraa.
– Julkinen liikenne kulkee jotenkuten, mutta emme pärjäisi mitenkään ilman autoa. Olen myös aina asunut maaseudulla, joten olen tottunut autolla kulkemiseen.
KUVA LAURI ROTKO
Kustannusten lisäksi Hannuksen autovalinnassa painoivat myös ympäristösyyt.
– Ilmasto- ja ympäristöasioista puhutaan paljon, ja olen alkanut miettiä omiakin tekemisiä. Kyllä ympäristö painoi vahvasti valinnassa, ja onhan biokaasu päästöiltään paljon bensiiniä tai dieseliä puhtaampaa.
Hannus sanoo seuraavansa ympäristö- ja liikennekeskustelua aktiivisesti. Hänen mielestään vähäpäästöisten kaasuautojen iso vuotuinen käyttövoimavero – vaikka onkin vain puolet dieselistä – on epäkohta, joka pitäisi korjata.
KUVA LAURI ROTKO
Daniel Hannus ajaa nyt kaasulla, mutta tähtäimessä on sähköauto. Hän uskoo, että sähköautot ovat tulevaisuuden kulkumuoto.
– Suomen kokoisessa maassa sähköauto ei ole vielä ihan joka paikkaan se paras vaihtoehto, ja ne ovat hankintahinnaltaan kalliita. Olen kuitenkin vakuuttunut, että sähköauto on tulevaisuuden ykkösvaihtoehto. Akkukapasiteetin riittävyyden ongelmat tullaan varmasti ratkaisemaan, ja myös hinnat laskevat.
Osa matkasta sähköllä
KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
ARI TIKKA
20 000 km/vuosi Lieto VALINTA Lataushybridi Hyundai Ioniq
Liedossa asuva Ari Tikka ei ole himoautoilija, mutta vuodessa mittariin kilahtaa silti noin 20 000 kilometriä. Tikka työskentelee Wallac Oy:lla Turussa, eikä 27 kilometrin työmatka maaseudulta onnistu ilman omaa autoa.
– Tarvitsen autoa lähinnä työn ja harrastusten takia. Käyn kuntosalilla pari kertaa viikossa, ja lisäksi lasten harrastukset vaativat myös kuljetuksia, kertoo Tikka autoilutarpeistaan.
Tikan autovalinta oli plug-in-hybridi, jota kutsutaan myös lataushybridiksi. Autossa on normaalin polttomoottorin lisäksi sähkömoottori ja akusto, joilla pärjää 50–60 kilometrin matkan. Pistokehybridiä ladataan yön yli tai työpäivän aikana, mutta akusto latautuu myös ajossa ottamalla talteen jarrutusenergiaa sekä hyödyntämällä polttomoottoria generaattorina.
Tarvittaessa, kuten jyrkissä ylämäissä, polttomoottori avustaa sähkömoottoria. Mitä kylmemmäksi ilma talvisin käy, sitä enemmän vastuu auton liikuttamisesta siirtyy polttomoottorin hoidettavaksi.
Hybridin etu pelkkään sähköautoon verrattuna on, että matkanteko onnistuu, vaikka latauspisteitä ei löytyisikään.
LATAAMINEN EI RASITA
Tikan hybridivalinta aikoinaan oli Hyundai Ioniq.
– Tein kovasti vertailua Toyota Priusin kanssa, mutta hintaero oli melkoinen Hyundain eduksi. Eikä toiminnassa ole ollut moittimista.
Hybridin hankintahinta on yleensä perinteistä polttomoottoriautoa kalliimpi. Silti Tikka perustelee päätöksensä taloudellisilla seikoilla.
– Hankintahinta on isohko, mutta olen laskenut, että ajaminen sen jälkeen on todella edullista. Asun sähkölämmitteisessä talossa, ja auton lataaminen öisin lisää sähkölaskua alle 20 eurolla kuussa, eli se ei käytännössä juuri näy.
Kustannuksiin vaikuttaa myös vuotuinen ajoneuvovero, joka perustuu auton päästöihin. Hybrideillä se on pienempi kuin bensiinikäyttöisillä autoilla, ja veron tasoa kevennetään lisää vuoden 2020 alussa.
Hybridiä hankittaessa suurin haaste oli puoliso.
– Hän epäili, muistaako auton aina laittaa lataukseen ja miten sen johdon kanssa pärjää. Mutta kun johdolle tehtiin teline ja selkeä paikka, ei sen laittaminen ole homma eikä mikään. Paljon työläämpää on mennä huoltoasemalle tankkaamaan kerran viikossa.
Ari Tikka seuraa tarkasti, mitä tapahtuu niin autojen teknologian kuin verotuksen rintamalla. ”Kehitys on hyvästä, mutta kuluttajan päätöksenteon kannalta on hankalaa, kun tilanteet muuttuvat koko ajan. Auto on iso hankinta, ja on harmillista, jos hankinta osoittautuu myöhemmin taloudellisesti huonoksi ratkaisuksi.” KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ
TALVI TUO HAASTEITA
Tikka sanoo, että kesäkeleissä hän on voinut ajaa Ioniqilla työ- ja harrastusmatkat lähes kokonaan sähkön voimin. Tankilla ei ole tarvinnut paljon käydä.
