12 tuntia – Pitkät työvuorot ja pitkät vapaat

Yhä useampi teollisuustyöntekijä painaa 12-tuntisia vuoroja ja nauttii niiden välissä kuuden päivän vapaista. Pitkän vapaan ansiosta heillä on aikaa lapsille ja harrastuksille. Kun työpäiviä on vuodessa selvästi tavallista vähemmän, kannattaa työpaikalle ajaa pitkienkin matkojen päästä.

11.10.2021

Kun valssaaja Jonas Gustafssonilla (kuva yllä) alkaa kuuden päivän vapaa, hän suuntaa kotoaan Hangon Lappohjasta usein Turun saaristossa sijaitsevalle mökilleen.

– Nyt vapaat tuntuvat vapailta. Ennen jos olin perjantaina iltavuorossa, viikonloppukin oli pilalla. En jaksanut tehdä vapailla isompia hommia, Gustafsson sanoo.

Vuoden alusta Gustafsson on painanut 12-tuntisia työpäiviä teräsyhtiö SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla. Sitä ennen hän teki 25 vuotta keskeytyvää kolmivuorotyötä yhtiön Lappohjassa sijainneella putkitehtaalla.

– Olisin varmaan saanut töitä Hangostakin, mutta ajattelin, että kokeilen, ja voin sanoa, että tein hyvän päätöksen. Olen todella tyytyväinen tähän vuorojärjestelmään.

Gustafssonilla on Hämeenlinnassa kaksi aamuvuoroa, kaksi iltavuoroa ja niiden perään kuusi päivää vapaata. Työvuoro alkaa ja päättyy aina kuudelta.

– Edellisessä työpaikassa 12 tuntia olisi ollut liian rankkaa. Työ oli niin fyysistä. Olimme koko ajan tehdashallin puolella, ja hallissa oli meteliä. Nyt teen valvomotyötä.

Palautumisessa oli enemmän ongelmia silloin, kun tein viisi kahdeksantuntista yövuoroa putkeen.

Siirron myötä Gustafssonin työkieli vaihtui ruotsista suomeksi ja työmatka kasvoi 500 metristä 200 kilometriin. Työpäivien ajan hän asuu Janakkalassa. Viimeisen iltavuoron jälkeen hän nukkuu vuokrayksiössään 4–5 tuntia ja ajaa sitten vapaapäiviksi kotiin Lappohjaan. Gustafsson kertoo palautuvansa pitkistä vuoroista hyvin.

– Palautumisessa oli enemmän ongelmia silloin, kun tein viisi kahdeksantuntista yövuoroa putkeen. Olin sen jälkeen 3–4 päivää ihan loppu.

Nyt Gustafssonilla riittää virtaa vapaallakin. Ellei hän lähde mökille, hän viettää vapaapäivät kotona korjaamalla autoja. Sitä varten hän on perustanut toiminimen.

Aluksi tuntui oudolta olla kuusi päivää vapaalla, sanoo merellä viihtyvä Jonas Gustafsson. Hän on tehnyt 12 tunnin vuoroja vuoden alusta.

PALJON SOVITTAVAA

Kun Jonas Gustafsson vielä nauttii vapaistaan, tekee päävalssaaja Pasi Tuominen jo ensimmäistä aamuvuoroaan. Hän työkavereineen kylmävalssaa terästä.

– Olen palautunut hyvin edellisestä työjaksosta. Tuli oltua koko vapaa mökillä ja käytyä sienessä. Niitä on nyt niin paljon kuin vaan jaksaa kotiin kantaa.

Aloite 12 tunnin vuorojärjestelmään siirtymisestä tuli kuusi vuotta sitten juuri Tuomiselta, joka toimi tuolloin tehtaan varapääluottamusmiehenä.

– Luin jostain, että Suomen ydinvoimaloissa tehdään 12-tuntisia päiviä, ja aloin kysellä oman linjan väeltä, kiinnostaisiko heitä kokeilla tällaista vuorojärjestelmää.

Kokeilua edelsi vuoden kestänyt selvitystyö pääluottamusmies Karo Suoknuutin kanssa, Tuominen muistelee. Tutkimustietoa pitkistä vuoroista oli tuohon aikaan varsin niukasti saatavilla, he kertovat.

