Nolla tapa­tur­maa

Alka­neen uuden vuoden erin­omai­nen tavoite on turval­li­nen ja terveel­li­nen työympä­ristö kaikille työn­te­ki­jöille. Tuotan­non ja töiden järjes­te­le­mi­nen työpai­koilla niin, että tapa­tur­mia tai altis­tu­mi­sia ei tapahdu, on täysin mahdol­lista. Sitä vastoin otak­suma, jonka mukaan töiden teke­mistä ei voida toteut­taa ilman, että vahin­koja sattuu tai että riskejä ei kyetä otta­maan hallin­taan, on aikansa elänyt.

Teke­mistä kuiten­kin riit­tää. Esimer­kiksi kuole­maan johta­nei­den työta­pa­tur­mien määrä Suomessa on vähen­ty­nyt polveil­len 1990-luvulta lähtien, mutta silti niitä tapah­tuu edel­leen enem­män kuin kymme­nen vuodessa.

Kirkas ajatus kaik­kien mielessä varmasti on, että ensim­mäis­tä­kään kuole­maan johta­nutta työta­pa­tur­maa ei saa tapah­tua. Nolla on siis itses­tään selvä tavoite, mutta sitä ei saavu­teta ellei turval­li­suus­asioi­hin paneu­duta huolel­li­sesti. Turval­li­suu­den tuot­ta­mi­nen ja yllä­pi­tä­mi­nen on ketju, jonka jokai­sen lenkin täytyy pitää. Jos pieneksi koetuissa osate­ki­jöissä lipsu­taan, on sieme­net vaka­vam­mille riskeille ja niiden toteu­tu­mi­selle kylvetty.

Ajatus enna­koi­vasta työtur­val­li­suus­kult­tuu­rista on saavut­ta­nut yhä enem­män jalan­si­jaa turval­li­sen ja terveel­li­sen työympä­ristön raken­ta­mi­sessa. Käsite kals­kah­taa komealta, mutta sen takaa löyty­vät työpai­kan arjessa helposti ymmär­ret­tä­vät ainekset.

Lähtö­koh­tana on se, että turval­li­suutta pide­tään aidosti tärkeänä asiana ja siitä kanne­taan vastuuta koko orga­ni­saa­tiossa johdosta työn­te­ki­jöi­hin. Sen rinnalla turval­li­suus ymmär­re­tään laajasti, toimin­taan liit­ty­vistä riskeistä tiedo­te­taan ja niistä ollaan tietoi­sia. Samalla kyse on myös siitä, että työn­te­ki­jöille luodaan edel­ly­tyk­set suoriu­tua tehtä­vis­tään hyvin.

Laajasti ymmär­retty enna­koiva työtur­val­li­suus alkaa tuotan­non suun­nit­te­lusta, jolla se ankku­roi­daan osaksi tuotan­non ja työpai­kan raken­netta, teknistä toteu­tusta ja työn teke­mi­sen arkea. Tällä perus­talla turval­li­suus voi toteu­tua tavoit­teel­li­sina päivit­täi­sinä tekoina pysy­vänä osana kaik­kia toimin­toja. Henki­lö­koh­tai­nen vastuu ja sitou­tu­mi­nen laajen­tuu huolen­pi­doksi toisista ja muiden autta­mi­seksi toimi­maan turvallisesti.

Turval­li­suu­den tuot­ta­mi­sen paras tavoite ja korkein taso on vaaran pois­ta­mi­nen. Aina se ei kuiten­kaan ole täysin mahdol­lista. Silloin kuvaan astu­vat erilai­set riskien ja työn suorit­ta­mi­sen kont­rol­loin­nin ja hallin­nan keinot tai esimer­kiksi suoja­va­rus­tei­den käyttäminen.

Joka tapauk­sessa työ pitää sovit­taa ihmi­sille, ei toisin­päin. Kenen­kään ei pidä altis­tua työs­sään hallit­se­mat­to­mille turval­li­suus­ris­keille saati kokea tapa­tur­mia työpai­kalla. Kun siihen pääs­tään, on luotu olosuhde, josta työpaikka ja sen koko henki­löstö voivat olla ylpeitä. Nämä puoles­taan ovat tehok­kaita ajureita sille, että yritys voi menes­tyk­sel­li­sesti saavut­taa tuotanto- ja tulos­ta­voit­teensa hyvän ilma­pii­rin vallitessa.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja

13.1.2021