Teollisuusliiton urapalveluja käyttänyt Esa Untinen: ”Elämä alkoi hymyillä”
Metsäkoneenkuljettaja Esa Untinen kipuili viime syksynä lomautusten kanssa, kun liiton urapalveluista soitettiin ja kysyttiin, kiinnostaisiko nuorta miestä osallistua liiton urapalveluun. Untinen päätti kokeilla, kun aikaa oli olla välillä viikkojakin vain kotosalla.
7.5.2021
TEOLLISUUSLIITON URAPALVELUT
ESA UNTINEN
Toholampi
Metsäkoneenkuljettaja, Säilynoja Forest, Sievi
Maataloustyöntekijä, Haasala Oy, Lohtaja
Metsäkonealan ja puutavaraterminaalien työntekijät ao. 773
Henkilökohtainen uravalmennus on liiton jäsenetu, jossa voi pohtia valmentajan kanssa työnhakua, osaamisen kasvattamista tai hyvinvointiasioita. Palvelun tuottaa Teollisuusliitolle yhteistyökumppani UP Partners.
Untinen on käynyt useita puhelinkeskusteluja uravalmentaja Mai Peltoniemen kanssa. Asiaa on riittänyt puolesta tunnista puoleentoista tuntiin.
– Oli henkisesti raskasta olla viikkoja kotona lomautettuna. Mai kyseli kuulumisia ja mietimme yhdessä, mitä tehdä. Rahatilannekin alkoi olla tiukka, joten tuumin, että kotona olemisen sijasta voisin hakea toista työpaikkaa tai vaikka keikkahommia, eikä niiden välttämättä tarvitse olla edes omalta alalta.
Keski-Pohjanmaalla Toholammilla asuva Untinen sai vinkkejä mahdollisista työpaikoista tutuiltaan ja soitti yrittäjille. Maaliskuussa hän aloitti metsänhoitopalvelualan yrityksessä Säilynoja Forestilla metsätyöt. Toinenkin vinkki kesäajan sesonkitöistä poiki tulosta: kesäksi Untinen on sopinut metsä- ja peltoalan töistä lohtajalaisen Haasala Oy:n kanssa.
Seuraavaksi talvisesongiksi Untinen toivoo pääsevänsä taas jatkamaan Säilynoja Forestin metsätöissä.
– Nyt on suullisesti sovittu, että aloitan peltohommat Haasalalla, kun metsään tulee toukokuussa kelirikko. CV:n tuunaaminen omavalmentajan kanssa henkilöstövuokrausyrityksen käyttäjäprofiiliin jäi tekemättä, kun kaksi uutta työpaikkaa ilmaantui.
Oli henkisesti raskasta olla viikkoja kotona lomautettuna.
Liiton uravalmennus on Untisen mielestä hyvää palvelua. Keskustelut ovat olleet Untisen mielestä kannustavia ja jopa terapeuttisia. Untinen heräsi ajattelemaan, ettei elämä ole yhdestä työpaikasta kiinni.
– Välittäminen paistaa valmentajasta läpi.
Untinen on tyytyväinen nykytilanteensa. Elämä hymyilee, vaikka mikään ei ole satavarmaa.
Uravalmennuksessa olisi ollut mahdollista osallistua myös webinaareihin ja verkkokursseille, mutta Untinen ei läppärin ääressä istumisesta innostunut. Puhelin oli riittävä väline niin keskusteluihin omavalmentajan kanssa kuin onnistuneeseen työnhakuun.
Lue lisää liiton urapalveluista: www.teollisuusliitto.fi/urapalvelut
TEKSTI PIA KOIVISTO
KUVA PÄIVI KARJALAINEN