– Pääluottamusmiehellä oli siinä huimasti sovittavia asioita, koska työehtosopimus perustuu kahdeksan tunnin työvuoroihin, Tuominen sanoo.

Yksi sovittavista asioista oli vuorolisien laskenta. SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla se hoitui siten, että ilta- ja yötunnit laskettiin yhteen ja summa jaettiin tuntimäärällä, minkä seurauksena vuorolisä on jokaiselle tunnille sama.

Suoknuutin mukaan työnantaja suhtautui työntekijöiden ehdotukseen asiallisesti etenkin, kun uudesta vuorojärjestelmästä ei aiheutunut kustannuksia.

– Sovimme, että kumpikin osapuoli voi päättää kokeilun, jos se ei toimi.

Pääluottamusmies Karo Suoknuutin mukaan 12 tunnin vuorojärjestelmässä ei ole häviäjiä. Pitkät työvuorot lisäävät yleensä työssä viihtymistä ja ovat kustannusneutraaleja, hän sanoo.
Pääluottamusmies Karo Suoknuutin mukaan 12 tunnin vuorojärjestelmässä ei ole häviäjiä. Pitkät työvuorot lisäävät yleensä työssä viihtymistä ja ovat kustannusneutraaleja, hän sanoo.

AIKAA LAPSILLE

Lopulta Tuomisen linjalla toteutettiin suljettu lippuäänestys kesällä 2016. Noin 50 työntekijästä lähes 80 prosenttia kannatti puoli vuotta kestävää kokeilua.

– Yleensä meillä riittää 51 prosenttia kaikkeen, mutta tässä on niin paljon normaalista poikkeavia asioita, että halusimme saada kokeilulle vähintään 75 prosentin kannatuksen, Suoknuuti sanoo.

Kokeilu alkoi syksyllä 2016 ja sen päätyttyä työntekijät äänestivät vuorojärjestelmän jatkosta. Tuolloin tyytyväisyysprosentti oli noussut noin 90:een, Tuominen kertoo.

– Ennen en nähnyt iltavuoropäivinä lapsiani ollenkaan. Uuden vuorojärjestelmän myötä päivähoidon tarve putosi minimiin, ja se toi säästöäkin päivähoitomaksuissa.

Tuomisen kanssa samassa vuorossa työskentelee valssaaja Sirpa Kokkonen. Hän haki kolme vuotta sitten töihin SSAB:lle juuri 12 tunnin vuorojärjestelmän vuoksi.

– Minulla on neljävuotias tyttö. Meillä on nyt enemmän yhteistä aikaa kuin jos olisin viikot töissä. Leivomme, teemme metsäretkiä ja käymme uimassa, Kokkonen kertoo.

– Olin ennen töissä ravintolassa salin puolella. Työ oli aika fyysistä. Siellä tehtiin joskus jopa 16 tunnin vuoroja.

”Aika menee töissä nopeasti, koska meillä on hyvä porukka. Tuntuu, että aina ollaan siinä viimeisessä yössä, jonka jälkeen alkavat vapaat”, sanoo valssaaja Sirpa Kokkonen.

Kokkonen pitää myös siitä, että hän tietää työvuoronsa vuodeksi eteenpäin.

– Se on tosi luksusta. Voin suunnitella elämääni ja sopia menoja kahden kuukauden päähän. Ja vapaapäivät ovat kuin miniloma. Kerkiän tekemään silloin mitä vaan.

Suoknuutin mukaan 12 tunnin vuorojärjestelmä soveltuu myös yksinhuoltajille, kunhan paikkakunnalla toimii vuoropäiväkoti.

VIRKEYTTÄ TYÖKIERROLLA

Kaikkiaan SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla on 540 tuotannon työntekijää. Heistä vajaat 250 tekee 12-tuntisia vuoroja, Suoknuuti kertoo.

– Vuoron sisällä on työkiertoa sellaisissa tehtävissä, joissa se on mahdollista. Se auttaa työntekijöitä pysymään virkeinä. Taukoja on yhtä monta kuin kahdeksan tunnin vuoroissakin, mutta ne ovat pidempiä.

