Ajassa
Pikamuoti jääköön pois muodista – toisiko vastuullisuus lisää töitä Suomeen?
Pikamuoti tuottaa ompelijamaissaan valtaisan määrän ihmisoikeusrikkomuksia ja saasteongelmia. Eurooppaan se luo jätevuoria. Löytyisikö puupohjaisista uutuuskuiduista ja kierrätyksestä ratkaisuja? Toisiko vastuullisuus ja ympäristön kunnioittaminen lisää töitä Suomeen?
Vaate- ja tekstiiliteollisuuden osuudeksi ilmastoa lämmittävistä päästöistä on arvioitu 4–10 prosenttia. Maailmanlaajuisesti tekstiilien tuotanto on kaksinkertaistunut vuodesta 2000 lukien. Eurooppalainen keskivertokuluttaja ostaa vuodessa 26 kiloa tekstiilituotteita, ja pois heitetyistä vanhoista vaatteista suurin osa menee sekajätteeksi, joko kaatopaikoille tai polttoon.
Vaatteiden laatu on heikentynyt. Euroopassa ennen kaikkea pikamuoti on lyhentänyt vaatteiden käyttöikää ja luonut jopa vaatteiden kertakäyttöä. Eivätkä vaatteet kierrä. Vain prosentti tekstiilikuiduista palautuu kuiduiksi. Kierrätetyksi kuiduksi väitetyt kuidut ovat useimmiten peräisin muovipulloista, ja kaikista ”vastuullisuudesta” kertovista väitteistä noin 40 prosenttia on harhaanjohtavia. ”Luomupuuvillaa” myydään kaupoissa paljon enemmän kuin mitä sitä tuotetaan.
Kierrätystä hidastavat vielä luonnonkuitujen sekaan halpuuttamisen tai muiden syiden takia ympätyt tekokuidut. Erityisesti joustoa tuova elastaani voi aiheuttaa epäpuhtauksia tämän hetken kierrätysteknologioissa.
Vain pieni osuus pitkien ja monipolvisten, maailmanlaajuisten toimitusketjujen ongelmista näkyy eurooppalaisissa tilastoissa tai eurooppalaisten kuluttajien vaivoina. Arviolta 15 prosenttia tekstiilien tuotantoketjun vaatimista luonnonvaroista eli fossiilisista polttoaineista, lannoitteista, mineraaleista, metalleista tai biomassasta kulutetaan EU-maissa. Eikä tässä luonnonvarabudjetissa ole vielä edes vettä, jota kuluu varsinkin puuvillan kasvattamiseen valtaisia määriä. Tästä kielii maailman suurimpiin kuuluneen Aral-järven kohtalo. Järvi vuodatettiin kuiviin puuvillapeltoja kastelemalla.
Eurooppaan tuoduissa tekstiileissä on ainakin 60 sellaista väriainetta, jotka tiedetään syöpävaarallisiksi tai riskeiksi lisääntymisterveydelle. Tekstiiliteollisuus käyttää edelleen myös ”ikuisuuskemikaaleja”, eli per- ja polyfluorattuja alkyyliyhdisteitä. Ne voivat aiheuttaa syöpiä ja alentaa hedelmällisyyttä.
Pitkät toimitusketjut hämärtävät sen, miten luotettavina voi pitää edes vastuullisuussertifikaateilla leimattuja ja markkinoituja tuotteita. Sertifikaatti ei aina takaa sitä, etteikö ketjun alkupäässä olisi orjatyötä, lapsia töissä, laittomia tai kohtuuttomia ylitöitä, vaarallisia työolosuhteita, erityisesti naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa seksuaalista häirintää tai syrjintää.
Järjestäytymisoikeus ammattiliittoihin loistaa poissaolollaan. Kymmenen ammattiyhdistysoikeuksia raskaimmin rikkovan maan listalla ovat esimerkiksi Bangladesh ja Turkki. Ne ovat maita, joista EU:hun tuodaan suuria määriä tekstiilejä.
Tällainen kuva piirtyy kansainvälisen tekstiilituotannon ongelmista EU:n virallisista raporteista samoin kuin kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen paljastuksista.
”VASTUULLISUUS – MEIDÄN ISKUN PAIKKA”
– Kuluttajat ovat viisastuneet. Tusinamuoti kärsii inflaation, mikä on hyvä asia. Tämä on juuri se paikka, missä Suomi pääsee iskemään.
