Tikku­rila valmis­taa maaleja muutos­ten varjossa

Tikku­ri­lan maali­teh­taan varasto ykkö­sen käytä­vällä logis­tiik­ka­työn­te­kijä Jukka Hermans­son kertoo, mikä saa tule­maan töihin joka aamu.

– Vaih­te­leva työ, hyvät työka­ve­rit ja hyvä henki ovat tärkeitä asioita, hän sanoo.

Vaikka työtä helpot­ta­via apuvä­li­neitä on tullut koko ajan lisää, vaatii varas­to­työ edel­leen hyvää kuntoa ja lihas­voi­maa. 20 kilois­ten säkkien siir­tely päivit­täin pitää toisaalta huolen siitä, ettei kunto­sa­lilla tarvitse vält­tä­mättä käydä.

– Nosto­tek­nii­kan pitää olla kunnossa, ettei riko paik­koja, Hermans­son sanoo.

UUSI ISÄNTÄ TUO UUSIA TAPOJA

Hermans­son valit­tiin melkein heti taloon tultu­aan osas­ton luot­ta­mus­mie­heksi. Hän on nähnyt yrityk­sen osana silloista valtio­yh­tiö Kemi­raa, Paasi­ki­vien perheyh­tiö­ajan vuodesta 2010, ja nyt reilun vuoden ajan osana yhdys­val­ta­laista 14 miljar­din euron PPG-jättiyritystä.

– Väki on vähen­ty­nyt ja vauhti kiih­ty­nyt. Hyvä asia on turval­li­suu­den jatkuva paran­ta­mi­nen, josta nyt huoleh­di­taan erityisesti.

Turval­li­suu­dessa on menty amerik­ka­lai­so­mis­ta­jan myötä suoma­lai­sit­tain jopa äärirajoille.

– Joka­päi­väi­sistä työka­luista puukko ja katko­te­rä­veitsi ovat kiel­let­ty­jen listalla. Niiden käyttö vaatii erityis­lu­van. Jenk­ki­tyy­lillä toiminta halu­taan stan­dar­doida kaik­kialla saman­lai­seksi, pääluot­ta­mus­mies Kai Hagel­berg sanoo.

Väki on vähen­ty­nyt ja vauhti kiihtynyt.

Kult­tuu­rien erilai­suutta kuvaa hyvin Hagel­ber­gin kaskuna kertoma tarina.

– Kun jenkeissä duunari lyö päänsä hylly­palk­kiin, jossa ei ole varoi­tus­tar­raa, firma maksaa korvauk­sena kolme miljoo­naa taalaa. Jos Suomessa duunari lyö päänsä, hän ostaa uuden palkin, Hagel­berg naurat­taa kuulijoita.

PPG:n tulo tehtaan isän­näksi on koros­tu­nut työsuo­je­lu­val­tuu­te­tun Jarkko Kurvi­sen mukaan siinä, että siis­teyttä vaadi­taan jopa liikaa. Kaikki ylimää­räi­seksi katsottu tavara on pitä­nyt pois­taa, ja nyt arvuu­tel­laan sitä, onko tässä menty jopa liial­li­suuk­siin. Maal­li­kon silmin tehtaan tilat ovat erit­täin siis­tissä kunnossa.

LIITON TÄRKEÄ TUKI

Mutta pala­taan Hermans­so­nin pakeille ja kuul­laan, mitä hän sanoo ammat­ti­lii­ton tuesta muutos­ten keskellä.

– Liitto on palvel­lut meitä aina kun apua on tarvittu. Näin esimer­kiksi silloin, kun meillä oli paljon irti­sa­no­mi­sia ja lomau­tuk­sia 2010-luvulla.

Liitto on palvel­lut meitä aina kun apua on tarvittu.

Hermans­son koros­taa myös työka­ve­ruutta, josta kertoo se, että vapaa-aikaa viete­tään yhdessä.

– Viime viikon­lop­puna meitä oli kuusi kave­ria osas­tol­tamme Tammi­saa­ressa Teol­li­suus­lii­ton mökillä. Ammat­tio­sasto järjes­tää myös paljon kaiken­laista tekemistä.

MONIPUOLINEN TYÖ PITÄÄ VIRKEÄNÄ

Useim­pien työte­ki­jöi­den arki tehtaalla on vaih­te­le­vaa. Niin myös Hermans­so­nin. Hän työs­ken­te­lee varas­tossa ajamalla erilai­sia truk­keja ja keräi­ly­vau­nua, hyllyt­tää tuotan­nosta tule­vaa tava­raa sekä kerää hyllyistä lähe­tet­tä­viä tavaroita.

