Riikka Vasama: Yksikin työperäinen hyväk­si­käyt­tö­ta­paus on liikaa

Nolla tapaturmaa ‑ajattelu on lyönyt vahvasti läpi. Siihen on sitou­duttu laajasti eri toimia­lojen yrityk­sissä, sekä työnan­ta­jien että työnte­ki­jöiden keskuu­dessa. Ajattelua tukee ryhdikäs työturvallisuuslainsäädäntö.

Vastaavaa nolla­to­le­rans­si­lii­keh­dintää tarvi­taan myös työperäisen hyväk­si­käytön ehkäi­syyn. Kyseessä on monimuo­toinen ja jatku­vasti muuttuva ilmiö, joka vaihtelee laajalla skaalalla alipalk­kauk­sesta ja ylipit­kistä työpäi­vistä aina erityisen vakaviin muotoihin, jopa ihmis­kaup­paan saakka. Työperäisen hyväk­si­käytön esiin­ty­vyys Suomessa on tunnus­tettu. Maallamme on strategia työperäisen hyväk­si­käytön ehkäi­se­mi­seksi ja torju­mi­seksi sekä toimen­pi­deoh­jelma strate­gian toteuttamiseksi.

Nolla hyväk­si­käyttöä ‑ajatte­lusta on tehtävä työnan­ta­jien, työnte­ki­jöiden ja koko suoma­laisen yhteis­kunnan yhteinen tavoite, joka perustuu reilun kohtelun, korkean moraalin ja terveen kilpailun arvoihin. Tavoi­tetta on äärim­mäisen tärkeää pitää jatku­vasti esillä aikana, jolloin työpe­räistä maahan­muuttoa kasvatetaan.

Oletet­ta­vasti ainoa taho, joka jättää vastaa­matta kutsuun, on joukko yrityksiä ja välikäsiä, joiden liike­toi­min­ta­malli perustuu talou­del­lisen hyödyn tavoit­te­luun työnte­ki­jöiden kustan­nuk­sella. Eduskunnan säätämä työlain­sää­däntö ja työmark­ki­naos­a­puolten yhdessä neuvot­te­lemat työehdot lentävät tältä joukolta kylmästi roskakoriin.

Nolla hyväk­si­käyttöä ‑ajatte­lusta on tehtävä työnan­ta­jien, työnte­ki­jöiden ja koko suoma­laisen yhteis­kunnan yhteinen tavoite.

Helppo raha houkuttaa sanktion puuttuessa. Alipalk­kauk­seen tunnu­taan suhtau­dut­tavan Suomessa viinan­polttoa vähäpä­töi­sem­pänä asiana. Sen krimi­na­li­soin­nille ei löydy poliit­tista tahtoa. Työso­pi­mus­suh­detta rikotaan perus­ta­van­laa­tui­sesti silloin, kun työntekijän antamaa aikaa ja osaamista hyödyn­ne­tään, mutta sopimuksen mukainen palkka tai sen osa jää työnan­tajan tilille. On kestä­mä­töntä, että toisen palkan varas­ta­mi­sesta ei seuraa sanktiota.

Kiinni jäämisen riskikin on pieni, sillä työeh­doilta pimen­nossa pidetyt tai alistei­sessa asemassa olevat työnte­kijät pitävät suunsa supussa. Teolli­suus­liiton ulkomaa­lais­taus­taisten jäsenten kertoman mukaan he ovat saatta­neet työsken­nellä vuosia tietä­mättä itselle kuulu­vista palkan­ko­ro­tuk­sista tai muista palka­no­sista. Vaikka luotta­muk­sel­linen suhde syntyisi liiton edusta­jaan ja tietoa vaihdet­tai­siin palkka­saa­ta­vista, ei työntekijä aina halua, että asiaa selvi­te­tään. Oikeu­den­mu­kai­suuden hinta voi olla työnte­ki­jälle liian kova: paitsi työpaikan, myös maassaolo-oikeuden menet­tä­minen, kynnys­rahan maksa­misen vuoksi velkai­sena kotiin palaa­minen tai läheisten joutu­minen uhatuksi kotimaassa.

Suomi on monella tavalla hyvä maa asua ja tehdä työtä. Teolli­suus­lii­tolla on yhdessä työnan­ta­jien ja työnte­ki­jöiden, viran­omaisten, poliit­tisten päättä­jien ja muiden toimi­joiden kanssa kuitenkin vielä työtä tehtä­vänä nolla hyväk­si­käyttöä ‑ajattelun läpilyö­mi­seksi ja toteuttamiseksi.

Kirjoit­taja on Teolli­suus­liiton ulkomaa­lais­taus­taisen työvoiman yksikön päällikkö.