VIERAILIJA: Pekka Ristelä: Duunari, äänestä eurovaaleissa!

Eduskuntavaalien pölyn vasta laskeutuessa tänä keväänä käydään myös Euroopan parlamentin vaalit. Aiemmin äänestysaktiivisuus eurovaaleissa on ollut selvästi matalampi kuin eduskuntavaaleissa. Duunarin ei kuitenkaan kannata jättää EU-tason vaikuttamista muiden asiaksi.

Työsuojelu on yksi isoimmista ja konkreettisimmista asioista, mitä EU työelämän suhteen säätelee. Viime vuosina on menty eteenpäin esimerkiksi syöpävaarallisten aineiden rajoittamisessa. Nyt kaikissa EU-valtioissa on yhtäläiset ja entistä tiukemmat raja-arvot muun muassa työpaikkojen diesel-päästöille ja kovapuupölylle.

On suomalaisten työntekijöiden turva, että EU:sta tulee esimerkiksi työaikadirektiivi, lähetettyjen työntekijöiden direktiivi tai työehtodirektiivi. Näin on siinäkin tapauksessa, että Suomen lainsäädäntö on vielä direktiivejä kireämpää.

EU-lainsäädäntö toimii puskurina, joka turvaa myös suomalaisten työläisten asemaa. Sen ansiosta Suomen työlainsäädäntö ei ole kiinni vain siitä, millainen hallitus Suomessa milloinkin on.

EU:n motiivi säätää esimerkiksi työsuojelusta tai työehdoista on tullut ensi sijassa toimivien sisämarkkinoiden tavoittelusta. Yrityksillä on oltava riittävän samanlainen toimintaympäristö eri valtioissa, jotta niiden välinen kilpailu olisi mahdollisimman reilua. Samalla sosiaalisen dumppauksen estäminen on tietenkin myös työntekijöiden etu.

Viime aikoina EU on jopa yllättänyt sopimalla asioista, joiden ei olisi joitain vuosia sitten ajateltu kuuluvan EU:lle. On esimerkiksi saavutettu yhteisymmärrys vanhempainvapaiden vähimmäispituuksista, mikä parantaa työntekijöiden asemaa monissa EU-maissa.

EU:ssa etenkin parlamentti on se, joka kuulee eurooppalaista ay-liikettä. Siksi parlamentti onkin usein ay-liikkeen näkökulmasta tärkein ja vahvin vaikuttamiskanava eurooppalaiseen lainsäädäntöön.

”Viisaasti valittu meppi voi olla merkittävä vallankäyttäjä.”

Työtä on viime vuosien valoisammasta kehityksestä huolimatta edelleen runsaasti jäljellä. Usein EU-lainsäädäntö etenee pala palalta. Ensin tehdään päänavaus jonkin periaatteellisesti tärkeän asian suhteen, mutta säätelyä ei saada suoraan tyydyttävälle tasolle. Asiaa pidetään esillä keskusteluissa ja sitä lobataan, kunnes direktiiviä tarkastellaan uudelleen. Silloin on mahdollisuus saada aikaiseksi entistä parempaa lainsäädäntöä.

Siksi äänestäjien kannattaakin nähdä hieman vaivaa löytääkseen EU-vaalien ehdokkaista sellainen, joka haluaa europarlamenttiin aidosti toimimaan työntekijöiden aseman parantamisen puolesta.

Hyvä meppi on sitoutunut ja intohimoinen vaikuttaja. Tärkeää on myös se, että malttaa keskittyä joihinkin asioihin, eikä yritä mestaroida kaikkea. Fokusoimisen kautta saa osaamista ja asiantuntemusta, jota arvostetaan yli ryhmärajojen.

Vankan asiaosaamisen lisäksi europarlamentissa korostuu yhteistyökyky. Asiaansa ei saa eteenpäin, ellei osaa neuvotella erimaalaisten ja eri puolueiden meppien sekä komission ja jäsenmaiden edustajien kanssa.

Suomi voi olla pieni EU-maa, mutta viisaasti valittu meppi voi olla merkittävä eurooppalainen vallankäyttäjä. Nyt kannattaa äänestää niin, että suomalaista ääntä europarlamentissa käytetään duunarien hyväksi.

PEKKA RISTELÄ
Kirjoittaja on SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö.

