Kalle Railo päätti toteuttaa unelmansa ja opiskella kellosepäksi.

Teolli­suus­liiton stipendin saanut Kalle Railo: Liitto on tuntunut hyvältä edunvalvojalta

25.10.2022

TEKSTI TERHI FRIMAN
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM

Kalle Railo ryhtyi toteut­ta­maan haavet­taan vuonna 2020: hän alkoi opiskella kello­se­päksi. Teolli­suus­liiton stipendi oli mahtava ilonaihe, joka mahdol­listi työka­lujen hankinnan.

Kalle Railo, 46, kiinnostui kelloista jo pikkupoikana.

Alakou­lu­lai­sena hänellä oli aina kello kädessä, ja vuosien varrella kaappiin ehti kertyä kymmeniä ranne­kel­loja. Hän mietti monta kertaa kello­sep­pä­opin­tojen aloit­ta­mista, mutta aika ei koskaan tuntunut olevan sopiva.

Syksyllä 2019 Railo näki televi­siossa uutisen, jossa kerrot­tiin, että kello­sep­pä­koulun jatko on vaaka­lau­dalla huonon talous­ti­lan­teen takia. Hän ymmärsi, että jos hän mielisi alalle, aika olisi juuri nyt.

Railo haki kouluun ja pääsikin sinne. Puoliso oli juuri samaa aikaan opiske­le­massa toisaalla, joten omat opinnot siirtyivät vuodella.

Teolli­suus­liit­toon Kalle Railo liittyi, kun jäsenyyttä ehdotet­tiin kerran koulun kahvihuoneessa.

KÄSILLÄ TEKEMINEN ON OMA JUTTU

Railo aloitti Kello­sep­pä­kou­lussa Espoossa vuonna 2020. Alku oli innos­tavaa. Sitten korona­ra­joi­tukset ajoivat etäkou­luun alkutal­vesta 2020 ja etäopis­kelu jatkui huhti­kuun lopulle.

– Itse pystyin raken­te­le­maan tulevaa työhuo­netta kotona ja harjoit­te­le­maan kellojen parissa, mutta monille opiske­lija-asunnossa asuville luokka­ka­ve­reille tilanne oli hankala.

Joka arkiaamu herätys on kotona Ylöjär­vellä kello 04.30, jotta mies ennättää kouluun Espoo­seen kahdek­saksi. Iltapäi­vällä sama reitti takaisin kotiin, jonne hän ennättää vasta illalla myöhään.

Rankka rupeama on kannattanut.

– Opiske­luaika on ollut upeaa ja mahtavaa. Olen oppinut valtavasti.

Opiske­luaika on ollut upeaa ja mahtavaa. Olen oppinut valtavasti.

Kun intoa riittää, vaati­vatkin asiat voi kääntää positiivisiksi.

– Kotona on kaksi lähes teini-ikäistä lasta. Ajattelen, että junamatka on omaa aikaani.

Erityisen kiitoksen saa koulun opinto­matka Sveit­siin. Oli hienoa nähdä Vallee de Jouxin kello­laakso ja hienot kello­teh­taat puittei­neen siellä. Vastaavaa ei ole Suomessa tai muissa Pohjoismaissa.

Railo ennätti tehdä parisen­kym­mentä vuotta töitä muulla alalla, viimeiset vuodet televerk­kojen viankor­jauksen työnoh­jaa­jana. Hän ymmärsi, ettei Excel-tauluk­kojen katse­le­minen ole sitä, mitä hän haluaa työkseen tehdä. Käsillä tekeminen on se oma juttu.

Käsillä tekeminen ja tarkka työ innos­tavat Kalle Railoa.

STIPENDI KULUI TYÖKALUIHIN

Railo on tällä hetkellä opinto­va­paalla Eltel Network­silta. Valmis­tu­misen jälkeen hän aikoo tehdä osa-aikai­sesti työtä nykyi­selle työnan­ta­jalle. On parasta toimia varman päälle.

Kello­sep­pä­kou­lusta valmistuu joka vuosi 15 kello­seppää ja saman verran mikro­me­kaa­nik­koja. Työti­lanne on hyvä. Suunni­tel­missa on oma verstas ja keskit­ty­minen kellojen huoltoon ja korjaamiseen.

Teolli­suus­liit­toon hän liittyi, kun jäsenyyttä ehdotet­tiin kerran koulun kahvi­huo­neessa. Liitto on tuntunut hyvältä edunval­vo­jalta. Erityisen hienoa oli saada liiton stipendi.

Se kului työka­lujen hankintaan.

– Olen todella kiitol­linen stipen­distä. Erikois­työ­kalut ovat kalliita. Olen ostanut stipen­dillä työka­luja käytettyinä.

TEOLLISUUSLIITON STIPENDI

  • Teolli­suus­liitto myöntää vuosit­tain 500 euron stipendin jopa 120 opiskelijajäsenelleen.
  • Stipendiä voi hakea opiske­li­ja­jäsen itse. Hän voi myös esittää sitä toiselle opiske­li­ja­jä­se­nelle. Lisäksi Teolli­suus­liiton luotta­mus­hen­kilöt, ammat­tio­sastot, liiton työnte­kijät ja opettajat voivat tehdä stipendiesityksiä.
  • Stipen­dejä jaetaan kahdesti vuodessa. Tämän syksyn hakukierros päättyy 30.11.2022
  • Lue lisää ja hae: www.teollisuusliitto.fi/teollisuusliitonstipendi