Työehtosopimus on työrauhan tae

Jos työnantajat purkavat työehtosopimukset, he purkavat samalla myös työrauhan.

20.8.2021

– Jos tehdään vain paikallisia sopimuksia, niin lakkoa on oikeus käyttää joka työpaikalla. Työnantajat saisivat miettiä tätä puolta, sanoo Antti Koskela.

Ekonomistina toimihenkilöiden keskusjärjestössä STTK:ssa työskentelevä Koskela näkee, että lakkojen todennäköisyys kasvaa merkittävästi, mikäli työnantajat alkavat isolla joukolla irtautua yleissitovista työehtosopimuksista. Tutkimustieto eri maista näyttää Koskelan mukaan, että lakkokortin käyttäminen voi monesti olla työntekijöille kannattava valinta.

– Lakko tai lakon uhka on työntekijöille viime kädessä ainoa keino vaikuttaa funktionaaliseen tulonjakoon, eli palkkatulojen ja yritystoiminnan voittojen väliseen suhteeseen. Jos tätä keinoa ei ole olemassa, niin palkat jäävät junnaamaan eivätkä nouse tuottavuuden kasvun mukana.

PALKKOJENPOLKUKILPA TEKEE HALLAA TUOTTAVUUDELLE

Työehtosopimusten yleissitovuus on merkinnyt yrityksille sitä, että niiden välisessä kilpailussa vähimmäisvaatimukset ovat kaikille samat. Palkoilla on voinut kilpailla, mutta vain ylittämällä työehtosopimuksen vähimmäistason. Ilman yleissitovuutta palkkakilpa myös toiseen suuntaan on mahdollista.

– Tilanne, jossa yritykset ryhtyvät kilpailemaan siitä, kuka maksaa huonoimmat palkat ja tarjoaa huonoimmat työehdot, vie tuottavuutta alaspäin, sanoo Tapio Bergholm.

– Tuottavuuden rakenteellisen kehityksen kannalta ei ole järkevää keskittyä pitämään pystyssä yrityksiä, jotka eivät sopeudu markkinoihin eivätkä pysty maksamaan samoja palkkoja kuin muut.

Filosofian tohtori ja Itä-Suomen yliopiston dosentti Bergholm on tutkinut Suomen työmarkkinahistoriaa laajasti. Hän arvioi, että yleissitovuuden hylkiminen on työnantajilta osa pitemmän aikavälin suunnitelmaa: tavoitteena ei ole nopea yleinen palkkatason lasku vaan ammattiliittojen perusrakenteen murskaaminen.

– Useinhan palkkausjärjestelmän muutoksissa työnantaja heittää rahaa yli pöydän, että saisi tahtonsa läpi, ei silloin heti pyritä heikennyksiin. Tämä on ideologinen hanke, ja taustalla on se, että tiettyjen suuryritysten johtajien mielestä on jo nöyryyttävää sanoa päivää työntekijöitten edustajille. He haluavat luottamusmiehet pois pöydästä ja täyden päätösvallan itselleen.

Jos työnantajat yksipuolisesti romuttavat yleissitovuuden, työntekijöiden järjestäytymisen tärkeys korostuu.

– Järjestäytymisprosentti kertoo kyvyn lakkoon ja kyvyn painostaa työnantajaa palkankorotuksiin, tiivistää Koskela.

– Kyse on siitä, voivatko työntekijät vielä tulevaisuudessa osallistua oman elämänsä hallintaan, muotoilee Bergholm.

LAKKOJEN ISO MÄÄRÄ SUOMESSA ON MYYTTI

Julkisessa keskustelussa oikeistopoliitikot ja työnantajien edustajat toistavat usein väitettä, jonka mukaan Suomessa lakkoillaan paljon. Toistaiseksi väite ei ole pitänyt paikkaansa. Tavallisimmin vertailukohteena on Ruotsi.

– Suomi on ollut lakkojen määrässä eurooppalaista keskitasoa, mutta meillä on lakkoja enemmän kuin Ruotsissa. Työnantajat kuitenkin esittävät asian niin kuin Ruotsi olisi tyypillinen eurooppalainen maa. Sitä se ei ole, siellä lakkoja on selvästi keskiarvoa vähemmän, Koskela kertoo.

Ruotsin vähäistä lakkoilua selittää Koskelan mukaan se, että työnantajat noudattavat työehtosopimuksia, vaikkei maassa olekaan lakiin perustuvaa yleissitovuutta.

