Parem­paa elämää raken­ta­massa – hyvin­voin­ti­val­tion tari­nassa on monta vaihetta

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVITUS TUOMAS IKONEN

Suomessa lähdet­tiin 1900-luvun alussa liik­keelle kaukai­silla tavoit­teilla tasa-arvosta ja turval­li­sem­masta elämästä. Maail­man­so­tien jälkeen ammat­tiyh­dis­tys­liike oli keskei­sessä roolissa, kun hyvin­voin­ti­val­tiota raken­net­tiin. 1990-luvulta lähtien hyvin­voin­ti­val­tiota on vuoroin purettu ja säily­tetty. Tule­vai­suu­des­sa­kin kyse on siitä, millai­sen yhteis­kun­nan haluamme.

Hyvin­voin­ti­val­tio turvaa kansa­lai­sille laajoja tasa­ve­roi­sia oikeuk­sia, jotka liit­ty­vät toimeen­tu­loon, tervey­den­huol­toon ja koulutukseen.

Tarina suoma­lai­sen hyvin­voin­nin raken­ta­mi­sesta menee usein näin: sotien jälkeen köyhä kansa rakensi yhdessä hyvin­voin­ti­val­tion ja nousi menes­ty­vien kansa­kun­tien joukkoon.

Kaukaa katsot­tuna juoni on selkeä, mutta samalla moni yksi­tyis­kohta jää näke­mättä. Ajal­li­nen etäi­syys kultaa ja multaa muistoja.

– Läpi histo­rian hyvin­voin­ti­val­tion raken­ta­mi­nen on ollut monen­lais­ten poliit­tis­ten kiis­to­jen aihe, sanoo histo­rian­tut­kija ja yliopis­ton­leh­tori Eemeli Hako­kön­gäs Helsin­gin yliopistolta.

Esimer­kiksi maksu­ton koulu­tus ei ollut lähes­kään kaik­kien mielestä hyvä uudis­tus, mutta jälki­kä­teen katsoen harva olisi purka­massa 1970-luvulla raken­net­tua peruskoulujärjestelmää.

ÄÄNIOIKEUS VALOI POHJAN

Suoma­lai­sen hyvin­voin­ti­val­tion aktii­vi­nen raken­ta­mi­nen alkoi toisen maail­man­so­dan jälkeen 1950-luvulla. Hyvin­voin­ti­val­tion raken­ta­mi­sen kulta­kau­deksi usein määri­tel­lään 1960–1980-luvut.

Raken­ta­mi­nen ei kuiten­kaan alka­nut tyhjästä sotien jälkeen. Jo 1900-luvun alussa työväen­liike oli esit­tä­nyt vaati­muk­sia parem­masta elämästä.

Vuonna 1903 SDP:n Fors­san ohjel­massa asetet­tiin tavoit­teeksi muun muassa ylei­nen ja yhtä­läi­nen äänioi­keus, suku­puol­ten tasa-arvo, julki­nen tervey­den­huolto ja maksu­ton oppivelvollisuus.

Ei voitaisi ajatella hyvin­voin­tiyh­teis­kun­taa, joka olisi harvo­jen käsissä.

Ylei­nen ja yhtä­läi­nen äänioi­keus saatiin voimaan vuoden 1907 edus­kun­ta­vaa­lei­hin. Joitain tervey­del­li­seen, talou­del­li­seen ja oikeu­del­li­seen asemaan liit­ty­viä rajoi­tuk­sia vielä oli, mutta lähtö­koh­tai­sesti kaikilla yli 24-vuotiailla oli äänioikeus.

– Ei voitaisi ajatella hyvin­voin­tiyh­teis­kun­taa, joka olisi harvo­jen käsissä, eikä olisi demo­kraat­tista päätök­sen­te­koa tai nais­ten äänioi­keutta, Hako­kön­gäs sanoo.

1900-luvun alussa monet tavoit­teet olivat omaan aikaansa radi­kaa­leja, mutta valoi­vat pohjaa tule­ville muutoksille.

SYNTYI TARVE NEUVOTELLA

1910–1930-luvuilla perus­te­tiin senaa­tin sosi­aa­li­toi­mi­kunta ja säädet­tiin ensim­mäi­set lait oppi­vel­vol­li­suu­desta ja eläkkeistä.