Osa työntekijöistä ei ole halunnut jatkaa työpäiviään neljällä tunnilla, ja toisille se ei tule kysymykseen työn luonteen vuoksi, sanoo työsuojeluvaltuutettu Arttu Jokikota.

– Meillä on työtehtäviä, jotka kuormittavat enemmän kuin valvomotyöskentely, johon pitkät työvuorot soveltuvat erittäin hyvin.

Työsuojeluun ja työterveyteen liittyvien asioiden pitää olla kunnossa, jos työpaikalla harkitaan siirtymistä 12-tuntisiin vuoroihin, Jokikota huomauttaa.

– Altistumisaikoja mietittiin aika paljon, mutta ne eivät aiheuttaneet ongelmia, koska meidän talossa työolosuhteet ovat olleet kunnossa jo pitkään.

Kun pitkät työvuorot päättyvät, niiden jälkeen ensimmäisen vapaapäivän joutuu aina uhraamaan palautumiselle, sanovat pääluottamusmies Karo Suoknuuti (vas.) ja työsuojeluvaltuutettu Arttu Jokikota.
Kun pitkät työvuorot päättyvät, niiden jälkeen ensimmäisen vapaapäivän joutuu aina uhraamaan palautumiselle, sanovat pääluottamusmies Karo Suoknuuti (vas.) ja työsuojeluvaltuutettu Arttu Jokikota.

Kaikki raja-arvot on laskettu kahdeksan tunnin työpäivän mukaan, Suoknuuti lisää.

– Kerroimme altistuksen määrän puolellatoista, mutta arvot jäivät silti raja-arvojen alapuolelle.

Pienille yrityksille Suoknuuti ei suosittele 12 tunnin vuorojärjestelmää.

– Tilanne olisi täydellinen, jos työnantajalla olisi olemassa jokin toinen rytmi, jos pitkät työvuorot aiheuttavat jollekin työntekijälle vaikeuksia.

Työtehtävien vaihdoille ei Hämeenlinnassa tosin ole ollut tarvetta – päinvastoin.

– Ennen työterveys ohjasi luokseni joka vuosi kahdesta viiteen työntekijää, joiden piti terveydellisistä syistä päästä pois vuorotöistä. Enää heitä ei ole samalla tavalla. Tänäkään vuonna ei ole tullut ketään.

TIEDONKULKU HEIKKENEE

Yksi pitkien työvuorojen heikkous on, että työntekijät tapaavat toisiaan aikaisempaa harvemmin. Myös tiedonkulkuun on syytä kiinnittää huomiota, Suoknuuti sanoo.

– Meillä esimerkiksi päävakanssin hoitajat ja vuoromestarit vaihtavat kuulumisia seuraavan vuoron kanssa. Käytössä ovat myös niin sanotut päiväkirjat, joihin kirjataan vuoron tapahtumia.

Suoknuutille itselleen 12 tunnin vuorojärjestelmä tarkoittaa sitä, että hän joutuu tekemään paljon töitä puhelimen välityksellä.

– Siinä saattaa mennä pitkäkin ajanjakso ennen kuin aamuvuorot osuvat samaan aikaan ja tavoitan jonkun tietyn työntekijän kasvotusten.

Pitkät työvuorot ovat tulleet tutuiksi päävalssaaja Pasi Tuomiselle vuodesta 2016. SSAB oli ensimmäisiä 12 tunnin taloja metallialalla, hän muistelee.
Pitkät työvuorot ovat tulleet tutuiksi päävalssaaja Pasi Tuomiselle vuodesta 2016. SSAB oli ensimmäisiä 12 tunnin taloja metallialalla, hän muistelee.

Työnantaja on harmitellut pääluottamusmiehelle, että 12 tunnin vuorojärjestelmän vuoksi työntekijöitä on aikaisempaa vaikeampi saada ylitöihin.

– Minusta se ei ole järjestelmän vika, vaan se johtuu muista asioista, kuten siitä, että ylitöitä on ollut paljon tarjolla, Suoknuuti sanoo.