Talvi on sen sijaan ollut pieni haaste. Koska hybridissä ajellaan osin sähkömoottorin voimin, ei polttomoottori tuota samalla lailla lämpöä kuin normaalissa autossa. Siksi talviaikaan Tikka kaipasi sisätiloihin jonkunlaista sähkökäyttöistä lisälämmitintä.
Toki Ioniqissa oli perinteinen sisätilanpistoke, joten matkustamon pystyi lämmittämään ennen ajoon lähtöä.
– Hullua vaan on, että latausta ja lämmitystä varten pitää olla omat johdot, eli auto on kiinni monessa kaapelissa. Miksei järjestelmä voisi toimia yhdellä kaapelilla siten, että se lataisi ensin akut ja sitten jatkuisi sisätilan lämmitys. Mutta ehkä auton kotimaassa Koreassa on hieman erilaiset lämmitystarpeet, Tikka miettii.
Toinen hybridin haaste on, että Tikalla on omakotiasujana peräkärryn käytölle säännöllistä tarvetta. Ihan kaikkein raskaimpiin kuormiin hybridi ei hänen mukaansa oikein taivu. Silloin pitää turvautua vanhempien laina-autoon.
KOHTI SÄHKÖLLÄ AJOA
Niin paljon kuin Tikka Ioniqistaan pitikin, kesken tämän juttuprosessin hän möi sen.
– Se tuli kahden vuoden ikään, mutta siinä oli sen verran arvoa jäljellä, että se kannatti myydä, hän perustelee.
Tikka aikookin siirtyä täyssähköautoon, ja silmiin on osunut Seatin Mii-malli. Pienen auton hinta on painettu tasolle, joka on houkutteleva ihan tavalliselle kuluttajalle – valtion hankintatuen ja Seatin oman lisätarjouksen myötä hinta on himpun alle 16 000 euroa. Autoja ei vielä ole Suomessa, mutta tilauksia on tehty runsaasti – omaansa saa näillä näkymin odotella vuoden 2021 puolelle.
Tikka uskoo, että sähköautot ovat autoilun tulevaisuus.
– Nyt eletään murrosta, ja sähköautot tulevat muuttamaan koko systeemin. Kehitys on nopeaa ja uskon, että tekniikkana sähkömoottori vie voiton.
Sähkömoottori onkin tekniikkana yksinkertainen ja hyvin helppohoitoinen, käytännössä huoltovapaa.
– Jos sähkömoottori olisi auton alkuaikoina yleistynyt, ja joku alkaisi nyt ehdotella bensiinimoottoria autojen voimanlähteeksi, ajatus ei menisi läpi. Bensiinimoottori on paljon monimutkaisempi, kalliimpi ja vaatii paljon enemmän huoltoa.
Miitä odotellessa Tikan väliaikaisratkaisu on pieni bensa-auto. Sen hän on ottanut yksityisleasingilla.
– Minulla on ollut parikymmentä autoa, aina käytettyjä ja halpoja. Niissä tuppaa olemaan riski, että ne hajoavat kesäloman ensimmäisenä päivänä, ja sitten menee loma reissun sijaan autoa korjatessa, Tikka nauraa.
Vahvasti suosiotaan kasvattanut yksityisleasing-mahdollisuus onkin ollut herkkua.
– Saa ajaa huoletta ja edullisesti uudella autolla.
Auton merkillä ei ole ollut koskaan Tikalle suurta väliä.
– Keskustelu autojen paremmuudesta on loputon suo. Oli merkki mikä tahansa, joku haukkuu sen kuitenkin jollain perusteella.
Pystyvä auto on elinehto
KUVA JOUNI PORSANGER
EERO HETTA
20 000 km/vuosi Sodankylä VALINTA Diesel Suzuki Grand Vitara
Eero Hetalla on kahvitauon paikka, ja se sujuu mukavasti pienessä pakkassäässä, tervastulilla istuskellen. Metsurin työpäivä on alkanut aamuseitsemältä – paljon aiemmin ei voi aloittaakaan, kun pohjoisen kaamos pitää sodankyläläisen maiseman pimeänä.
– Tammikuun puolivälin jälkeen alkaa päivä pilkistää. Normihomma, kuuluu meidän neljään vuodenaikaan, Hetta hymähtää.
Työn luonne vaatii kunnon kalustoa, ja Hetan kulkuväline talven töissä on dieselillä raksuttava nelivetoinen Suzuki Grand Vitara.
– Leimikot eivät ole valtateiden varsilla. Usein perille pääsee viimeiset kilometrit vain pieniä, huonokuntoisia metsäteitä pitkin – ja aina tietä ei ole välttämättä ollenkaan.
