Muuramessa ulosmarssiin osallistuivat Harvian ja tytäryhtiö Velhan työntekijät. Kuvassa ovat Harvian varapääluottamusmies Leo Mäkinen, pääluottamusmies Arto Liikanen, 1. varatyösuojeluvaltuutettu Seija Forssell sekä Velhan pääluottamusmies Meelis Raudsepp ja työsuojeluvaltuutettu Janne Lindgren.

Ulosmarssi Muuramen Harvialla: ”Hallituksen pitäisi katsoa suunnitelmat uusiksi”

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT PETRI BLOMQVIST

Keski-Suomessa ulosmarssineet Harvian työntekijät ilmaisivat pettymystään oikeistohallituksen suunnitelmiin. Työntekijöiden ja heikommassa asemassa olevien potkiminen ei käy.

Suomen hallituksen suunnittelemia leikkaustoimia vastustavat Teollisuusliiton ulosmarssit jatkuivat keskiviikkona 4.10.2023 yhteensä 23 työpaikalla Keski-Suomen ja Vaasan vaalipiirien alueilla. Ulosmarssit ovat osa SAK:laisten liittojen yhteistä Painava syy -kampanjaa.

Keski-Suomessa Muuramessa työntekijät marssivat ulos Harvian tehtaalta. Kiukaita ja muita sauna- ja spa-tuotteita valmistava Harvia Finland Oy työllistää Muuramessa noin 130 tuotannon työntekijää. Heistä noin 95 prosenttia on Teollisuusliiton jäseniä.

Harvian pääluottamusmies Arto Liikanen on myös Teollisuusliiton valtuuston puheenjohtaja.

Pääluottamusmies Arto Liikanen kertoo, että oikeistohallituksen suunnitelmat ovat puhuttaneet paljon työpaikalla. Lakko-oikeuden rajoittaminen, työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan leikkaaminen ja työntekijöiden aseman heikentäminen työmarkkinoilla ovat raju kokonaisuus.

– Hallituksen esitykset ovat kaikki niin heikkoja, kuin olla voivat, Liikanen päivittelee.

Harvialla työtilanne on ollut kohtalaisen hyvä, mutta ulosmarssilla puolustetaan myös heitä, joilla menee huonommin.

– Miten kaikki heikennykset voivat kohdistua niihin, joilla on vähiten, Liikanen kysyy.

Crista Hagman ja Maija Suonperä totesivat, että hallituksen suunnittelemat heikennykset laittavat monen perheen toimeentulon vaakalaudalle.

TOIMEENTULO VAARASSA

Ulosmarssiin osallistuneet Crista Hagman ja Maija Suonperä arvelevat, että sairaana töihin tulo yleistyy, jos hallitus saa tahtonsa läpi ja ensimmäisestä sairauslomapäivästä tulee palkaton.

– Olo on pettynyt. Työntekijöiden turvaa otetaan pois, Suonperä sanoo.

Hagman pohtii, että varsinkin lapsiperheiden toimeentulo on vaarassa suunniteltujen leikkausten takia.

– Tosi väärältä tuntuu. Perheellisillä on muutenkin tiukkaa, Hagman sanoo.

Teollisuusliiton aluetoimitsija Ilkka Terimaa ja Harvian varapääluottamusmies Leo Mäkinen antoivat haastattelun saksalaiselle kuvausryhmälle.

Varapääluottamusmies Leo Mäkinen laskee, että hallituksen suunnittelemat työelämän heikennykset ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat yhteisvaikutuksiltaan todella suuria.

– Lakko-oikeuden leikkaus on ehkä se suurin heikennys, Mäkinen sanoo.

Teollisuusliiton poliittiset työtaistelutoimet ovat näkyneet perinteisissä ja hieman uudemmissakin medioissa.

– Ulosmarssit ovat saaneet näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa, Mäkinen kertoo.

Harvialla järjestäytymisaste on korkea, noin 95 prosenttia.

TASAPAINOA HORJUTETAAN

Harvialla neljä kuukautta työskennellyt Roy Telling osallistui keskiviikon ulosmarssiin. Hän pohtii, että Suomen hallitus tarvitsee vielä lisää painetta, jotta se perääntyy tavoitteistaan.