Hän huomauttaa, että ennen ylitöihin jäänyt työntekijä teki kahdeksan tunnin perään yleensä toisen vuoron, jolloin työpäivälle kertyi mittaa 16 tuntia. Pitkän, 12-tuntisen päivän jälkeen työntekijä ei saa jäädä ylitöihin, mutta hän voi halutessaan tehdä niitä vapaapäivinään.

– Edellisessä järjestelmässä en tehnyt ylitöitä, mutta nyt olen ruvennut tekemään niitä kuuden päivän vapailla, sanoo Pasi Tuominen, joka on työskennellyt SSAB:lla 21 vuotta.

Hänelle yksi isoimmista kysymyksistä alussa oli, miten kokeneet työkaverit jaksavat 12 tunnin vuoroissa. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi.

– Eräs päävalssaaja totesi, että tämähän on kuin olisi osa-aikaeläkkeellä.

 

“Ei toistotyötä tekeville”

Yhä useampi työntekijä on kiinnostunut siirtymään 12 tunnin vuorojärjestelmään Mölnlycke Health Caren tehtaalla Mikkelissä.

– Yhdessä 50 hengen koneryhmässä on nyt tehty kysely asiasta. He todennäköisesti siirtyvät kokeilemaan 12-tuntista työpäivää vielä syksyn aikana, kertoo pääluottamusmies, koneenkäyttäjä Atte Kilpinen.

Sairaalatarvikkeita valmistavalla tehtaalla on käytössä sekä keskeytymätön että keskeytyvä 12 tunnin vuorojärjestelmä. Jälkimmäisessä sunnuntait ovat aina vapaat. Tehtaan noin 470 tuotannon työntekijästä pitkää päivää tekee lähes 200.

– Neljän työpäivän ajan he ovat hyvinkin naimisissa työpaikan kanssa. Siinä ei juuri jää aikaa harrastuksille tai perheelle, mutta pitkät vapaat korvaavat sen. Ne ovat tässä vuorojärjestelmässä se isoin juttu, Kilpinen sanoo.

Ensimmäisen kerran 12 tunnin työvuoroa kokeiltiin Mölnlycken tehtaalla kolme vuotta sitten. Sitä ennen käytössä oli nopeakiertoinen työaikamalli, jossa oli kuusi päivää töitä ja kolme vapaata.

– Totesimme, että se on sysipaska. Siinä ei ehdi palautua, ja sairauspoissaoloja oli paljon. Idea 12 tunnin vuorojärjestelmään siirtymisestä tuli henkilöstöltä ja se sai todella positiivisen vastaanoton.

Neljän työpäivän ajan he ovat hyvinkin naimisissa työpaikan kanssa.

Mölnlycken Mikkelin tehdas valmistaa 500 eri tuotetta 40 konelinjalla. Osa tuotteista pakataan edelleen käsin, Kilpinen kertoo.

– Suhtaudumme aika varovaisesti siihen, että staattista toistotyötä tekevät lähtisivät kokeilemaan 12 tunnin vuoroa, koska se on pitkä aika tehdä jotain koko ajan käsillään.

“MELU ISOIN HAASTE”

Pitkät työvuorot eivät ole lisänneet sairauspoissaoloja tai läheltä piti -tilanteita Ball Beverage Packagingilla Mäntsälässä, sanoo pääluottamusmies, tuotantotyöntekijä Julius Vieru.

– Jos kahdeksan tunnin vuoroissa suurin osa työtapaturmista sattui kello 6–8, nyt vaarallisimmat tunnit ovat vain siirtyneet myöhemmäksi, 10:n ja 12:n välille.

Yritys valmistaa 0,33 litran alumiinitölkkejä. Mäntsälän tehdas siirtyi 12 tunnin vuoroihin viisi vuotta sitten, Vieru kertoo.

– Vuoronvaihdossa tuli eniten laatuongelmia. Nyt vaihtoja ja sitä kautta myös laatuongelmia on vähemmän. Oma tarkkuus tosin rupeaa laskemaan viimeisillä tunneilla.