EUROVAALIT 2019

VAALIPÄIVÄ 26.5.
ENNAKKOÄÄNESTYS 15.–21.5.

Yhteistyö ja luottamus työmarkkinoiden peruskiveksi

Kulunut vaalikausi on osoitus siitä, mitä seuraa, kun työelämän asioita valmistellaan kapealla pohjalla, ja työmarkkinoita ruvetaan sanellen ohjailemaan maan hallituksen toimesta. Siitä seuraa ristiriitoja, asioiden jälkikäteen puintia konflikteille alttiissa asetelmassa, jossa yhteisen näkemyksen ja ratkaisun etsiminen on vaikeutunut. Vielä vakavampi seuraus on ollut luottamuksen heikentyminen ja kohonnut riski sen pysyvämmästä rapautumisesta.

Tulevaisuutta ajatellen hedelmällisempi vaihtoehto on valmistella työmarkkina-asioita riittävän laajalla pohjalla ja perusteellisesti alkaen yhteisen tilannekuvan muodostamisesta osapuolten kesken. Valmistelutyölle on myös annettava riittävästi aikaa. Kiire on kehno konsultti etenkin yhteiskunnallisia uudistuksia tehtäessä.

Aikataulu- tai muilta uudistusprosesseihin liittyviltä paineilta tai prosessien polveilevalta etenemiseltä voidaan tuskin koskaan välttyä. On kuitenkin parempi kokea eri osapuolten intressit huomioon ottavaan huolelliseen valmisteluun ja neuvotteluun liittyvä vaiva kuin katkaista kuuntelu, keskustelu ja vuorovaikutus, ja ottaa riski ongelmien eskaloitumisesta ajamalla asioita, osapuolia ja kehityskulkuja hakauksiin ja pakkoasetelmiin tai liian ahtaisiin aikaikkunoihin.

”Voidaanko luottamuksen ja kolmikantaisen sopimustoiminnan tielle jälleen siirtyä, riippuu olennaisesti siitä, minkälainen hallitus Suomea seuraavan vaalikauden johtaa.”

Kysymys on siis menettelytavasta ennen yleisiä päämääriä tai määrällisiä ja laadullisia tavoitteita. Kun jokainen osapuoli pitää huolen siitä, että yhteinen väline asioiden hoitamiseksi pysyy kunnossa, pohjustaa se jatkuvuuden sekä mahdollisuuden uudistuksille ja ratkaisujen löytämiselle tulevaisuudessa vastaan tuleviin ongelmiin.

Työmarkkinoita ajatellen monissa kovissa paikoissa koeteltu ja tuloksia tuottanut toimintamalli on kolmikantainen valmistelu ja sopiminen. Mitkään merkit eivät tähän mennessä ole osoittaneet sen käyneen tarpeettomaksi tai kelvottomaksi. Päinvastoin kolmikanta tarjoaa edelleen vankan perustan työmarkkinoiden ja työelämän kehittämiselle. Sen rinnalla nykyinen yleissitoviin työehtosopimuksiin perustuva työehdoista sopimisen järjestelmä on tarpeellinen toimintamalli ja perusteltu lähtökohta työsuhteiden ehtojen sääntelyä ajatellen.

Voidaanko luottamuksen ja kolmikantaisen sopimustoiminnan tielle jälleen siirtyä, riippuu olennaisesti siitä, minkälainen hallitus Suomea seuraavan vaalikauden johtaa. Minkä arvon se antaa työmarkkinoiden kehittämiselle? Arveleeko se ratkaisevansa kaiken yksinään vai ryhtyykö se tekemään yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa?

Viimeisimmän hallituksen näytöt painottuvat ylhäältä ohjailuun ja erityisesti työntekijöitä edustavien tahojen asiantuntemuksen, näkemyksen ja rakentavien ehdotusten sivuuttamiseen. Muutos yhteistyön ja luottamuksen rakentamisen suuntaan on tervetullut ja tarvittu ratkaisu. Työmarkkinat ansaitsevat uuden kevään. Niiden toimivuus on avain työllisyysasteen kohottamiseen ja työttömyyden ongelman ratkaisemiseen sekä merkittävä tekijä ihmisten hyvinvoinnin turvaamisessa ja Suomen tulevassa pärjäämisessä.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Voisivatko köyhät voittaa eduskuntavaalit – ”Hyvinvointivaltion tulevaisuus on se vaalien iso kysymys”

Demokratiassa on valuvika. Mitä rikkaampi äänestäjä on, sitä varmemmin hän äänestää. Jos poliittisesta päätöksestä on erimielisyyttä, rikkaan mielipide selättää aina köyhemmän. Voisivatko köyhät sittenkin voittaa seuraavissa vaaleissamme?