Hermans­son työs­ken­te­lee noin viikon kuukau­desta sävyt­tä­mössä, jossa maali­poh­jiin lisä­tään asiak­kaan tilauk­sen mukai­nen sävytys.

Sävyt­tä­mössä on maali­kau­poista tuttuja sävy­tys­ko­neita. Varsi­nai­nen teol­li­nen sävy­tys­laite on pari­kym­men­met­ri­nen linjasto, jossa sävy­te­tään 10 litraa suurem­pia maalie­riä. Kaikista isoim­mat sävy­tyk­set tehdään tuotan­to­lin­jan lopussa.

Sävy­tys­lin­jas­ton vieressä on kymme­nit­täin kiil­tä­viä 50 litran vetoi­sia säiliöitä. Niistä lisä­tään väri­pas­taa valkoi­seen tai harmaa­seen perus­maa­liin. Hermans­son ohjaa linjas­ton konso­lilta, että kukin maalierä saa resep­tinsä mukai­sen sävyn. Hän valit­see tuot­teen, syöt­tää sävy­koo­din ja antaa koneen hoitaa loput.

Sävy­tys­ten välissä Hermans­son täyt­tää pasta­säi­liöitä. Hän nappaa rius­kasti kymme­nen litran purkin, iskee puukolla kaksi reikää purkin pohjaan, kover­taa toista reikää isom­maksi ja alkaa valut­taa reiästä Tikku­ri­lan punaista maali­pas­taa säili­öön. Kun väri­pasta alkaa valua, tuntuu ilmassa hienoi­nen liuot­ti­men tuoksu. Tämä alkaa olla jo harvi­naista, sillä liuo­tin­poh­jais­ten pasto­jen käyttö vähe­nee ja vesi­poh­jais­ten osuus kasvaa.

HYVÄ TYÖPORUKKA INNOSTAA TULEMAAN TÖIHIN

Puoli vuotta Tikku­ri­lassa työs­ken­nel­lyt tuotan­non työn­tekijä Elina Kuiva­lai­nen ajaa tällä viikolla truk­kia tuotan­non varas­tossa. Hän naut­tii vaih­te­le­vasta työs­tään, jota hän tekee kahdessa muus­sa­kin paikassa.

– Täytän tuotan­non pieniä koneita ja pakkaan valmiita pieniä purk­keja. Näissä kolmessa työpis­teessä työs­ken­te­len vuoro­vii­koilla. Jatkossa pääsen ajamaan ehkä isom­pia tuotan­non koneita, joissa valmis­te­taan seit­se­män, kymme­nen ja kahden­kym­me­nen litran purkkeja.

Kuiva­lai­sen houkut­teli Tikku­ri­laan aiem­paa lyhyempi työmatka Järven­päästä sekä kaksi­vuo­ro­työn sopi­vuus elämän­ryt­miin. Myös työn sisältö vaikutti rekry­toin­nista alkaen mielenkiintoiselta.

Ihmi­set merkit­se­vät Kuiva­lai­selle paljon.

– Meillä on aivan ihana työpo­rukka. Minut on otettu heti remmiin mukaan. Joka päivä on tosi muka­vaa tulla töihin.

– Vapaa-ajal­la­kin teemme kaiken­laista. Esimer­kiksi viime viikolla oli tarjolla cartin­gia. Ammat­tio­sas­ton kanssa olemme lähdössä Viroon. Ihmi­siin tutus­tu­mi­nen myös työajan ulko­puo­lella on minulle tärkeää.

Teol­li­suus­liit­toon liit­ty­mi­nen oli Kuiva­lai­selle alusta alkaen itsestäänselvyys.

– Ammat­ti­jär­jes­tön toiminta on tärkeää minulle, sillä se luo yhte­näi­syyttä ja luot­ta­musta siihen, että meidän puoliamme pide­tään. On tärkeää, että meillä on oma ääni, jonka firma ottaa tosis­saan ja pitää työn­te­ki­jöi­den mieli­pi­teitä arvossa, Kuiva­lai­nen sanoo.

