Henri Åkerlund: ”Työntekijällä on oikeus pidättäytyä vaarallisesta työstä”

Henri Åkerlund on toiminut reilun vuoden työsuojeluasiamiehenä, mutta peruskurssille hän ei ole koronarajoitusten takia vielä päässyt. Åkerlund osallistui maaliskuussa kolmetuntiseen Työsuojelun ensiaskeleet -verkkokoulutukseen, jonka Teollisuusliitto järjesti ensiavuksi uusille työsuojelutoimijoille.

16.4.2021

TYÖSUOJELUN ENSIASKELEET

HENRI ÅKERLUND

Levyseppähitsaaja, työsuojeluasiamies
Andritz Savonlinna Works Oy
Savonlinnan Metallityöväen ao. 17

– Seurasimme verkkoluentoa yhdessä pääluottamusmiehen kanssa työpaikalla Teamsin välityksellä. Työsuojeluvaltuutettu osallistui webinaariin kotoaan, Åkerlund kertoo.

Työsuojelun webinaari oli Åkerlundin toinen kokemus verkkokoulutuksista. Ensimmäinen etäkoulutus käsitteli telineturvallisuutta.

– Opettajat olivat mukavia ja osasivat puhua mielenkiintoisesti. Myös me kurssilaiset saimme osallistua puheenvuoroin ja kysymyksin.

Verkkokurssilaiset kävivät läpi muun muassa työturvallisuuslakia eri osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta.

Työnantajalla on velvollisuus huolehtia turvallisesta työympäristöstä.

– Myös työntekijöillä on velvollisuus huolehtia omasta ja työtoverien turvallisuudesta, noudattaa ohjeita ja varovaisuutta, käyttää suojaimia ja apuvälineitä sekä ilmoittaa vioista ja puutteista. Työntekijällä on myös oikeus pidättäytyä työstä, jos siitä voi aiheutua vakavaa vaaraa hengelle tai terveydelle.

Vaikka verkko-opetuksessa ja -kokouksissa on paljon hyvää, kuten se, ettei tarvitse lähteä matkustamaan parin tunnin palaveriin toiselle puolelle Suomea, Åkerlund liputtaa lähiopetuksen puolesta ja odottaa laajaa ja yksityiskohtaista työsuojelun peruskurssia Murikassa.

Näinä aikoina työpaikan työsuojelukokousten yksi keskeinen aihe on koronavirukselta suojautuminen, kertoo Henri Åkerlund.

Paperi- ja selluteollisuuden laitteita valmistavalla konepajalla on Åkerlundin mukaan paljon ennakkoon suunnittelua vaativia riskitilanteita. Isoja ja painavia koneita siirrellessä on oltava tarkkana ja nostoapuvälineiden pitää olla kunnossa. Kulmahiomakone eli rälläkkä on myös työkalu, jonka kanssa on oltava varovainen.

– Työsuojeluporukan Teams-kokouksissa on tullut esiin, että eri osastoilla on erilaisia riskitekijöitä. Näissä töissä pitää olla tosi skarppina ja miettiä työvaiheet ennen tekemistä. Vaarojen arviointi -lomakkeen täyttäminen päivittäin ennen työn aloittamista on hyvä systeemi.

Työsuojeluvaltuutettu ja -asiamiehet auttavat työntekijöitä erilaisissa tilanteissa, joita voivat olla esimerkiksi kiusaamiseen puuttuminen tai vaarallisen työn keskeyttäminen.

– Tällaisia tilanteita en ole työsuojeluasiamiehenä ollessani kohdannut, mutta varsinkin kiusaamisen tai häirinnän selvittely voi olla hankalaa. Toinen voi kokea kiusaamisena sen, mitä toinen pitää huumorina.

TEKSTI PIA KOIVISTO
KUVA MARKKU TISSARINEN