Työeh­to­so­pimus on työrauhan tae

Jos työnan­tajat purkavat työeh­to­so­pi­mukset, he purkavat samalla myös työrauhan.

20.8.2021

– Jos tehdään vain paikal­lisia sopimuksia, niin lakkoa on oikeus käyttää joka työpai­kalla. Työnan­tajat saisivat miettiä tätä puolta, sanoo Antti Koskela.

Ekono­mis­tina toimi­hen­ki­löiden keskus­jär­jes­tössä STTK:ssa työsken­te­levä Koskela näkee, että lakkojen toden­nä­köi­syys kasvaa merkit­tä­västi, mikäli työnan­tajat alkavat isolla joukolla irtautua yleis­si­to­vista työeh­to­so­pi­muk­sista. Tutki­mus­tieto eri maista näyttää Koskelan mukaan, että lakko­kortin käyttä­minen voi monesti olla työnte­ki­jöille kannat­tava valinta.

– Lakko tai lakon uhka on työnte­ki­jöille viime kädessä ainoa keino vaikuttaa funktio­naa­li­seen tulon­ja­koon, eli palkka­tu­lojen ja yritys­toi­minnan voittojen väliseen suhtee­seen. Jos tätä keinoa ei ole olemassa, niin palkat jäävät junnaa­maan eivätkä nouse tuotta­vuuden kasvun mukana.

PALKKOJENPOLKUKILPA TEKEE HALLAA TUOTTAVUUDELLE

Työeh­to­so­pi­musten yleis­si­to­vuus on merkinnyt yrityk­sille sitä, että niiden välisessä kilpai­lussa vähim­mäis­vaa­ti­mukset ovat kaikille samat. Palkoilla on voinut kilpailla, mutta vain ylittä­mällä työeh­to­so­pi­muksen vähim­mäis­tason. Ilman yleis­si­to­vuutta palkka­kilpa myös toiseen suuntaan on mahdollista.

– Tilanne, jossa yritykset ryhtyvät kilpai­le­maan siitä, kuka maksaa huonoimmat palkat ja tarjoaa huonoimmat työehdot, vie tuotta­vuutta alaspäin, sanoo Tapio Bergholm.

– Tuotta­vuuden raken­teel­lisen kehityksen kannalta ei ole järkevää keskittyä pitämään pystyssä yrityksiä, jotka eivät sopeudu markki­noihin eivätkä pysty maksa­maan samoja palkkoja kuin muut.

Filoso­fian tohtori ja Itä-Suomen yliopiston dosentti Bergholm on tutkinut Suomen työmark­ki­na­his­to­riaa laajasti. Hän arvioi, että yleis­si­to­vuuden hylki­minen on työnan­ta­jilta osa pitemmän aikavälin suunni­telmaa: tavoit­teena ei ole nopea yleinen palkka­tason lasku vaan ammat­ti­liit­tojen perus­ra­ken­teen murskaaminen.

– Useinhan palkkaus­jär­jes­telmän muutok­sissa työnan­taja heittää rahaa yli pöydän, että saisi tahtonsa läpi, ei silloin heti pyritä heiken­nyk­siin. Tämä on ideolo­ginen hanke, ja taustalla on se, että tiettyjen suury­ri­tysten johta­jien mielestä on jo nöyryyt­tävää sanoa päivää työnte­ki­jöitten edusta­jille. He haluavat luotta­mus­miehet pois pöydästä ja täyden päätös­vallan itselleen.

Jos työnan­tajat yksipuo­li­sesti romut­tavat yleis­si­to­vuuden, työnte­ki­jöiden järjes­täy­ty­misen tärkeys korostuu.

– Järjes­täy­ty­mis­pro­sentti kertoo kyvyn lakkoon ja kyvyn painostaa työnan­tajaa palkan­ko­ro­tuk­siin, tiivistää Koskela.

– Kyse on siitä, voivatko työnte­kijät vielä tulevai­suu­dessa osallistua oman elämänsä hallin­taan, muotoilee Bergholm.

LAKKOJEN ISO MÄÄRÄ SUOMESSA ON MYYTTI

Julki­sessa keskus­te­lussa oikeis­to­po­lii­tikot ja työnan­ta­jien edustajat toistavat usein väitettä, jonka mukaan Suomessa lakkoil­laan paljon. Toistai­seksi väite ei ole pitänyt paikkaansa. Taval­li­simmin vertai­lu­koh­teena on Ruotsi.

– Suomi on ollut lakkojen määrässä euroop­pa­laista keski­tasoa, mutta meillä on lakkoja enemmän kuin Ruotsissa. Työnan­tajat kuitenkin esittävät asian niin kuin Ruotsi olisi tyypil­linen euroop­pa­lainen maa. Sitä se ei ole, siellä lakkoja on selvästi keskiarvoa vähemmän, Koskela kertoo.

