”Välillä pitää tehdä jotain ravistelevaa”

Yhteen hitsattu porukka ‑kirjoi­tus­kil­pai­lussa toisen palkin­non voit­ta­nut Taina Inkeri Lehto kertoo, että moni asia on muut­tu­nut mies­ten ja nais­ten tasa-arvossa sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.

29.4.2021

– Aina välillä pitää tehdä jotain ravis­te­le­vaa, niin huoma­taan asioita, toteaa vaasa­lai­nen Taina Inkeri Lehto ja muis­te­lee ABB Drive­sin tehtaan nais­ten kalenteritempausta.

Tehtaan seinillä oli perin­tei­sesti paljon kalen­te­reita, joiden kuvissa oli puolia­las­to­mia naisia. Tehtaan naiset päät­ti­vät vuonna 1991 yhtei­senä tempauk­sena viedä seinille kaikki käsiin saadut vastaa­vat mies­ka­len­te­rit. Pian tämän jälkeen tehtaan johto kielsi kaikki alastonkalenterit.

Vaasassa Ström­ber­gin liesi­teh­taalla ja sen jatka­jilla 32-vuoti­sen työuran tehnyt Lehto sai toisen palkin­non Teol­li­suus­lii­ton ja Työväen Arkis­ton toteut­ta­massa Yhteen hitsattu porukka ‑muis­ti­tie­to­ke­ruu­hank­keen kirjoituskilpailussa.

Vuodesta 1972 alka­vassa työelä­mä­ker­ras­saan Lehto kirjoit­taa muun muassa tasa-arvo­ky­sy­myk­sistä, työn ja perheen yhteen­so­vit­ta­mi­sesta ja työolo­suh­teista. Ay-toimin­nassa Lehto työs­ken­teli pitkään pääluot­ta­mus­mie­henä sekä valit­tiin useita kertoja liittokokousedustajaksi.

Ison osan uras­taan truk­ki­kus­kina työs­ken­nel­lyt Lehto kertoo, että nais­ten ja mies­ten palk­kae­rot tuli­vat esiin kolle­gan kommen­tista. Truk­kia ajanut mies oli valit­ta­nut nais­kol­le­goille, että palk­ka­ke­hi­tys on alka­nut laahata sen jälkeen, kun naiset­kin tuli­vat kuskeiksi.

– Vaikka samoja töitä miehet ja naiset teki­vät, aina oli jokin ero palkoissa, Lehto sanoo.

Tasa-arvo on vuosien mittaan paran­tu­nut yhteis­kun­nan eri aluilla. Lehto nostaa esimer­kiksi nykyi­sen maan halli­tuk­sen, jonka puoluei­den puheen­joh­ta­jat ovat kaikki naisia.

– Jo minun työs­sä­oloai­ka­nani naiset alkoi­vat nostaa päätään, Lehto toteaa.

PERHEUUDISTUKSET EIVÄT EHTINEET

Kolmen lapsen äitinä Lehto koki, että perheen ja ansio­työn yhteen­so­vit­ta­mi­nen ei ollut aina help­poa 1970- ja 1980-luvuilla. Lehto pohtii, että valtio­valta ja työnan­taja teki­vät hyviä uudis­tuk­sia, mutta hänen perheensä kannalta myöhässä.

– Kun kakso­set olivat kolmi­vuo­tiaita, tuli laki kotihoidontuesta.

Koti­hoi­don­tu­kea makse­taan alle kolme­vuo­tiai­den lasten kotona hoita­mi­sesta. Lehto kertoo, että hänen oli talou­del­li­sesti pakko mennä töihin, vaikka haluja olisi ollut hoitaa lapsia kotona.

Myös työn jous­tot saat­toi­vat olla kiven alla. Lehdon ensim­mäi­sen avio­lii­ton päätyt­tyä eroon hän pyysi päästä tehtaalla aamu­vuo­roon, jotta lapsen hoito onnis­tuisi uudessa tilan­teessa. Ylimes­ta­rin ensim­mäi­nen vastaus oli, että ”tämä ei ole sosiaalitoimisto”.

Liukuva työaika otet­tiin tehtaalla käyt­töön, mutta se tuli aikana, jolloin Lehdon perheen lapsia ei enää tarvin­nut kyytiä aamulla päivä­ko­tiin ennen seit­se­mältä alka­nutta aamuvuoroa.