– Ruotsi on konsensusyhteiskunta. Noin 90 prosenttia ruotsalaisesta työvoimasta on työehtosopimuksen piirissä.

Bergholm tulkitsee, että kansainvälisesti katsottuna suomalaiset työnantajat ovat ajastaan jäljessä ”vallankaappausyrityksensä” kanssa.

– Muualla maailmassa tehtiin tällaisia temppuja 1980-luvulla, sanoo Bergholm.

 

Oikeuskäytäntö määrittää sallitut työtaistelutoimet

Työehtosopimuksella tavoitellaan työrauhaa, johon sitoutuvat sopimuksen molemmat osapuolet. Voimassa olevaa työehtosopimusta vastaan ei saa suunnata työtaistelutoimenpiteitä.

– Laki velvoittaa työnantajien ja työntekijöiden yhdistyksiä sekä yksittäisiä työnantajia. Yksittäistä työntekijää työrauhavelvollisuus ei koske, sanoo varatuomari Harri Hietala, joka on toiminut pitkään työnantajajärjestöissä ja ollut yhteistoiminta-asiamiehenä vuosina 2014–20.

Työrauhavelvoite on voimassa niin kauan kuin työehtosopimuskin. Kun työehtosopimus päättyy, siirrytään sopimuksettomaan tilaan, jolloin myös työsuhteen ehtoihin liittyvät työtaistelutoimet ovat sallittuja.

Työtaistelutoimenpiteen käsite on työehtosopimuslaissa, mutta laki ei kuvaile sen sisältöä.

– Se, mikä Suomessa katsotaan työtaistelutoimenpiteeksi, perustuukin oikeuskäytäntöön, Hietala kertoo.

TYÖSULKU ON TYÖNANTAJIEN VASTINE LAKOLLE

Työtaisteluoikeus on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Suomessa laaja. Sitä voi pitää työelämän perusoikeutena, jota turvataan myös monissa kansainvälisissä sopimuksissa.

– Silloinkin kun työehtosopimus on voimassa, sallittuina on pidetty työtaisteluita, jotka on järjestetty poliittisiin päätöksiin vaikuttamiseksi tai toisten työntekijöiden laillisen työtaistelun tukemiseksi.

Työntekijöiden järjestämä lakko on selvästi yleisin työtaistelutoimenpide. Työnantajilla on kuitenkin työtaistelutoimenpiteenä ja painostuskeinona käytettävissään työsulku.

– Työsulku tarkoittaa, että työehtosopimusta neuvottelevaan ammattiliittoon kuuluvilta työntekijöiltä estetään töihin tulo ja keskeytetään heidän palkanmaksunsa. Lähihistorian merkittävin työsulku järjestettiin paperiteollisuudessa vuonna 2005, ja se kesti noin kuusi viikkoa, sanoo Hietala.

Myös elintarviketeollisuudessa vuonna 2010, hiihtokeskuksissa vuonna 2017 ja mekaanisessa metsäteollisuudessa joulukuussa 2019 työnantajat julistivat työsulun.

Erilaiset työehtosopimukset

YLEISSITOVA TYÖEHTOSOPIMUS on kyseessä, jos sopimusalan työntekijöistä noin 50 prosenttia työskentelee työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä. Päätösvalta siitä, katsotaanko työehtosopimus yleissitovaksi, on sosiaali- ja terveysministeriön alaisella yleissitovuuslautakunnalla. Yleissitovaa sopimusta täytyy noudattaa kaikkien alan työnantajien, myös liittoon kuulumattomien.
NORMAALISITOVA TYÖEHTOSOPIMUS velvoittaa vain yritystä, joka kuuluu sen solmineeseen työnantajaliittoon.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVITUS EMILIE UGGLA

Anu-Hanna Anttila: Miten kävisi palkkojen, jos työntekijä sopisi niistä itse ilman työehtosopimuksia?

Esitimme tämän kysymyksen Teollisuusliiton pääluottamusmiehille huhtikuussa suhdannekyselyssä. Erilaisilla kysymyspatteristoilla selvitimme, minkälainen ja minkä tasoinen palkoista ja työehdoista sopiminen tuntuisi toimivimmalta. Vaihtoehtoja tarjottiin useita.

93 prosenttia pääluottamusmiehistä (N=1 013) kannatti nykyistä liittotasoista sopimista, jonka tuloksena syntyy yleissitova työehtosopimus.

