Työllisyysasteen tavoitteeksi pitää asettaa 75 prosentin ylittäminen ja työttömyysasteen tavoitteeksi kolmen prosentin taso. Pitkäaikaistyöttömyys pitää taltuttaa niin, että ongelma ei enää uusiudu. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan tukku keinoja ja hyvät työvoimapalvelut.

10.4.2018

Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin on se kissa, joka kannattaa nyt nostaa pöydälle, sanoo Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies, valtiotieteen tohtori Pekka Tiainen.

– Jos tällä hallituskaudella päästään 60 000 tai 80 000 työpaikan lisäykseen, niin sen jälkeen tarvittaisiin vielä 100 000 tai jonkin verran enemmän ja tavoite olisi saavutettu. Tähtäimen asettaisin vuosille 2023–2025. Myös korkeampi työllisyysaste 78 prosenttiin asti on mahdollinen edellyttäen, että ensin päästään yli 75 prosentin. Työvoimavaroja meillä on siihen tarvittava 200 000 ja enemmänkin.

– Toisaalta kun työttömyysasteen tavoitteeksi on usein asetettu viisi ja monissa tulevaisuuslaskelmissa 6–7 prosenttia, niin haastan, että miksi tyytyä tällaisiin lukuihin. Virittäisin kunnianhimon tason kolmeen prosenttiin. On siinä onnistuttu muissakin maissa kuten Japanissa, Norjassa ja Sveitsissä. Miksi ei meilläkin, Tiainen kysyy.

KYSYNTÄ JA KOHTAAMINEN

Tiaisen mukaan työllisyyden ja työttömyyden ongelmien ratkaisemisessa on kaksi pääväylää. Ensimmäinen on työvoiman kysynnän vahvistaminen eli työpaikkojen lisääminen. Toinen on kysynnän ja työnhakijoiden osaamisen ja tarpeiden kohtaaminen.

– Jos kohtaaminen saadaan toimimaan paremmin, lisää se työpaikkojen määrää, mutta ei ratkaise työvoiman alikysyntää, joka johtuu siitä, että meiltä hävisi vuosien 1980 ja 2000 välisenä aikana teollisuudesta 100 000 työpaikkaa, ja 2000-luvun alusta tähän päivään on hävinnyt toiset 100 000 työpaikkaa. Kansantalous pitää siirtää tasapainoon, jossa meillä on korkeampi työllisyys ja jossa se pyörii koko ajan alemman työttömyyden tasolla.

– Samalla pitkäaikaistyöttömyys on kärkikysymys. Se pitää ratkaista. Tämä tarkoittaa vaikeasti työllistyvien työllistämistä ja ennaltaehkäisyä, että uutta ongelmaa ei enää synny. Tätä ei pidä nousuhuumassa unohtaa, vaan käyttää tilanne asian hoitamiseen.

Tiaisen mukaan vientivetoinen kasvu tuottaa uusia työpaikkoja, mutta ei samassa mitassa kuin aikaisemmin.

– Vuosikymmenen loppu tulee olemaan kohtuullisen hyvää kasvun aikaa. Vajaakäytössä olevia resursseja on kuitenkin niin paljon, että kasvun lisäys saadaan aikaan lisäämättä työvoiman kysyntää vastaavasti. Toisaalta tuotanto on pääomavaltaista, ja vienti perustuu aikaisempaa enemmän tuonnille. Talouskasvu ei korjaa rakenteellista ja vaikeaa työttömyyttä.

Talouskasvun edellytyksistä täytyy Tiaisen mukaan pitää huolta. Suomen elintaso on riippuvainen kansainvälisestä kaupasta. Vapaakaupan rinnalla tärkeää esimerkiksi on saada kauppasopimukset aikaan Britannian kanssa ja turvata Venäjän kauppa. Toisaalta myös talouden kansainväliset ja kotimaiset riskit ovat Tiaisen mukaan olemassa.

– Tämä kaikki pitää ottaa realistisesti huomioon, että osataan toimia ajoissa oikealla tavalla. Säästytään sitten vähemmillä vaurioilla.

Välineet työllisyyden ja työttömyyden hoitamiseksi

Pekka Tiaisen mukaan työllisyyden ja työttömyyden ongelmien hoitamisen välineet talouskasvun rinnalla ovat pääpiirteissään työpaikkoja lisäävät työaika- ja veroratkaisut, tukityöllistäminen, työttömyyttä alentavat toimenpiteet, eläkkeet ja hyvät työvoimapalvelut.

Työaikaratkaisut sijoittuvat Tiaisen toimenpidelistan kärkeen.

