Arja Salo: Järjestöpäivät kokosi aktiivit yhteen

TEKSTI ARJA SALO
KUVA  KITI HAILA

Muutama viikko sitten Tampereelle kokoontui yli 140 ammattiosastoaktiivia 69 osastosta. Ammattiosastojen järjestöpäivillä pohdittiin osastojen toimintaa ja tulevaisuutta. Yhdessä käytiin läpi keväällä toteutettu ammattiosastokysely, tutustuttiin Yhdistystaidot-opintopolkuun ja luotiin katsaus vuoden 2026 painopisteisiin ja Teollisuusliiton strategian toteuttamiseen käytännössä.

Työpajoissa mietittiin osaston nuorisotoimintaa ja sitä, miltä näyttää järjestäytynyt ammattiosasto. Marttojen ja PHT:n järjestämissä pajoissa käytiin läpi kodin- ja työpaikan varautumista sekä jäsenten hyvinvointia ja jaksamista luottamustoimissa.

Oma työpajani käsitteli ammattiosaston verotusta. Samalla palautin osallistujien mieliin painokkaasti ammattiosaston perustehtävää ja sääntöjen 2. pykälän sekä yleishyödyllisen yhteisön perusperiaatteet, joita ovat seuraavat kolme kohtaa:

  1. Yhteisö toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä.
  2. Yhteisön toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin.
  3. Yhteisö ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.

Olen jo vuosia saanut kouluttaa osastojen aktiiveja erilaisissa perustehtävissä, enkä koskaan sivuuta näitä perusasioita. Joukossa on paljon uusia toimijoita, eikä kertaus liene pahasta konkareillekaan. Yhdistystoimintakoulutusta on tarjolla sekä alueilla että Murikassa, joten kannattaa päivittää omia tietoja.

Ammattiosastoilla on oiva tilaisuus täydentää jäsentensä osaamista ja kehittää toimintaa jäsenten etujen puolustajana.

Mielestäni ammattiosastojen on jo aika jättää taakseen matkatoimistona ja huviretkien järjestäjänä toimiminen ja keskittyä sääntöjen 2. pykälän mukaisiin perustehtäviin sekä huomioida yleishyödyllisen yhteisön perusteet.

Teollisuusliiton valtuusto käsitteli kevätkokouksessaan ammattiosastojen tulevaisuuteen vaikuttavia asioita, kuten mahdollista jäsenmaksupalautteen uudelleen arviointia. On siis tärkeää, että ammattiosasto on toimiva ja järjestäytymisaste on kunnossa.

Yhteiskunnassa on tällä hetkellä vallalla sellainen henki, että kaikki hyväksi todetut toimivat järjestöt ajetaan alas säästöjen varjolla. Ammattiosastoilla on oiva tilaisuus täydentää jäsentensä osaamista ja kehittää toimintaa jäsenten etujen puolustajana. Ammatillinen järjestäytyminen on ollut työntekijöiden turvana jo yli sadan vuoden ajan. Tehdään siis työtä uudistuen ja tulevaisuuteen katsoen seuraavatkin sata vuotta!

Rentouttavaa kesää!

Kirjoittaja on Teollisuusliiton järjestötoimitsija.