Aikamatka lamaan

1990-luvun alkupuolen laman aikana ansio­si­don­naisen työttö­myys­turvan kesto oli 500 päivää. Turvan taso määräytyi samoilla lasken­ta­pe­rus­teilla kuin nykyään. Turvan sai alkamaan alusta, kun työllistyi puoleksi vuodeksi, tai osallistui samaksi ajaksi työvoi­ma­hal­linnon järjes­tä­mään tukityöhön tai ammatil­li­seen työvoi­ma­kou­lu­tuk­seen. Työttö­myy­se­lä­ke­putki takasi ikään­ty­neille työttö­mille ansio­si­don­naisen työttö­myys­turvan mukaisen tulotason eläkkeelle asti, jos uutta työpaikkaa ei löytynyt.

Suomessa oli enimmil­lään puoli miljoonaa työtöntä. Kaikkien silloisten työvoi­ma­toi­mis­tojen alueilla ei kaikkina kuukausina ollut ainut­ta­kaan avointa työpaikkaa.

Työttö­mien kohtaamat vakavat talou­del­liset ongelmat alkoivat tyypil­li­sesti viimeis­tään, kun ansio­si­don­nai­selta työttö­myys­tur­valta pudot­tiin perus­turvan varaan. Vielä säästäen ja sinni­tellen hallit­ta­vissa ollut elämä muuttui tilan­teeksi, jossa yksikin yllät­tävä menoerä saattoi syöstä kotita­louden kriisiin. Talous­on­gel­mien pitkit­tyessä myös henkiset kustan­nukset kertau­tuivat. Työttö­mien resurssit ja jaksa­minen ongel­mien ratkai­se­mi­seksi heikentyivät.

Kun kansan­ta­louden lama päättyi, sen myötä yksilöiden ongel­maksi välit­tynyt työttö­myys ja ahdinko ei päättynyt kaikilla. Pitkä­ai­kais­työt­tö­myy­destä tuli pysyvä ongelma. Työttö­mien joukossa toistunut arvio oli työuralle uudel­leen kiinnit­ty­misen vaikeu­tu­minen ja työuran laadun heiken­ty­minen. Lamalla oli myös ylisu­ku­pol­visia seurauksia. Vanhem­pien työttö­myys, vaikeudet työllistyä ja talou­del­liset ongelmat madal­sivat monissa perheissä lasten käsityksiä ja toiveita omista mahdol­li­suuk­sista työmark­ki­noilla ja yhteiskunnassa.

Laman opetuksia ei pidä unohtaa.

Ansio­si­don­naisen työttö­myys­turvan kesto on nykyisin 400 päivää alle 58-vuotiailta. Maan edellinen hallitus päätti poistaa eläke­putken, ja rakensi tilalle muutos­tur­va­pa­ketin. Asteit­tain etenevän muutoksen vaiku­tuk­sista ei ole johto­pää­töksiä varten vielä riittä­västi tietoa saata­vissa. Yli 55-vuotiaiden työttö­mien kohtaamat vaikeudet työllistyä ovat kuitenkin edelleen totta.

Edellä kuvatut toimen­pi­teet eivät maan nykyi­selle halli­tuk­selle riittä­neet. Se ajaa rajuja heiken­nyksiä työttö­myys­tur­vaan. Jos ne olisivat olleet todel­li­suutta 1990-luvun alkupuo­lella, työttömät olisivat pudon­neet perus­turvan varaan toteu­tu­nutta nopeammin ja suuremmin joukoin. Talou­del­li­seen ja henki­seen ahdin­koon joutu­neiden ihmisten määrä olisi lisään­tynyt. Ja se määrä oli kestä­mätön jo silloin.

Laman opetuksia ei pidä unohtaa. Sosiaa­li­turva on raken­net­tava niin, että se antaa työttö­mille mahdol­li­suuden selviytyä elämässä eteen­päin ilman kärsi­mystä ja kohtuut­tomia kustan­nuksia, kunnes uusi työpaikka on löytynyt. Yhteis­kunnan tukipo­li­tiikan tehtä­vänä on rakentaa hyvin­vointia. Sen tehtä­vänä ei ole tuottaa pahoin­vointia tai toimen­pi­teitä, jotka kohot­tavat pahoin­voinnin riskiä.