KUVA JOUNI PORSANGER
Suzukin perässä onkin usein traileri, jonka päällä on mönkijä tai moottorikelkka, jolla viimeiset kilometrit taittuvat. Ja kun mukana on myös kalustoa, kuten moottorisaha ja pari raivaussahaa, mikään pikkuauto tai sähkövimpain ei metsurin töihin taivu.
Ympäristöasiat kolkuttavat takaraivossa, mutta dieselmittarilla ratkaisee usein raha, Hetta myöntää.
– Biodieselin hinta on sen verran kalliimpi, että yleensä tulee tankattua normaalilaatua. Jos hintaero olisi marginaalinen, tankkaisin kyllä mielellään ympäristöystävällisempää.
Ympäristö kuitenkin huolettaa, ja Hetta sanoo harkinneensa vaimon kanssa hybridiauton hankkimista. Dieselkään ei hyrise tyhjäkäynnillä kauppojen edessä.
– Jotain edes pieniä asioita pitää yrittää tehdä, koska niistä muodostuu iso kokonaisuus.
Hetta ajaa vuosittain 20 000 kilometriä. Töitä on käytännössä toukokuusta vuoden loppuun, muu aika vuodesta pidetään lomia ja keskitytään hiihtoon, juoksuun ja kalastukseen sekä nuorten urheiluvalmennukseen. Suzukin vuotuinen käyttövoimavero on lähes 800 euroa, joten siksi kevään tullen se poistetaan liikennekäytöstä ja laitetaan seisontavakuutukseen.
– Keväisin minulla on sitten kauppakassina halpa, muutaman sadan euron Nissan, joka kulkee bensalla.
KUVA JOUNI PORSANGER
Uusiutuvaa tavaraa tankkiin
Ilmastonmuutos, EU-säätely, vastuullisuuden kasvu ja öljyvarojen hiipuminen. Siinä syitä siirtyä biopolttoaineisiin.
Fossiiliset liikennepolttoaineet ovat yksi ilmastomuutoksen suurimpia aiheuttajia. Lentokoneet, laivat, skootterit, perämoottorit, nostokurjet, autot, caterpillarit, ruohonleikkurit, hullujussit ja kaivoskoneet kaikkialla maailmassa käyttävät pääasiassa raakaöljystä jalostettuja polttoaineita.
Fossiilisten polttoaineiden rinnalle on kuitenkin tarjolla polttomoottoreihin sopivia biopolttoaineita. Ensin niitä tehtiin elintarvikkeiksikin kelpaavasta rypsistä, maissista ja palmuöljystä: Ruuantuotantoon kelpaavien raaka-aineiden käyttö polttoainetuotantoon on myös aina herättänyt vastustusta. Nyt onkin jo menossa biopolttoaineiden toinen sukupolvi, jossa raaka-aineena ovat pääasiassa jätteet. Ja niitähän maailmassa riittää: paistinrasvat, lanta ja vedenpuhdistamojen liete, teurasjäte, kinkunrasvat ja elintarviketuotannon ylijäämärasvat.
Kolmatta ja neljättä sukupolvea kehitetään jo laboratorioissa. Kolmannessa sukupolvessa käytetään muun muassa leviä ja bakteereja, ja neljännessä biokemiallisten prosessien ja geeniteknologian tuottamia raaka-aineita. Niitä saamme kuitenkin odottaa vielä melkoisen tovin.
Biopolttoaineiden käytön lisääminen perustuu EU-säätelyyn, jonka mukaan jakeluyhtiöt joutuvat lisäämään vuosittain kasvavan määrän biopolttoainetta fossiiliseen bensaan. Biopolttoainevelvoite on tällä hetkellä reilut kymmenen prosenttia. Suomi on asettanut kansalliseksi tavoitteekseen EU-vaateita korkeamman 30 prosenttia vuonna 2030.
Nesteen laskelmien mukaan esimerkiksi vuonna 2022 biopolttoaineen osuus on bensiinistä seitsemän prosenttia ja dieselistä 25 prosenttia. Silloin Suomi olisi tavoittelemassaan 19,5 prosentin bio-osuudessa.
Biopolttoaineiden käyttöön voitaisiin kannustaa veroporkkanoilla, jotta ne houkuttaisivat kuluttajia, sanoo Aalto-yliopiston professori Peter Lund. Vaikka hyvän tekeminen lämmittää sydäntä, polttoainepumpulla ratkaisee raha.
Veroetuja voisi Lundin mukaan tarjota nestemäisille polttoaineille, biokaasulle, kaasuasemaverkoston rakentamiseen ja autojen kaasumuunnossarjojen hankintaan. Tällä hetkellä sataprosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista tehty diesel Neste My maksaa kymmenen senttiä enemmän kuin fossiilinen diesel – mutta sen kasvihuonekaasupäästöt ovat vain kymmenesosa perusdieselistä.
