Hanna Wass: Korona paljasti vaalilakien puutteet

Vuoden 2021 kuntavaalit ajoittuvat keskelle edellisen koronakevään jatko-osaa. Tartuntatilanteen kiihtyessä keskeisimmäksi vaaliteemaksi on noussut kysymys siitä, kyetäänkö vaalit ylipäänsä järjestämään terveysturvallisesti vai tulisiko ne siirtää myöhempään ajankohtaan. Asian ympärillä vallitseva epätietoisuus on paitsi herättänyt huolta etenkin ikääntyneiden ja erityyppisistä kroonisista sairauksista kärsivien äänestäjien keskuudessa, myös hankaloittanut puolueiden ehdokashankintaa ja vaalikampanjoinnin suunnittelua. Lopulta hallitus päätyi antamaan eduskunnalle esityksen vaalien siirtämisestä kesäkuulle.

Ratkaisu avasi paljastavan näkökulman suomalaisen vaalilainsäädännön yleiseen problematiikkaan. Pandemian kaltainen kriisi on yhteiskunnan perusrakenteiden inventaario: mikä niissä on kestävää, mitä pystytään mukauttamaan uuden tilanteen vaatimuksia vastaavaksi, millaisia korjausliikkeitä voidaan tehdä ja millä aikataululla? Oikeuskansleri Tuomas Pöysti totesi 1.3. Ylen A-studiossa, että suomalainen lainsäädäntö on osoittautunut riittämättömäksi kriisitilanteessa. Kun siinä ilmenneitä puutteita on yritetty nyt nopeasti paikata erilaisilla säädöksillä ja radikaaleillakin toimenpiteillä, on syntynyt vaikeasti hallittava ja vaikeasti tulkittava kokonaisuus.

Havainto kuvaa osuvasti myös vaaleihin liittyvää lainsäädäntöä sillä erotuksella, että siihen ei edes kriisin puhjettua ole haluttu kajota. Vaalilain muutoksia vaativat keinot, kuten ennakkoäänestysajan pidentäminen, varsinaisen äänestämisajankohdan palauttaminen kaksipäiväiseksi ja kirjeäänestyksen ulottaminen ulkokansalaisista kotimaassa asuviin, rajattiin jo viime syksynä keinovalikoiman ulkopuolelle. Sen sijaan yritettiin pärjätä teknisluontoisilla erityisjärjestelyillä ja ”innovointiin” panostamalla.

Vaalilainsäädännön kriisivalmius on uudistettava pandemian jälkeen perusteellisesti.

Haluttomuus ryhtyä institutionaalisiin toimenpiteisiin johtuu pitkälti siitä, että suomalainen vaalilainsäädäntö muodostaa eheän paketin, jonka muuttaminen on aina mutkikas prosessi. Siihen nivoutuu monenlaista poliittista harkintaa ja arviointia. Suosisivatko muutokset joitain äänestäjäryhmiä tai puolueita toisten kustannuksella? Millainen vaikutus asialla olisi poliittisiin voimasuhteisiin? Uudistustyön etenemistä ei myöskään helpota tapa keskittää se pääosin puoluesihteereistä koostuviin toimikuntiin.

Vaalilainsäädännöstä on vuosikymmenten aikana vähitellen kehkeytynyt tarkkaan varjeltu tasavallan jalokivi, jonka kehittämisen tärkeimpänä ohjenuorana on toiminut jatkuvuuden varmistaminen ja riskien minimointi. Nurinkurisesti kyseinen periaate on ampunut omaan nilkkaansa heikentäen vaali-instituution kykyä reagoida joustavasti uhkiin, mikä puolestaan johtaa uusiin ongelmiin. Tilanteessa heijastuu sama jännite kuin elämässä yleisestikin: suurinta uhkapeliä on olla ottamatta riskejä. Ilman riskinottoa ajaudutaan helposti sisäänpäin kääntyneeseen nurkanvalvontaan, jossa yhteys toimintaympäristöön ja herkkyys siinä tapahtuvien muutosten havaitsemiseen heikentyy.

Suomalaisen vaalilainsäädännön kriisivalmius on uudistettava pandemian jälkeen perusteellisesti. Paikkasidonnainen ”kynä, paperi ja vaalikoppi” -malli, joka perustuu fyysiseen kontaktiin vaalivirkailijan kanssa, sopii heikosti globaalin pandemian kaltaisiin oloihin. Demokratioissa on maailmanlaajuisesti käytössä laaja joukko erilaisia joustavia äänestysmuotoja, joiden toimivuutta on nyt aika puntaroida ennakkoluulottomasti myös meillä.

HANNA WASS
Kirjoittaja on yleisen valtio-opin dosentti Helsingin yliopistossa ja työskentelee yliopistotutkijana ”Kansalaisuuden kuilut ja kupla (BIBU)” -tutkimushankkeessa.

8.4.2021