Palk­ka­töi­den ja ay-luot­ta­mus­toi­mien ohella Lehto oli myös kaupun­gin­val­tuu­tettu 30 vuotta.

– Kakso­silla on sellai­nen isä, että ei ole ollut huolta lähteä kokouk­siin. Kotoa tullut tuki on aivan ehdo­ton, että lapsi­per­heen äiti pystyi osal­lis­tu­maan, Lehto toteaa.

KIUSAAMISEEN PITÄÄ PUUTTUA

Lehto kirjoit­taa työelä­mä­ker­ras­saan laajasti työolosuhteista.

– Minulla oli tarve ja halu kirjoit­taa sinne työpaikkakiusaamisesta.

Hän katsoo, että työpaik­ka­kiusaa­mi­nen on rinnak­kai­nen ilmiö koulu­kiusaa­mi­selle. Tehtaalla hän näki, miten kiusaa­mi­nen voi järkyt­tää kohteeksi joutu­van mielenrauhaa.

– Työpai­kalla pitäisi olla joku, joka puut­tuisi sellai­siin asioi­hin. Kiusa­tut harvem­min puhu­vat siitä itse ennen kuin se on liian myöhäistä, Lehto sanoo.

Lehto kirjoit­taa tapauk­sista, joissa kiusaa­jat ja kiusa­tut olivat työn­te­ki­jöitä. Keinoina olivat esimer­kiksi valeh­telu ja ammat­ti­tai­don kyseenalaistaminen.

– Onneksi olin itse sen verran vahva, ettei kiusaa­mi­nen pysty­nyt suis­ta­maan elämää raiteil­taan, Lehto sanoo.

TYÖN JÄLJET NÄKYVÄT

Vuonna 2005 työky­vyt­tö­myy­se­läk­keelle jäänyt Lehto kertoo, että työura on jättä­nyt jälkensä kehoon. Polvissa, niskassa ja olka­päissä on kulu­mia ja aller­giat vaivaavat.

– Syytän trukin päällä huonossa ergo­no­mi­sessa asen­nossa istu­mista, Lehto toteaa.

Useissa työtehtä­vissä uransa aikana työs­ken­nel­lyt Lehto kertoo, että elekt­ro­niik­ka­puo­lella työs­ken­nel­les­sään hän joutui käyt­tä­mään pahan­ha­juista juoto­sai­netta, joka sittem­min todet­tiin tervey­delle vaaral­li­seksi astma- ja aller­gia­ris­kien aiheuttajaksi.

Lehto kertoo, että välillä ajatuk­siin tulee, missä kunnossa keho voisi olla ilman työn rasi­tuk­sia. Mennyttä ei kuiten­kaan voi muut­taa, joten sitä on turha liiaksi murehtia.

– Olen vähän sitä sort­tia, että en jaksa kantaa katke­ruutta, Lehto sanoo.

YÖKYÖPELIN MUISTELMIA

Kirjoi­tus­kil­pai­lusta Lehto kuuli ammat­tio­sas­tonsa aktii­vilta, joka kannusti kirjoit­ta­maan. Hän on aiem­min julkais­sut kaksi omakus­tan­teista kirjaa, joten kirjoit­ta­mi­nen on tuttu juttu.

Kirjoit­taes­saan Lehto palaa mennei­siin hetkiin ja elää niitä uudelleen.

– Olen vähän yökyö­peli. Illalla kun muu elämä rauhoit­tuu, istun koneen ääreen.

Työelä­mä­ker­ras­saan Lehto kertoo useista työelä­män epäkoh­dista, jotka tarvit­se­vat huomioi­mista ja korjaa­mista. Hän myös jakaa vuolaita kiitok­sia työto­ve­reille, joiden avulla moni asia on ratken­nut parem­paan päin.

– Voit­to­puo­li­sesti työelä­mästä on hyviä muis­toja, Lehto sanoo.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVA JOHANNES TERVO

Lue myös kirjoi­tus­kil­pai­lussa ensim­mäi­seksi sijoit­tu­neen Juha Kaasi­sen ja kolman­neksi sijoit­tu­neen Pertti Hagre­nin haastattelut.