– Muuten hallitus näyttäisi heikolta, Telling sanoo.

Roy Telling uskoo, että hallitukselle pitää laittaa vielä enemmän painetta, jotta suunnitelmat muuttuvat. Ulosmarssin osallistuneille oli tarjolla munkkikahvit.

Vuodesta 2010 Suomessa asunut englantilainen Telling arvioi, että nykyisin Suomessa vallitsee tasapaino työmarkkinaosapuolten välillä. Hän vertaa tilannetta kotimaahansa, jossa tasapaino on vuosikymmenten mittaan heitellyt laidasta laitaan.

Jos työntekijöiden ja ammattiliittojen asemaa heikennetään, tuloksia ei ole vaikea arvata.

– Palkat ja muut työehdot olisivat erittäin huonoja, Telling sanoo.

Pitkään Harvialla työskennelleet Markku Tenhunen ja Ari Hakanen totesivat, että edellisviikolla alkaneet Teollisuusliiton järjestämät ulosmarssit ovat saaneet hyvin julkisuutta.

Ulosmarssiin osallistunut Markku Tenhunen on työskennellyt Harvialla 42 vuotta. Hän päivittelee, ettei hallituksen suunnitelmia voi seurata hyvin mielin.

– Ne ovat olleet keskeisenä puheenaiheena työpaikan kahvipöydissä, Tenhunen kertoo.

EI OLE OIKEUDENMUKAISTA

Samalla tontilla toimivan Harvian tytäryhtiön Velha Oy:n työntekijät osallistuivat ulosmarssiin.

– Työntekijän oikeuksia potkitaan, toteaa Velhan pääluottamusmies Meelis Raudsepp.

Oikeistohallitus on kertonut keventävänsä verotusta, mutta helpotukset tuntuvat lähinnä suurituloisten kukkarossa.

– Viesti on, että hallituksen pitäisi katsoa suunnitelmat uusiksi, Raudsepp sanoo.

Velha Oy:n työsuojeluvaltuutettu Janne Lindgren vaati oikeudenmukaisuutta hallituksen suunnitelmiin.

Velhan työsuojeluvaltuutettu Janne Lindgren toteaa, että hallituksen suunnittelemat leikkaukset kohdistuvat väärin työntekijöihin ja heikommin toimeen tuleviin.

Esimerkiksi pitkää työmatkaa ajavat voivat jatkossa tehdä entistä vähemmän verovähennyksiä työmatkakuluista. Samaan aikaan suurituloisten verotusta kevennetään.

– Se ei ole oikeudenmukaista, Lindgren sanoo.

TÄMÄ ON VASTA ALKUA

Aluetoimitsija Ilkka Terimaa Teollisuusliiton Sisä-Suomen toiminta-alueelta arvioi, että Harvian ulosmarssi onnistui hyvin, sillä käytännössä kaikki työntekijät tulivat ulos.

Ulosmarssit on suunniteltu siten, että yritykset kärsivät mahdollisimman vähän, mutta ulosmarssien syy nousee julkiseen keskusteluun ja pysyy siellä.

Teollisuusliiton aluetoimitsija Ilkka Terimaa kertoo, että työväen taistelutahto on korkealla monissa työpaikoissa.

Terimaa kertoo, että hallitusohjelmaan ja valtion vuoden 2024 budjettiin kirjatut heikennykset ja leikkaukset ovat nostaneet taistelutahtoa työpaikoilla laajasti. Hän on moneen kertaan joutunut selittämään, miksi liitto ei järjestä ulosmarsseja järeämpiä työtaistelutoimia.

– On pitänyt perustella, että tämä on vasta alkua, Terimaa kertoo.

 

Teollisuusliitto järjestää syys–lokakuussa kolmen viikon ajan kolmena päivänä viikossa alueellisia tunnin ulosmarsseja valikoiduilla työpaikoilla vastalauseena Suomen hallituksen ajamalle leikkauspolitiikalle ja työehtojen heikennyksille. Lue tästä lisää Teollisuusliiton toimista.