Vappu on monta tari­naa samassa pake­tissa: työväen, opis­ke­li­joi­den ja kevään juhla

Vappu on vanha euroop­pa­lai­nen kevään juhla, jolloin on riemuittu kesän saapu­mista ja talven väis­ty­mistä. Suomessa vappu­pe­rin­teitä ovat muokan­neet aina­kin opis­ke­li­jat, työväki, ilmasto, rait­tius­liike ja valtio­valta. Aivan saman­laista vappua ei löytyne muualta maailmasta.

Nimensä vappu on saanut englan­ti­lai­selta abbe­dissa Valbur­gilta, joka leivitti kris­ti­nus­koa Saksaan 700-luvulla. Valbur­gista tuli kato­li­nen pyhi­mys, ja hän pääsi pyhi­mys­ka­len­te­riin. Tänä­kin päivänä Suomessa touko­kuun ensim­mäi­nen on Vapun ja Valpu­rin nimipäivä.

Vapun opis­ke­li­ja­juh­la­pe­rinne tuotiin Suomeen Ruot­sista. 1700- ja 1800-luvuilla yliop­pi­laat juhli­vat railak­kaasti talven vaih­tu­mista kesään. Tuol­loin oli myös tapana vaih­taa yliop­pi­lai­den sini­nen talvi­lakki valkoi­seen kesä­lak­kiin. Tämä perinne näkyy edel­leen vapun valkolakeissa.

Työväen tapah­tuma vapusta alkoi tulla 1800-luvun lopulla.

Työväen tapah­tuma vapusta alkoi tulla 1800-luvun lopulla. Taus­talla ovat touko­kuun 1886 tapah­tu­mat Chica­gon Haymar­ke­tissa, jossa työväki kokoon­tui osoit­ta­maan miel­tään ja vaati­maan kahdek­san tunnin työpäi­vää. Poliisi lopetti miele­no­soi­tuk­sen väkivalloin.

Toisen sosia­lis­ti­sen inter­na­tio­naa­lin perus­tava kokous vuonna 1889 valitsi touko­kuun ensim­mäi­sen päivän työläis­ten päiväksi, jolloin vaadi­taan 8‑tuntista työpäi­vää ja työväen olojen parantamista.

Suomen vanhin ammat­tiyh­dis­tys Helsin­gin Kirja­työn­te­ki­jäin Yhdis­tys ry vietti Suomen ensim­mäistä työväen vappua vuonna 1890. Vuonna 1869 perus­tettu yhdis­tys on tänä päivänä Teol­li­suus­lii­ton ammat­tio­sasto numero 408.

SEKALAISET ALKUVUODET

Histo­rian­tut­kija ja Itä-Suomen yliopis­ton dosentti Tapio Berg­holm kertoo, että vapusta ei muotou­tu­nut ajan­koh­dal­taan tai sisäl­löl­tään yhte­näistä työväen juhlaa vielä 1800-luvun puolella.

Yksi syy oli ilmasto. Touko­kuun alussa Suomessa ei ollut järin keväistä, joten varhai­nen työväen­liike teki miele­no­soi­tus­kä­ve­ly­ret­kiä myöhem­min keväällä ja kesällä, jopa elokuussa.

Ensim­mäi­nen suuri miele­no­soi­tus­kä­ve­ly­retki kävel­tiin Helsin­gissä 19.5.1895. Kulku­eessa oli noin 2 500 henki­löä, ja pääte­pis­teessä Seura­saa­ressa osal­lis­tu­jia oli kaik­ki­aan jopa 6 000. Miele­no­soi­tus­kä­ve­ly­ret­kistä tuli vakiin­tu­nutta toimin­taa, mutta yhtei­siä ohjeita ei ollut.

1800-luvun lopussa työväen vapun asia­lis­talla oli myös rait­tiusaate. Juoma­lak­ko­liike aloitti rait­tius­kam­pan­jansa vappuna 1898 ja työväen­liike otti osaa monissa kaupungeissa.

Vuonna 1906 sosia­li­de­mo­kraat­tien puolue­ko­kous hylkäsi kesäi­set miele­no­soi­tus­kä­ve­ly­ret­ket ja siirsi puolu­een vuosit­tai­set miele­no­soi­tuk­set kansain­vä­li­seen työväen­liik­keen juhla­päi­vään touko­kuun ensimmäiseen.

JUHLAT YHDESSÄ JA ERIKSEEN

Vappuna 1917 vappu­mie­le­no­soi­tuk­siin osal­lis­tui ennä­tys­mää­rät ihmi­siä. Sittem­min Venä­jän vallan­ku­mous sekä Suomen itse­näis­ty­mi­nen ja sisäl­lis­sota kuiten­kin löivät leimansa myös vappuun.

– Vapus­ta­kin tuli kamp­pai­lun kenttä työväen­liik­keen sisällä. Vappu­juh­lat kuvas­ta­vat paljon myös työväen­liik­keen ja ‑luokan keski­näistä haja­nai­suutta ja risti­rii­toja, Berg­holm sanoo.

Vuonna 1919 vappu­ta­pah­tu­missa oli ilmassa tule­vai­suusus­koa, mutta seuraa­vina vuosina työväen­liike jakaan­tui ja valtio­valta rajoitti vappumarsseja.