Tehdas työllistää 75 tuotannon työntekijää. Heistä vajaa kymmenen tekee päivävuoroa kunnossapidossa, ja loput työskentelevät 12 tunnin vuoroissa seitsemästä seitsemään.

Vuoronvaihdossa tuli eniten laatuongelmia. Nyt vaihtoja ja sitä kautta myös laatuongelmia on vähemmän.

Ball Beverage Packaging on mukana Työterveyslaitoksen (TTL) tutkimuksessa, jossa tarkastellaan muun muassa pitkien työvuorojen vaikutuksia altistumisiin.

– Melu on meillä isoin haaste. Eritasoisia kuulonalenemia on havaittu useilla työntekijöille, vaikka meillä on aina kuulosuojaimet päässä, ja moni käyttää tuplasuojausta.

Tutkijat selvittävät myös, miten uni ja vireys vaikuttavat työntekijöiden turvallisuuteen pitkissä työvuoroissa. Vieru ajaa töihin Helsingistä, ja monet hänen työkaverinsa tulevat Lahdesta. Kolme varttia ratissa 12-tuntisen työpäivän päätteeksi on pitkä aika.

– Moni meistä, työnantaja mukaan lukien, odottaa tutkittua tietoa mahdollisista keinoista, joilla työmatkan turvallisuutta voisi parantaa, Vieru sanoo.

 

Pitkiä vuoroja tekevät voivat paremmin

Ensimmäiset tutkimukset 12 tunnin vuorojärjestelmästä tehtiin Yhdysvalloissa runsas 30 vuotta sitten.

– Niissä verrattiin työvuoron pituutta ja tapaturmariskiä, ja päähavainto oli, että pitkiin vuoroihin liittyy jonkin verran kohonnutta tapaturmariskiä, kertoo tutkimuspäällikkö Mikael Sallinen Työterveyslaitokselta (TTL).

Kun tutkijat eri puolilla maailmaa sittemmin vertasivat kahdeksan ja kahdentoista tunnin työvuorojärjestelmiä keskenään, erot tasoittuivat, Sallinen kertoo.

– Yksi selitys voi olla se, että kun pitkä työvuoro järjestetään asianmukaisella tavalla, niihin ei välttämättä liity riskejä.

Esimerkiksi vuorojen väliin jäävä aika on Sallisen mukaan yksi tärkeä tekijä työntekijän terveyden ja turvallisuuden kannalta.

– Kahdeksan tunnin vuorojärjestelmissä saattaa esiintyä ajoittain tuplavuoroja tai työntekijä voi joutua iltavuorosta heti aamuun, jolloin lepoaika jää lyhyeksi.

Sen sijaan 12 tunnin järjestelmissä ei pääsääntöisesti tehdä lisätunteja ja työvuorokierto on aamusta iltaan, Sallinen huomauttaa.

TYÖTYYTYVÄISYYS LÄHES SATA

TTL on tutkinut 12 tunnin vuorojärjestelmiä vuodesta 2004. Tuolloin tutkittavina oli 12 öljynjalostamossa työskentelevää prosessioperaattoria.

– Mittasimme heidän aivosähkökäyriään ja silmänliikkeitään laboratoriossa simuloidun työpäivän aikana, emmekä havainneet uneliaisuutta tai työtuloksen heikkenemistä työpäivän lopussa.

Vuonna 2016 toteutetussa tutkimuksessa Sallinen kollegoineen totesi, että 12 tunnin vuoroissa työskentelevät nukkuvat paremmin ja palautuvat tehokkaammin kuin ne, jotka tekevät kahdeksantuntista päivää. Myös heidän vireystilansa oli parempi.

– Kahdentoista tunnin vuorojärjestelmässä vuorokierto on tyypillisesti nopea. Siinä ei ole monta peräkkäistä hankalaa vuoroa, Sallinen sanoo.

Tyytyväisyys on lähes sadan prosentin luokkaa. Se liittyy pitkiin vapaisiin ja niiden suomiin mahdollisuuksiin.

Pitkää päivää tekevät olivat tutkimuksen mukaan myös hyvin tyytyväisiä työhönsä.