Hanna Wass arvostelee ankarasti sitä näkemystä, että äänestämättä jättäminen johtuisi henkilökohtaisesta valinnasta ellei peräti sohvaperunaksi pyöristyvästä ”laiskuudesta”. Wass on Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin määräaikainen professori. Hän on tutkimuksissaan perehtynyt siihen, kuka äänestää ja miksi.

– Mitä paremmassa taloudellisessa asemassa ihminen on, mitä terveempi hän on, mitä tiiviimpiä sosiaalisia verkostoja hänellä on, sitä todennäköisempää äänestäminen on. Äänestämättä jättäminen on puolestaan palanen huono-osaisuuden kudelmaa, Wass toteaa.

Tapa äänestää on hyvätuloisissa perheissä juurtunut syvään, ja se tapa periytyy yli sukupolvien. Myös äänestämättä jättäminen periytyy, jopa isovanhemmilta.

Suomen nykyisten kansanedustajien yleisin ammatti on maanviljelijä. Heidän jälkeensä tulevat lakimiehet, opettajat ja toimittajat. Duunareita 200 edustajan joukosta saa väljilläkin valintaperusteilla siivilöidyksi vain puoli tusinaa.

Ruotsissa eduskunta heijastelee paremmin yhteiskuntaa pienoiskoossa, mutta sekään ei muuta itse päätöksenteon suuntaa. Ollaanko sielläkin menossa kohti yhdysvaltalaista käytäntöä? USA:ssa taloudellisesti paremmassa asemassa olevien näkökannat tulevat paremmin kuulluiksi, jos rikkaat ja köyhät ovat jostain asiasta eri mieltä. Wass kertoo, että Göteborgin yliopiston tutkimus yrittää nyt selvittää, mistä Ruotsin kehitys johtuu, vaikka siellä vaaleissa kampanjarahoituksilla ei ole niin suurta painoarvoa kuin rapakon takana.

– Äänestäjät myös oppivat, kannattaako lopulta äänestää. Esimerkkinä on perussuomalaisten (sinisten) mahalasku. Ehkä he ovat joihinkin maahanmuuttokysymyksiin saaneet jätettyä oman kädenjälkensä, mutta muussa on jouduttu niiaamaan aika syvälle, Wass kuvailee.

Hyvä esimerkki tästä lienee se, että perussuomalainen, myöhemmin sinisessä maalipurkissa kastautunut työministeri Jari Lindström on vienyt läpi niin sanotun aktiivimallin, orwellilaisesta uuskielestä puhdistettuna siis työttömyysturvan leikkaamisen. Tavallinen duunarikin on ollut myös perussuomalaisten äänestäjä, mutta aktiivirangaistus on käynyt kipeimmin juuri häneen.

Sitä, että sairaanhoitajat Suomessa ovat äänestäneet kokoomusta, Wass selittää seuraavasti.

– Äänestäjä antaa kannatuksensa mielellään sen ryhmän edustajalle, joka näyttää olevan sosiaaliselta statukseltaan häntä itseään ylempänä ja johon äänestäjä itse haluaisi kuulua.

Luokkaan perustuva äänestyskäyttäytyminen ei olekaan enää itsestäänselvyys. Nyt puolueen valintaan voi vaikuttaa asema maailmanlaajuisen kiky-talouden puristuksessa, ei niinkään luokka-asema tai ammatti. Vaikutuksensa on esimerkiksi sillä, tunteeko äänestäjä olonsa turvatuksi vakituisessa työpaikassa vai sinnitteleekö nollatuntisopimuksilla.

Wass muistuttaa ”empatian politiikan” tärkeydestä, siis tulonjaoltaan tasaisemman yhteiskunnan luomisesta. Demokratiasta ei voida puhua ilman oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Professori liputtaa kollegansa Jani Erolan aloitteelle maksuttomasta varhaiskasvatuksesta kaikille. Tämä tasoittaisi eroja lapsuudenkotien välillä – ja nostaisi äänestysaktiivisuutta, kun nuo lapset täyttävät 18 vuotta ja saavat äänioikeuden.