Teollisuusliiton kemian sektorin johtaja Toni Laiho uskoo tekstiili- ja muotialan tulevaisuudennäkymiin maassamme.
Laiho oli allekirjoittamassa heinäkuista julkilausumaa, jossa liitto yhdessä alan työnantajaliiton ja Ammattiliitto Pron kanssa vaatii tekstiili- ja muotialan kasvuohjelmaa hallitusohjelmaan.
”Globaalisti tekstiili- ja muotiala on erittäin merkittävä kasvuala, jossa suomalaiset vahvuudet – ekologisuus ja vastuullisuus – nousevat koko ajan keskeisempään asemaan”, julkilausumassa sanotaan. Tuoreimpana alan kehittymisen esimerkkinä mainitaan 400 miljoonan euron investoinnin vaativan tekstiilikuitutehtaan perustaminen Kemiin. Julkilausumassa kaavaillaan myös, että ala kasvaa Suomessa raaka-aineiden jatkojalostuksen, kierrättämisen, brändiliiketoiminnan, älytekstiilien ja teknisten tekstiilien ansiosta.
– Valtion tuen pitäisi olla mittava ja merkittävä, Laiho sanoo.
Sektorijohtaja huomauttaa, että nimenomaan valtion tuki tutkimukseen ja tuotekehittelyyn on aikanaan synnyttänyt kokonaisia uusia tuotannonaloja Suomeen. Laiho korostaa, että kierrätyksellä ja aiemmin pelkiksi jätteiksi jääneiden teollisuuden sivuvirtojen jalostamisella voidaan Suomeen synnyttää uusia teollisia työpaikkoja tekstiili- ja muotialalle. Viimeaikaiset kriisit, koronapandemia ja Ukrainan sota mukaan lukien, ovat puolestaan osoittaneet, miten haavoittuvia pitkät, globaalit toimitusketjut ovat. Tämä kannustaa siirtämään tuotantoa taas Eurooppaan.
Vanhaa, perinteikästä tekstiiliosaamista tarvitaan jo nyt.
Myöskään koulutusta ei Laihon mielestä pitäisi unohtaa, jos edellä mainitussa kasvuohjelmassa ennustellut 17 000 uutta työpaikkaa aidosti syntyisivät.
– Vanhaa, perinteikästä tekstiiliosaamista tarvitaan jo nyt. Ja vielä enemmän, jos ala lähtee kasvamaan kestävämpien tuotteiden ja täällä kehitettyjen, ekologisesti ja ympäristöä säästäen tuotettujen kuitujen ansiosta, Laiho arvioi viitaten erityisesti selluloosaan eli metsäteollisuuteen pohjautuvien innovatiivisten kuitujen kehittämiseen.
UUDET KUIDUT KIINNOSTAVAT
– Raaka-ainepohjan uudistaminen herättää aivan valtaisasti kansainvälistä mielenkiintoa, kuvailee Suomen Tekstiili & Muoti ry:n eli alan työnantajajärjestön toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.
Tässä Niinikoski viittaa peräti seitsemään erilaiseen tekstiilikuituun, joita Suomessa on kehitelty joko selluloosasta tai sitten vaatejätteestä tai niiden yhdistelmistä. Niinikoski toteaa, että kaksi niistä on jopa kaupallistamisvaiheessa: Infinited Fiber Companyn jo edellä mainitun Kemin tehtaan ohella Spinnovan täysin selluloosaan pohjautuva kuitutehdas on nousemassa Jyväskylään.
Niinikoski myhäilee vielä, että Spinnova suunnittelee myös kehräävänsä lankaa.
– Kehräämö? Eurooppaan? toimitusjohtaja kertoo alan eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden kyselevän aivan ällikälle lyötyinä.
Koko ala on kuitenkin maailmanlaajuisesti kovassa murroksessa.
– Vastuullisuus ja digitalisaatio ajavat murrosta eteenpäin, Niinikoski arvioi.
Digitalisaatio tarkoittaa esimerkiksi osittain mittatilauksena tehtyä massatuotantoa tai sitä Niinikosken omaa visiota, että kuluttaja pystyisi tutkimaan kaupassa vaatteen materiaalit, hoito-ohjeet ja todellisen alkuperän QR-koodin skannaamalla.