PUNAISESSA HUONEESSA VALVOTAAN PROSESSEJA

Valta­van punai­sen huoneen ainoa kalus­tus on massii­vi­nen valvo­mo­pöytä. Sen takana istuu proses­si­noh­jaaja Seppo Lindgren. Hän on nähnyt vuodesta 1997 tehtaan lähtien tuotan­non muutok­sen ja auto­maa­tion lisään­ty­mi­sen. Aikai­sem­min oli paljon käsioh­jausta, mutta nyt auto­maa­tio ohjaa prosessia.

– Tieto­ko­ne­poh­jai­seen auto­maa­tioon siir­ryimme vuonna 2003. Sitä ennen ohjaus oli puoli­au­to­maat­tista, jossa oli monen­lai­sia nappu­loita ja hani­koita. Nyt käytössä oleva auto­maa­tio­jär­jes­telmä on kolmas versio, josta on räätä­löity meidän proses­siimme sopiva kokonaisuus.

Lindgren valvoo saman­ai­kai­sesti sekä lateksi- että alky­di­maa­lin valmis­tu­mista. Yhdellä ruudulla näkyy kymme­nien lämpö­as­teista ja painoista kerto­vien nume­roi­den keskellä viisi pönt­töä. Ne kuvaa­vat dissol­ve­reita eli maalin jauhatuskoneita.

– Maalin ajopasta tehdään dissol­ve­rissa. V‑säiliössä on side­ai­neet, jotka sekoi­te­taan ajopas­taan, Lindgren osoit­taa ruuduilla olevia grafiikoita.

Yleensä proses­siin ei tarvitse paljon puut­tua, mutta nyt on erikois­ti­lanne päällä.

– Apuvaaka kakko­nen on huol­lossa, eli proses­sia pitää säätää niin, että se menee toisen apuvaa’an kautta.

Maalin­val­mis­tus voidaan keskeyt­tää toisin kuin moni muu teol­li­nen prosessi. Näin jo siksi, että maalia valmis­te­taan kahdessa vuorossa, öisin tehdas hiljenee.

– Pyrimme siihen, että ajamme proses­sin loppuun joka ilta niin, että se jää loppuse­koi­tusta vaille.

HYVÄN HENGEN AINEKSET

Kaikki työn­te­ki­jät mainit­se­vat keskus­te­luissa Tikku­ri­lan hyvän hengen. Mistä se syntyy?

– Meillä on itse­näi­set työn­ku­vat, työn­te­ki­jöillä on jonkin verran vapauk­sia tehdä asioita niin kuin parhaaksi näke­vät. Ihmis­ten harkin­taan ja ammat­ti­tai­toon luote­taan, Kurvi­nen sanoo.

Nyt Tikku­ri­lassa pohdi­taan, miten amerik­ka­lai­nen omis­taja suhtau­tuu pitkän histo­rian aikana synty­nee­seen, luot­ta­muk­seen perus­tu­vaan työn­te­ko­ta­paan. Jos rajoit­teita tulee liikaa, se voi Kurvi­sen mukaan laskea moti­vaa­tiota. Vielä sellaista ei ole paljoa näky­nyt, mutta muutok­sen tuulet käyvät Tikku­ri­lan yllä.

Vuosi­kym­me­nen puolustustaistelu

Pääluot­ta­mus­mies Kai Hagel­berg aloitti maali­teh­taan lähet­tinä vuonna 1989, kun Tikku­rila oli osa valtion koko­naan omis­ta­maa kemian moni­toi­miyh­tiö Kemi­raa. Tämä vaikutti työn­te­ki­jöi­den arkeen muun muassa mitta­vina henki­lös­tö­etuina ja niin, että tehtaan liki kaikki henki­lös­tö­ryh­mät lähe­teistä ja työmaa­ruo­ka­lan työn­te­ki­jöistä alkaen olivat saman työn­te­ki­jöi­den työeh­to­so­pi­muk­sen piirissä.

Talon oma väki valmisti työmaa­ruo­ka­lassa purta­vaa, ja tuttu työter­veys­huolto oli tehtaalla lähellä. Oli jopa huol­to­kont­tori, jonne saat­toi tallet­taa rahaa ja lainata, kun tarve oli. Myös työnan­ta­jan tukema harras­tus­toi­minta oli vilkasta, keilai­lua, metsäs­tystä, sali­ban­dyä ja lentopalloa.

– Henki­lös­tön huomiointi ja huolen­pito olivat aivan toisella tasolla kuin tänä päivänä. Muutos alkoi, kun Tikku­ri­laa alet­tiin valmis­taa pörs­si­kun­toon, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Jarkko Kurvi­nen sanoo.