Biopolttoaineiden tuotanto on toistaiseksi kalliimpaa kuin fossiilisten polttoaineiden. Laajemman tuotannon esteenä on myös kaasun osalta niukka jakeluverkosto ja liikennekaasun toistaiseksi vähäinen kysyntä. Suomessa oli vuoden 2018 lopussa kaasua hyödyntäviä autoja 6 300 kappaletta, kaksi promillea autokannasta.
KAASULLA PIENET PÄÄSTÖT
Kaasuautoilija suosii suomalaista, usein lähellä tuotettua vähäpäästöistä energiaa. Kaasuntuottajista Gasum on selvästi suurin 350 gigawattitunnin vuosituotannolla. Tämä energiamäärä vastaa noin 30 000 tonnia dieseliä. Liikennekaasun osuus Gasumin kaasunmyynnistä on noin 1,5 prosenttia.
Biokaasua valmistetaan orgaanisesta materiaalista, kuten jätevesilaitosten lietteestä, kotitalouksien biojätteestä, karjan lannasta, rasvakaivolietteestä ja elintarviketeollisuuden biohajoavista jätteistä. Gasumin suunnitelmissa on puupohjaisten materiaalien käyttö kaasun raaka-aineena, kunhan tekniikka on siihen kypsä.
Suomessa on tällä hetkellä noin 50 kaasutankkausasemaa. Näistä on Gasumin 38 ja lähivuosina on tulossa 35 lisää. Kaikilta Gasumin asemilta jaellaan sekä maa- että biokaasua. Molemmat käyvät liikennepolttoaineeksi, koska ne ovat tismalleen samanlaista metaania.
Henkilöautot käyttävät paineistettua maa- tai biokaasua (CNG/CBG). Osa raskaan liikenteen ajoneuvoista voi tankata henkilöautojen kanssa samoilta tankkausasemilta. Valtaosa rekkavetureista käyttää kuitenkin polttoaineenaan nesteytettyä maa- tai biokaasua (LNG/LBG), ja niille on erilliset tankkauspisteet.
SÄHKÖSSÄ SUURET ODOTUKSET
Sähköautot ovat hiljaisia, edullisia käyttää, hyötysuhteeltaan ylivertaisia ja ne tarjoavat varsin rivakkaa suorituskykyä. Sähköautot mielletään myös ilmastoystävällisiksi, mutta viime kädessä sekin riippuu siitä, miten niiden käyttämä sähkö on tuotettu.
Sähköautojen haasteena on aina ollut niiden toimintasäde – se, miten paljon niiden akkuihin saadaan varastoitua energiaa. Sähköauto ei ole vielä Suomessa pitkien mökkimatkojen auto, mutta esimerkiksi lyhyiden työmatkojen kaupunkiliikenteessä varteenotettava vaihtoehto.
Sähköautojen yleistymisen esteenä on pitkään ollut myös niiden hinta, josta lähes kolmannes voi muodostua akuista.
Akkuteknologia kehittyy, toimintasäteet kasvavat, mutta haasteena pysyy vielä pitkään akustojen kapasiteetti. Akkuja varten tarvitaan myös arvokkaita mineraaleja, joiden riittävyys ja louhinnan eettisyys ovat kysymysmerkkejä.
Sähköautojen määrä kuitenkin kasvaa, kaikkein nopeimmin Kiinassa. Maailman 1,3 miljardista autosta sähköautoja on 5–6 miljoonaa. MIT Energy Initiativen tuore raportti kuitenkin muistuttaa, että sähköautojen hinta ei laske polttomoottoriautojen tasolle niin kauan, kun niiden voimanlähteenä on litiumioniakut (Talouselämä 22.11.2019). Syynä on litiumioniakkujen kysynnän nopea kasvu, jonka vuoksi raaka-aineiden hinnat eivät enää laske riittävän nopeaa tahtia. Uuttakin akkuteknologiaa kehitetään, mutta kovin nopeita mullistuksia ei liene odotettavissa.
ETANOLIA BENSAN JOUKKOON
Nestemäisiä biopolttoaineita on Suomessa tarjolla kahdenlaista: etanolia ja uusiutuvaa dieseliä. Etanolia sekoitetaan bensiinin joukkoon, jolloin saadaan kaikkiin bensiiniautoihin sopivaa E10-bensiiniä ja niin sanottuihin FlexFuel- eli FFV-autoihin sopivaa E85-polttoainetta. 10 ja 85 kertovat etanolin määrän prosentteina.
Etanolin suurin tuottaja on St1, joka tekee sitä kuudella laitoksella Suomessa ja yhdellä Ruotsissa. Tuotannon tärkeimmät raaka-aineet ovat leipomoiden jäte ja sahanpuru. Tuotantomäärä vuonna 2019 on 10 miljoonaa litraa. Tämä määrä riittäisi noin 7 000 FFV-auton käyttöön vuodessa, jos vuotuiset ajokilometrit ovat 15 000. FFV-autoja oli vuoden 2018 lopussa reilut 4 100 eli 1,3 promillea autokannasta.
