Täällä huolletaan merimiinoja

Skinnarvikissä Kemiönsaarella työskentelee Teollisuusliiton jäseniä, jotka huoltavat työkseen merimiinoja. Työntekijät haluavat hälventää työhön liittyvää salaperäisyyttä, mutta mistään ihan tavallisesta työpaikasta ei kuitenkaan voi puhua.

On torstaiaamu, ja työt ovat käynnissä Skinnarvikin huoltohalleissa Kemiönsaarella. Täällä ruuvataan, putsataan ja hitsataan ihan tavalliseen tapaan – tai no, tavalliseen ja tavalliseen. Täällä merivoimien varikolla työskentelee nimittäin siviilejä, Teollisuusliiton jäseniä, jotka huoltavat merimiinoja.

– Huollan osaa, joka määrää sen, kuinka nopeasti merimiina painuu pinnan alle, kun sen laittaa veteen, kertoo mekaanikko Niklas Friman arkipäiväisesti, aivan kuin puhuttaisiin auton öljynvaihdosta.

Varikolla 28 vuotta työskennellyt Friman myöntää, että työpaikka ja siellä tehtävä työ poikkeavat ehkä muista vastaavista.

– Siihen tottuu ajan myötä. Työskentelin aiemmin Björkbodan lukkotehtaalla, mutta hakeuduin tänne, koska se tuntui jännittävältä ja kiinnostavalta. Kiinnostavaa työ onkin edelleen.

Pääluottamusmies Jan-Peter Silander on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa työ on mielenkiintoista ja monipuolista, mutta varsinainen käytännön työ ei oikeastaan poikkea siviilipuolen huoltotöistä.

– Työskentelin itse automekaanikkona korjaamolla kymmenen vuotta ennen kuin aloitin täällä. Täällä ei tarvitse tapella asiakkaiden kanssa. Entisessä työpaikassa joidenkin asiakkaiden mielestä auton olisi pitänyt olla valmis jo ennen kuin se saatiin ajettua sisään korjaamohalliin. Ja sitten piti vielä neuvotella hinnasta. Täällä meillä on ne resurssit, jotka on, ja yleensä pärjäämme niillä oikein hyvin. Tahti on tämän vuoksi rauhallisempi.

Huoltohallissa työskennellään kahdentyyppisten miinojen parissa. Kosketusmiinat ovat useimmille varmaankin tuttuja elokuvista. Ne ovat niitä vähän pinnan alla olevia pyöreitä merimiinoja, jotka räjähtävät alusten koskettaessa niihin.

– Kosketusmiinat ovat 1940- ja 50-lukujen vuosimallia, joten kyseessä on aika vanha mutta samalla myös hyväksi koettu tekniikka, joka toimii edelleen moitteettomasti, selittää miinahuoltolan varapäällikkö, insinööriluutnantti Kenneth Eriksson.

Toinen merimiinatyyppi on pohjamiina. Pohjamiinat ovat moderneja, täynnä elektroniikkaa ja antureita ja siksi paljon monimutkaisempia, vaikka maallikko voisikin erehtyä luulemaan niitä ensi vilkaisulla komposteiksi tai septitankeiksi.

– Uusin malli on vuodelta 2016. Ne ovat suurempia ja herkempiä kuin kosketusmiinat ja sisältävät enemmän räjähteitä, mutta ovat kuitenkin paljon turvallisempia, koska nykyaikaiset räjähteet ovat vähemmän herkkiä ja vaikeammin syttyviä, Eriksson jatkaa.

TURVALLISUUS ENNEN KAIKKEA

Varikko-osasto sijaitsee syystä saaristossa, kaukana lähimmästä asutuksesta. Siellä työskennellään räjähteiden kanssa, ja kattavista turvallisuusmääräyksistä huolimatta on kuitenkin olemassa riski, että jokin menee pieleen. Se näkyy jopa siitä, miten rakennukset on sijoitettu. Jos tapahtuisi vakava onnettomuus, niin epätodennäköistä kuin se onkin, räjähdyksen aiheuttama paineaalto suuntautuisi ulospäin, pois muista rakennuksista, Eriksson selittää.

– Turvallisuus on meille äärimmäisen tärkeää. Emme tingi turvallisuusmääräyksistä. Vaikka nykyaikaiset räjähteet ovat turvallisia ja vaikeasti räjähtäviä, toimimme ikään kuin kyseessä olisi ruuti, jonka pelkkä staattinen sähkö voi saada räjähtämään. Turvallisuusmääräyksissä on suuret marginaalit, jotta onnettomuudet vältettäisiin.

Miinojen tarkastajan ja varikon puusepän Sven-Erik Kinoksen on helppo allekirjoittaa tämä. Hän on työskennellyt varikolla yli 32 vuotta ja toiminut pitkään pääluottamusmiehenä, ja tällä hetkellä hän on työpaikan työsuojeluvaltuutettu.