– Tyytyväisyys on lähes sadan prosentin luokkaa. Se liittyy pitkiin vapaisiin ja niiden suomiin mahdollisuuksiin. Kahdentoista tunnin vuorojärjestelmä säännöllistää elämää.

Sallinen suosittelee silti siirtymään 12 tunnin työvuoroihin noin vuoden kestävän kokeilun kautta.

– Ne eivät välttämättä sovi kaikkiin töihin, kuten fyysisesti tai henkisesti poikkeuksellisen vaativiin töihin tai töihin, joissa ei ole mahdollista tauottaa työtä riittävästi.

ALTISTUMISET SYYNISSÄ

Parhaillaan TTL tutkii erityisasiantuntija Tomi Kanervan johdolla unen ja vireyden vaikutuksia turvallisuuteen pitkissä vuoroissa sekä altistumista kemiallisille ja fysikaalisille tekijöille.

– Tyypillisesti raja-arvot ja haitalliseksi tunnetut pitoisuudet on määritelty kahdeksalle tunnille. Selvitämme muun muassa sitä, pitäisikö pitkille vuoroille olla omat lukemansa.

Tutkittavina on noin 540 Terrafamen ja Ball Beverage Packagingin työntekijää, jotka tekevät 10- tai 12-tuntista työpäivää. Heiltä kootaan muun muassa tietoja sairauspoissaoloista, työtapaturmista ja läheltä piti -tilanteista.

– Osa heistä osallistui mobiilimittauksiin. He vastasivat töissä ja vapaa-ajalla säännöllisin väliajoin kännykällä kysymyksiin unesta ja vireydestä.

Tutkimuksen tavoitteena on myös tuottaa tietoa pitkiä työvuoroja tekevien väsymysriskistä työmatkoilla.

– Kokoamme tuloksia, suosituksia ja hyviä käytäntöjä Työterveyslaitoksen nettisivuille vapaaseen käyttöön, Kanerva lupaa.

Loppuraportin on määrä valmistua maaliskuun loppuun mennessä. Teollisuusliitto on yksi tutkimuksen rahoittajista.

 

Kolmannes vähemmän työpäiviä

Neste on ollut suunnannäyttäjä keskeytymättömän 12 tunnin vuorojärjestelmän käytössä Suomessa 1980-luvulta alkaen.

– Se on ainakin prosessiteollisuudessa suosituin työmuoto. Kahden käden sormiin mahtuvat ne peruskemianlaitokset, joissa tehdään vielä kahdeksantuntista päivää, kertoo Teollisuusliiton kemian sektorin sopimusasiantuntija Petri Ahokas.

Petri Ahokas
Petri Ahokas

Hänen mukaansa 12 tunnin vuorojärjestelmä alkoi yleistyä Suomessa 10–15 vuotta sitten.

Aloite työpäivän pidentämisestä puolella tulee lähes pääsääntöisesti työntekijöiltä, sanoo puolestaan Teollisuusliiton teknologiasektorin sopimusasiantuntija Pasi Karttunen.

– Se on ollut yllätys, että 12 tunnin vuorojärjestelmää on kokeiltu niinkin paljon viime vuosina. Oma tuntumani on, että kokeilut jäävät enenevässä määrin pysyviksi.

Tilastotietoa 12 tunnin vuorojärjestelmän yleistymisestä ei ole saatavana, sillä yksikään taho Suomessa ei tilastoi palkansaajien työpäivän pituutta.

Pasi Karttunen
Pasi Karttunen

Meillä pitkää päivää painetaan yleisimmin nopeasti kiertävässä vuorojärjestelmässä, jossa on kaksi aamuvuoroa, kaksi iltavuoroa ja kuusi vapaapäivää.

– Pakkotahtiseen linjatyöhön ja fyysisesti raskaisiin tehtäviin 12 tunnin päivät sopivat huonosti. Erityisen suosittuja ne ovat valvomotyössä.

”PITKÄMATKALAISTEN MIELEEN”

Kahdentoista tunnin vuorojärjestelmässä työpäiviä kertyy vuodessa liki 140, Karttunen kertoo. Se on kolmanneksen vähemmän kuin kahdeksan tunnin järjestelmässä.

