Ari-Pekka Vuorisen tavoittelee jahdista aina saalista, mutta pakollista sen saaminen ei silti ole.

Ari-Pekka Vuori­selle metsäs­tys­kausi alkaa kyyh­ky­jah­dista – ”Olen odot­ta­nut tätä pitkän kesän”

14.9.2024

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN

KUVAT JYRKI LUUKKONEN

Ari-Pekka Vuori­sen metsäs­tys­kausi alkoi elokuussa kyyh­ky­jah­dilla. Hän tavoit­te­lee jahdista aina saalista, mutta pakol­lista sen saami­nen ei silti ole. Luon­nossa nollaan itseni, hän sanoo.

Aurinko ei ole vielä nous­sut, kun Ari-Pekka Vuori­nen nousee autosta Nokian Sarko­lassa, heit­tää repun selkäänsä, ottaa hauli­kon mukaansa ja suun­taa vasta puidulle hernepellolle.

– Kello soitti 3.15. Kyyh­kyn paras lentoaika on yleensä siinä aurin­gon­nousun aikaan. Silloin olisi hyvä olla jo passi­pai­kalla, Vuori­nen juttelee.

Hän kuuluu Suonie­men metsäs­tys­seu­raan ja on kulke­nut metsällä lapsesta asti isänsä ja setänsä jalanjäljissä.

– Tulin ensim­mäi­sen kerran hirvi­jah­tiin sellai­sena tiitiäi­senä, olisinko ollut kolman­nella tai neljän­nellä luokalla, ja jäin kouk­kuun. Nyky­ään metsäs­tys on minulle elämäntapa.

Metsäs­tys­kausi alkaa 10. elokuuta kyyh­kyn metsästyksellä.

– Tämä on jahti­kau­den avaus. Olen odot­ta­nut tätä pitkän kevään ja kesän. Minua kiin­nos­ta­vat kaikki jahti­muo­dot, mutta jänis- ja rusak­ko­jahti ajavalla koiralla on kaik­kein hienointa.

Ari-Pekka Vuorinen<br /><noscript><img width=
Ari-Pekka Vuori­nen aset­te­lee houku­tus­lin­nut aamu­var­hai­sella vasta­pui­dulle herne­pel­lolle Nokian Sarko­lassa. Houku­tus­lin­tuina voi käyt­tää myös hara­kan tai varik­sen kuvia, hän kertoo.

NAAMIOVERKON SUOJISSA

Ensi­töik­seen Vuori­nen valit­see pellon laidalta mielei­sen passi­pai­kan. Sen edus­talle sänki­pel­lolle hän aset­te­lee kaksi­toista muovista kyyh­kyn­ku­vaa houkutuslinnuiksi.

Kuvat nähdes­sään sepel­kyyhky kuvit­te­lee, että pellolla on muita­kin lintuja ja luulee, että sinne on turval­lista laskeu­tua syömään peltoon jääneitä herneitä, jotka ovat sen herkkua.

– Lintu kier­tää vähän aikaa pellon yläpuo­lella ja sitten sen uteliai­suus voit­taa ja se laskeu­tuu kuville tai jos ei laskeudu, niin aina­kin se kier­tää ampumaetäisyydellä.

Vuori­sella on yllään ruskean­kir­java maas­to­puku ja lippa­lakki. Metsän puolelle hän virit­te­lee naamio­ver­kon ja peit­tää sitten kasvonsa maas­to­ku­vioi­sella tuubihuivilla.

– Mitä vähem­män lintu näkee minua, sen parempi. Kyyh­kyt ovat arkoja ja niillä on hyvä näkö.

Ari-Pekka Vuorinen<br /><noscript><img width=
ARI-PEKKA VUORINEN
Putkia­sen­taja-hitsaaja
Sasta­mala
Metalli ja LVI Lundgren Oy
Huit­ti­nen

KYTTÄYSMETSÄSTYSTÄ

Aurinko nousee ja ensim­mäi­set kyyh­kyt lähes­ty­vät herne­pel­toa. Ne kuiten­kin lentä­vät niin korkealla, että Vuori­nen ei edes tähtää.