Ruotsin vähäistä lakkoilua selittää Koskelan mukaan se, että työnan­tajat noudat­tavat työeh­to­so­pi­muksia, vaikkei maassa olekaan lakiin perus­tuvaa yleissitovuutta.

– Ruotsi on konsen­susyh­teis­kunta. Noin 90 prosenttia ruotsa­lai­sesta työvoi­masta on työeh­to­so­pi­muksen piirissä.

Bergholm tulkitsee, että kansain­vä­li­sesti katsot­tuna suoma­laiset työnan­tajat ovat ajastaan jäljessä ”vallan­kaap­paus­yri­tyk­sensä” kanssa.

– Muualla maail­massa tehtiin tällaisia temppuja 1980-luvulla, sanoo Bergholm.

 

Oikeus­käy­täntö määrittää sallitut työtaistelutoimet

Työeh­to­so­pi­muk­sella tavoi­tel­laan työrauhaa, johon sitou­tuvat sopimuksen molemmat osapuolet. Voimassa olevaa työeh­to­so­pi­musta vastaan ei saa suunnata työtaistelutoimenpiteitä.

– Laki velvoittaa työnan­ta­jien ja työnte­ki­jöiden yhdis­tyksiä sekä yksit­täisiä työnan­tajia. Yksit­täistä työnte­kijää työrau­ha­vel­vol­li­suus ei koske, sanoo varatuo­mari Harri Hietala, joka on toiminut pitkään työnan­ta­ja­jär­jes­töissä ja ollut yhteis­toi­minta-asiamie­henä vuosina 2014–20.

Työrau­ha­vel­voite on voimassa niin kauan kuin työeh­to­so­pi­muskin. Kun työeh­to­so­pimus päättyy, siirry­tään sopimuk­set­to­maan tilaan, jolloin myös työsuh­teen ehtoihin liittyvät työtais­te­lu­toimet ovat sallittuja.

Työtais­te­lu­toi­men­pi­teen käsite on työeh­to­so­pi­mus­laissa, mutta laki ei kuvaile sen sisältöä.

– Se, mikä Suomessa katso­taan työtais­te­lu­toi­men­pi­teeksi, perus­tuukin oikeus­käy­tän­töön, Hietala kertoo.

TYÖSULKU ON TYÖNANTAJIEN VASTINE LAKOLLE

Työtais­te­luoi­keus on vakiin­tu­neen oikeus­käy­tännön mukaan Suomessa laaja. Sitä voi pitää työelämän perus­oi­keu­tena, jota turva­taan myös monissa kansain­vä­li­sissä sopimuksissa.

– Silloinkin kun työeh­to­so­pimus on voimassa, sallit­tuina on pidetty työtais­te­luita, jotka on järjes­tetty poliit­ti­siin päätök­siin vaikut­ta­mi­seksi tai toisten työnte­ki­jöiden laillisen työtais­telun tukemiseksi.

Työnte­ki­jöiden järjes­tämä lakko on selvästi yleisin työtais­te­lu­toi­men­pide. Työnan­ta­jilla on kuitenkin työtais­te­lu­toi­men­pi­teenä ja painos­tus­kei­nona käytet­tä­vis­sään työsulku.

– Työsulku tarkoittaa, että työeh­to­so­pi­musta neuvot­te­le­vaan ammat­ti­liit­toon kuulu­vilta työnte­ki­jöiltä estetään töihin tulo ja keskey­te­tään heidän palkan­mak­sunsa. Lähihis­to­rian merkit­tävin työsulku järjes­tet­tiin paperi­teol­li­suu­dessa vuonna 2005, ja se kesti noin kuusi viikkoa, sanoo Hietala.

Myös elintar­vi­ke­teol­li­suu­dessa vuonna 2010, hiihto­kes­kuk­sissa vuonna 2017 ja mekaa­ni­sessa metsä­teol­li­suu­dessa joulu­kuussa 2019 työnan­tajat julis­tivat työsulun.

Erilaiset työeh­to­so­pi­mukset

YLEISSITOVA TYÖEHTOSOPIMUS on kyseessä, jos sopimusalan työnte­ki­jöistä noin 50 prosenttia työsken­telee työnan­ta­ja­liit­toon kuulu­vissa yrityk­sissä. Päätös­valta siitä, katso­taanko työeh­to­so­pimus yleis­si­to­vaksi, on sosiaali- ja terveys­mi­nis­te­riön alaisella yleis­si­to­vuus­lau­ta­kun­nalla. Yleis­si­tovaa sopimusta täytyy noudattaa kaikkien alan työnan­ta­jien, myös liittoon kuulumattomien.
NORMAALISITOVA TYÖEHTOSOPIMUS velvoittaa vain yritystä, joka kuuluu sen solmi­nee­seen työnantajaliittoon.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVITUS EMILIE UGGLA