Otsikossa esitetty kysymys mittaa palkkatason mahdollista muutosta nykyiseen. Kysymys on monella tavalla hankala, sillä vastauksen muodostamisessa pitäisi tietää ainakin kaksi keskeistä asiaa. Ensinnäkin se, minkälainen palkanmaksukyky työnantajayrityksellä on. Ja toiseksi tietenkin, onko työnantajalla palkanmaksuhalua.

Nykyinen laki yhteistoiminnasta yrityksissä (334/2007) velvoittaa työnantajaa antamaan tietoa pääluottamusmiehelle tuotannon, työllisyyden, kannattavuuden ja kustannusrakenteen näkymistä. Joten pääluottamusmiehillä pitäisi olla käsitys työnantajansa taloudellisesta tilasta eli palkanmaksukyvystä. Suhdannekyselyn vastausprosentti oli hyvä (44,9 %), joten tieto ja kokemus siivittivät pääluottamusmiesten arvioita.

Yleisimmin (68 %) pääluottamusmiehet arvioivat, että jos työtekijä itsekseen sopisi palkastaan ilman tessiä, niin lopputuloksena osan palkat laskisivat, osan nousisivat ja osan pysyisivät ennallaan. Näillä työpaikoilla palkkaerot väistämättä kasvaisivat.

Koetaanko työntekijät laskennalliseksi kulueräksi, joka syö firman voitto-osuutta. Vai ovatko työntekijät työnantajalle osaava tuotantotekijä, johon kannattaa panostaa?

Työnantajan maksukyvyttömyydestä tai -haluttomuudesta kertoo joka kuudes pääluottamusmies. Heidän työpaikoillaan laskisivat kaikkien palkat. Kymmenesosa veikkaisi käyvän niin, että kaikkien palkat pysyisivät ennallaan. Kaikkien palkat nousisivat -vaihtoehtoon ei uskottu (0 %) lainkaan.

Pääluottamusmiesten kirjoittamissa avovastauksissa (N=909) korostuu etenkin työnantajan palkanmaksuhalu. Toisin sanottuna asenne: koetaanko työntekijät laskennalliseksi kulueräksi, joka syö firman voitto-osuutta. Vai ovatko työntekijät työnantajalle osaava tuotantotekijä, johon kannattaa panostaa.

Kokemus puhuu pääluottamusmiehen äänellä. Vaikka palkanmaksukykyä olisi, ei monilta palkanmaksuhalua löydy. Metalliteollisuuden pääluottamusmiehet toteavat, ettei palkkoja haluta nostaa, vaikka ”Firma on tehnyt voittoa viimeiset kahdeksan vuotta” ja ”Jos yrityskohtaisesti ruvetaan sopimaan, silloin ”kasvoton raha” niittää kyllä kaiken tekemisen hinnan minimiin”.

Myöskään palkkaerojen kasvattamista ei katsota hyvällä. Työrauha häiriintyy ja palkkatasa-arvo pakenee, jos samasta tai samanarvoisesta työstä voisi maksaa mitä vain. Silloin neuvottelijan ”pärstäkerroin” tai konsernijohdon tuotto-odotukset vaikuttavat palkan tasoon entistä enemmän.

Kelvollisen palkkatason ja palkkatasa-arvon ehtona ovat yleissitovat työehtosopimukset. Niiden mukana sovitaan monista muistakin työn teettämisen ehdoista ja pelisäännöistä työpaikoilla. Siitä pääluottamusmiehet ovat erittäin yhtä mieltä. Näin nasevasti asian toteaa metallialan pääluottamusmies: ”Liitto ja työnantajat pitää saada pysymään neuvottelupöydässä. Se on loppupeleissä molempien etu.”

ANU-HANNA ANTTILA
Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö

KUVA KITI HAILA

Teollisuusliiton Toimialakatsaus (kevät 2021) löytyy täältä.

11.6.2021

VIERAILIJA: Lasse Laatunen: Sopimisen ja työrauhan Suomea puolustettava

Työmarkkinasopimisella on pitkä historia. Kirjapainoalalla tehtiin ensimmäinen työehtosopimus jo vuonna 1900. SAK ja työnantajien STK perustettiin vuonna 1907. Yhteiset juoksuhaudat synnyttivät kesken talvisodan SAK:n ja STK:n tammikuun kihlauksen vuonna 1940. Valtakunnallista työehtosopimusjärjestelmää alettiin kehittää tasavertaisuuden pohjalta. Tuloksia ei tarvitse hävetä.