Toisen maail­man­so­dan vuosina vappu muut­tui isän­maal­li­seksi juhlaksi. Vuonna 1944 vietet­tiin ensim­mäistä laki­sää­tei­sesti vapaata vappua. Sotaa seuran­neina vuosina kansal­li­sen yhte­näi­syy­den hengessä työväen­liike vietti vappua yhdessä suurina joukkoina.

Vappu­juh­lat kuvas­ta­vat paljon myös työväen­liik­keen ja ‑luokan keski­näistä haja­nai­suutta ja ristiriitoja.

1950- ja 1960-luvuilla sosia­li­de­mo­kraat­tien ja kommu­nis­tien kilpailu näkyi myös vapun­vie­tossa, joten yhtei­set vappu­mars­sit olivat harvinaisia.

– Siitä oli pitkään riitaa, kuka tai ketkä järjes­tä­vät työväen vapun, Berg­holm kertoo.

Työväen yhtei­set vappu­juh­lat yleis­tyi­vät taas 1960-luvun lopulta alkaen. Vappu on ollut viral­li­nen lipu­tus­päivä vuodesta 1978 alkaen. Tuol­loin vapun määri­tel­mäksi muotoil­tiin ”suoma­lai­sen työn päivä”.

Edel­listä työväen­va­pun massa­ta­pah­tu­mien aikaa vietet­tiin 1990-luvun alku­puo­lella. Neuvos­to­lii­ton romah­dus, lama-aika ja vasem­mis­to­puo­luei­den oppo­si­tio­asema saivat työväen liikkeelle.

POLIITTISTA PUHETTA JA YHTEISLAULUA

Tämän vuosi­tu­han­nen puolella työväen vappu ei ole enää liikut­ta­nut taka­vuo­silta tuttuja suuria massoja. SAK:n histo­rian­kir­joit­taja ja Helsin­gin yliopis­ton yliopis­ton­leh­tori Eemeli Hako­kön­gäs toteaa, ettei ilmiö ei koske vain suoma­lai­sen työn päivää.

– Ihmis­ten halu ja perin­teet kollek­tii­vi­seen ryhmä­toi­min­taan ovat vähen­ty­neet kaikilla yhteis­kun­nan alueilla. Se ei koske vain vappua, Hako­kön­gäs sanoo.

Vappu on edel­leen poliit­ti­sen puhu­mi­sen merk­ki­päivä, vaikka tele­vi­sio ja älylait­teet suol­ta­vat­kin kaiken­laista puhetta vuoro­kau­den ympäri.

– Vappu on siinä mielessä poik­keuk­sel­li­nen, että silloin mennään puhu­maan ihmis­ten pariin, Hako­kön­gäs sanoo.

Puhu­ja­pön­töt ovat käytössä, kun polii­ti­kot ja ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen edus­ta­jat kerto­vat mieli­pi­teensä vallit­se­vista oloista. Vappu­pu­heita pitä­vät myös muut kuin perin­tei­set työväen edus­ta­jat, mutta aiheet pyöri­vät työn ympärillä.

– Vappuna virit­täy­dy­tään edel­leen kuule­maan työn­te­ki­jöi­den kantoja, Hako­kön­gäs sanoo.

Vapulla juhlana on edel­leen merki­tystä yhteen­kuu­lu­vuu­den tunteen kasvattajana.

Vappu­kul­kuei­den lyhe­ne­mi­nen ei tarkoita, että juhlasta olisi tulossa tarpeeton.

– Ajat ja tavat ovat muut­tu­neet, mutta silti vapulla juhlana on edel­leen merki­tystä yhteen­kuu­lu­vuu­den tunteen kasvat­ta­jana, Hako­kön­gäs sanoo.

YKSI JUHLA, MONTA HISTORIAA

Suoma­lai­nen vappu näyt­tää olevan monta asiaa samassa pake­tissa. Touko­kuun ensim­mäi­nen on työväen merk­ki­päivä, mutta myös opis­ke­li­joi­den perin­tei­nen riemujuhla.

Toisille vappu on kesä­mö­kin siivous­päivä tai vapaa­päivä muiden joukossa. Alma­na­koissa Valpu­rin nimi­päivä muis­tut­taa edel­leen juhlan pyhimystaustasta.

Rait­tius­liik­keen histo­riaa tämän päivän vapusta saa hake­malla hakea. Berg­holm tote­aa­kin, että juopot­te­le­vien opis­ke­li­joi­den perinne näyt­tää jättä­neen vappuun vahvem­man jäljen kuin sosia­lis­ti­nen vallankumousaate.

– Suhtau­dun hieman leikil­li­sen kriit­ti­sesti vapun pyhyy­teen ja hienou­teen, vaikka onhan se keskei­nen järjes­tö­väen ritu­aali ja pyhä­päivä, jolloin tove­rit tapaa­vat toisi­aan, Berg­holm sanoo.

LÄHTEITÄ:
Tapio Berg­holm: Työväen­liik­keen vappu Suomessa, teok­sessa Rohkea kynä (2007)
Suoma­lai­sen Kirjal­li­suu­den Seuran juhla­ka­len­teri: juhlakalenteri.finlit.fi/vappu
Helsin­gin Kirja­työn­te­ki­jäin Yhdis­tys: www.hky001.fi/yhdistys/historiaa

Juttu on toimi­tettu 30.4.2024 julkais­tun artik­ke­lin pohjalta.