Riikka Vasama: Yksi­kin työpe­räi­nen hyväk­si­käyt­tö­ta­paus on liikaa

Nolla tapa­tur­maa ‑ajat­telu on lyönyt vahvasti läpi. Siihen on sitou­duttu laajasti eri toimia­lo­jen yrityk­sissä, sekä työnan­ta­jien että työn­te­ki­jöi­den keskuu­dessa. Ajat­te­lua tukee ryhdi­käs työturvallisuuslainsäädäntö.

Vastaa­vaa nolla­to­le­rans­si­lii­keh­din­tää tarvi­taan myös työpe­räi­sen hyväk­si­käy­tön ehkäi­syyn. Kyseessä on moni­muo­toi­nen ja jatku­vasti muut­tuva ilmiö, joka vaih­te­lee laajalla skaa­lalla alipalk­kauk­sesta ja ylipit­kistä työpäi­vistä aina erityi­sen vaka­viin muotoi­hin, jopa ihmis­kaup­paan saakka. Työpe­räi­sen hyväk­si­käy­tön esiin­ty­vyys Suomessa on tunnus­tettu. Maal­lamme on stra­te­gia työpe­räi­sen hyväk­si­käy­tön ehkäi­se­mi­seksi ja torju­mi­seksi sekä toimen­pi­deoh­jelma stra­te­gian toteuttamiseksi.

Nolla hyväk­si­käyt­töä ‑ajat­te­lusta on tehtävä työnan­ta­jien, työn­te­ki­jöi­den ja koko suoma­lai­sen yhteis­kun­nan yhtei­nen tavoite, joka perus­tuu reilun kohte­lun, korkean moraa­lin ja terveen kilpai­lun arvoi­hin. Tavoi­tetta on äärim­mäi­sen tärkeää pitää jatku­vasti esillä aikana, jolloin työpe­räistä maahan­muut­toa kasvatetaan.

Oletet­ta­vasti ainoa taho, joka jättää vastaa­matta kutsuun, on joukko yrityk­siä ja väli­kä­siä, joiden liike­toi­min­ta­malli perus­tuu talou­del­li­sen hyödyn tavoit­te­luun työn­te­ki­jöi­den kustan­nuk­sella. Edus­kun­nan säätämä työlain­sää­däntö ja työmark­ki­naos­a­puol­ten yhdessä neuvot­te­le­mat työeh­dot lentä­vät tältä joukolta kylmästi roskakoriin.

Nolla hyväk­si­käyt­töä ‑ajat­te­lusta on tehtävä työnan­ta­jien, työn­te­ki­jöi­den ja koko suoma­lai­sen yhteis­kun­nan yhtei­nen tavoite.

Helppo raha houkut­taa sank­tion puut­tuessa. Alipalk­kauk­seen tunnu­taan suhtau­dut­ta­van Suomessa viinan­polt­toa vähä­pä­töi­sem­pänä asiana. Sen krimi­na­li­soin­nille ei löydy poliit­tista tahtoa. Työso­pi­mus­suh­detta riko­taan perus­ta­van­laa­tui­sesti silloin, kun työn­tekijän anta­maa aikaa ja osaa­mista hyödyn­ne­tään, mutta sopi­muk­sen mukai­nen palkka tai sen osa jää työnan­ta­jan tilille. On kestä­mä­töntä, että toisen palkan varas­ta­mi­sesta ei seuraa sanktiota.

Kiinni jäämi­sen riski­kin on pieni, sillä työeh­doilta pimen­nossa pide­tyt tai alis­tei­sessa asemassa olevat työn­te­ki­jät pitä­vät suunsa supussa. Teol­li­suus­lii­ton ulko­maa­lais­taus­tais­ten jäsen­ten kerto­man mukaan he ovat saat­ta­neet työs­ken­nellä vuosia tietä­mättä itselle kuulu­vista palkan­ko­ro­tuk­sista tai muista palka­no­sista. Vaikka luot­ta­muk­sel­li­nen suhde syntyisi liiton edus­ta­jaan ja tietoa vaih­det­tai­siin palk­ka­saa­ta­vista, ei työn­tekijä aina halua, että asiaa selvi­te­tään. Oikeu­den­mu­kai­suu­den hinta voi olla työn­te­ki­jälle liian kova: paitsi työpai­kan, myös maas­saolo-oikeu­den menet­tä­mi­nen, kynnys­ra­han maksa­mi­sen vuoksi velkai­sena kotiin palaa­mi­nen tai läheis­ten joutu­mi­nen uhatuksi kotimaassa.

Suomi on monella tavalla hyvä maa asua ja tehdä työtä. Teol­li­suus­lii­tolla on yhdessä työnan­ta­jien ja työn­te­ki­jöi­den, viran­omais­ten, poliit­tis­ten päät­tä­jien ja muiden toimi­joi­den kanssa kuiten­kin vielä työtä tehtä­vänä nolla hyväk­si­käyt­töä ‑ajat­te­lun läpi­lyö­mi­seksi ja toteuttamiseksi.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton ulko­maa­lais­taus­tai­sen työvoi­man yksi­kön päällikkö.