Kuka saa määrätä keskustelun?

– Minusta hyvinvointivaltion tulevaisuus on se iso kysymys eduskuntavaaleissa. Hyvinvointivaltio nauttii edelleen suurta kannatusta kansalaisten keskuudessa. Haluammeko pysyä pohjoismaisessa kehityksessä mukana vai emme?

Tämän nostaa vaaliteemojen kärkeen professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta. Hän on tutkinut eliittejä ja poliittisen vallan muotoutumista Suomessa. Hän on tarkastellut esimerkiksi sitä, että usein vaalien alla esitellyt valtiovarainministeriön virkamiesten leikkauslistat julkisiin palveluihin on otettu ikään kuin annettuina totuuksina ja ainoina vaihtoehtoina vaalikeskusteluihin.

Ruostetsaari myöntää, että tällä hetkellä istuvan hallituksen jatkamat julkisten palvelujen yksityistämiset ja yhtiöittämiset ovat valintoja, eivät lainalaisuuksia.

Niitä voi kutsua hyvällä syyllä myös ideologisiksi valinnoiksi, mikä ilmenee sote-uudistuksen kiemuroissa. Asiantuntijataho toisensa jälkeen on kertonut hallitukselle, ettei uudistus luo lisää hyvinvointia – muuta kuin yksityisen terveysbisneksen omistajille – eikä se varsinkaan tuo säästöjä valtion budjettiin. Jopa hallituspuolueeseen eli keskustaan kuuluva, soten entiseksi ministeriksi uuvuttama Juha Rehula, on kertonut olleensa terveysbisneksen ”pelinappula”.

Ruostetsaaren mielestä tiedotusvälineiden tulisi ärhäkämmin epäillä annettuja totuuksia. Professori toki myöntää, että Suomen talouslinjauksen takana on ”suuria voimia”.

– Markkinaliberaalinen politiikka on kansainvälisten järjestöjen kuten esimerkiksi OECD:n ja EU:n suositusten mukaista.

Professorin mielestä on huolestuttavaa, miten vähän tiedotusvälineet haastavat talousliberalismia.

– Toimitusten resursseja on vähennetty. Yhä lyhyemmässä ajassa pitää tehdä yhä enemmän juttuja, Ruostetsaari toteaa.

– Mediaeliitti on myös osa valtaeliittiä. Päätoimittajat seurustelevat muiden eliitteihin kuuluvien kanssa. Median pitäisi olla kuitenkin vallan vahtija. Tässä on Suomessa kyllä parantamisen varaa, eli tiedotusvälineiden pitäisi suhtautua paljon kriittisemmin niihin tavoitteisiin, mitä erilaiset instituutiot esittävät. Tavoitteita ei haasteta eikä kyseenalaisteta, Ruostetsaari arvioi.

Suomessa puolueet joutuvat aina luopumaan joistain omista tavoitteistaan päästäkseen hallitusvastuuseen, kun hallitusblokkeihin jakautumista ei ole. Kansalainen ei voi äänestäessään tietää, minkälaista hallituskoalitiota ja -politiikkaa hän äänellään tukee.

– Niin, politiikassa kuluttajansuoja on puutteellinen, Ruostetsaari hymähtää.

Ruostetsaari kuitenkin vaatii, että puolueet esittäisivät todella käytännönläheisiä ja ymmärrettäviä suunnitelmia siitä, millaisia tavoitteita ne oikeasti ajavat. Yksittäiset sloganit eivät kerro siitä, millaista ja mitä kansanosia hyödyttävää politiikkaa puolue on toteuttanut ja tulee toteuttamaan.

– Ei riitä, että vaalikeskusteluissa maalaillaan joitain strategioita. Puolueiden pitää esittää konkreettiset ehdotukset esimerkiksi siitä, miten kukin aikoo esimerkiksi huolehtia sairaanhoidon järjestämisestä, Ruostetsaari toteaa viitaten samalla siihen, että äskettäisessä, laajassa kyselyssä nimenomaan sairaiden hoito kiilasi kansalaisille tärkeiden vaaliteemojen kärkeen.