– Maail­man­so­tien jälkeen työväen­puo­lu­eet saivat enem­män valtaa kuin ennen sotia. Se mahdol­listi sosi­aa­lis­ten tavoit­tei­den edis­tä­mi­sen, Hako­kön­gäs sanoo.

Suomen Työnan­ta­jain Keskus­liitto tunnusti 23.1.1940 ammat­ti­lii­tot ja keskus­jär­jestö SAK:n neuvot­te­luos­a­puo­liksi työmark­ki­na­ky­sy­myk­sissä. Tätä kutsu­taan tammi­kuun kihlaukseksi.

– Suomessa ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen vallan kasvuun sisäl­tyi työnan­ta­ja­puo­len halu ja tarve neuvo­tella. Halut­tiin yllä­pi­tää yhteis­kun­ta­rau­haa ja työrau­haa, Hako­kön­gäs sanoo.

Työeh­to­so­pi­mus­laki säädet­tiin vuonna 1946.

SUOMALAINEN KOLMIKANTA

Suoma­lai­seksi malliksi muotou­tui sopia monista työmark­ki­noi­den kysy­myk­sistä ja hyvin­voin­ti­val­tion perus­pi­la­reista kolmi­kan­tai­sesti, eli samassa pöydässä olivat työn­te­ki­jöi­den ja työnan­ta­jien edus­ta­jat sekä maan halli­tus. Tällä korpo­ra­tis­ti­sella tavalla saavu­tet­tiin paljon.

– Suoma­lai­sen korpo­ra­tis­min histo­ria sotien jälkei­senä aikana on olen­nai­nen osa Suomen histo­riaa ja se on vaikut­ta­nut hyvin­voin­ti­val­tion keskei­sien element­tien toteu­tu­mi­seen, Hako­kön­gäs sanoo.

Tehtiin isoja päätök­siä, jotka hyödyt­ti­vät laajasti monia suomalaisia.

Kolmi­kan­tai­sissa tulo­po­liit­ti­sissa (tupo) neuvot­te­luissa lyötiin lukkoon montaa päätöstä, jotka ovat säily­neet. Laajan sopi­mi­sen hyvä puoli on vakaus. Päätök­siä ei purettu halli­tus­ten vaihtuessa.

– 1960–1980-lukujen tupoissa sovit­tiin keskei­sistä hyvin­voin­ti­val­tion aske­lista. Hyvin­voin­ti­val­tion raken­ta­mi­nen korpo­ra­tis­min kautta toi jatku­vuutta. Tehtiin isoja päätök­siä, jotka hyödyt­ti­vät laajasti monia suoma­lai­sia, Hako­kön­gäs sanoo.

Esimer­kiksi vuonna 1964 säädet­tiin koko kansan sairaus­va­kuu­tuk­sesta, mikä oli merkit­tävä yhteis­kun­nal­li­nen uudistus.

UUSIA SUUNTIA 1990-LUVULLA

1990-luvulla kään­nyt­tiin myös hyvin­voin­ti­val­tion tari­nassa suun­taan, jossa alet­tiin puhua enem­män hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nasta. Laman aikana valtion toimia karsit­taessa yhä enem­män siir­tyi yksi­lön, perhei­den, yritys­ten ja järjes­tö­jen hoidettavaksi.

Vuosi­tu­han­nen vaih­teen jälkeen kolmi­kan­tai­nen sopi­mi­nen on tullut monilta osin päätök­seensä. Työnan­ta­ja­puoli on vetäy­ty­nyt keski­te­tyistä työmark­ki­na­rat­kai­suista ja pääosin muus­ta­kin kolmi­kan­tai­sesta sopimisesta.

Eläke­jär­jes­tel­män uudis­tuk­set ovat olleet sitkein kolmi­kan­tai­sen sopi­mi­sen muoto. Viimeksi tammi­kuussa 2025 työmark­ki­naos­a­puo­let kertoi­vat pääs­seensä sopuun eläke­uu­dis­tuk­sesta, joka tehtiin maan halli­tuk­sen tehtävänannosta.