– Työaikakeskustelu pitää avata monipuolisesti ja nähdä, että emme ole umpikujassa. Keinoja on tarjolla. Ratkaisuja pitää kuitenkin hakea neuvottelujen kautta edeten. Toisaalta ratkaisut eivät saa johtaa palkkojen tai työehtojen polkemiseen. Paikallisen sopimisen taustalla on hyvä pitää voimassa työntekijöille tietyt perusasiat turvaavat raamisopimukset.

– Olemme sellaisen työaikareformin äärellä, että kahdeksan tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa voi olla pohjana, mutta digitalisoituva maailma, uudelleenorganisoituva  ja verkottunut tuotantoprosessi muuttavat työn organisoinnin ja tekotavan. Sitä ei pitäisi työntekijäjärjestöjen päästää menemään villinä käsistä, vaan olla tutkimassa, mikä se muutos on ja miten siinä pitää työaikamallit rakentaa.

Esimerkiksi mahdollisista kehittämislinjoista Tiainen nostaa Pekka Peltolan esittämän 6+6-työaikamallin.

– Ajatuksena on se, että tilat ja laitteet ovat käytössä 12 tuntia vuorokaudessa, eivät pelkästään kahdeksan tuntia, jolloin säästöä tulee pääomasta. Työt hoidetaan kuuden tunnin työvuoroilla, jolloin ihmisten tuottavuus on parempi, kun työaika on vähän lyhyempi.

Toisaalta hän löytää harkinnan arvoisia ominaisuuksia Saksan ja Itävallan kurzarbeit-malleista.

– Ideana on, että huonona aikana voidaan tehdä lyhyempää työaikaa aina puoleentoista vuoteen asti ilman, että sitä kompensoidaan myöhemmin, että sen ei tarvitse olla keskimäärin jotain. Valtio maksaa siihen korvauksen. Työntekijöiden etuna on lomautuksilta ja irtisanomisilta välttyminen, mihin liittyy näköala, että jossain vaiheessa työt jälleen lisääntyvät. Tähän pitäisi kuitenkin kytkeä työntekijän oikeus tehdä töitä usealle työnantajalle yhtä aikaa.

– Työnantajan etuna olisi se, että osaava työvoima ei huonompana aikana katoaisi minnekään, vaan olisi käytössä, kun kysyntä ja tilauskanta vahvistuvat. Suomessa työttömyysturvan on vuodesta 2010 saanut lyhennyspäiviltä täytenä ilman, että ansiotulo sitä leikkaa. Tämä on askel kurzarbeit-mallin suuntaan.

– Isossa kuvassa työaikojen uudistaminen työntekijöiden turvasta samalla huolehtimalla avaisi mahdollisuuksia työllisyysasteen nostamiseen. Silloin työttömyysturvamenoista säästyisi rahaa, joka olisi järkevä kanavoida luomaan parempaa työllisyyttä.

Tiainen näkee myös Saksan minijob– ja medijob-työmarkkinoissa huomionarvoisia piirteitä.

– Niitä on kritisoitu pienestä palkkatasosta, mutta se pointsi niissä on, että kun ihmiset tarvitsevat tilapäistä työtä, on niitä olemassa, niille on luotu toimiva työnvälitys ja palkka on työehtosopimusten mukainen. Myös Britannian universal credit -malli, jossa sosiaaliset etuudet maksetaan yhdellä kertaa yhdeltä luukulta, on tarkastelemisen väärti, enkä lähde suoraan torjumaan perustuloajatuksiakaan, mutta se ei korvaa työllistämistä.

Suomessa on tällä hetkellä noin 100 000 alityöllistettyä osa-aikaista työntekijää eli ihmistä, jotka haluaisivat tehdä enemmän töitä kuin tarjolla on.

– Työntekijöiden kannalta siihen tulisi positiivinen suunta, jos omavalintaisuus saataisiin lyhyemmissä työajoissa toimimaan. Silloin isossa kuvassa kokoaikatyö olisi suurin piirtein sama kuin nytkin, mutta omasta valinnasta lyhyempää työaikaa tekevien määrä olisi suurempi.

Tiaisen mukaan on tärkeää pystyä yhdistelemään erilaisia työaikoja ihmisten elämäntilanteisiin niin, että se mahdollistaa korkeamman työllisyyden. Silloin puhutaan perheistä, opiskelijoista, ikääntyneistä ja esimerkiksi siitä, että nykymallit eivät ole riittäviä aikuisopiskelijoiden toimeentulon kannalta.

PALKKATUKI TUKITYÖLLISTÄMISEN MUOTONA

Yhteiskunnan ylläpitämää tukityöllistämistä tarvitaan vaikean työllistymisen hoitamisessa. Tiainen on korostanut palkkatuen käyttöä.

– Työnantajalle maksettavalla palkkatuella katetaan puute työntekijän ja työssä vaaditun osaamisen välillä. Tuen tarve poistuu, kun osaaminen kehittyy. Näin vaikeasti työllistyvät voidaan nostaa samalle viivalle muiden kanssa niin, että samalla voidaan turvata työehtosopimusten mukaiset palkat.

