Anu Kantola: Verot osal­li­suutta vahvistamaan

ANU KANTOLA

Helsin­gin yliopis­ton vies­tin­nän profes­sori, joka on tutki­nut poli­tiik­kaa, valtaa, mediaa, jour­na­lis­mia ja globa­li­saa­tiota osal­lis­tuen aktii­vi­sesti julki­seen keskus­te­luun näistä aiheista. Kantola on ollut mukana voit­ta­massa Tieto­kir­jal­li­suu­den Finlan­diaa. Uraa­uur­ta­vaa tutki­musta Kantola teki haas­ta­tel­les­saan Suomen rikkainta promil­lea. Tutki­mus julkais­tiin Huip­pu­tu­loi­set-kirjana. Kanto­lan ja työryh­män Kahdek­san kuplan Suomi: Yhteis­kun­nan muutos­ten syvät tari­nat oli viime vuonna ehdok­kaana Tieto-Finlan­dian voittajaksi.

Toisen maail­man­so­dan jälkeistä aikaa on kutsuttu ”kultai­siksi vuosi­kym­me­niksi”. Niiden aikana talous kasvoi ja eriar­voi­suus väheni.

Saksa­lai­sen keski­luo­kan kurjis­ta­mi­nen ensim­mäi­sen maail­man­so­dan jälkeen osoitti, että eriarvo johtaa tota­li­ta­ris­miin ja sotaan. Halut­tiin palata tasa-arvoon ja rauhaan. Yhdys­val­loissa rikkai­den omai­suuk­sia vero­tet­tiin jopa 80 prosen­tilla, ja Euroo­passa veroilla tasat­tiin tuloe­roja ja raken­net­tiin kaik­kien kansa­no­sien hyvin­voin­ti­val­tiota. Luotiin hyvän kierteitä.

Nyt eletään vapai­den mark­ki­noi­den ja tylyn globa­li­saa­tion aikaa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.

– Mark­ki­nat luovat voit­ta­jia ja häviä­jiä, Kantola summaa.

Voit­ta­jia ovat Suomes­sa­kin rikkaat, joista Kantola on tutki­nut yhtä promil­lea eli vaurainta prosen­tin kymme­nes­osaa koko kansasta.

– Olin ajatel­lut, että varak­kaat elävät omaa elämäänsä irral­laan poli­tii­kasta ja yhteis­kun­nasta. Mutta heillä onkin paljon näke­myk­siä yhteis­kun­nasta. Heillä on myös keinoja vaikut­taa yhteiskuntaan.

Mark­ki­nat luovat voit­ta­jia ja häviäjiä.

Promil­le­ker­hoon kuuluu peri­jöitä, yrit­tä­jiä ja suury­ri­tys­ten toimi­tus­joh­ta­jia. He ovat  hyvin aktii­vi­sia erilai­sissa etujär­jes­töissä ja ajatus­pa­joissa. He verkos­toi­tu­vat tiiviisti keske­nään ja heillä on suorat yhtey­det päät­tä­jiin edus­kun­nassa ja minis­te­riöissä. Virka­mie­hiin ovat yhteyk­sissä helpoim­min ja useim­min varak­kaim­mat intressiryhmät.

Kantola kertoo, että 12 keskei­sen etujär­jes­tön halli­tuk­sen jäse­nistä lähes puolet on huip­pu­tu­loi­sia. Näitä etujär­jes­töjä ovat esimer­kiksi Elin­kei­noe­lä­män keskus­jär­jestö, Keskus­kaup­pa­ka­mari ja Tekno­lo­gia­teol­li­suus ry.

– Kun pääomat alkoi­vat 1980-luvulla kasaan­tua, suoma­lai­set vanhat suvut halusi­vat perus­taa järjes­tön ajamaan omaa, stra­te­gista agen­daansa. Järjestö brän­dät­tiin kivan­kuu­loi­sesti Perhey­ri­tys­ten liitoksi. Se ajaa esimer­kiksi perin­tö­ve­ron pitä­mistä mahdol­li­sim­man alhaisena.

