Tamperelainen koneasentaja Arttu Mielonen oli kaksi vuotta työttömänä ja sai tuntea nahoissaan, miten työttömyyskorvauksen lapsikorotuksen poistaminen kurittaa lapsiperheitä.
Kahden lapsen isä, koneasentaja Arttu Mielonen Tampereelta toivoo, että seuraava hallitus palauttaa työttömyyskorvauksen lapsikorotuksen.
– Se oli kuitenkin aika iso raha, joka on nyt pois lapsilta. Leikkaukset eivät saisi koskettaa lapsia tai nuoria, koska silloin kynttilä alkaa palaa molemmista päistä, Mielonen sanoo.
Hän tietää, mistä puhuu. Mielonen oli kaksi vuotta työttömänä. Hän sai ansiosidonnaista päivärahaa 400 päivältä. Sen jälkeen Mielonen oli Kelan työmarkkinatuen varassa.
– Minulle jäi siitä käteen noin 550 euroa kuukaudessa, ja minun osuuteni vuokrasta oli 450 euroa. Siinä kohtaa meillä oli jo kaksi lasta. Olimme aika tiukilla.
Mielonen jäi työttömäksi kesäkuun alussa 2023. Kesä vierähti pienen pojan kanssa, mutta syksyn tullen hän alkoi hakea töitä aktiivisesti. Sitä jatkui lopulta kevääseen 2025.
Laitoin toistasataa hakemusta, mutta mistään ei edes kiitetty hakemuksesta. Vuokrafirmat haastattelevat aina kaikki hakijat. Suoraan yrityksiin pääsin haastatteluun ehkä kolme kertaa.
TYÖNHAKU TURHAUTTI
Vantaalla varttunut Mielonen valmistui sähkö- ja automaatioasentajaksi Stadin ammattiopistosta vuonna 2014. Kun koulutusta vastaavaa työtä ei löytynyt, hän paiski hommia konetehtaalla, varastolla, kiinteistöhuollossa ja elektroniikkavalmistajalla.
– Keväällä 2019 kysyin avopuolisolta, että muutetaanko Tampereelle. Hän mietti asiaa hetken ja vastasi, että miksi ei. Laitoin tasan yhden työhakemuksen ja heti tärppäsi.
Mielonen työskenteli elektroniikka-asentajana Panphonicsilla lähes kolme vuotta. Sitten hän haki vuokrafirman kautta Sandvikille ja tuli valituksi. Mielonen ehti olla siellä töissä lopulta vain yhdeksän kuukautta. Vakituinen pesti jäi haaveksi, kun Sandvik yllättäen päätti kaikki määräaikaiset työsopimukset.
– Ajattelin, että laitan taas yhden työhakemuksen ja siirryn seuraaviin hommiin, mutta tällä kertaa se ei mennytkään niin.