Niinikoski painottaa kuluttajien valintojen merkitystä. Varsinkin nuoret haluavat jo ostaa laadukasta, valikoiden vaatteitaan jälleenmyyntiarvo mielessään. Niinikoski toteaa, että se jää vielä nähtäväksi, miten suuren markkinan valtaavat muidenkin kuin juhlavaatteiden vuokraus tai tuote palveluna.
– Vaihdetaanko lakanat niin, että seuraavat tuodaankin pestyinä kotiin? Niinikoski kysyy.
KESTÄÄKÖ VASTUULLISUUS KASVUA?
”Kestävä talouskasvu on aikamme vaarallisimpia myyttejä.” Niin otsikoitiin eräs asiantuntija-artikkeli. Ja vastuullisen liiketoiminnan suomalaisprofessori on varoittanut: ”Pelkkä kuidun kierrättäminen ja öljy- ja selluloosapohjaisten kuitujen korvaaminen ei riitä.” Kierrättäminen kuluttaa näet edelleen runsaasti energiaa, kemikaaleja ja vettä.
Niinikoski ei hätkähdä asiantuntijoiden mantraa, jonka mukaan vain tosiasiallista kulutustamme, myös vaatteiden ja tekstiilien kulutusta, on leikattava rajusti, jotta ilmastonmuutoksen ja elonkirjon katoamisen kaltaiset globaalit ongelmat saadaan selätettyä.
– Tekstiilien tuotannon kasvu ei ole taittumassa. Koko globaali vaatemarkkina on 700 miljardia euroa, ja se kasvaa 1 prosentilla vuodessa. Mutta vastuullinen muoti kasvaa eniten.
– 80 prosenttia kestävyysratkaisuista tehdään suunnittelijan pöydällä, Niinikoski painottaa.
Tekstiilien tuotannon kasvu ei ole taittumassa.
Valmisteilla oleva, tuotekohtainen ekologisen suunnittelun EU-asetus tulee vaatimaan laadukkaampia ja kestävämpiä tekstiilejä ja vaatteita. Niiden on oltava korjattavissa ja kierrätettävissä. Valheellisia vastuullisuusväittämiä ei saa esittää. Ensivaiheessa yritysten on paljastettava, jos ne tuhoavat valmiita vaatteita ja seuraavaksi tuhoaminen kielletään. Julkisissa hankinnoissa on varjeltava ennen kaikkea myrkyttömyyttä ja ympäristön suojelua koko tuotantoketjussa.
Niinikoski korostaa, että yritykset ottavat jo nyt niin ekologisen kuin sosiaalisenkin vastuunsa erittäin vakavasti.
Alan suomalaisia toimijoita Niinikoski kehottaa miettimään automaation tuomia kasvumahdollisuuksia. Hän muistuttaa vielä, että automatisointi ja digitalisointi ovat saaneet Suomessa teknologiateollisuudenkin kukoistamaan. Koulutuksen puolella hän iloitsee siitä, että Tampereen ammattikorkeakoulussa voi taas aloittaa tekstiili-insinöörin opinnot.
MITTARIT PUNAISELLA, TOIMITTAVA NYT!
– Holtiton ylikulutuksemme ei voi jatkua. Monet ympäristön tilan mittarit ovat jo nyt punaisella. Meillä ei ole aikaa odottaa uusia teknisiä innovaatioita, vaikka Infinited Fiberin ja Spinnovan kaltaiset uudet kuidut näyttävätkin lupaavilta.
Näin toteaa ilmastoasiantuntija Lasse Leipola Finnwatchista. Se on Teollisuusliitonkin rahoittama, yritysten globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö. Leipola oli vastuussa Finnwatchin tuoreesta, pikamuodin vaikutuksia käsitelleestä raportista.
Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.
”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.” Vanha sanonta viittaa siihen, että vain laadukkaat vaatteet kestävät käyttöä, ja siihen perustuvat myös EU:n tekstiilistrategian suunnitelmat.
– Mutta nähtäväksi jää, miten strategian vaatimus kestävyydestä ja korjattavuudesta toteutuu käytännössä, Leipola pohtii.
KAIKILLA TOIMIJOILLA ON VASTUUNSA
Leipola toteaa, että alan ongelmien ratkaisijoiksi tarvitaan niin yrityksiä, valtiota kuin kuluttajiakin, lopulta myös ay-liikettä.
– Pitkäikäisten vaatteiden huoltoa ja korjaamista. Mieluummin tuuletusta kuin pesemistä. Vaatteiden kierrättämistä vaatteina, ja niiden lainaamista tai vuokraamista.
Suomalaisyrityksistä Leipola toteaa, että niin ympäristö- kuin sosiaaliseenkin vastuuseen kiinnitetään enenevästi huomiota. Mutta esimerkiksi myymälän tai konttorin energiapäästöjen vähentäminen on sinänsä hyvä, mutta kuitenkin riittämätön ilmastotoimi, koska ehdoton valtaosa alan ongelmista on ulkoistettu kehittyviin maihin.
– On vaikea nähdä, miten vaatebrändin toiminta voisi olla ilmastoystävällistä, jos toiminta perustuu neitseellisten kuitujen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön.
Ratkaisun avaimia on Leipolan mielestä myös valtioilla. Julkiset hankinnat ovat iso osa kunkin maan kulutusta ja vaikuttavat merkittävästi päästöihin. Hinnan sijasta hankintoja pitäisi ohjata laatu, ekologinen kestävyys ja ihmisoikeuksista huolehtiminen.
Julkisella sektorilla on vielä rutkasti petrattavaa teoissaan. Esimerkiksi muutaman vuoden takainen Finnwatchin raportti maailmanmaineen saavuttaneen äitiyspakkauksen tuotteiden alkuperästä oli karua luettavaa. Tuotteita eniten toimittava suomalaisfirma ei edes vastannut Finnwatchin kysymyksiin vastuullisuudesta. Raportin jälkeen Kela on tosin muuttanut toimintaansa.
Valtiolla on myös verotyökalu käytössään. Ruotsin mallia seuraten korjauspalveluiden arvonlisäveroa voitaisiin Leipolan mielestä alentaa. Se tekisi vaatteiden korjauttamisen edullisemmaksi ja houkuttelevammaksi.
Ay-liikkeellä on Leipolan mielestä erityinen velvollisuus olla vahtimassa niin sanotun vihreän siirtymän vaikutuksia maailman arviolta 300 miljoonan tekstiilityöläisen oloihin.
– Työntekijöillä on ensinnäkin oltava oikeus tehdä työtä, joka ei aiheuta vahinkoa.
– Toiseksikin, ay-liikkeen on oltava nostamassa keskusteluun vihreän siirtymän vaikutuksia ja sitä, miten siirtymän vaatimat nopeat muutokset toteutetaan työntekijöiden kannalta oikeudenmukaisesti, Leipola sanoo.
“PELLAVAKUITU – SAIRAAN HYVÄ”
– Oma toiveeni on, että lähtisimme tutkimaan luonnonkuituja, joilla korvaisimme öljypohjaisia kuituja. Luonnonkuituihin kannattaisi satsata, pellava on esimerkiksi sairaan hyvä kuitu.
Näin innostuu Teknologian tutkimuskeskus VTT:n erikoistutkija Taina Kamppuri, joka oli ensimmäinen kirjoittaja viime vuonna julkaistussa tekstiilialan tiekartassa vuodelle 2035.
Muiden haastateltavien tavoin Kamppuri alleviivaa, että Suomessa kehitteillä olevat ja osin jo kaupallistetut kuidut ovat tuotantoprosesseiltaan aidosti ympäristöystävällisiä. Niitä vahditaan kuidun koko elinkaaren paljastavilla laskennoilla, esimerkiksi LCA-metodilla. Vertailun vuoksi Kamppuri mainitsee viskoosin. Sen tuotantoprosessi keksittiin 150 vuotta sitten ja siinä käytetään edelleen erittäin myrkyllistä rikkihiiltä. Spinnovan kaltainen selluloosakuitu ei hajoa myöskään mikromuoviksi kuten tekokuidut tekevät meidän kaikkien pesukoneissa. Kamppuri alleviivaa, että myös kuitujen kierrätyksen kehittämisessä Suomi on ihan maailman huipulla.
– Mutta kierrätys ei riitä. Jos ei olisi pikamuotia, ei syntyisi niin paljon kierrätettävää. Vaatteiden pitäisi olla muodiltaan ajattomia. Eihän siinä ole mitään järkeä, että tehdään 8–12 mallistoa vuodessa ja tehdään niin huonolaatuisia vaatteita, että ne heitetään yhden käyttökerran jälkeen pois, Kamppuri kuvailee.
Eihän siinä ole mitään järkeä, että tehdään 8–12 mallistoa vuodessa.
Erikoistutkija nostaa esiin myös hampun kasvattamisen.
– Hamppu kasvaa siemenestä satoon sadassa päivässä, joten on täysin mahdollista, että yhden kauden aikana voidaan kasvattaa useampi kuin yksi sato. Me tiedämme, että hamppu on luja tekstiilikuitu. Kasvaessaan hamppu myös elvyttää maaperää, ja se on hyvä puhdistamaan likaantunutta maata. Siitä saa myös elintarviketeollisuuteen kelpaavia siemeniä.
Kamppurista on suorastaan ”järkyttävää”, että Euroopassa kasvavat luonnonkuidut samoin kuin täällä tuotettu villa on unohdettu. Ne nähdään vain joinain marginaalisina erikoisuuksina. Tutkija toistaa vielä, että niitä kannattaisi tutkia tekokuitujen käytön vähentämiseksi.
– Puuvillalla ei kaikkea pystytä korvaamaan.
LÄHTEITÄ
VTT: Taina Kamppuri, Katri Kallio, Satu-Marja Mäkelä, Ali Harlin: Finland as a forerunner in sustainable and knowlede-based textile industry – Roadmap for 2035
FINNWATCH: Mitä pikamuodin jälkeen. Oikeudenmukainen ekologinen siirtymä vaate- ja tekstiiliteollisuudessa 2/2022
Kaalimaan vartijat 2. Sertifiointi- ja auditointijärjestelmien laatua tarkasteleva seurantaraportti 4/2022
Halpatuotantoa hikipajoissa. Äitiyspaikkaukseen sisältyvien tuotteiden sosiaalinen vastuullisuus 1/2019.
EUROOPAN UNIONI: Kestäviä ja kiertotalouteen perustuvia tekstiilejä koskeva EU:n strategia
TIEDOTUSVÄLINEET: Yleisradio, Helsingin Sanomat, The Guardian
Laatua ympäristön ehdoilla
Tekstiilitehdas Jokipiin Pellavan valtteina ovat täysi kotimaisuus, laatu ja yhä enenevässä määrin myös ympäristötietoisuus.
Jokipiin Pellava on ollut toiminnassa yli 100 vuotta. Kurikan Jalasjärvellä sijaitsevan tehtaan perinteisiin on nyt sekoitettu myös ympäristötietoisuus.
Muutamassa vuodessa lähes tuplattu liikevaihto ei onnistuisi ilman kovan ammattitaidon omaavia työntekijöitä. Parinkymmenen hengen porukkaan tuotannon puolella kuuluu yli 30 vuotta tehtaalla työskennellyt kutoja Sirkku Perkiö. Tehtaan materiaalit eli puuvilla, villa ja pellava ovat käyneet Perkiölle tutuiksi.
Perkiön kutomakoneen ja työpisteen seinän takaa löytyy loimaamo. Sieltä Perkiön käsiteltäviksi päätyy sadoista ja taas sadoista langoista koostuvat loimet. Kutojan käsissä ne alkavat jo muistuttaa ompelua vaille valmiita kylpy- ja keittiöpyyhkeitä tai saunassa käytettäviä laudeliinoja ja ‑tyynyjä.
Nämä tuotteet ovat vain esimerkkejä, sillä yrityksen valikoima kattaa kaikkiaan tuhansia erilaisia myyntiartikkeleita. Hurja lukumäärä johtuu siitä, että ehdottomasti suurin osa Jokipiin valikoimasta päätyy yritysten liike- ja yrityslahjoiksi. Lahjatuotteiden on erotuttava joukosta ja vastattava tilauksen tehneen yrityksen tarpeita.
– En osaa edes sanoa, montaako eri mallia olen tuotteita tänä vuonna tehnyt. Niin paljon niitä on ollut, Perkiö kertoo.