Etanolia 10 prosenttia sisältävää E10-bensiiniä on tarjolla kaikilla tankkauspisteillä Suomessa ja E85:tä noin 150:lla. Kaikkiaan etanolin osuus on litramääräisesti noin 10 prosenttia Suomen bensiinimyynnistä. Etanolia ei voi sekoittaa dieselin joukkoon.
St1:n lisäksi Suomessa on koko joukko pienempiä etanolin tuottajia. Isojakin on suunnitteilla: BioEnergon Poriin kaavaileman laitoksen pitäisi tuottaa vuodessa valmistuttuaan 63 miljoonaa litraa bioetanolia sekä kaasumäärä, joka riittäisi 15 000 kaasuautolle. Jos suunnitelmat toteutuvat, tehdas on toiminnassa vuonna 2023.
VASTUULLISTA DIESELIÄ JÄTTEISTÄ
Nesteen Kilpilahdessa, Rotterdamissa ja Singaporessa valmistama uusiutuva diesel sekä UPM:n BioVerno ovat jääneet pahasti sähkö- ja kaasuautoilukeskustelun varjoon. Näin siitäkin huolimatta, että ne ovat helpoin ja halvin sekä varsin yksinkertaiseen teknologiaan perustuva tapa vähentää päästöjä. Uusiutuva diesel kelpaa sellaisenaan kaikkiin dieselautoihin.
Neste tuottaa uusiutuvaa dieseliä pääasiassa rasvapitoisista jätteistä ja tähteistä, kuten paistinrasvoista ja elintarviketeollisuuden sivuvirroista. UPM:n BioVernon raaka-aine on puolestaan mäntyöljy. Molempien tuotantoprosessit on viritetty dieselin tuotantoon, ja Nesteen laitokset taipuvat myös lentopetrolin eli kerosiinin tuotantoon.
Neste on kehittänyt uusiutuvan dieselin parinkymmenen vuoden tutkimustyön tuloksena. Sataprosenttisen uusiutuvan dieselin kasvihuonekaasupäästöt ovat yrityksen oman ilmoituksen mukaan 90 prosenttia pienemmät kuin fossiilisen dieselin. UPM on ilmoittanut BioVernon päästöjen olevan 80 prosenttia perusdieseliä pienemmät, kun huomioidaan koko tuotantoketju.
Neste tuottaa uusiutuvaa dieseliä ja muita uusiutuvia polttoaineita noin kolme miljoonaa tonnia vuodessa, ja määrä kasvaa vuoteen 2022 mennessä 4,5 miljoonaan tonniin. Nesteen uusiutuvaa dieseliä myydään sekä sekoitettuna fossiiliseen dieseliin että sataprosenttisena tuotenimellä Neste My.
BioVerno-dieselin ja BioVerno-naftan tuotantokapasiteetti on 130 000 tonnia vuodessa. UPM ei ilmoita vuotuisia tuotantomääriään eikä sitä, miltä pumpuilta sen valmistamaa polttoainetta saa sekoitettuna fossiilisiin polttoaineisiin. UPM suunnittelee parhaillaan Kotkaan uutta tuotantolaitosta, joka tuottaisi myös biopolttoainetta.
Suomessa on noin 750 000 dieselkäyttöistä henkilöautoa. Jos ne siirtyisivät käyttämään puhdasta uusiutuvaa dieseliä, olisi sen merkitys ilmastolle lähes sama kuin vastaava määrä sähköautoja. Erona on vain se, että uusiutuvan dieselin jakeluverkosto on jo olemassa, ja autot käyttävät sitä jo nyt.
TEKSTI SAMI TURUNEN JA JUKKA NORTIO KUVAT LAURI ROTKO, VESA-MATTI VÄÄRÄ JA JOUNI PORSANGER
Metsien hakkuumäärien rajoittaminen ja vähentäminen jopa takavuosien tasolle on ollut näyttävästi julkisessa keskustelussa esillä. Puurakentamisen edistäminen ja kerrannaisvaikutukset sitä vastoin ovat jääneet ilmastomuutoksen hillintää mietittäessä liian vähälle huomiolle.
Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta mielestäni olennaista on, että metsät kasvavat pitkällä aikavälillä enemmän kuin niitä hakataan ja että sen rinnalla mietitään, mitä tuotteita puusta valmistetaan. Kysymystä on tarkasteltava pitkän aikavälin kokonaisvaltaisten vaikutusten, ei vain vuotuisten hakkuumäärien perusteella.
Metsäteollisuuden investoinneilla on metsätalouden menestymisen ja kehittymisen rinnalla tärkeä rooli myös ilmastonmuutoksen hillinnässä. Investointien edellytyksenä puolestaan on raaka-aineen riittävä tarjonta. Vain siten voidaan luoda pohja kehitykselle ja tulevaisuuden ilmastonmuutosta hillitsevälle teollisuudelle. Metsien hoito, kestävä puunkäyttö, kemiallinen metsäteollisuus ja puutuoteteollisuus kulkevat tässä yhtä jalkaa. Kaikki tarvitsevat toisiaan.