– Eläkea­siassa tuntuu toimi­van isom­man kuvan katso­mi­nen. Eläk­keitä on pakko ajatella vuosi­kym­me­niä eteen­päin, Hako­kön­gäs sanoo.

NEUTRAALEJA PÄÄTÖKSIÄ EI OLE

Ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen asemaa on myös arvos­teltu, ja viimei­sim­mät oikeis­to­hal­li­tuk­set ovat tehneet uudis­tuk­sia kuule­matta aidosti työntekijäpuolta.

Joiden­kin mielestä ay-liike tulee demo­kraat­ti­sen päätök­sen­teon kentille, jonne on asiaa vain vaaleilla vali­tuilla edustajilla.

Hako­kön­gäs kuiten­kin muis­tut­taa, että vaikka ay-liike ja SAK ovat näky­viä toimi­joita, eivät ne ole lain­kaan ainoita edun­val­vo­jia ja taus­ta­vai­kut­ta­jia. Jos ay-liike heik­ke­nee, tilalle on tulijoita.

– Onhan muita­kin edun­val­von­ta­jär­jes­töjä, jotka täyt­tä­vät valta­tyh­jiötä. Poliit­ti­nen päätök­sen­teko ei ole koskaan neut­raa­lia, Hako­kön­gäs sanoo.

PALKKATYÖYHTEISKUNNAN LAPSI

Hyvin­voin­ti­val­tion tarina on myös palk­ka­työyh­teis­kun­nan tarina. Turva­ver­koille syntyi tarve, kun yhä useampi suoma­lai­nen sai elan­tonsa palk­ka­työstä. Suomi oli vielä maail­man­so­tien jälkeen maata­lous­val­tai­nen maa, mutta teol­lis­tu­mi­nen oli nopeaa sotia seuran­neina vuosikymmeninä.

Palk­ka­työn yleis­ty­mi­nen loi myös sosi­aa­li­sia riskejä, jotka liit­tyi­vät muun muassa työt­tö­myy­teen, työky­vyt­tö­myy­teen, lapsen saami­seen ja korke­aan ikään.

– Hyvin­voin­ti­val­tio on palk­ka­työyh­teis­kun­nan lapsi, sanoo sosi­aa­li­po­li­tii­kan profes­sori Heikki Hiilamo Tervey­den ja hyvin­voin­nin laitokselta.

Palk­ka­työyh­teis­kunta loi tarpeen ja poliit­ti­sen voiman tarpeen taakse. Tässä ammat­tiyh­dis­tys­liike on ollut hyvin keskeinen.

Riskejä vastaan tarvit­tiin turva­verk­koja, joista hyvin­voin­ti­val­tio koos­tuu. Kun yhä useampi suoma­lai­nen teki palk­ka­työtä ja kuului ammat­ti­liit­toi­hin, syntyi muutosvoima.

– Palk­ka­työyh­teis­kunta loi tarpeen ja poliit­ti­sen voiman tarpeen taakse. Tässä ammat­tiyh­dis­tys­liike on ollut hyvin keskei­nen, Hiilamo sanoo.

Palk­ka­työyh­teis­kunta mahdol­listi myös hyvin­voin­ti­val­tion rahoi­tuk­sen. Kun ihmi­set ansait­se­vat selkeää raha­palk­kaa, sitä on myös mahdol­lista verottaa.

SEKAMALLIN HYVINVOINTIA

Suoma­lai­sessa hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nassa yhdis­ty­vät kaikille kansa­lai­sille vero­va­roin tarjot­tava tuet ja palve­lut sekä sosi­aa­li­va­kuu­tus­mak­sui­hin ja ansio­ta­soon perus­tuva sosiaaliturva.

Esimer­kiksi työt­tö­myys­tur­va­jär­jes­tel­mässä on kaikille tarjottu perus­päi­vä­raha sekä työt­tö­myys­kas­so­jen jäse­nyy­teen perus­tuva ansio­si­don­nai­nen työttömyyspäiväraha.

Seka­mal­lia selit­tää muun muassa, se, että sotien jälkeen poliit­ti­nen valta oli vasem­mis­tolla ja maalaisliitolla.