Kutoja ei kehuskele ammattitaidollaan. Vaatimattomaan tyyliin Perkiö toteaa, että kaikki osaaminen on kartutettu tekemällä. Tekemistä on Jokipiin Pellavan porukasta monilla riittänytkin. Keskimääräiset työurat yrityksessä liikkuvat 25–30 vuoden välillä.
POHDINTOJA, JA PAIKALLISTA SOPIMISTA
Perkiö kaipaa aikoja, jolloin Suomessa oli nykyistä enemmän tekstiiliteollisuutta. Kaukoidästä saapuvat vaatteet eivät Perkiötä kiehdo, vaan hän hankkii mieluummin ja mahdollisuuksien mukaan kotimaisia tuotteita.
Perkiön mielessä käy toisinaan myös se, millaisissa olosuhteissa vaatteita joudutaan esimerkiksi Aasiassa tekemään.
Tehtaan työporukka on naisvaltaista. Tuotannossa tekee työtä vain kaksi miestä, joista toinen on pääluottamusmies Antti Kallioniemi.
– Tessiä on sovellettu tuotantolisissä vähän työpaikkakohtaisesti. Kutomossa prosessi on vielä kesken. Palavereja siitä, missä yrityksen asioissa mennään, pidetään viikoittain perjantaisin, Kallioniemi sanoo.
TARKKOINA LANGOISSA JA KIERRÄTYKSESSÄ
Jokipiin Pellavalla ollaan tarkkoina käytettävien lankojen alkuperästä. Epäilyksiä ei pitäisi olla siitä, että raaka-aine olisi peräisin erittäin vakavista ihmisoikeusloukkauksistaan tunnetulta Kiinan uiguurialueelta.
Pellavalanka hankitaan Italiasta, ja lankoihin käytetty pellava kasvatetaan Hollannissa, Belgiassa tai Ranskassa. Puuvillalanka tulee Saksasta, jossa lanka värjätään. Värjäämön käyttämä raakalanka on toimitusjohtaja Mauri Laurilan mukaan peräisin Euroopasta. Villa ostetaan ranskalaisesta kehräämöstä, joka käyttää vain eurooppalaista villaa.
Halpaa lanka ei ole. Laurilan mukaan tänä vuonna lankojen hintaan on jo tullut 34 prosentin korotus ja siihen päälle tulee vielä loppuvuodesta 8 prosenttia. Myös pakkausmateriaalien hinnat ovat nousseet. Jotta omat kustannukset tulisivat katetuiksi, pitäisi asiakashintoihin laittaa roimat 22 prosenttia lisää.
– Tiukka paikka. Hinnankorotukset ovat aivan älyttömiä, emmekä tiedä yhtään, mihin ne perustuvat, toimitusjohtaja ihmettelee.
Yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkivan kansalaisjärjestö Finnwatchin tuoreen raportin mukaan tekstiili- ja vaatetusalan kiertotalousratkaisut ovat vielä alkutekijöissään. Jokipiin Pellava kantaa kuitenkin oman kortensa kekoon. Siellä valmistettuja ja loppuun käytettyjä tekstiilejä kierrättää Lounais-Suomen Jätehuolto Oy. Heidän toimipisteessään Paimiossa ne revitään. Syntyneestä silpusta tehdään muun muassa lankaa.
– Valmistimme jo ensimmäisiä tuotteita kierrätetystä langasta, Laurila kertoo.
Ympäristötietoisuuteen kuuluu se, että yrityksessä ei jätettä synny. Suunnittelu ja valmistus lähtevät siitä, että kaikki kudottu materiaali käytetään. Tuotteita tehdään kysynnän mukaan, joten ylijäämää tai turhia varastoja ei synny. Lahjapakkaukset ovat aaltopahvisia ja kierrätettäviä. Kaikki Jokipiihin tulevat materiaalien pakkauslaatikot käytetään Jalasjärvellä itse uudelleen. Mukana tulevat muovit menevät muovinkeräykseen ja käyttökelvoton pahvi omaansa.
JOKIPIIN PELLAVA OY
PERUSTETTU 1920
KOTIPAIKKA Jalasjärvi, Kurikka
TUOTANTO Tekstiilit, erityisesti pellavasta valmistetut liike- ja henkilöstölahjat yrityksille ja yhteisöille
HENKILÖSTÖ 30, joista tuotannossa noin 20
LIIKEVAIHTO 3,85 milj. euroa (vuonna 2021)