Puutuotteisiin ja puurakentamiseen panostamisen mahdollisuudet ovat Suomessa ja EU:ssa. moninaiset. Tiedän, että kansalliset metsä- ja biotalouden sekä puurakentamisen strategiat ovat olemassa, mutta toteutusmallit ja lainsäädäntö ovat hitaita ja toiveita täynnä. Muutosta ja käytännön hankkeita ei saada riittävän tehokkaasti liikkeelle.
”Metsien tehokas hoito ja puukerrostalorakentamisen kaksinkertaistaminen nykytasosta Suomessa ja EU:ssa olisi todellinen työllisyys- ja ilmastoteko.”
Puurakentamisen suurimmat kasvumahdollisuudet Suomessa ja EU:ssa ovat kerrostalo-, piha-, ympäristö-, täydennys- ja julkisessa rakentamisessa, asuinrakennusten julkisivujen energiakorjauksissa sekä silloissa ja hallirakennuksissa. Puurakentamisen kasvun myötä mahdollisuudet kokonaisjalostusasteen nostamiseen lisääntyvät. Se on ollut toimialalla ikuisuuskysymys, joka ei ole vielä ottanut onnistuakseen.
Metsien vuotuisesta hakkuumäärästä noin 40 prosenttia menee puutuoteteollisuuden käyttöön monenlaisina lopputuotteina. Lisääntyvät hakkuumäärät eivät näin käytettynä suurenna hiilijalanjälkeämme kokonaisvaltaisesti, vaan varastoituvat puutuotteisiin jopa vuosisadaksi. Kasvaessaan metsät ovat hiilinieluja. Puutuotteissa ne ovat hiilivarastoja. Tätä kehitystä pitää vahvistaa.
Suomessa ja EU:ssa tarvitaan käytännön toimintaa ohjaava maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntö puurakentamisen kehittämiseksi ilmastosyistä. Kunnilla on tässä suuri vastuu maankäyttö- ja rakennuslain ensisijaisina toteuttajina.
Puutuoteteollisuus on työvoimavaltaista teollisuutta. On arvioitu, että toimialalle syntyisi helposti 6 000 uutta työpaikkaa. Tämä on mahdollista, mutta onko siihen todellista tahtoa?
Metsien tehokas hoito ja puukerrostalorakentamisen kaksinkertaistaminen nykytasosta Suomessa ja EU:ssa olisi todellinen työllisyys- ja ilmastoteko.
JYRKI ALAPARTANEN Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja
Suomen kolmas EU-puheenjohtajakausi alkoi heinäkuun alussa ja kestää vuoden loppuun. Kauden keskeisiä tavoitteita voi luonnehtia kunnianhimoisiksi. Ne ovat yhteisten arvojen ja oikeusvaltioperiaatteiden vahvistaminen, EU:n aseman korostaminen globaalina ilmastojohtajana, kilpailukykyisempi ja sosiaalisesti eheämpi unioni sekä kansalaisten kokonaisturvallisuuden takaaminen.
Suomen viime heinäkuussa alkaneen puheenjohtajakauden huomioarvoa lisää sen käynnistyminen tavanomaista kutkuttavammissa merkeissä. Meillä on maassa vasta työnsä aloittanut eduskunta ja hallitus. Uusi Euroopan parlamentti on niin ikään aloittamassa työtänsä, ja komissiokin on käynnistämässä toimikauttansa. Lisämaustetta tuo tietysti se, että Iso-Britannia on eroamassa unionista.
Mitä EU-puheenjohtajuus sitten käytännössä tarkoittaa? Tiivistetysti Suomi johtaa EU:n neuvoston työskentelyä pienimmistä työryhmistä ministerikokouksiin asti. Puheenjohtajamaa pystyy pitkälti vaikuttamaan siihen, mitä asioita kokouksien asialistalle nostetaan ja mitkä teemat nousevat julkiseen keskusteluun.
Tärkeä tavoite on vahva, yhtenäinen ja kilpailukykyinen EU, joka pärjää globaalissa kilpailussa Kiinan ja USA:n kanssa paljon paremmin kuin rikkonainen. Yhtenäinen EU tuo kauppasodan tiimellyksessä neuvotteluvoimaa suurten pelureiden kanssa toimittaessa ja antaa turvaa jäsenmaiden työllisyydelle.
”Onnistuessaan Suomi saa nostettua näkökulmastaan tärkeitä asioita eurooppalaiseen keskusteluun.”
Toisaalta jäsenmaiden saamilla rakenne- ja investointirahoilla on merkittävä rooli EU:n toiminnassa. Isot linjat päätetään rahoituskehyksissä, joista seuraava koskee vuosia 2021–2027. Myös näistä neuvotellaan Suomen puheenjohtajakaudella.
