Matti Roitto: Histo­rian tunte­mi­nen on voimavara

Mennei­syys on syytä tuntea, jottei jäädä sen vangeiksi. Filo­sofi George Santay­ana totesi jo vuonna 1905: ”Ne, jotka eivät muista mennei­syyttä, ovat tuomit­tuja tois­ta­maan sitä.”

”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muis­taa.” Vanhan sanon­nan perus­teella histo­rian tutki­joita ja harras­ta­jia voisi helposti luulla puusil­mäi­siksi. Histo­rioit­si­joi­den parissa on pilke silmä­kul­massa pohdittu, pitäi­sikö tikkusil­mäi­syys saada jopa ammat­ti­tau­ti­luo­ki­tuk­seen. Mennei­syy­den tunte­mi­nen ja ymmär­tä­mi­nen on tärkeää, sillä histo­ria­tie­toi­suus on voima­vara. Kyse ei ole vain nostal­gi­soin­nista, menneen kaipuusta.

Usein kuulee sanot­ta­van, että sekä ammat­tiyh­dis­tys­liik­keellä että työväen­liik­keellä on taka­naan kunnia­kas mennei­syys. Tämä on kiis­tatta totta. Saavu­tuk­set ovat olleet merkit­tä­viä. Lukui­sat tutki­muk­set ovat osoit­ta­neet, että työväen­liike ja ammat­tiyh­dis­tys­liike ovat olleet omalla merkit­tä­vällä panok­sel­laan raken­ta­massa aiem­paa parem­pia ja turval­li­sem­pia työoloja. Tämän lisäksi on oltu raken­ta­massa ja edis­tä­mässä suoma­laista hyvin­voin­tiyh­teis­kun­taa, demo­kra­tiaa ja moni­ää­nistä poliit­tista kult­tuu­ria. Ei tieten­kään yksin, vaan yhdessä sopien ja neuvo­tel­len – tarvit­taessa myös taistellen.

Nykyi­sen poik­keuk­sel­li­sen ulkoi­sen paineen alla olisi help­poa, lohdul­lista ja houkut­te­le­vaa muis­tella menneitä kunnian päiviä ja saavu­tuk­sia. Se olisi kuiten­kin nostal­gi­soi­mista ja sisään päin käpris­ty­mistä. Mennei­syy­den tunte­mus ja ymmär­tä­mi­nen ovat kuiten­kin tärkeitä voima­va­roja myös tule­vai­suu­den kannalta. Profes­sori John Toshin mukaan histo­ria­tie­toi­suus antaa erin­omai­set valmiu­det kriit­ti­selle ajat­te­lulle. Se on tärkeim­piä kansa­lais­tai­toja, joita tarvi­taan moder­nissa maail­massa toimi­mi­seen ja omista oikeuk­sista huolen pitämiseen.

Parhaat­kin saavu­tuk­set voivat jäädä väliai­kai­siksi, ellei työ niiden yllä­pi­tä­mi­seksi jatku.

Tieto ja kyky punta­roida autta­vat siinä, että pure­matta ei niellä kaik­kea tarjolla olevaa. Histo­ria­tie­toi­suus auttaa ymmär­tä­mään ja muis­tut­taa jatku­vasti meitä siitä, että parhaat saavu­tuk­set ovat kovan työn takana. Ja ne parhaat­kin saavu­tuk­set voivat jäädä väliai­kai­siksi, ellei työ niiden yllä­pi­tä­mi­seksi jatku. Ja miksi jatkuisi, jos kaiken luul­laan tulleen kuin Manulle illallinen?

Vuosia sitten kerroin pienille koulu­lai­sille työs­täni histo­rian tutki­jana. Koulu­lai­set kysyi­vät, eikö olisi helpom­paa, jos käytössä olisi aika­kone? Silloin voisi vain matkus­taa ajassa taak­se­päin ja nähdä, miten asiat olivat. Nyt näyt­tää siltä, että Suomen halli­tus on keksi­mässä aika­ko­netta. Hallitus­ohjelma vaikut­taa meille tärkei­den, paljon työtä vaati­nei­den asioi­den osalta siltä, että aika­hyppy mennee­seen voi pian olla edessä. Kelloja yrite­tään kään­tää taak­se­päin ja muut­taa yhdessä raken­net­tua poliit­tista kulttuuriakin.

Me ”tikkusil­mäi­set” muis­tamme, että tällai­sia yrityk­siä on tehty ennen­kin. Ei tosin tässä mitta­kaa­vassa. Seli­tyk­set ovat vaih­del­leet, mutta tavoit­teet ovat olleet samat: työeh­to­jen heiken­tä­mi­nen ja työn­te­ki­jöi­den oikeuk­sien kaventaminen.

Talous­kasvu on perin­tei­sesti ollut sidok­sissa luot­ta­muk­selle ja osal­lis­tu­mi­selle raken­tu­vaan demo­kra­tian kehi­tyk­seen, ei yksi­puo­li­seen sane­luun. On syytä muis­taa, miksi ja miten on tehty töitä yhteis­ten asioi­den edis­tä­mi­seksi. Jos tiedos­tamme, millaista työelämä, järjes­täy­ty­mi­nen ja edun­val­vonta olivat 150, 100 tai 50 vuotta sitten, ymmär­rämme, miksi työtä on jatket­tava. Ymmär­rämme, miksi noista ajoista puhu­taan tais­te­luna. Tie tule­vai­suu­teen raken­tuu myös mennei­syy­den ymmär­tä­mi­selle ja sen käyt­tä­mi­selle voimavarana.

Kirjoit­taja on Teol­li­suus­lii­ton erikoistutkija.