– Kokoonnumme muutaman kerran vuodessa keskustelemaan turvallisuudesta työnantajan kanssa, mutta meillä ei ole koskaan mitään suuria asioita käsiteltävänä, koska turvallisuus on joka tapauksessa aina niin tärkeä ja määräykset ovat niin tiukat. Pikemminkin on kyse pienistä asioista, joita korjataan tarvittaessa. Työnantajana valtio on hyvin tarkka siitä, että kaikki on kunnossa, sanoo Kinos.

Silander on samaa mieltä ja kertoo, että turvallisuusmääräykset saattavat tuntua jopa liioitelluilta.

– Olemme hyvin tarkkoja, ja työturvallisuus on ehdottomasti kunnossa. Kun työskentelemme räjähteiden parissa, meillä on esimerkiksi erikoisvaatteet, antistaattiset työkengät ja maadoitusrannekkeet. Minusta ei tunnu lainkaan siltä, että täällä olisi vaarallista työskennellä. Turvallisuusmääräykset tuntuvat pikemminkin välillä jopa hieman liioitelluilta, mutta parempi niin.

SALAMYHKÄISYYDEN VERHO POIS

Skinnarvikin varikko on hyvä esimerkki siitä, miten moninaisia aloja Teollisuusliitto edustaa. Lukituista porteista, univormupukuisista sotilaista, räjähteistä ja merimiinoista huolimatta työpaikka ei loppujen lopuksi poikkea merkittävästi muista korjaamoista.

– Suuri osa siitä, mitä teemme, ei oikeastaan ole erityisen salaista. Kaikki tietävät, miltä kosketusmiinat näyttävät, ja internet on täynnä tietoa, sanoo Friman haluten hälventää salaperäisyyttä.

– Osaksi työ on kyllä myös tavallaan salaista. Ystävät ja tuttavat tietävät, että olen täällä töissä, eivätkä he juurikaan kysele työstä. Vapaa-ajalla meillä on muuta juteltavaa. Se luonnistuu hyvin eikä aiheuta hankaluuksia, Silander jatkaa.

Työntekijät vaikuttavat arvostavan työskentelyä valtiolle ja puolustusvoimille. Monet nostavat esiin muun muassa työsuhde-edut.

– Meillä on liukuva työaika, ja 15 työvuoden jälkeen saa pitkän loman eli 38 vapaapäivää vuodessa. Palkat ovat myös kilpailukykyisiä siviili- tai yksityispuoleen verrattuna. Työntekijät saavat myös kuntoilla työaikana kaksi tuntia viikossa, Silander luettelee.

Myös koulutusmahdollisuuksia arvostetaan.

– Teollisuusliiton jäsenilleen tarjoamien kurssien lisäksi työnantaja tarjoaa myös muuta koulutusta ja kursseja, Silander huomauttaa.

Yksi, joka on saanut konkreettista hyötyä koulutusmahdollisuuksista, on asentaja Eija Fredriksson. Hän työskentelee miinoihin tulevien osien kanssa kokoonpanohallin nurkassa. Ensiksi hän irrottaa ne toisistaan ja puhdistaa ja huoltaa ne. Sen jälkeen hän sulattaa pois vanhan tinapinnoitteen ja tekee uudet liitokset. Lopuksi hän kokoaa osat jälleen yhteen. Työ sujuu rutiinilla ja ammattitaidolla, mutta aloittaessaan varikolla 28 vuotta sitten hän toimi aivan muissa tehtävissä.

– Tulin tänne alun perin siivoojaksi. Uudelleenjärjestelyjen yhteydessä 16 vuotta sitten olisin joutunut siirtymään puolustushallinnon rakennuslaitokselle, mutta silloin avautui haettavaksi asentajan paikka täällä, ja sain sen. Minut koulutettiin asentajan työhön, ja nykyään minulla on monia erilaisia tehtäviä.

– Se oli todella positiivinen muutos. Siivoojan työ ei nimittäin ole helppoa, vaan fyysisesti aika raskasta. Saan vieläkin joskus myös siivota, mutta nyt se on mukavaa vaihtelua. Tämä on hyvä työpaikka etenkin, kun ajattelee, että tulin tänne sijaiseksi vuoden mittaiseen pestiin, ja nyt, 28 vuotta myöhemmin, olen edelleen täällä, nauraa Fredriksson.

Jos pääluottamusmies Jan-Peter Silander saisi vapaat kädet, hän muuttaisi työpaikallaan oikeastaan vain yhden asian. Se on rekrytointiprosessi.

– Asia, johon puuttuisin välittömästi, on uusien henkilöiden rekrytointi. Se tapahtuu puolustusvoimissa liian hitaasti. Meillä on pari avointa paikkaa, ja olimme jo valinneet yhden asentajan, mutta koska prosessi kesti niin kauan, kyseinen henkilö ehti saada toisen työpaikan. Niinpä rekrytointiprosessi pitää aloittaa nyt alusta. Muuten minulla ei oikeastaan ole mitään valitettavaa.

TEKSTI JOHAN LUND
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM