Janne Turunen, Nesteen teollisuuspalokunta

Palomies Janne Turunen: ”Vasta ryhmä on jotain, ei yksi ihminen”

8.3.2022

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT PEKKA ELOMAA

JANNE TURUNEN

Palomies
Nesteen teollisuuspalokunta, Porvoo

”Meitä on vuorossa vähintään viisi palomiestä ja mestari. Me olemme työvuoro. Vain yhdessä hoidamme asiat. Vakinaisena palomiehenä olen ollut täällä vuodesta 2001. Työvuoro on 24 tuntia, ja sitten on kolme vuorokautta vapaata. Joka kolmannen vuoron olen hälytyskeskuksessa, kaksi muuta joko ambulanssi-pelastusyksikössä tai sammutusyksikössä.

Ensivastetehtäviä oli viime vuonna lähes sata, pienestä haavasta vakavaan vammaan ja elvytykseen. Meillä on hirveän paljon erilaista kalustoa. Kaikki laitteet huolletaan säännöllisin väliajoin. Pumppaamot ovat tavattoman tärkeitä. Tarvittaessa saamme liikkeelle jopa 100 000 litraa vettä minuutissa. Jokin pumppaamo tarkastetaan vuorollaan joka päivä.

Harjoittelemme jatkuvasti. Vaikka turvallisuus on mennyt valtavasti eteenpäin esimerkiksi 1990-lukuun verrattuna, on meidän oltava varautuneita kaikkeen. Loukkuun jäänyt ihminen on saatava aina pois; meillä on paljon köysiharjoituksia. Alueella käsitellään ja varastoidaan suuria määriä vaarallisia aineita. Varautuminen on sen mukaista, ja hälytystilanteisiin lähtee erittäin sitoutuneita ammattilaisia.

Janne Turunen, Nesteen teollisuuspalokunta
Janne Turunen on ollut vakinaisena palomiehenä Nesteen teollisuuspalokunnassa Porvoossa vuodesta 2001.

Palomiehen turvallisuus on tavallaan kuvitteellinen asia. Vaaratilanteita on vuosien mittaan ollut useita ja erilaisia. Olen huono pelkäämään. Eniten olen pelännyt kaverin puolesta, esimerkiksi eräässä hälytystehtävässä joitakin vuosia sitten, kun kuuntelin kun palomestari antoi toiselle savusukellusparille poistumiskäskyn. Mutta he eivät kuulleet käskyä, koska palo aiheutti niin suuren metelin, ja pari jäi vääntämään vielä ratkaisevan venttiilin kiinni.

Meillä on samat kuntotestit kuin kunnallisella puolella. Pitää olla savusukelluskelpoinen. Pelaan jalka- ja kaukalopalloa, jääkiekkoa, tennistä ja pyöräilen. Mutta on meillä urheiluhulluakin porukkaa.

Meillä on samat kuntotestit kuin kunnallisella puolella. Pitää olla savusukelluskelpoinen.

Oma työvuoro on koti ja muut veljiä. Kaikesta voi puhua ja muilta saa tukea työssä ja eri elämäntilanteissa. Minulla on myös psykiatrisen sairaanhoitajan koulutus, samoin perhe- ja verkostotyön koulutus. Olen ollut viisi vuotta töissä akuuttipsykiatrian suljetulla osastolla. Kaikki ihmisten systeemit toimivat samalla lailla. Minulla on koulutukseni ansiosta hyvät antennit, pääsen ihmisten tunteiden sisään ja tunnistan nexukset, eli luontaiset tiedon jakajat, joiden kautta kannattaa viedä asioita eteenpäin. Näistä on paljon hyötyä, kun olen nyt osaston luottamusmies.”