Raken­ne­taan omais­hoi­don pala­peli valmiiksi

Noin 750 000 suoma­laista auttaa tai hoivaa läheis­tään työs­sä­käyn­nin ohella. Se on kolman­nes työs­sä­käy­vistä. Tiedot perus­tu­vat Omais­hoi­ta­ja­lii­ton päivit­tä­mään Työter­veys­lai­tok­sen tutki­muk­seen Työ ja terveys Suomessa 2012.

Edellä kuvat­tu­jen luku­jen perus­teella luulisi, että omais­hoi­ta­mi­nen olisi nykyistä kuulu­vampi osa yhteis­kun­nal­lista keskus­te­lua. Tarkem­min sanot­tuna osa sellaista keskus­te­lua, jossa eri osapuo­let etsi­si­vät ratkai­suja siihen, kuinka inhi­mil­li­sesti ja yhteis­kun­nal­li­sesti arvo­kas toiminta ja sen tuke­mi­nen voidaan parhai­ten järjestää.

Keskus­te­lua on toki jatku­vasti käyty, mutta se on tois­tai­seksi jäänyt verrat­tain pienen, asian omakoh­tai­sesti kohdan­neen tai muuten siihen pereh­ty­neen piirin harteille. Onneksi he ovat kuiten­kin jaksa­neet pitää asiaa esillä ja rohkaista ihmi­siä puhu­maan avoi­mesti, eten­kin silloin kun omais­hoi­ta­mi­sen asetelma tulee itselle vastaan. Edel­ly­tyk­set asian ylei­selle esille nosta­mi­selle ja päät­tä­jien tietoi­suu­teen katta­vasti saami­selle ovat siten olemassa.

Välit­tä­mi­seen ja vapaa­eh­toi­suu­teen perus­tuva toiminta jää laajem­malta ja syväl­li­sem­mältä huomiolta katvee­seen siksi, että sen ajatel­laan olevan juuri vapaa­eh­toi­suu­tensa takia oikeassa uomas­saan. Toisaalta välit­tä­mi­sen ja oma-aloit­tei­suu­den yhdis­tel­mään saat­taa liit­tyä yksi­lön itseensä kohdis­ta­maa tai ympä­ris­tön yksi­löön kohdis­ta­maa velvol­lis­ta­mista. Taus­talla on silloin ajatus, että kun on kerran johon­kin tehtä­vään ryhty­nyt, pitää se pystyä itse hoita­maan taakan paina­vuu­desta riippumatta.

Syitä asian katvee­seen painu­mi­seen on varmasti monia muita­kin. Esimer­kiksi rajal­li­set talou­del­li­set resurs­sit saat­ta­vat suit­sia viran­omais­ten moti­vaa­tiota tiedot­taa asiasta. On huoles­tut­ta­vaa, että monet omais­hoi­ta­jat ovat työpai­kal­laan tai suhteessa viran­omai­siin mieluum­min hiljaa kuin kerto­vat tarvit­se­vansa työai­koi­hinsa jous­toja tai kunnalta tukea omais­hoi­don järjes­tä­mi­seksi ja toteut­ta­mi­seksi. Jos autta­jat jäävät yksin, on se merkki yhteis­kun­nan keskeneräisyydestä.

Omais­hoi­don pala­pe­lin keskei­set toisiinsa sovi­tet­ta­vat osat ovat omais­hoi­taja, hoidet­tava lähei­nen ihmi­nen, yhteis­kun­nan tarjoa­mat tuki­pal­ve­lut ja työnan­ta­jan mahdol­lis­ta­mat jous­tot. Kun silmäil­lään omais­hoi­ta­mi­sen moni­muo­toi­suutta lapsista vanhuk­siin ja hoito­suh­tei­den runsaasti vaih­te­le­vaa sito­vuutta, huoma­taan, että kaava­mai­sia ratkai­suja hoidon toteut­ta­mi­seksi ei ole olemassa.

Omais­hoito, siihen saatava tuki ja jous­to­jen sovit­te­le­mi­nen ovat tapaus- ja tilan­ne­koh­taista räätä­löin­tiä. Se vaatii aikaa ja pereh­ty­mistä kaikilta osapuo­lilta, mutta on toteu­tet­ta­vissa niin, että omais­hoi­ta­mi­nen ja ansio­työ urake­hi­tys­nä­ky­mi­neen suju­vat rinnak­kain, ja että kunnal­li­set palve­lut mahdol­lis­ta­vat omais­hoi­ta­jalle myös tuiki tärkeää omaa aikaa.

Omais­hoi­ta­mi­sen tarve kasvaa tule­vai­suu­dessa väes­tön ikään­tyessä. Yhteis­kunta ei yksin pysty tarpee­seen vastaa­maan, eivätkä omais­hoi­ta­jat kykene yksin tehtä­vää hoita­maan. On korkea aika raken­taa omais­hoi­don pala­peli valmiiksi. Omais­ten hoita­mi­nen on syvästi inhi­mil­listä, yhteis­kun­nal­li­sesti arvo­kasta ja kunnioi­tet­ta­vaa työtä.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja

16.6.2021