Esimer­kiksi 1948 säädetty lapsi­lisä oli alussa vajaan vuoden ajan palkan lisä, mutta sittem­min se muutet­tiin kaikille äideille makset­ta­vaksi, jotta myös muut kuin palk­ka­työssä olevat saivat tuen.

Vastaa­vasti koti­hoi­don­tuki on säädetty kaupun­geissa sijain­nei­den päivä­ko­tien vasta­pai­noksi, jotta maaseu­dul­la­kin oli tuki lasten hoitoon.

– Maalais­lii­tossa oli vahva voima, ja se korosti univer­saa­lia perus­tur­vaa, Hiilamo kertoo.

YHDENMUKAISUUS VAIHTELEE

Suomi on monella tavalla pohjois­mai­nen hyvin­voin­ti­val­tio, mutta myös poik­kea­via piir­teitä löytyy.

Eläke­jär­jes­telmä edus­taa pohjois­maista perinnettä.

– Eläke­jär­jes­telmä on poik­keuk­sel­li­sen yhden­mu­kai­nen. Peri­aat­teessa kaikilla on samat etuu­det, ja yksi­tyis­ten vakuu­tus­ten rooli on erit­täin pieni, Hiilamo sanoo.

Toisessa ääri­päässä on perus­ter­vey­den­huolto, jota ei voi pitää yhdenmukaisena.

– Työnan­ta­jan kautta ja omalla rahalla hanki­tut vakuu­tuk­set katta­vat huomat­ta­van osan perus­ter­vey­den­huol­losta. Tässä muis­tu­tamme ehkä enem­män Yhdys­val­toja kuin Pohjois­maita, Hiilamo sanoo.

VÄESTÖKEHITYS RATKAISEE

Sosi­aali- ja terveys­pal­ve­luissa uudis­ta­mi­nen on ollut hanka­laa. Pitkään uskot­tiin ja varsin­kin toivot­tiin, että talous­kasvu kuit­taa laskut, vaikka väestö ikääntyy.

– Ikään­ty­mi­sen takia vero­tu­lot eivät riitä palve­lui­hin ja otetaan lisää velkaa. Jossain vaiheessa tilanne taas muut­tuu, kun suuret ikäluo­kat väis­ty­vät, Hiilamo sanoo.

Seuraa­vina vuosina palve­lu­jen säilyt­tä­mi­nen on pitkälti kiinni siitä, miten työi­käi­sen väes­tön määrä kehittyy.

– Meillä väes­tön ja osin myös talou­den kasvu ovat maahan­muu­ton varassa. Jos se tyreh­tyy, olemme lirissä. Pitäi­sin sitä valtiolle isom­pana uhkana kuin etu- ja palve­lu­ta­soja, Hiilamo sanoo.

Meillä väes­tön ja osin myös talou­den kasvu ovat maahan­muu­ton varassa. Jos se tyreh­tyy, olemme lirissä.

Orpon halli­tus on leikan­nut sosi­aa­li­tur­vaa ja vaikeut­ta­nut maahan­muut­toa. Paljon on muut­tu­nut päätök­sen­teossa verrat­tuna hyvin­voin­ti­val­tion raken­ta­mi­sen aikaan.

– Nythän työt­tö­myys­tur­vaan tehtiin todella radi­kaa­leja leik­kauk­sia, joita ei olisi voinut kuvi­tella silloin, kun työt­tö­myys­tur­vasta sovit­tiin kolmi­kan­nassa, Hiilamo antaa esimerkin.

Haas­teet ovat suuret, mutta uuti­set hyvin­voin­ti­val­tion kuole­masta ovat ennen­ai­kai­sia. Hiilamo arvioi perus­ra­ken­nus­pa­li­koi­den olevan edel­leen paikal­laan, vaikka rahoi­tuk­sessa on ongelmia.

– Julkis­ten palve­lu­jen ja tulon­siir­to­jen piirissä on valta­van iso osa äänes­tä­jistä. En olisi huolis­sani siitä, että hyvin­voin­ti­val­tion poliit­ti­nen kanna­tus olisi vaarassa, Hiilamo sanoo.