Mitä puheenjohtajuus merkitsee kansalaisen tai palkansaajan näkökulmasta? Ainakin sitä, että onnistuessaan Suomi saa nostettua näkökulmastaan tärkeitä asioita eurooppalaiseen keskusteluun ja unionin päätöksentekopöytiin.
Esimerkiksi biotalouden mahdollisuudet ja haasteet nousevat esille EU:ssa. Suomen on varmistettava, että EU:n LULUCF-säätelyllä ei rajoiteta bio- ja metsätaloudelle asetettuja kansallisia tavoitteita. Biotalouden käytettävyyttä ja kestävyyttä uusiutuvan energian lähteenä pitää puolustaa EU:ssa nykyistä päättäväisemmin. On tärkeää, että suunniteltuja ja valmisteluissa olevia metsäteollisuuden hankkeita ei hankaloiteta poliittisesti yksisilmäisistä lähtökohdista.
Teollisuusliitto on ottanut kantaa Suomen puheenjohtajakauteen. Se on esittänyt tavoitteissaan ja tuoreessa teollisuuspoliittisessa ohjelmassaan, että Suomi tekisi aloitteen valmistavan teollisuuden ja kiertotalouden kasvuohjelman luomisesta Eurooppaan. Tämä tukisi teollisten investointien kasvua Euroopassa. Tässä on yksi erittäin konkreettinen asia, jota voimme Euroopan unionissa edistää.
”Olemme matkalla tuntemattomaan, seikkailu on alussa, kaikki ovat mukana, tahtoen tai tahtomattaan…”, riimitteli Pelle Miljoona joskus 1980-luvun alussa. Ilmastonmuutos on syksyllä julkaistun IPCC:n raportin jälkeen jysähtänyt viimeistään ikävällä tavalla tajuntaamme, eikä odotettavissa oleva seikkailu näytä kovin lupaavalta. Valtavan suunnanmuutoksen on tapahduttava ja nopealla aikataululla.
Vuonna 2008 Suomen ympäristökeskukseen otti yhteyttä yritysjohdon konsultti. Hän oli pohdiskellut muutamien suomalaisten yritysjohtajien kanssa, mitä he voisivat tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi yritysten yhteiskuntavastuun nimissä. Tästä yhteydenotosta sai alkunsa Kohti hiilineutraalia kuntaa eli Hinku-hanke.
Mukaan saatiin aluksi houkuteltua viisi kuntaa: Kuhmoinen, Mynämäki, Padasjoki, Parikkala ja Uusikaupunki. Osa kunnista oli yritysjohtajien kesämökkikuntia. Tämä sattumanvarainen kuntavalinta viitoitti hankkeelle suunnan. Hinkusta tuli ilmastotyön väline ja verkosto pienille ja keskisuurille kunnille.
Tavoitteeksi asetettiin tuolloin utopistinen 80 prosentin päästövähennys kunnan alueen kasvihuonekaasupäästöistä vuoteen 2030 mennessä. Vertailuvuodeksi valittiin 2007. Tällä hetkellä Hinku-verkostossa on mukana 46 kuntaa, jotka ovat sitoutuneet tavoitteeseen. Asukkaita Hinku-kunnissa on tällä hetkellä noin 830 000. Uusia kuntia liittyy mukaan tasaiseen tahtiin. Hinkun 80 prosentin tavoite ei ole enää utopiaa. Se alkaa olla vähimmäisvaatimus.
”Ilmastotyö on lähtenyt liikkeelle laajemmalla rintamalla osittain Hinkun esimerkin viitoittamana.”
Hinku kokoaa yhteen kunnianhimoisiin päästövähennyksiin sitoutuneet kunnat, ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset sekä energia- ja ilmastoalan asiantuntijat. Hinku jakaa tietoa ilmastonmuutoksen hillinnän parhaista käytännöistä, tukee kuntien ilmastotyötä sekä luo kysyntää ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille. Verkostosta on kasvanut merkittävä viestinviejä ja kokeilu- ja monistusalusta suomalaiselle ilmastotyölle.
Hinku-kunnat vähentävät oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä ja vaikuttavat alueensa muihin toimijoihin: asukkaisiin, yrityksiin, maa- ja metsätalousyrittäjiin sekä vapaa-ajan asukkaisiin. Päästövähennystoimenpiteet kohdistuvat enimmäkseen energiatehokkuuden parantamiseen ja energian säästämiseen, uusiutuviin energialähteisiin perustuvaan energiatuotantoon ja materiaalitehokkuuden parantamiseen.
Vuodesta 2007 Hinku-kunnat ovat vähentäneet kasvihuonekaasupäästöjään noin 26 prosenttia. Jos päästöt vähenevät tätä vauhtia, päästään 80 prosentin päästövähennystavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä. Päästöjen vähentäminen tosin vaikeutuu vuosi vuodelta. Helpoimmin toteutettavat toimet alkavat olla jo tehty. Nyt pitäisi siirtyä rakenteellisiin ja isomman mittakaavan ratkaisuihin.