– Palkkatuki ei vääristä kilpailua, koska jokainen työnantaja voi sitä käyttää. Jos on pienyrittäjä, eikä voi palkata kokoaikaisesti, voi palkata lyhyemmäksi ajaksi. Työntekijän pitää silloin saada palkkatukea, että voi olla samaan aikaan useamman yrittäjän palveluksessa. Mallia voidaan kehittää esimerkiksi palkkatukisetelillä ja siten, että jos työtön löytää työnantajan, voisi hän vaihtaa työttömyysturvan palkkatueksi.

Tiainen suosittelee palkkatuen käytön tuntuvaa lisäämistä. Olennaista hänen mukaansa on, että suoralla työllistämisellä ja palkkatuella saadaan tehokas vaikutus hankkia töitä työttömyyden pidentymisen katkaisemiseksi verrattuna erilaisiin muihin malleihin.

– Valtiota työllistämään velvoittanut vuoden 1988 työllisyyslaki painoi pitkäaikaistyöttömien määrän alimmillaan 3 000:een. Sitten määrä räjähti laman aikana, jolloin palkkatukityöllistettyjä oli enimmillään liki 70 000. Nyt vastaava luku on runsaat 20 000. Palkkatuen käyttöä pitäisi lisätä paljon niin, että ihmisiä saadaan työllistettyä määräajoiksi, millä saadaan ajettua pitkäaikaistyöttömyyttä alas.

– Palkkatuki on yhteiskunnalle halpaa siksi, että ansiot tulevat työttömyysturvan tilalle ja ihmiset maksavat enemmän veroja. Yhteiskunta hyötyy yksityisellä puolella mukaan tulevasta työnantajien rahoitusosuudesta. Jos yhteiskunta työllistää itse, on malli suurimmalta osaltaan itsensä rahoittava. Tämä pitäisi pystyä suuntaamaan niin, että palkkatuetut työt eivät syrjäytä muita työpaikkoja.

Tiainen nostaa työllistämiskeskustelussa esiin myös kolmannen sektorin merkityksen.

– Punainen Risti, työttömien ja muut järjestöt hoitavat juuri sellaista työllistämistä, mitä muut tahot eivät hoida. Ongelmana on omarahoituksen puuttuminen ja se pitää ratkaista.

ELÄKÖITYMISESTÄ LISÄKEINO PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN KATKAISUUN

Suuri osa nykyisistä pitkäaikaistyöttömistä jää eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä.

– Merkittävä osa pitkäaikaistyöttömyydestä on kuitenkin hoidettavissa työllistymisen kautta. Asia pitää hoitaa niin, että uutta pitkäaikaistyöttömyyttä ei synny. Se on avainkysymys työllisyyden nostamisessa ja työttömyyden alentamisessa. Samalla pitää nähdä, että kaikki eläköityminen ei kulje vanhuuseläkkeen kautta, vaan joissain tapauksissa Ilkka Taipaleen tunnetuksi tekemät työkyvyn arviointiin perustuvat eläkeratkaisut ovat perusteltuja.

– Toisaalta työkyvyttömiä on edelleen aivan liikaa. Siihen tarvitaan omat paukkunsa esimerkiksi kuntouttavana työtoimintana, joka on alirahoitettua. Lisäksi tärkeä seikka on, että työllistymisen ja pienituloisten tulotason nousun myötä saadaan poistettua myös ulosotto-ongelmia.

Veropolitiikan saralla Tiainen arvioi yleiset veronkevennykset työllisyyden kannalta tehottomiksi.

– Mahdolliset veroratkaisut on kohdistettava työvoimavaltaiseen yritystoimintaan. Siksi olen kannattanut arvonlisäveron alarajan nostamista tai porrastamista. Myös muiden mallien pohtimista tarvitaan. Esimerkkejä ovat negatiivinen tuloverotus, jossa verovähennys on aluksi veroa suurempi työllistämisen edistämiseksi, ja varallisuusvero, joka pitäisi ottaa jonkin tasoisena uudestaan käyttöön.

MYÖNTEINEN VIRE TYÖVOIMAPALVELUIHIN

Tiainen ehdottaa muutosta työvoimapalvelujen nykyiseen malliin, jossa palveluja tarjoavat viranomaiset ovat samalla sanktioiden langettajia.

– Isoihin kaupunkeihin voitaisiin perustaa Tanskan jobcentereistä sovellettuja palvelukeitaita. Ne voisivat olla esimerkiksi kauppakeskuksiin perustettuja avoimia tiloja, joissa voisivat vapaasti käydä nuoret ja ikääntyneemmät työtä tekevät ja työttömät työnhakijat, ja joissa työnantajat voisivat yhtä lailla käydä tutustumassa työnhakijoihin.