Työsuhde-etuja ja työn­te­ki­jöi­den yhteen­kuu­lu­vuutta luoneita harras­tuk­sia karsit­tiin 2010-luvun aikana, jolloin Tikku­rila oli itse­näi­nen pörssiyhtiö.

Ketään ei palkattu kymme­neen vuoteen, vaikka poruk­kaa lähti pois.

Jota­kin on kuiten­kin säilynyt.

– Meillä on edel­leen kemian tessistä poik­keava palk­kaus­jär­jes­telmä, mutta ero on nyky­ään aika pieni, Hagel­berg sanoo.

Työn­te­ki­jöi­den ikära­kenne muut­tui rajusti 2010-luvulla, kun irti­sa­no­mi­set ja lomau­tuk­set seura­si­vat kolmessa aallossa toisi­aan. Vauh­tia kiris­tet­tiin äärimmilleen.

– Ketään ei palkattu kymme­neen vuoteen, vaikka poruk­kaa lähti pois. Pahim­mil­laan mentiin varsin­kin kunnos­sa­pi­dossa niin pintoja pitkin, ettei kaik­kea saatu edes tehtyä, Hagel­berg muistelee.

Samalla myös auto­maa­tio vähensi työn­te­ki­jöi­den määrää.

Työn­te­ki­jöi­den keski-ikä nousi melkoi­sesti. Vasta reilun vuoden ajan on uutta voimaa saatu taloon. Enim­mil­lään tehtaalla oli noin 460 teki­jää, pienim­mil­lään 170, ja nyt noin 200.

Hämärä tule­vai­suus

Tikku­ri­lan maali­teh­taan siir­rosta toiseen paik­kaan alet­tiin puhua pari vuotta sitten, kun Vantaan kaupunki näki, että alue tarvi­taan pääasiassa asumi­seen. Uusien suun­ni­tel­mien kattama 40 hehtaa­rin alue on osaksi Tikku­ri­lan ja osaksi Vantaan kaupun­gin omistama.

Työn­te­ki­jät toki pohti­vat ja keskus­te­le­vat tehtaan siir­rosta, mutta pääl­lim­mäi­sin asia se ei arjessa ole. Näin jo pelkäs­tään siksi, ettei asiasta ole edes luot­ta­mus­hen­ki­löille kerrottu mitään faktoja. Työn­te­ki­jät ovat asiasta pelkäs­tään media­tie­to­jen varassa.

– Keskus­te­luja käydään, mutta viime aikoina aika vähän, osas­ton luot­ta­mus­mies Jukka Hermans­son sanoo.

Tuorein tieto asiasta saatiin loka­kuun alussa, kun Tikku­ri­lan kaupunki julkisti alueen arkki­teh­ti­kil­pai­lun voit­ta­jan. Ennen kuin arkki­teh­din työpöy­dältä edetään kaavoi­tuk­seen, kaavan hyväk­syn­tään, raken­nus­lu­piin, vali­tus­pro­ses­sei­hin ja raken­ta­mi­seen, menee vähin­tään viisi vuotta.

Puoli vuotta Tikku­ri­lassa työs­ken­nel­lyt tuotan­non työn­tekijä Elina Kuiva­lai­nen uskoo Tikku­ri­lan tulevaisuuteen.

– Ihmi­set miet­ti­vät tule­vai­suutta, mutta he usko­vat ja luot­ta­vat siihen, että tehdas jatkaa täällä. Eihän koko Tikku­ri­laa olisi ilman Tikkurilaa.

Maali­teh­taan edus­ta­jat eivät ole kommen­toi­neet julki­suu­teen tai luot­ta­mus­hen­ki­löille tehtaan siir­ron aika­tau­lua tai uutta paikkaa.

TIKKURILA OYJ

PERUSTETTU 1862
KOTIPAIKKA Vantaa
OMISTAJAT Vuoteen 2011 saakka osa valtion omis­ta­maa Kemi­raa, sitten pääomis­ta­jana Paasi­ki­vien suku, joka myi yrityk­sen yhdys­val­ta­lai­selle PPG:lle vuonna 2021.
TUOTANTO Maaleja. Toimii 11 maassa, joista 6:ssa on tuotan­toa. Tuot­teita myydään yli 40 maassa.
HENKILÖSTÖ Noin 2 400, joista Suomen tehtaan tuotan­nossa noin 200
LIIKEVAIHTO 582 milj. euroa (2020)