Huomisen työelämää rakennetaan kesätöissä

”Työpaikalla sanoivat, että sinullahan näyttävät työt sujuvan jo melko mallikkaasti. Vielä kun parannat tekemistä tuosta ja tuosta kohdasta, niin sinusta tulee täysi ammattilainen.” Tämän kaltaisista lauseista on moni pidempi työura tietyssä yrityksessä ja tuotannon alalla alkanut. Eikä kysymys välttämättä ole edes järjestystä palautetilaisuudesta, vaan arkisesta juttelusta työn lomassa.

Kannustamisen vaikutus on ihmeellinen. Se toimii motivoivana ja voimaannuttavana tekijänä, ja avaa myönteisiä näköaloja omiin mahdollisuuksiin, toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen.

Työpaikalla tapahtuva rakentava kannustaminen ei ole katteetonta kehumista, vaan se on reilua arvioivaa palautetta. Ihmiset havaitsevat herkästi näiden kahden eron. Perusteeton kehu ei lämmitä mieltä. Se voi tuntua kiusalliseltakin. Asiasta annettu perusteltu palaute herättää ajattelemaan ja auttaa jäsentämään ajatuksia omista tavoitteista ja mahdollisuuksista. Oppimisen ja työnteon sujumisen kannalta tilanne on parhaimmillaan, kun kannustavaa palautetta osataan ja voidaan antaa vuorovaikutteisesti.

”Kaikkihan sen nyt tietää, että ei tuota hommaa noin voi hoitaa.” ”Taisit nukkua koulussa, kun tämä asia opetettiin.” Tämän kaltaisista tölväisyistä on moni työura jäänyt tietyn yrityksen tai toimialan kiinnostavuudesta huolimatta kesken. Kysymys on harkitsemattomasta toiminnasta.

Jos töiden tekemisessä on korjattavaa, pitää se tietysti työntekijälle kertoa. Korjaava palaute otetaan parhaiten vastaan, kun arvioinnissa keskitytään työsuoritukseen ja sen ohjaamiseen ilman, että arvostelua kohdistetaan henkilöön. Jotta palaute voi toimia opastavana, pitää sen olla asiasisällöltään selvä. Kuuntelu ja keskustelu vievät ymmärtämistä eteenpäin ja ovat jo osa kannustamista.

Ongelma on sekin, jos palautetta ei anneta lainkaan. Se luo tyhjiön, jossa suunnistaminen on vaikeaa. Halusimme tai emme, tarvitsemme toisia ihmisiä vähintään aika ajoin kertomaan meille, mikä toiminnassamme meni oikein ja mikä meni pieleen. Se on tärkeä osa sitä matkaa, jolla voimme kehittyä työntekijöinä ja ihmisinä.

Tänä kesänä työpaikoilla on viime vuoden notkahduksen jälkeen jälleen arviolta 150 000–200 000 kesätyöntekijää, mahdollisesti jopa enemmänkin. Hyvillä ja kannustavilla kokemuksilla, asiantuntevalla perehdyttämisellä, sopimusten mukaan toimisella ja reilulla kohtelulla rakennetaan työelämää, jolla Suomi pärjää myös tulevaisuudessa.

Huomisen ammattilaiset, työntekijät ja johtajat ovat tänään kesätöissä.

Petteri Raito

PETTERI RAITO
Päätoimittaja

14.7.2021