UUSKIELTÄ JA SOMETUSTA

Pakkoloma on nykyisin mukavaan lomaan viittaava lomautus. Palvelujen leikkaaminen on aina kehittämistä. Työttömyysturvan näivettäminen on tavoittelemisen arvoiselta kuulostavaa aktivointia.

Avoin yhteiskunta ry ylläpitää Faktabaaria, joka on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Faktabaarin perustajiin kuuluva Mikko Salo kertoo, että he ovat nyt suuntaamassa toimintaa entistä enemmän perinteisen median faktojen tarkastamisesta sosiaalisen median vahtimiseen.

– Sosiaalisessa mediassa levitetään tahallisesti vääristeltyä ja manipuloivaa tietoa. Tällaisen tiedon lähteiden paljastamisesta on tullut hyvin haastavaa, ja motiivin osoittaminen on usein vaikeaa. Somessa vääristellään yhä enemmän myös kuvia ja videoita, ei vain puhetta ja tekstiä, Salo toteaa.

Faktantarkistajien johtava barista ottaa esimerkiksi presidentti Trumpin PR-koneiston tekemän videomanipulaation. Siinä Trumpilta kriittisiä kysymyksiä esittänyt toimittaja vääristeltiin näyttämään agressiivisesti käyttäytyvältä henkilöltä.

Salo ei ole kuitenkaan mitenkään toivoton sen suhteen, etteikö valheiden verkkoa voitaisi hillitä. Hän vannoo laatujournalismin voimaan ja tavallisten kansalaisten valppauteen ja kriittisyyteen. Faktabaari on julkaissut tarkistuslistan some-sisällöille.

Facebook ja Google profiloivat algoritmiensa avulla sosiaalisen median käyttäjän äärimmäisen tarkasti. Kun ihmisestä tietää kaiken, häntä voidaan myös manipuloida. Salo antaa kultaisen neuvon kaikille somen käyttäjille.

– Suojaa yksityisyytesi. On tärkeää, että et ilmaise somessa tunteitasi, sillä ne paljastavat käyttäjästä kaikkein eniten. Ja somea voidaan reguloida (säännellä). Palveluiden käyttäjämäärien lisäksi EU on oikeastaan ainoa, mitä Facebookin ja Googlen kaltaiset yhtiöt, sanotaan nyt, pelkäävät, Salo arvioi.

POPULISTI ETSII KANSANSA

– Populismin ideana on esittää yhteiskunta kahtiajakautuneena. Toisaalta on olemassa turmeltumaton kansa, jota populistit kertovat edustavansa. Toisaalta on sitten korruptoitunut eliitti.

Näin kuvailee populismin keskeiset rakennusainekset Helsingin yliopiston historian dosentti Oula Silvennoinen, joka on tutkinut suomalaista äärioikeistoa ja fasismia. Hän lisää, että populisti ei välitä faktoista, vaan hakee aina jotain tunteisiin vetoavaa. Äärioikeistolle on tyypillistä, että se väittää yhteisön olevan menossa rappiolle.

Vaikka Suomi on edelleen maailman tasa-arvoisimpia maita ja viimeksi Davosin talousfoorumissa Suomi nostettiin koko maailman esikuvaksi, perustuu poliittiseen äärioikeistoon sijoittuvien perussuomalaisten toiminta ja retoriikka edelleen vastakkainasetteluun suomalaisten ja muiden kansallisuuksien välillä.

Silvennoisen mukaan perussuomalaisten harjoittama linja on kohdannut uusia vaikeuksia nyt, kun some-trolleja on alettu EU-määräyksillä suitsia.

– Perussuomalaiset eivät ole tavallinen puolue, vaikka se laillinen onkin. Se on Suomessa ainoa puolue, jonka ympärille on rakennettu systemaattinen propagandakoneisto sosiaaliseen mediaan. Koneisto hyökkää niitä vastaan, jotka ovat eri mieltä tai arvostelevat puoluetta. Siellä on joitain satoja anonyymejä some-tilejä, joita pyörittää pienempi joukko ihmisiä. He tykkäävät toistensa kirjoituksista, ja niin saadaan vaikutelma monista ihmisistä, vaikka taustalla on pienempi ryhmä.