Verrattuna muihin Suomen kuntiin Hinku-kuntien päästöt ovat vähentyneen vain hieman nopeampaa tahtia. Onko Hinkusta siis ollut hyötyä? Kunnissa on toteutettu paljon konkreettisia toimenpiteitä, mutta merkittävintä lienee Hinkun vaikutus asenteisiin ja ilmapiiriin. Ilmastotyö on lähtenyt liikkeelle laajemmalla rintamalla osittain Hinkun esimerkin viitoittamana. Tulevaisuus on epäilemättä haastava seikkailu, joka voidaan vielä kääntää voitoksi, jos kaikki ovat mukana tekemässä muutosta.
JYRKI TENHUNEN Kirjoittaja on tutkimusinsinööri ja Suomen ympäristökeskus SYKE:n Hinku-tiimin vetäjä
Eduskuntavaalit lähestyvät. Puolueilla ja ehdokkailla on suuri kiusaus tehdä milloin milläkin teemalla yksinkertaistavaa mielikuvapolitiikkaa. Yksi aihe on ilmastopolitiikka. Ilmastoteot ovat luonnollisesti kannatettavia ja erittäin tarpeellisia, mutta niitä on toteutettava niin, että maailmanmarkkinoilla toimiville suomalaisille yrityksille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa niihin kilpailijoihin nähden, joiden toimintaa ei esimerkiksi päästökauppa merkittävästi hankaloita.
Tällä hetkellä Suomen teollisuus joutuu kärsimään ilmastopolitiikasta johtuvasta kilpailuhaitasta sellaisissakin tapauksissa, joissa sen tuotanto on ilmastovaikutuksiltaan maailman puhtainta. Suomen päästövähennystavoite on jo nyt EU:n tiukin eli 39 prosenttia vuoden 2005 päästötasosta. Monet EU-maat ovat saaneet neuvoteltua tai kiristettyä itselleen paljon vähäisempiä tavoitteita, jotka käytännössä tarkoittavat sitä, että todellisia päästöjen vähennyksiä ne eivät toteuta.
Pelkkä päästökauppa ei kuitenkaan riitä. Tämä jo sen vuoksi, että kaikki päästölähteet eivät kuulu sen piiriin. Jotta EU:ssa asetettu 80–95 prosentin päästövähennys vuoteen 2050 mennessä saavutetaan, tarvitaan myös energiatehokkuustoimia sekä lisää uusiutuvaa energiaa. Päästökauppatulot on suunnattava päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensaatioon, sikäli kuin Suomen vientiteollisuuden kilpailukyky uudella päästökauppakaudella niin edellyttää.
On myös muistettava, että energiaintensiivinen teollisuus on tärkeä osa ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa, sillä sen tuottamalla arvonlisällä mahdollistuvat ne investoinnit, joilla vähäpäästöisempää tuotantoteknologiaa voidaan Suomessa kehittää. Ilman Suomessa toimivaa teollisuutta globaaliin väestön- ja energiantarvekasvuun vastattaisiin yksinomaan muualla maailmassa, mutta todennäköisesti heikommalla teknologisella tasolla kuin Suomessa.
”Kaikki maat pitää saada mukaan yhtäläisin velvollisuuksin ja ryhtymään todellisiin toimiin maapallon pelastamiseksi.”
Maapallon keskilämpötilan nousun rajaaminen alle kahteen asteeseen on yleisesti hyväksytty tavoite. Suuri osa maailman valtioista on liittynyt Pariisin ilmastosopimukseen. On olennaista, että ilmastokeskustelun mittasuhde pidetään oikeana. Pelkästään Suomen tai muiden EU:n jäsenmaiden toimin ilmastonmuutosta ei voi pysäyttää, vaan maailman kaikki maat pitää saada mukaan yhtäläisin velvollisuuksin ja ryhtymään todellisiin toimiin maapallon pelastamiseksi.
Suomessa on keskusteltu kiivaastikin metsistä osana ilmastoratkaisuja. Paras lopputulos saavutetaan käyttämällä metsiä aktiivisesti, lisäämällä metsien kasvua ja hiilivarastoa, sitomalla hiiltä pitkäikäisiin puutuotteisiin sekä korvaamalla puutuotteilla uusiutumattomista raaka-aineista ja fossiilisista polttoaineista tehtyjä tuotteita.
Metsiä on voitava hakata vuosittain keskimäärin enintään puuston kasvua vastaava määrä siten, että puuston määrä ei muu poistuma huomioiden pidemmällä aikavälillä vähene. Puuston tarpeen mukainen käyttö onnistuu parhaiten, kun Suomi ei sitoudu metsien hakkuussa mihinkään numeeriseen vuositasoon. Teollisuuden puuntarve vaihtelee suhdanteiden mukaan. Puuta kasvaa vuosi vuodelta enemmän metsänhoidon kehittyessä.