Nyt työmarkkinat ovat murroksessa. Monet työnantajapomot ihan vakavasti uskovat ammattiyhdistysliikkeen haihtuvan tuhkana tuuleen pelkkänä ilmoitusasiana. Sen jälkeen työrauha tipahtaisi taivaasta ilmaiseksi. Näinhän se ei mene.

Maailma on muuttunut ja tarvitaan paikallista sopimista, sanotaan. Markkinat ovat kyllä muuttuneet. Suomen historia ei ole kuitenkaan muuttunut. Yhteiset taustat ja ponnistukset ovat työmarkkinajärjestelmän kivijalka. Ihminen ei ole muuttunut. Neuvottelupsykologia on sama. Turvan tarve työsuhteessa on säilynyt. Työntekijä ei ole yrityksen vihollinen, vaikka hän käyttäisi perustuslain takaamaa järjestäytymisoikeuttaan. Yhteistyön perusta on toisen osapuolen kunnioittaminen.

Monille yrittäjille ja työnantajille paikallinen sopiminen näyttää olevan sama kuin työnjohto-oikeus. Tällainen onnela on kangastus. Paikallisen sopimisen rakentaminen harhakuvien varaan on huteralla pohjalla. Jos paikalliseen sopimiseen halutaan liittää työrauha, sopijapuolena on silloin oltava työntekijöiden rekisteröity yhdistys. Tällaisia ovat ammattiosastot ja työntekijäliitot. Juuri näitä tahoja metsäteollisuus ja yrittäjät pyrkivät karkuun. Pidän itse hyvänä muun muassa teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa harjoitettua työehtosopimusten väljentämistä. Työntekijöillä on vähimmäisturva ja työnantajilla työrauha.

Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota.

EK:n natiseminen liitoksissaan alkoi vuonna 2011. Silloisen raamisopimuksen jälkimainingeissa toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja työmarkkinajohtaja Jukka Ahtela saivat potkut. Keskitettyjen ratkaisujen lopettamisesta EK päätti vuonna 2015. Vuoden 2016 kilpailukykysopimus (kiky) oli EK:lle tuskallinen. Metsäteollisuus erosi EK:sta. Kiky ei ollut helppo ammattiyhdistysliikkeellekään.

Sipilän hallituksen aikana EK:n usko porvarihallitukseen oli vahva. Kolmikanta kelpasi EK:lle vain valikoidusti. Rinteen/Marinin hallitusten aikana kolmikantatoimeksiannot ovat saaneet EK:lta happaman vastaanoton. Viimeinen myrsky vesilasissa oli EK:n uloskävely STM:n tasa-arvoryhmästä marraskuussa 2020. Työnantajien uusi asemointi työmarkkinapolitiikassa on vuosien jatkumo.

Heikentämällä ammattiyhdistysliikkeen asemaa sopijapuolena heikennetään myös sen valtaa. Työnantajien oman vaikutusvallan heikentymisen uskotaan korvautuvan porvarihallituksilla. Rinteen/Marinin hallitus oli työnantajille takaisku. Olen puolueista riippumattoman työmarkkinajärjestelmän kannattaja. Jokaisella saa olla oma poliittinen vakaumuksensa, mutta työmarkkinapolitiikalla ja politiikalla on eri tehtävät.

Työmarkkinajärjestöillä on paljon yhteistä varjeltavaa, esimerkiksi työeläkejärjestelmä. Sen rahoittaminen vaatii hyvän työllisyyden. Työllisyyttä tukemaan on saatava joustavat työehtosopimukset ja pitävä työrauha. Työntekijöillä on oltava kohtuullinen vähimmäisturva. Työmarkkinapolitiikan paras väline kiristyvässä kilpailussa on paikallista sopimista mahdollistava valtakunnallinen sopimusjärjestelmä.

Ammattiyhdistysliike ei ole toistaiseksi provosoitunut työnantajien irtiotoista. Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota. Nykypolitiikka ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten työnantajia itseään. Metsäteollisuus ja SY tuskin kantojaan muuttavat, mutta muiden suhteen on vielä toivoa.

LASSE LAATUNEN
Kirjoittaja on työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinajohtajana ja lakiasiainjohtajana ja edustanut työnantajia kolmikantaneuvotteluissa neljällä vuosikymmenellä.