– Niissä olisi avoimia työpaikkoja, koulutustarjontaa, henkilökohtaista opastusta, työpaikkaesittelyjä, elinkeinoelämän tietoiskuja ja ennen muuta palveluja ilman pelkoa sanktioista.

– Ilmapiiri muodostuisi valoisaksi niin kuin sen olla pitääkin. Työnhaku on ihan normaalia toimintaa. Se on osa tätä meidän elämistä, Tiainen toteaa.

Vahvan työvoimapolitiikan perustelut

Pekka Tiaisen mukaan reilu satsaus työvoimapolitiikan hoitamiseen on yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti perusteltua.

– Pieni maa kuten Suomi pärjää, jos se ei luo sisälleen vastakkaisuuksia, vaan rakentaa eheyttä huolehtimalla kaikista kansanosista. Itse painotan työllisyyttä keinona. Haluaisin, että se nousee perusturvan kaikista elementeistä aivan kärkeen.

– Samalla myös pitkäaikaistyöttömyys pitää nujertaa. Se on jo inhimillisesti perusteltua ja välttämätöntä, koska yhteiskunnan pitää huolehtia siitä, että jos ihmiset jäävät työttömäksi, niin on jokin näkymä päästä siitä eroon. Se ei ole niin paha asia, jos on välillä työttömänä. Pahinta on, jos työttömyydestä ei koskaan pääse eroon. Se pelko pitää poistaa. Ihan kokonaan.

– Pitkäaikaistyöttömyydestä puhuttaessa sen rinnalle nostetaan lähes aina nuorisotyöttömyys. Se on iso asia, mutta pitkäaikaistyöttömyys ei tarkoita pelkästään vuoden yhtäjaksoista työttömyyttä, vaan myös ikuista toistuvaistyöttömyyttä. Nuorilla jo kolmen kuukauden työttömyys on kriittinen, jolloin työvoimapoliittisten toimenpiteiden raja pitää asettaa alemmas kuin yleisessä työttömyydessä. Nuorisotyöttömyyttä voidaan tarkastella pitkäaikaistyöttömyyden kautta. Niitä ei pidä asettaa vastakkain.

– Sisäistä eheyttä ajatellen myös maahanmuutolle löytyy ymmärrystä, jos sille on työvoimapoliittinen tarve. Asia voidaan hoitaa niin, että ihmisillä on mahdollisuus ja oikeus saada töitä tietyillä perusehdoilla niin, että se turvaa toimeentuloa ja on mielekästä. Sitä ei pidä laittaa sillä tavalla, että maahanmuutto syrjäyttäisi esimerkiksi alemmilla palkoilla kotimaan työllisyyttä, vaan rakentaa niin, että ihmiset saavat täällä töitä.

TALOUTEEN POSITIIVINEN KIERRE

Kansantalouden näkökulmasta kysymys on positiivisen kierteen aikaansaamisesta.

– Kun työllisyys ja tulotaso paranevat, lisää se kysyntää ja sieltä tulee kerrannaisvaikutuksia. Kun julkiseen talouteen virtaa rahaa paremmasta työllisyydestä, niin säästöleikkaustarpeet vähentyvät, mikä edelleen mahdollistaa parempaa työllisyyttä. Valtion talouteen tulee se rahoitus, minkä se tarvitsee. Paljon puhuttu kestävyysvaje olisi hoidossa.

– Vallitsevaa suhdannetilannetta on tietysti viisasta käyttää myös niin, että valtion velka pienenee, mutta ei työttömyyden ja erityisesti ei pitkäaikaistyöttömyyden hoitamisen kustannuksella. Velka pitäisi laskea niin, että se on velka plus työttömyys. Jos velka hoidetaan kääntämällä se työttömyydeksi, niin ei se ole mitään velan hoitamista. Sitä vastoin työllisyys auttaa siihen velkaan.

Tiaisen mukaan toimenpiteille on tilaa ilman erityistä huolta inflaation kiihtymisestä.

– Inflaatio pitää ottaa huomioon, että se ei pääse kiihtymään, mutta en sillä argumentilla lähtisi torjumaan työllisyysasteen nostoa tai lähtisi ehdottamaan sitä joksikin rajaksi. Se ei ole iso kysymys, vaan ne ovat juuri nämä rakenteelliset ongelmat.

– Meillä on liikaa menty siihen, että jos inflaatio kiihtyy, niin leikataan sen hillitsemiseksi ja jos on korkea työttömyys, niin leikataan menojen vuoksi. Ei oikein kuulosta suhdannepolitiikalta, mutta siihen on ajauduttu velka-asioiden takia.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVITUS TUOMAS IKONEN