RIKKAAT VAIKUTTAVAT SALASSA

– Kaikki halua­vat rikas­tua, mutta kukaan ei halua myön­tää olevansa rikas.

Tätä para­dok­sia eli risti­rii­tai­suutta edus­taa Kanto­lasta se, että hyvä­tu­loi­set kään­tä­vät lain­sää­dän­töä ja julkista keskus­te­lua omaksi eduk­seen nime­no­maan järjes­tö­jen lausun­to­jen ja lobbaa­mi­sen kautta. He kaih­ta­vat henki­lö­koh­tai­sia esiin­ty­mi­siä julki­suu­dessa. Kanto­lan tutki­muk­sissa näkyi myös se, että rikkailla – jopa miljoo­nansa ja miljar­dinsa peri­neillä – on aina heidän omasta mieles­tään hyvä moraa­li­nen seli­tys sille, että juuri he ovat rikkaita.

Kanto­lan mukaan yhteis­kun­nal­li­nen tutki­mus on herän­nyt näke­mään, miten varak­kailla ryhmillä on länsi­mai­sissa demo­kra­tioissa sanan­si­jaa. Heidän etunsa, ei koko yhteis­kun­nan etu, myös toteutuu.

– Suomessa tämä näkyy esimer­kiksi siinä, että pääoma­tu­loja vero­te­taan kevyem­min kuin ansiotuloja.

ERIARVO REPII YHTEISKUNTIA

Vaikka Kantola ei sano haikai­le­vansa mihin­kään keskus­joh­toi­seen suun­ni­tel­ma­ta­lou­teen, tasa-arvo ja vero­tuk­sen oikai­se­mi­nen hänelle kyllä kelpaisivat.

– Kapi­ta­lismi tuot­taa ongel­mia juuri eriar­voi­suu­den kautta ja siksi se voi olla yhteis­kun­nal­li­sesti repivä järjestelmä.

– Me Suomessa olemme huolis­samme tasa-arvosta, koska se on meille tärkeä asia. Tämä on hieno piirre. Ja minä olen sillä lailla vanhan­ai­kai­nen, että uskon enem­män vero­tuk­seen kuin amerik­ka­lais­tyy­li­seen rikkai­den hyvän­te­ke­väi­syy­teen. Pidän pohjois­mai­sesta tai ylei­seu­roop­pa­lai­sesta mallista, jossa vero­tuk­sen kautta varoja ohja­taan koko yhteis­kun­nan kehit­tä­mi­seen, Kantola alleviivaa.

Kantola pitää yhteis­kun­nal­li­sena ongel­mana ja vaaral­li­sena nykyistä tilan­netta: ylpeän ja aktii­vi­sen teol­li­suus­työ­väes­tön sijasta enem­mistö suorit­ta­van työn teki­jöistä raataa usein pieni­palk­kai­sissa palve­luam­ma­teissa. Nämä työn­te­ki­jät eivät aina edes miellä itse­ään duunareiksi.

– Esimer­kiksi ravin­to­la­työn­te­ki­jät kerto­vat, että työ on äärim­mäi­sen kovaa eivätkä he jaksa työtä koko loppue­lä­mänsä. Onko meille synty­mässä työssä käyvien ryhmä, joka ei tule työl­lään toimeen? Tippuuko viides­osa väestä ulkopuolelle?

Kapi­ta­lismi tuot­taa ongel­mia juuri eriar­voi­suu­den kautta ja siksi se voi olla yhteis­kun­nal­li­sesti repivä järjestelmä.

– Tämä on iso ongelma. Heillä ei ole tart­tu­ma­pin­taa poli­tiik­kaan. Osal­li­suus yhteis­kun­taan mure­nee. Hyvä­tu­loi­sista vaaleissa äänes­tää yli 80 prosent­tia, pieni­tu­loi­sista vain puolet, tutkija huolehtii.