– Kaikki laukauk­set pitää ampua siten, että on mahdol­lista osua. Mitään eläintä ei voi ampua niin, että kunhan kokei­lin. Metsäs­tä­jät pyrki­vät vält­tä­mään haava­koita kaikin keinoin.

Vuori­sella on pääl­lek­käis­piip­pui­nen 12-kalii­be­ri­nen haulikko. Kyyh­kys­jah­dissa hän käyt­tää panok­sia, joiden hauli­koko on 2,5–2,75 millimetriä.

– Kirk­kaalla säällä kyyhky lentää paljon korkeam­malla kuin pilvi­sellä taivaalla. Haulikko on teho­kas kanta­maan 25–35 metrin päähän. Puiden latvoja korkeam­malle ei kannata tähdätä.

Kaikki laukauk­set pitää ampua siten, että on mahdol­lista osua.

Passissa on syytä olla aloil­laan ja hiljaa.

– Tämä on kyttäys­met­säs­tystä. Joskus lähes­ty­vän kyyh­kyn voi myös kuulla, sillä sen siivistä kuuluu lentäessä pieni suhina.

Ari-Pekka Vuorinen<br /><noscript><img width=
Ari-Pekka Vuori­sen mukaan kyyhky muis­tut­taa maul­taan kanaa, mutta se on riistaisempi.

IRTIOTTO ARJESTA

Ari-Pekka Vuori­nen suosit­te­lee metsäs­tystä kaikille, jotka viih­ty­vät luon­nossa. Kyyh­ky­jah­tiin pääs­täk­seen täytyy suorit­taa metsäs­tys­kortti ja liit­tyä metsäs­tys­seu­raan. Seura huoleh­tii metsäs­tys­mai­den vuokraa­mi­sesta, sillä metsäs­tys vaatii maano­mis­ta­jan luvan.

– Jos laji kiin­nos­taa, kannat­taa hakea moneen seuraan. Usein auttaa, jos tunnet jonkun seuran jäse­nen, joka voi suosi­tella sinua, Vuori­nen vinkkaa.

Metsäs­tys­va­rus­tei­siin menee rahaa ja autol­la­kin tulee ajet­tua paljon, mutta harras­tus ei Vuori­sen mukaan silti kaadu rahaan.

– Varus­teita on monen hintai­sia ja niitä saa myös käytettynä.

Vuori­selle metsäs­tys tarjoaa irtio­ton arjesta.

– Minä nollaan itseni luon­nossa. Se tekee pääko­palle todella hyvää. Vaikka tuli­sin kotiin kaik­keni anta­neena, olen silti levän­neempi, kun olen käynyt metsällä.

EI SAALISPAKKOA

Pieni kyyh­kys­parvi lentää Vuori­sen passi­pai­kan yli. Hän kohot­taa aseen, tähtää ja ampuu. Yksi linnuista putoaa metsään parin­kym­me­nen metrin päähän.

– Yhdessä linnussa ei ole vielä paljon syötä­vää, mutta neljästä saa jo hienon aterian.

Vuori­nen tavoit­te­lee jahdista aina saalista, mutta ilman­kin sitä­kin voi kotiin palata.

– Siitä ei kannata masen­tua, jos saalista ei tule. Uudet kudit vaan piip­puun ja seuraa­vana aamuna uudestaan.

Jahdin päät­teeksi Vuori­nen suolis­taa ja nylkee saaliin.

– Kun lihan on itse metsäs­tä­nyt ja valmis­ta­nut, se mais­tuu kaikista parhaimmalle.

Kyyh­ky­sen rinta­pa­lat Vuori­nen pais­taa pannulla ja lisää jouk­koon kermaa.

– Riista on puhtainta mahdol­lista lihaa. Tiedän tasan tark­kaan, mistä se on peräi­sin eikä sitä ole kasva­tettu, pakko­syö­tetty tai pakattu muoviin.

Herne­pelto vetää kyyh­kyjä puoleensa, mutta jos siellä käydään paljon metsäs­tä­mässä, linnut tule­vat aroiksi eivätkä ne enää laskeudu pellolle ruokai­le­maan, Ari-Pekka Vuori­nen sanoo.