HYVINVOINTIA KAIKILLE

Histo­rian­tut­kija ja Itä-Suomen yliopis­ton dosentti Tapio Berg­holm kertoo, että ammat­tiyh­dis­tys­liike on saanut ajet­tua monia tavoit­tei­taan kahta kautta.

– Suomessa ay-liike on suhtau­tu­nut epäil­len työnan­ta­jiin, joten monet asiat ovat laissa ja työeh­to­so­pi­muk­sissa, Berg­holm sanoo.

Maail­man­so­tien jälkeen valtio­val­lan ja työmark­ki­naos­a­puo­lien välille syntyi side, jossa valtio­valta pääsi vaikut­ta­maan työmark­ki­noi­hin ja työmark­ki­naos­a­puo­let saivat sana­val­taa esimer­kiksi sosi­aa­li­turva- ja eläke­jär­jes­tel­mien rakentamisessa.

Ammat­tiyh­dis­tys­liike on luonut hyvin­voin­ti­val­tion raken­teita, mutta myös hyvin­voin­tia, joka perus­tuu riit­tä­vään palk­kaan ja sääl­li­siin työoloihin.

– Ay-liike voi ottaa piik­kiinsä, että ihmi­set pysy­vät työky­kyi­sinä ja työurat voivat piden­tyä, Berg­holm sanoo.

Ay-liikettä usein moiti­taan väit­täen, että se ajaa vain jäsen­ten asiaa, ei yleistä hyvää.

– Argu­mentti on mielen­kiin­toi­nen, mutta harhai­nen. Jos katso­taan vahvan ay-liik­keen maita, köyhät­kin pärjää­vät niissä parem­min, kuin heik­ko­jen liit­to­jen maissa, Berg­holm sanoo.

SATTUMALLA OLLUT SIJANSA

Hyvin­voin­ti­val­tion raken­ta­mi­sen matkalla nähty monta kään­nettä. Monessa risteyk­sessä olisi yhtä hyvin saatettu kään­tyä toiselle polulle.

Työt­tö­myys­turva oli alussa tarkoi­tus hoitaa ylei­sellä työt­tö­myys­va­kuu­tuk­sella, mutta lopulta päädyt­tiin kassa­mal­liin. Lapsi­lisä oli alussa palkan lisä, mutta sittem­min siitä tuli kaik­kien perhei­den tuki.

Myös työt­tö­myys­kas­so­jen tarina on mielen­kiin­toi­nen. Alussa kassat olivat aina ammat­ti­liit­to­jen yhtey­dessä. Nyky­ään työt­tö­myys­kas­sat toimi­vat liitoista erillään.

– On sattu­maa, ettei aika­naan kirjattu lakiin, että kasso­jen pitää olla ammat­ti­liit­to­jen yhtey­dessä. Se oli niin itses­tään selvää, Berg­holm sanoo.

Joka kerta on tehty lopul­li­nen ratkaisu, mutta aina tulee uusi.

Asumis­tu­ki­kin syntyi reak­tiona toiseen uudistukseen.

– Asumis­tuki oli osa paket­tia, jossa maata­lous­yrit­tä­jille annet­tiin eläke-etuja valtion rahoista. Asumis­tuki oli viri­tetty siten, että se kohdis­tui kaupun­ki­lai­se­lä­ke­läi­sille, Berg­holm kertoo.

Sittem­min asumis­tuesta kehit­tyi ylei­nen sosi­aa­li­tur­van muoto.

– Monet kään­teet ovat sattu­maa, Berg­holm sanoo.

KAMPPAILU JATKUU

Se on varmaa, että myös hyvin­voin­ti­val­tion tule­vai­suu­dessa on monta kään­nettä ja päätöstä.

– Joka kerta on tehty lopul­li­nen ratkaisu, mutta aina tulee uusi, Berg­holm sanoo.

Hän muis­tut­taa, ettei mikään hyvin­voin­ti­val­tioon liit­tyvä asia ole kiveen hakattu.

– Yhteis­kun­tae­lämä on koko ajan menossa parem­paan tai huonom­paan tai molem­piin suun­tiin. Se on kamp­pai­lu­ky­sy­mys. Yksi parhaim­mista vaikut­ta­mi­sen tavoista on amma­til­li­nen järjes­täy­ty­mi­nen, Berg­holm sanoo.