Puoluei­den pitäisi Kanto­lasta keksiä keinot houku­tella ja moti­voida uudet joukot mukaan toimin­taan, jotta talou­den raken­ne­muu­tok­sen kurit­ta­mat äänes­tä­jät eivät haikai­lisi popu­lis­ti­sia ratkaisuja.

– Monien puoluei­den alku­pe­räi­nen ajatus on vanhen­tu­nut. Myös porva­reissa homma heiluu, mistä parhaim­pana esimerk­kinä on Keskustapuolue.

KUNNIOITETAAN YHTEISTYÖTÄ JA PERUSDUUNEJA!

– Minä uskon ihmi­sen mahdol­li­suuk­siin. Jokai­sella on järkeä ja jokai­nen ihmi­nen on keskus­te­leva olento. Me pystymme oppi­maan ja muut­ta­maan yhteis­kun­taa. Me pystymme muut­tu­maan, jopa rikkaat, Kantola huomaut­taa viita­ten siihen, että nyt maapal­lon äveriäissä samoin kuin Suomen uusrik­kaissa on heitä, jotka vaati­vat vero­tuk­sensa kiristämistä.

Tutkija haavei­lee siitä, että yhteis­kun­nan pola­ri­soi­tu­mi­sen sijasta 2020-luku tunnet­tai­siin kompro­mis­sien aikana. Hän kehot­taa kaik­kia orga­ni­soi­tu­maan ja osal­lis­tu­maan esimer­kiksi edus­kun­ta­vaa­li­työ­hön eli demo­kra­tian toteuttamiseen.

– Yhteis­kunta ei ole vääjää­mä­tön tais­te­lu­tan­ner. Käydään keskus­te­lua. Tehdään kompro­mis­seja. Turva­taan verotulot.

Osal­li­suutta pitää Kanto­lasta vaalia myös vaali­kam­pan­join­nin välillä. Teoreet­ti­sen, korkeim­man koulu­tuk­sen tärkey­den jatkuva alle­vii­vaus on tutki­jasta kään­ty­nyt jo itse­ään vastaan. Todel­li­suu­dessa yhteis­kunta tarvit­see kipeästi ammat­tiinsa koulut­tau­tu­neita, käsis­tään käte­viä duunareita.

– On aika raaka tapa ajatella, että puolet väestä on epäon­nis­tu­nut elämässä, jos he eivät ole pitkälle koulut­tau­tu­neita. Tämä ei ole totta, todel­li­suu­dessa yhteis­kunta ei pyöri ilman duuna­reita. Meidän on taas ryhdyt­tävä arvos­ta­maan kunnon perustyötä.

Meidän on taas ryhdyt­tävä arvos­ta­maan kunnon perustyötä.

Työvoi­ma­pula kietou­tuu Kanto­lasta duuna­rei­den ammat­ti­tai­don arvos­ta­mi­sen hapertumiseen.

– Tämä voi kalah­taa koko Suomen nilk­kaan, jollei koulu­tusus­koon tule muutosta.

Kantola muis­tut­taa vielä, että vero­va­roilla kustan­ne­taan mahdol­li­suuk­sien tasa-arvoa juuri niissä maissa, joissa luot­ta­mus muihin ihmi­siin on korkea eikä korrup­tio ryövää yhtei­seen kassaan kannet­tuja varoja. Media saisi Kanto­lasta tehdä työtään perus­teel­li­sem­min esimer­kiksi lobbaa­mi­sen esiin tuomi­seksi, mikä lisäisi läpinäkyvyyttä.

– Vero­tuk­sen avulla ihmi­set pitää vapaut­taa teke­mään sitä, mitä he halua­vat. Samalla yhteis­kun­nan pitää olla niin reilu ja läpi­nä­kyvä, että ihmi­set tietä­vät mihin vero­va­roja käyte­tään ja että heillä säilyy moti­vaa­tio vero­jen maksamiseen.