Irene Niskanen: A-kassa on varautunut kriiseihin
Viime vuosina olemme joutuneet kohtaamaan poikkeuksellisen laajoja kriisejä. On yli kaksi vuotta siitä, kun koronavirustauti lähti leviämään maailmalla ja tuli myös Suomeen. Koronan aiheuttaman äkillisen talouskriisin seurauksena työttömyys lähti nopeaan nousuun useilla aloilla, niin myös Avoimen työttömyyskassan jäsenten työaloilla. Tästä talouskriisistä selvisimme, kun maan hallitus sääti nopeasti väliaikaisia työttömyyskassaa koskevia lakimuutoksia ja kassoille myönnettiin ylimääräisiä valtion tukia. Työttömyyspäivärahan hakemus- ja palveluruuhkaan teimme erilaisia järjestelyjä ja saimme liitoilta apua ruuhkan purkamiseen.
Nyt on meneillään Ukrainan sodan aiheuttama laajamittainen yleinen kriisitilanne ja talouskriisi. Vaikutukset talouteen heijastuvat väistämättä myös työttömyyskassaan, mutta tässäkin kriisissä vaikutukset ovat osin työalakohtaisia. Tiedämme, että energian, komponenttien ja raaka-aineiden saannin ongelmat ja hintojen nousu sekä kuljetusten väheneminen tulevat näkymään useiden yritysten toiminnassa, jos sotatoimet jatkuvat. Lisäksi talouspakotteet vaikuttavat suoraan joihinkin työpaikkoihin.
Tilanne näyttää työttömyyskassan näkökulmasta vielä toistaiseksi melko rauhalliselta. Työpaikoilta on tullut vasta vähän tietoa sodan välittömistä tai välillisistä vaikutuksista johtuvista yt-neuvotteluista. Tietoa tulee päivittäin lisää.
Ennen sotatoimia tilanne ehti mennä parempaan suuntaan, sillä koko maan työllisten määrä koheni vielä helmikuussa 2022 vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Tämä näkyy myös Avoimen työttömyyskassan luvuissa. Ansiopäivärahaa saavien jäsentemme määrä oli helmikuussa 20 756, kun vuotta aiemmin luku oli lähes 10 000 korkeampi, 30 401.
Työttömyyskassan tehtävä on varautua ja olla askeleen edellä ennusteita.
Miten A-kassa on nyt varautunut laajamittaiseen ja kassan jäsenistöä koskettavaan talouskriisiin?
Kriisien hoito edellyttää tehostettua tiedonkeruuta. Talouden ja työllisyyden seurantaa teemme toki muutoinkin jatkuvasti, sillä käänteet saattavat tulla nopeastikin. Tärkeässä roolissa ovat kassan taustaliittojen kanssa tehtävä yhteistyö sekä jäseniltä ja työpaikoilta saatavat tiedot työllisyystilanteesta ja ennusteista. Keräämme tietoa yleisistä ja taustaliittojen talousennusteista, ja niiden perusteella teemme omat ennusteemme työttömien ja lomautettujen määrästä.
Varmistamme, että taloutemme, työprosessimme, palvelumme ja henkilöstömme määrä vastaavat ennusteiden mukaista etuuden saajien ja palvelutarpeen määrää. Keräämiemme tietojen avulla pystymme kohdentamaan resurssimme kriittisimpiin toimiin.
Lisäksi varaudumme samaan aikaan menossa oleviin työttömyyskassaa koskeviin lainmuutoksiin ja kehitämme tietojärjestelmämme vastaamaan muuttuneita vaatimuksia.
Tietoturva ja jäsentemme tietosuoja ovat meille ehdottoman tärkeitä. Olemmekin tämän vuoden alusta panostaneet entistäkin enemmän tietoturvaan ja -suojaan, ja näin varautuneet mahdollisia kyberuhkia vastaan.
Työttömyyskassan tehtävä on varautua tulevaan ja olla askeleen edellä ennusteita, näin voimme turvata jäsentemme toimeentulon myös kriisien aikana.
Kirjoittaja on Avoimen työttömyyskassan johtaja.