– Vaikka some vuotaakin reaalimaailmaan, toimittajien on pidettävä kiinni laatujournalismista. Toimittajien pitäisi ehtiä seuraamaan poliitikkojen keskustelua ja sitä, millaista politiikkaa puolueet ovat harjoittaneet. Ei riitä, että toistetaan puolueiden julkilausumia.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN

Hannu Siltala: Aikuisten ammatillisen opiskelun mahdollisuuksia on parannettava

Aikuiskoulutustuki on työelämässä pidempään olleiden tärkein mahdollisuus irrottautua opiskelemaan uuteen ammattiin tai ryhtyä täydentämään osaamistaan. Tukea voi saada enimmillään 15 kuukauden opintoihin, kun työhistoriaa on takana kahdeksan vuotta ja siitä vähintään yksi vuosi on nykyisen työnantajan palveluksessa. Ennen kilpailukykysopimusta tukikausi oli 19 kuukautta. Kikyssä pienennettiin myös tuen määrää 15 prosentilla. Tällä turvattiin tuen perusosan säilyminen tukiperusteisena lainoituksen sijaan. Tämä oli sitä porvarihallituksen vielä pahemman uhkailun alla taipumista. Toteutuneet heikennykset pitää nyt ehdottomasti korjata ja palauttaa tuen kesto ja määrä vähintään ennalleen.

Aikuiskoulutustuen ehtoja pitää parantaa ja tuen piiriin pääsemistä helpottaa. Nyt ehtona on opintovapaan saaminen työnantajalta. En ymmärrä, miksi aikuiskoulutustuki on sidottu voimassa olevaan työsuhteeseen. Minkäänlaista pakkoa ei ole sille, että hakijan olisi opiskeltava työnantajayrityksensä ammatteihin tai että hakijalla olisi velvoite palata opintojen päätyttyä samaan yritykseen töihin. Aikuiskoulutustuen määrä voitaisiin varmasti laskea työntekijän viimeisen työsuhteen ansiotason mukaan. Toisaalta aikuiskoulutustukea voitaisiin yhä enemmän kehittää henkilökohtaisen opintotilin suuntaan, joka nykyistä paremmin tukisi jatkuvaa itsensä kehittämistä koko työuran aikana.

”Opintovapaalain ongelmana on, että sen säädökset eivät mahdollista oppisopimuskoulutusta.”

Tarkkaavainen lukija voi kysellä, mihin työttömäksi jäänyt tarvitsisi aikuiskoulutustukea, kun hänen on tietyin edellytyksin mahdollista opiskella päätoimisesti 24 kuukautta työttömyysetuudella. Tärkein ero on ehkä siinä, että jos työtön opiskelee aikuiskoulutustuella, hän ei tarvitse TE-toimiston lausuntoa siitä, onko opiskelu sellaista, että se täyttää TE-toimiston kriteerit tuen saamiseksi. Toisaalta aikuiskoulutustuella tapahtuvaa lyhytaikaista kuuden kuukauden opiskelua ei tarvitse keskeyttää, vaikka tarjottaisiin työpaikkaa. Työttömyysetuudella opiskeltaessa tarjottu työpaikka ajaa opintojen edelle.

Opintovapaalain ongelmana on, että sen säädökset eivät mahdollista oppisopimuskoulutusta. Mikäli ihmisten edellytyksiä saada töitä ja edetä työuralla halutaan aidosti parantaa, pitää tämäkin rajoite poistaa.

Aikuiskoulutustuen parantaminen on Teollisuusliiton rinnalla SAK:n, EK:n ja muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteinen tavoite. Kaksikantainen työryhmä on valmistellut asiasta esitykset sosiaali- ja terveysministeriöön. Tavoitteena on parantaa työikäisten mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen luomalla nykyistä paremmat mahdollisuudet työn ja opintojen yhteensovittamiseen. Toinen tavoite on selkeyttää aikuiskoulutustuen hakemista ja tuen ennakoitavuutta sekä keventää aikuiskoulutustuen hallintoa. Tavoitteena on myös koulutuksen tarjonnan lisääminen. Aikuiskoulutusetuuksista pitää tiedottaa entistä enemmän niille ryhmille, jotka eivät niitä tällä hetkellä käytä. Erityisesti teollisuusalojen miehet ovat aliedustettuja.

HANNU SILTALA
Teollisuusliiton koulutuspäällikkö

KUVA KITI HAILA