Teollisuusnuorten päivät Murikassa: ”Etuja pitää osata markkinoida”
Nuorten tavoittaminen ja tiedon jakaminen sosiaalisessa mediassa puhutti liiton nuoria jäseniä, kun he pohtivat Teollisuusliiton tulevaisuutta ja ideoivat liittokokousesityksiä.
Teollisuusliitto tarvitsee oman some-osaston, jos se haluaa saada nuoret kiinnostumaan ay-toiminnasta. Tätä mieltä olivat Teollisuusliiton nuoret, jotka olivat koolla Murikka-opistolla lokakuun viimeisenä viikonloppuna.
– Sosiaalinen media on ihan oma maailmansa. Sitä tekemään tarvitaan ammattilaiset, summaa Orionin Turun tehtaalla työskentelevä moniosaaja ja osaston luottamusmies Jarno Silvonen.
Hänen mukaansa liiton pitäisi kertoa nuorille somessa lyhyesti ja ytimekkäästi muun muassa työelämän pelisäännöistä, tulevista tapahtumista ja ajankohtaisista asioista.
Teollisuusnuorten päivillä liiton nuoret jäsenet pohtivat työpajoissa liiton tulevaisuutta ja ideoivat esityksiä ensi keväänä Tampereella järjestettävää liittokokousta varten.
Joka viides vuosi kokoontuva liittokokous on Teollisuusliiton ylin päättävä elin. Se päättää muun muassa liiton strategian, kertoi Teollisuusliiton kehityssuunnittelija Veli-Pekka Heino.
– Strategia on todella tärkeässä roolissa liittokokouksessa, koska se kertoo, mitä liiton pitäisi tehdä seuraavat viisi vuotta. Sen sisältö tulee ammattiosastoilta liittokokousesityksinä.
”KUKAAN EI JÄÄ YKSIN”
Teollisuusnuorten päivät keräsivät Tampereen Teiskoon lähes 70 liiton nuorta jäsentä. Yksi heistä on hitsaaja Krista Hietikko Kauhajoelta. Hän täytti liittymislomakkeen kymmenen vuotta sitten.
– Sinä vuonna oli luottamusmiesvaalit ja halusin äänestää silloisen työpaikkani uutta luottamusmiestä, Hietikko kertoo.
Hän työskentelee Fortacolla Kurikassa ja on tuttu näky Murikassa.
– Olen yrittänyt osallistua Teollisuusnuorten päiville joka vuosi. Täällä on aina niin mukava ilmapiiri. Kukaan ei jää yksin, ellei itse halua.
Hietikko oli mukana työpajassa, jossa nuoret pohtivat, miten ammattiosastoihin saisi eloa. He ehdottivat, että ammattiosastoihin valittaisiin tiedotusvastaavia, jotka soittaisivat jäsenille kerran vuodessa ja tiedottaisivat tapahtumista.
– Se on kokeilemisen arvoinen idea. Ainakin tänne saa ihmisiä mukaan, kun heihin on suoraan yhteydessä ja pyytää lähtemään matkaan.
Hietikon tavoitteena on ollut saada houkuteltua Teollisuusnuorten päiville aina joku ensikertalainen. Tälläkin kertaa se onnistui, hän kertoo.
JÄRJESTÖTOIMITSIJOITA ALUEILLE
Yksi viikonlopun polttavimmista puheenaiheista oli jäsenhankinta. Nuoret ehdottivat, että liitto palkkaa päätoimisia, alueellisia järjestötoimitsijoita.
– He kouluttaisivat oppilaitostiedottajia ja aktivoisivat nuorisotoimintaa alueella ja ammattiosastoissa, sanoo pakkauslinjan operaattori Tomi Penttinen Orionin Kuopion tehtaalta.
Hän osallistui Teollisuusnuorten päiville toista kertaa.
– Viime vuonna minut saatiin houkuteltua mukaan. En katunut päätöstä. Reissu oli tosi kiva. Päivät ovat tiukkoja, mutta asia ja vapaa-ajan ohjelma ovat balanssissa.
Koneenhoitaja Mikko Hohtari puolestaan tarjoaisi nuorille tietoa liitosta positiivisen kautta.
– Minusta nuorille pitäisi avoimesti kertoa, miksi kannattaa liittyä liittoon eikä YTK:hon. Se on kuitenkin se, minne valtaosa nuorista päätyy. Liiton etuja pitää osata markkinoida ja promota.
Hohtari aloitti kaksi vuotta sitten työt pakkausvalmistaja Pyrollilla Tampereella.
– Siellä luottamusmies tuli kertomaan minulle liiton nuorisotoiminnasta. En voi muuta sanoa kuin, että harmittaa, että en aikaisemmin tiennyt tällaisista tapahtumista, Hohtari sanoo.
Hän kuuluu Tampereen kirjatyöntekijöihin ja on nyt löytänyt tiensä myös ammattiosastonsa nuorten tapahtumiin.
– Olemme käyneet keilaamassa ja pelaamassa lasersotaa, Hohtari kertoo.
”AMMATTIOSASTOT NÄKYVIKSI”
Teollisuusliittoon kuuluu yli 42 800 alle 36-vuotiasta jäsentä. Yksi heistä on Teollisuusliiton Mikkelin ammattiosaston nuorisovastaava Justine Bitka Juvalta.
– Ilmoitin osaston nuorille, että tällainen tapahtuma on tulossa ja että en ole ennen käynyt, mutta lähdetään katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Kolme sain koukkuun.
Bitka työskentelee CNC-sorvaajana erikoiskalusteita valmistavassa Sisuwoodissa. Lisäksi hän on työpaikkansa pääluottamusmies.
– Haluaisin lisätä ammattiosastojen näkyvyyttä. Nuoret kertovat, että he ovat liitossa, mutta he eivät välttämättä edes tiedä, mitä ammattiosasto tarjoaa jäsenilleen.
Työn alla olevan Teollisuusliiton uuden strategian kulmakiviä on neljä: työmarkkinatoiminta, järjestöllinen vahvuus, yhteiskuntavaikuttaminen ja mahdollistajat eli voimavarat.
Bitka kiinnittäisi huomiota tulevassa strategiassa puualan palkkaukseen.
– Puualalla on Teollisuusliiton sopimusaloista kaikista matalin minimipalkka. Sitä pitäisi saada nostettua etenkin nyt, kun kaikki hinnat nousevat, Bitka sanoo päivällispöydässä.
ILTA HUIPENTUI NAAMIAISIIN
Päivällisen jälkeen keskustelut jatkuivat Murikan spa-osastolla. Lauantai-ilta huipentui naamiaisiin sekä diskoon ja karaokeen Mutteri-klubilla.
Lue lisää nuorisotoiminnasta: www.teollisuusliitto.fi/nuoret