– Onhan se raju pudotus, kun työpäivien määrä vähenee lähes 70:llä. Pitkää työmatkaa kulkevat usein tykkäävät 12 tunnin vuorojärjestelmästä, koska heille se tuo ajallista ja rahallista säästöä.

Työpäivien vähenemisestä huolimatta vuosittainen kokonaistyöaika säilyy kuitenkin kutakuinkin samana, Karttunen huomauttaa.

Pitkää työmatkaa kulkevat usein tykkäävät 12 tunnin vuorojärjestelmästä.

Suhtautuminen ylitöiden tekemiseen jakaa Karttusen mukaan mielipiteitä työpaikoilla, sillä kahdentoista tunnin vuorojärjestelmä voi vähentää ylityön tarvetta.

– Ne, jotka haluavat maksimoida ansionsa, eivät välttämättä halua siirtyä 12 tunnin vuorojärjestelmään, kun taas ne, jotka arvostavat vapaata, kannattavat sitä.

Ahokas sanoo olevansa 12 tunnin vuorojärjestelmään liittyvien kysymysten kanssa tekemisissä päivittäin. Vähän joka talossa on sama tarina, hän toteaa.

– Työntekijät vastustavat 12 tunnin vuorojärjestelmään siirtymistä ihan periaatteen vuoksi, ja kun vuoden kuluttua siirtymisestä asiasta kysytään uudelleen, ei vanhaan järjestelmään ole enää palaajia.

PALKAN MÄÄRÄ VOI VAIHDELLA

Sopimiseen ja uuteen vuorojärjestelmään siirtymiseen on varattava aikaa, Karttunen muistuttaa. Hän suosittelee järjestelmän kokeilemista aina ennen lopullista päätöstä.

– Palkka muodostuu yksi yhteen samoin kuin kahdeksan tunnin työpäivistä. Ilta-, yö- ja sunnuntailisistä on syytä sopia erikseen paikallisesti, Karttunen sanoo.

Ahokkaan mukaan palkanmaksu on yksi asia, joka aiheuttaa välillä pulmia 12 tunnin vuorojärjestelmässä, koska palkan määrä vaihtelee maksujaksoittain.

– Tili voi tulla kahden viikon välein, mutta sen määrä vaihtelee. Työntekijä saattaa saada palkan 48 tai 96 tunnilta, ja siinä on aika iso ero. Se vaatii talouden hallinnan osaamista, ja kaikilla sitä ei ole.

Palkka muodostuu yksi yhteen samoin kuin kahdeksan tunnin työpäivistä.

Ongelma koskee tuntipalkkaisia taloja, ja ratkaisu siihen on palkan könttäys, Petri Ahokas kertoo.

– Könttä muodostetaan tuntipalkan perusteella ja maksetaan 1–2 kertaa kuussa. Tällöin kaikki työpäivät ovat samanhintaisia ja työntekijä saa saman summan joka palkkakausi riippumatta siitä, onko tilijaksossa neljä vai kahdeksan työpäivää.

TARKKANA LOMAUTUSTEN ALLA

Kahdentoista tunnin vuorojärjestelmä ei tunne erillisiä työajanlyhennysvapaita eli pekkasia, Karttunen muistuttaa.

– Ne on otettu vuorojärjestelmässä kyllä huomioon, mutta niitä ei yleensä merkitä sinne erikseen.

Lomautusten alla on syytä olla tarkkana, sillä työttömyyskassa tarvitsee 12 tunnin vuorojärjestelmissä työskenteleviltä tavallista enemmän tietoa päättäessään ansiosidonnaisen päivärahan maksusta, Karttunen kertoo.

– Työttömyyskassaan kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin. Toinen vaihtoehto on keskeyttää 12 tunnin vuorojärjestelmä lomautuksen ajaksi.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT VIDAR LINDQVIST JA HARRI NURMINEN

 

Lue lisää:
Tutkimus: Pitkistä työvuoroista ei vaaraa turvallisuudelle (Tekijä 11.5.2022)
Huonosti suunniteltu vuorotyö aiheuttaa terveysriskejä ja pienentää tuottavuutta (Tekijä 25.10.2023)