Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä oli hiljaista 7. toukokuuta 2020. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Pörssikatsaus: Koronatoimet hankaloittavat myös pörssiyhtiöiden arkea

Koronakevät on pörssiyhtiöissä vaikuttanut yhtiökokousten järjestämiseen, osingonjaon toteutukseen ja osakekurssien kehitykseen.

10.8.2020

PÖRSSIKATSAUS Teollisuusliiton tutkimusyksikön katsaus kertoo pörssiyhtiöistä liiton toimialoilta. Katsauksessa seurataan teollisuuden suhdannetta pörssiyritysten kautta. Seuraava osa ilmestyy kesällä 2021. Lue juttusarjan kaikki osat tästä.

Suomalaisten pörssiyhtiöiden kevät 2020 on ollut tavanomaisesta poikkeava. Globaalit koronarajoitustoimet ovat heikentäneet niiden toimintaedellytyksiä. Monissa pörssiyhtiöissä käytiin kevään kuluessa koronasta johtuvat yt-neuvottelut. Useissa jouduttiin turvautumaan lomautuksiin. Pörssiyhtiöiden yhteiskunnallisen ja taloudellisen merkityksen sekä laajan omistuspohjan vuoksi niiden toimet vaikuttavat moniin ihmisiin.

Koronarajoitustoimet viivästyttivät yhtiökokousten järjestämistä. Seurattavista yhtiöistä Kone, Wärtsilä ja Sanoma ehtivät pitämään omat yhtiökokouksensa tavanomaisin järjestelyin. UPM-Kymmene, Nokian Renkaat, Neste, Caverion, Nokia, Outokumpu, Stora Enso ja Konecranes pitivät yhtiökokouksensa tavanomaista myöhempänä ajankohtana poikkeusjärjestelyin. Metso ja Valmet eivät tätä tekstiä kirjoitettaessa olleet vielä pitäneet yhtiökokoustaan.

Sijoittajien tulevaisuudenuskon horjuminen aiheutti notkahduksen pörssikursseihin.

Eduskunta sääti 30. huhtikuuta lain yhtiökokousten järjestämisen helpottamiseksi (290/2020). Se antaa osakeyhtiölle 30.9.2019–31.3.2020 päättyneen tilikauden jälkeen pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen järjestämiselle lisäaikaa syyskuun 2020 loppuun saakka. Laki sallii yhtiökokouksen järjestämisen siten, että osakkeenomistaja saa käyttää oikeuttaan yhtiökokouksessa vain valitsemansa asiamiehen välityksellä ja siten että osakkeenomistaja voi käyttää oikeuttaan yhtiökokouksessa vain postin, tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla.

OSINGONJAKO JOPA KASVANUT

Koronakevät ei tunnu vähentävän osinkojen määrää. Seurattavista 13 pörssiyhtiöstä lähes jokaisessa osingonjako näyttää koronasta huolimatta toteutuvan jopa viime vuotta suurempana. Kuitenkin koettu epävarmuuden lisääntyminen näkyy yhtiöiden osinkojärjestelyissä.

Vain osassa yhtiöistä yhtiökokous päätti tavanomaiseen tapaan suoraan osingonjaosta (Kone, Wärtsilä, Sanoma, UPM-Kymmene ja Nokia). Muutamissa yhtiöissä yhtiökokous päätti suoraan osasta osingonjakoa valtuuttaen samalla yhtiön hallituksen päättämään enintään tietyn suuruisen lisäosingon jakamisesta (Neste, Nokian Renkaat, Stora Enso ja Konecranes). Joissakin yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään koko osingonjaosta enintään tietyn suuruisena (Caverion ja Outokumpu).

PUDOTUS, UUSI NOUSU – JA PIENI NOTKAHDUS

Sijoittajien tulevaisuudenuskon horjuminen aiheutti notkahduksen pörssikursseihin. Se on havaittavissa Helsingin pörssissä listattujen yhtiöiden pörssiarvon muutoksista kootussa OMXHPI-indeksistä. Pudotus alkoi helmikuun 2020 puolen välin paikkeilla ja jatkui maaliskuun 2020 loppupuolelle. Sen jälkeen indeksi on ollut nousussa. Kesäkuun 2020 alussa se oli jo palautunut joulukuun 2019 alun tasolle. Sitten tuli taas pieni notkahdus.

Seuratuista 13 yhtiöstä 11 on jakamassa tilikaudelta 2019 saman verran tai enemmän osinkoa kuin vuotta aiemmin. Kuviossa tilikauden 2019 osingot tarkoittavat yhtiökokousten päätösten ja valtuutusten mukaisia enimmäisosinkoja. Valmetin ja Metson osalta tilikauden 2019 osinko on yhtiön hallituksen esitys osingonjaoksi. 
Yli puolet seurattavista pörssiyhtiöistä on kasvattanut vuoden 2019 aikana liikevaihtoaan verrattuna edelliseen vuoteen. Vajaa puolet on lisännyt henkilöstönsä määrää vuoden 2019 aikana. Aivan kaikkien toiminta ei ole ollut kannattavaa, sillä Outokummun nettotulos on jäänyt miinukselle. Viidellä kuudesta tilauskantansa ilmoittavalla yhtiöllä tilauskanta oli vuoden 2019 lopussa yhtä suuri tai suurempi kuin vuotta aiemmin.

PÖRSSIKATSAUS

  • Juttusarjassa seurataan 13 suomalaista pörssiyhtiötä. Yritykset on valittu edustamaan Teollisuusliiton sektoreita: teknologia (8), kemia (2), puutuote (2) sekä erityisalat (1). Mukana on 5 yhtiötä (*), joissa valtion omistus on merkittävä.
  • Avainluvut auttavat yritysten tilanteen hahmottamisessa. LIIKEVAIHTO kertoo yrityksen toiminnan laajuudesta, NETTOTULOS yrityksen kannattavuudesta ja TILAUSKANTA lähiajan näkymistä. HENKILÖSTÖ kertoo enemmän yrityksen merkityksestä työllistäjänä kuin sijoituskohteena.
  • Taulukon luvut kuvaavat maailmanlaajuista toimintaa. Useimmilla taulukon yrityksistä suurin osa toiminnoista on ulkomailla.
  • Muutokset liikevaihdossa ja henkilöstössä voivat johtua yrityskaupoista. Myös tuotteiden hintojen vaihtelulla voi olla suuri vaikutus.
  • Helsingin pörssissä on sen eri listoilla noteerattuna yli 150 yhtiötä. Melkein kaikkien niiden pääkonttori on Suomessa, mutta joukossa on muutama ulkomainenkin yhtiö, joiden osake on sivulistattu Helsingin pörssissä. Uusia yhtiöitä listautuu ja vanhoja poistuu listalta käytännössä joka vuosi. Siten vertailtaessa peräkkäistenkin vuosien yhteen laskettuja osinkoja, yritysten joukko vuodesta toiseen ei ole sama.

LÄHTEET Yhtiöiden vuosikertomukset, pörssitiedotteet ja Alma Media

TEKSTI MIKA KÄRKKÄINEN
KUVA LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN