Reissu lahden yli: peruttu. Käynti kesäteatterissa: peruttu. Perheretki huvipuistoon: peruttu. Mutta luontoa, vettä tai saunaa ei ole peruttu. Koronakesänäkin ammattiosaston oma kesänviettopaikka on parasta mitä on.

Kaikkien oma mökki

TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN AO. 456:N RANTALA

”Kaikki tekevät oman osuutensa. Vierailijat sanovat aina, että meillä on hirveän siistiä. Tulin tänne ensimmäistä kertaa, kun poika oli kolmivuotias. Nyt lapsenlapset pyörivät jaloissa”, sanoo Päivi Laaksonen. Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen Rantala kerää koronakesänäkin teollisuusliittolaiset nauttimaan luonnosta, merestä ja yhdessä olemisesta.

Ranta­la on turku­laisen apteekkari Sor­man viime vuo­sisadan alus­sa raken­nut­ta­ma, her­raskaisen koris­teelli­nen huvi­la Pitkän­salmen ran­nal­la. Sor­ma oli määrän­nyt, että perikun­ta ei saisi hänen kuole­mansa jäl­keen myy­dä Ranta­laa pehtoor­in­mökkei­neen ja hedelmä­tarhoi­neen muille kuin yleishyödyl­lisille yhdis­tyk­sille. Turun Kir­jatyön­tek­i­jäin Yhdis­tys, nykyi­nen Teol­lisu­us­li­iton ammat­tiosas­to 456, uskalsi ottaa lainaa ja osti 4,5‑hehtaarin suu­ruisen kesä­parati­isin vuon­na 1952.

Ranta­las­sa on nyt pääraken­nuk­sen, sauno­jen ja muiden yhteis­ten tilo­jen ohel­la 16 lau­tarak­en­teista mökkiä, joi­ta ammat­tiosas­ton jäsenet saa­vat vuokra­ta. Ranta­la ei tuo­ta ammat­tiosas­tolle varo­ja, mut­ta ei se niitä juuri viekään.

– Tämä on min­ulle tärkeä paik­ka, sanoo Teol­lisu­us­li­iton akti­ivei­hin kuu­lu­va Päivi Laak­so­nen. Hän on yksi heistä, jot­ka pitävät Ranta­lan Ranta­lana.

Laak­so­nen ehti olla 36 vuot­ta Turun Sanomien kon­sernin eri­lai­sis­sa tehtävis­sä ennen kuin jäi työt­tömäk­si vuon­na 2015. Sen jäl­keen on seu­ran­nut määräaikaisia peste­jä eri työt­tömyyskas­sois­sa.

– Ranta­la on yksi syy siihen, että olen halun­nut pysyä Teol­lisu­us­li­itossa. Mei­dän yhdis­tyk­sessämme on paljon alaa vai­h­tanei­ta ja itse mak­savia jäseniä, kun koko ala on men­nyt syöksy­vauh­tia alaspäin, Laak­so­nen ker­too.

RANTALA ON ”KYLÄ”

– Olin juuri jäänyt yksin­huolta­jak­si kah­den lapsen kanssa, kun kävin Ranta­las­sa ensim­mäistä ker­taa vuon­na 1988. Poi­ka oli sil­loin kolmivuo­tias, tyt­tö seit­semän.

– Oli sel­l­aista kyläkas­va­tus­meininkiä. Lapset tiesivät, että rantaan ei saanut yksin men­nä. Kat­sot­ti­in las­ten perään. Lap­sil­lakin oli aina seu­raa, oli omat kaver­it.

– Joillekuille on maail­man­lop­pu, ettei ole sisäves­saa, Laak­so­nen nau­rah­taa, mut­ta alle­vi­ivaa saman tien, ettei yksikään mök­ki ole vielä jäänyt vaille uut­ta vuokralaista, kun enti­nen on jostain syys­tä läht­enyt.

Kenenkään ei ole pakko tul­la yhdessä iltaa istu­maan gril­lika­tok­selle, mut­ta Ranta­las­sa syn­tyy ystävyyk­siä.

– Ja lap­sille tekee todel­la hyvää nähdä, että kaikkien kanssa on tul­ta­va toimeen ja että kaik­ki kan­ta­vat vas­tu­u­ta yhtei­sistä tiloista. Lapset oppi­vat hyvin nopeasti, että tääl­lä ei karkkipa­pere­i­ta heit­el­lä. Vierail­i­jat sanovatkin aina, että meil­lä on tääl­lä hirveän siis­tiä.

Ranta­las­sa pide­tään yhdek­sät talkoot jokaise­na sesonk­i­na, ja kau­den ava­jaiset pide­tään yleen­sä toukoku­us­sa. Talkoil­la paikat siiv­otaan, put­sa­taan, kun­nos­te­taan, kor­jataan, maalataan, tyh­jen­netään puuceet, hakataan puut… Asioi­ta helpot­taa se, että väessä on paljon käden taito­jen osaa­jia, eikä ulkop­uolisia ole juurikaan tarvit­tu kuin ehkä sähkötöi­hin.

– Tämä ole pakko­tahtista, eikä kenenkään ole pakko osal­lis­tua kaikki­in talkoisi­in, Laak­so­nen toteaa.

Talkoisi­in on osal­lis­tunut keskimäärin 28 henkeä, ker­too talkoiden ”pääkokki­na” häärivä Laak­so­nen esimerki­no­mais­es­ti vuo­den 2018 tilas­tos­ta.

– Onhan se iso sak­ki syöt­tää ja tiskitkin on käsin tiskat­ta­va. Mut­ta eihän siel­lä yksin tarvitse touhuta, apua saa aina.

TUOKO KORONA JOTAIN HYVÄÄKIN?

– Osit­tain ihmiset ovat vain helpot­tunei­ta. On pakko olla rauhas­sa ja omis­sa olois­sa, vaan olla, Laak­so­nen tuumaa.

Korona saisi Laak­sos­es­ta vaikut­taa myös ay-liik­keeseen.

– Onko joka kok­ouk­seen pakko matkus­taa. Voisiko osan niistä pitää myös vir­tu­aal­isi­na?

Ranta­laan saa­vat mökkien vuokraa­jat koron­akesänäkin tul­la. Toukoku­un lopus­sa uskaltaudut­ti­in pitämään jo ensim­mäiset epävi­ral­liset talkootkin tur­va­toimin. Ruo­ka esimerkik­si annos­telti­in ja syöti­in ulkotilois­sa kuten tämän jutun kuvista näkyy.

Laak­so­nen arvostaa sitä, että meitä edeltäneet ay-sukupol­vet ovat suurel­la vaival­la luoneet näitä rantaloi­ta ympäri Suomen. Tähän turku­lais­ten loma­parati­isi­in on tehty esimerkik­si tie ihan lapi­ol­la kaiva­mal­la. Laak­so­nen toivoo kesä­paikko­jen pysyvän edelleen ammat­tiosas­to­jen käsis­sä. Eurot silmis­sä pyörien tehty myyn­tipäätös ei vält­tämät­tä ole oikea. Mitäs sit­ten, vaik­ka rahaa het­kel­lis­es­ti tulisikin?

– Eikä maa­ta valmis­te­ta enää mis­sään lisää. Täl­lainen paik­ka ei menetä arvoaan.

”Täällä on jo valmista”

PUNKAHARJUN PUUTYÖNTEKIJÖIDEN AO. 744:N PAJUPIRTTI

”Ei täällä mitään tarvitse muuttaa.” Metsä Woodin Punkaharjun tehtaan sahuri Heikki Jaatinen on ammattiosastonsa uusi majavastaava. Pajupirtissä on hänestä kaikki hyvin näin.

– Talkois­sa käy melkein aina sama poruk­ka, hyvä poruk­ka, Heik­ki Jaati­nen toteaa toukoku­un lai­tu­ritalkoista.

Punka­har­jun Puu­työn­tek­i­jöi­den ao. 744:n Pajupirt­ti sijait­see nimen­sä mukaises­ti Paju­niemessä Saimaan kuu­luisal­la Pih­la­javedel­lä. Rantaa on parisa­taa metriä.

Jaati­nen ker­too käyneen­sä viimeiset neljä–viisi vuot­ta kaikkien jäsen­ten varat­tavis­sa ole­val­la mökil­lä aiem­paa ahk­er­am­min. Kun ammat­tiosas­ton väki tuli Jaa­tiselle vieläkin tutum­mak­si viime tal­ven lakkokahvi­las­sa ja kir­peän pakkasen hyytäminä vah­tivuoron aamuina, Jaa­tis­es­ta leiv­ot­ti­in uusi majavas­taa­va tehtävästä tämän vuo­den lopus­sa väistyvän Markku Sil­ven­toisen seu­raa­jak­si.

– Aina minä läh­den talkoisi­in, en kehtoo kieltäy­tyä, kaver­it tai kuka vain pyytää, Jaati­nen tun­nus­taa ”rikos­rek­ister­istään” yhteis­ten asioiden ja vas­tu­un kan­ta­jana.

Tehtaan ja kun­nan VPK:n jäsen, päivystyk­siäkin hoita­va, on myös kah­den riv­i­taloy­htiön kan­tavia voimia. Moot­toripyöräi­lyn ohes­sa Jaa­tisen har­ras­tuk­si­in kuu­lu­vat VPK:n kaverei­den kanssa kesäisin jalka­pal­lo ja talvisin sal­ibandy.

– Kun on viikot töis­sä ja on koko ajan muu­takin härdel­liä, siel­lä saapi rentoutua, on puh­taat vedet, on luon­to, on rauhal­lista. Siel­lä on hyvä olla.

PAJUPIRTTI, YHDESSÄ RAKENNETTU

– Vuon­na 1975 tätä on ruvet­tu rak­en­ta­maan. Gril­likatos on tehty 1985, ulko- ja sisäre­mont­ti 1996, kat­tore­mont­ti 2007, varas­toraken­nus 2016, ja viime kesänä tehti­in umpikaiv­ot jätevesille, ker­too Sil­ven­toinen, joka jät­tää näin 70-vuo­tispäivien alla majavas­taa­van tehtävät 15 vuo­den pestin jäl­keen.

Rak­en­t­a­mi­nen ja nikkaroin­ti ovat Sil­ven­tois­es­ti ”hyvästi” sujuneet, kun ainakin tois­taisek­si tehtaal­ta on saatu pui­ta ja paneelei­ta. Taitoa löy­tyy omas­ta takaa.

– Aika paljon on osaavaa väkeä. Fir­mas­sa on sähkömiehiä ja vaik­ka mitä.

Ammat­tiosas­ton jäse­nille mökin varaami­nen on ilmaista. Majavas­taa­va pitää kir­jaa ja antaa avaimet. Varausvuoro­ja on viikol­la aina kolme; ma–to, to–la ja la–ma. Suosi­tu­impia ovat tietenkin loma-ajat ja viikot niiden kah­ta puol­ta. Sil­ven­toisen arvion mukaan ehkä viidennes ammat­tiosas­ton jäsenistä varaa ja käy mökil­lä. Osas­to saat­taa pitää mökil­lä kok­ouk­si­aan, samoin on pidet­ty vuoropalavere­i­ta.

Koron­akesänäkin Pajupirt­ti on varat­tavis­sa, ker­too tehtaan päälu­ot­ta­mus­mies Janne Naukkari­nen. Jäse­nille halu­taan tar­jo­ta paik­ka, jos­sa käy­dä ja lomail­la, kun matkailun suh­teen kesä on poikkeuk­selli­nen.

– Ohjeis­tamme käyt­täjät siivoa­maan men­täessä ja lähtiessä. Ammat­tiosas­to hoitaa paikalle siivousvä­lineitä tehostet­tua siivous­ta varten, Naukkari­nen ker­too.

”TÄTÄ EI TEHDÄ RAHASTA”

– Joskus on talkois­sa ollut 20 henkeä, jos lapset lue­taan mukaan. Välil­lä tehdään talkois­sa enem­män, toisi­naan ei tehdä paljon mit­tään. Joskus syksyl­lä olen ollut yhden miehen talkois­sa. Mut­ta ei tämä rasita, ei tätä rahas­ta tehdä, Sil­ven­toinen toteaa.

Pajupirtin his­to­ri­an hienoimpi­in het­ki­in kuu­luu Sil­ven­toisen mielestä osas­ton 50-vuo­tisjuh­la vuon­na 2014.

– Puruve­den muikkua pais­tet­ti­in, oli salaatit, oli kahvit ja kakut. Oli haitarin­soit­ta­ja. Naa­pu­riosas­tois­takin käyti­in ter­ve­htimässä. Väkeä oli vähin­tään 70 henkeä.

– Talkoot lopete­taan aina kahvi­in ja ruokaan. Tuol­la gril­lika­tok­sel­la pais­te­taan makkaraa ja pohdi­taan maail­man menot. Ei ole kiire min­nekään.

”Nätin matkan päässä”

OULUN KAAPELITYÖVÄEN AO. 72:N LEPORANTA

”Vajaa tunti Oulusta, se on nätin matkan päässä. Lepikkoa raivattiin siitä pihasta. Jospa vähän auttaisi niihin itikoihin, joita piisaa”, kertoo oululaisen ammattiosaston puheenjohtaja Marko Penttilä kesäkuisista talkoista osaston mökillä.

Hyön­teis­re­al­isti­nen ker­to­mus ei vähen­nä Iijoen tör­mäl­lä, Kip­inän kylässä sijait­se­van Oulun kaapeli­työväen ao. 72:n Lep­o­ran­ta-yhteis­mökin arvoa. Tai help­pout­ta osas­ton yli 1 600 jäsenelle. Net­ti­sivuil­la ker­ro­taan, että vain näitä tuli­ja tarvit­see: ”Lakanat, pyyh­keet, tuli­tikut, wc-paperi ja henkilöko­htaiset tavarasi. Kalas­tuslu­pia Kip­inästä Ranta­lan talo (arvokalaa).”

Marko Pent­tilä käy itse mökil­lä per­heen­jäsen­ten­sä kanssa ainakin 3–4 ker­taa kesässä, nyky­isin porukas­sa on usein mukana neljä 3–12-vuotiasta las­ten­las­ta.

– Parvi on lap­sille ihan paras, Pent­tilä nau­rah­taa ja ker­too, että ison tupakeit­tiön ja kah­den maku­uhuoneen ohel­la mökissä on huima 50 neliön parvi ja tilaa kaikki­aan 15 yöpyjälle.

“Paljon on ihmisiä, joil­la ei ole omaa mökkiä. Tämä on jäsene­tu, joka halu­taan tar­jo­ta osas­ton jäse­nille ympäri vuo­den”, Marko Pent­tilä sanoo.Kesäkuun alus­sa Pent­tilä oli osas­ton akti­ivin Ari Kaup­pisen ja tämän per­heen kanssa talkoil­la mökkiä taas ker­ran kun­toon lait­ta­mas­sa. Piia Kaup­pinen siivosi sisäl­lä ja perkasi asti­as­ton kun­toa ja han­k­in­tatarpei­ta, Kaup­pinen ja Pent­tilä kävivät vesakko­tais­toa raivaus­sa­hoi­neen. Itikoista Pent­tilä vielä rauhoit­telee:

– Pääsee­hän niitä karku­un gril­liko­taan, makkaraa pais­ta­maan. Ja onhan hyt­tyskarkot­teet kek­sit­ty.

JÄSENETU, JOSTA EI LUOVUTA

– Paljon on ihmisiä, joil­la ei ole omaa mökkiä. Tämä on jäsene­tu, joka halu­taan tar­jo­ta osas­ton jäse­nille ympäri vuo­den, Pent­tilä toteaa ja kehuu Kip­inäk­si tut­taval­lis­es­ti kut­su­tun mökin mar­jas­tus- ja ulkoilumah­dol­lisuuk­sia.

Käytän­nössä lähin­nä hal­li­tuk­sen jäsenet sopi­vat keskenään, mil­loin mökille men­nään talkoi­ta pitämään.

– On niitä uusi­akin kasvo­ja tul­lut, kun on pidet­ty esimerkik­si puutalkoot, Pent­tilä ker­too.

Näin koron­akesänä vuoroi­hin on laitet­tu viiden vuorokau­den välit, kun ulkop­uolista siivous­ta ei ole. Korona kurit­taa muutenkin osas­ton koko kesä­toim­intaa. Jokakesäi­nen, 300–400 henkeäkin vetänyt näytös Meriteat­teri Möljässä on esimerkik­si joudut­tu peru­maan. Mut­ta onhan se mök­ki, Pent­tilä toteaa.

– On se sel­l­ainen hengähdy­s­paik­ka. Vaik­ka ei se nyt aivan met­sän keskel­lä olekaan, on siel­lä oma rauha.

Mitä on yhteisöllisyys?

”Yhteisöllisyys on ihmisen perustavanlaatuinen tarve. Me emme vaan pärjää ilman toisia”, sanoo tutkija Lotta Junnilainen. Mutta miksi julkisuus hyväksyy vain keskiluokkaisen kuvitelman yhteisöllisyydestä? Ja kenen ääni saa kertoa koronasta?

Helsin­gin yliopis­ton sosi­olo­gi Lot­ta Jun­ni­lainen on tutk­in­ut väitöskir­jas­saan Lähiökylä sitä, miten ennakkolu­u­lois­es­ti ja samal­la eri­ar­voisu­ut­ta tuot­tavasti vuokrat­alo­val­tais­ten lähiöi­den asukkai­ta kohdel­laan Suomes­sa. Tutkimus perkaa myös sitä, miten yhteisöl­lisyys ilme­nee asukkaiden keskinäisessä vuorovaiku­tuk­ses­sa.

Naa­puri­a­pu kyl­lä kukois­taa lähiöis­sä. Mut­ta ulkop­uolis­ten voi olla vaikea nähdä sitä, sil­lä he ovat usein omien ennakkolu­u­lo­jen­sa vanke­ja. Tutk­i­jatkaan eivät ehkä osaa kysyä, annatko autot­toma­lle naa­purille­si usein kyyte­jä ruokakaup­paan? He saat­ta­vat kysyä, vietkö poikasi koulukavere­i­ta koskaan jääkiekko­harkkoi­hin? Vas­taus on viime mainit­tuun ei, sil­lä vain har­val­la on varaa kalli­isi­in har­ras­tuk­si­in. Sit­ten tutk­i­ja tulk­it­see, että vuokralais­lähiössä ei ole naa­puri­a­pua eikä yhteisöl­lisyyt­tä.

Jun­ni­lainen toteaa, että yhteisöl­lisyy­teen maalaiskylän tapaan ei ole palu­u­ta. Mut­ta nyky­isin yhteisöl­lisyys pesiy­tyy julkiseen keskustelu­un kaiken pelas­ta­vana taikavoimana.

– Yhteisöl­lisyys löy­tyy poli­itikko­jen puheista ja suun­nitelmista, kaik­ista han­kkeista ja pro­jek­teista. Mut­ta har­voin pysähdytään miet­timään, mitä se on?

Keskilu­ok­ka ei itse toteu­ta sitä ideaalia yhteisöl­lisyyt­tä, jota se vaatii muil­ta.

Yhteisöl­lisyyk­siä voi Jun­ni­laisen mielestä olla mon­en­laisia ja monel­la eri tasol­la. Halukku­us mak­saa vero­ja on erään­laista yhteiskun­nan tason yhteisöl­lisyyt­tä. Ytimessä on aina kuitenkin se, että eri­laiset ihmiset pystyvät toim­i­maan yhdessä pidem­piä tai lyhyem­piä aiko­ja, pysyvis­sä tai väli­aikai­sis­sa vuorovaiku­tuk­sis­sa toisi­in­sa.

”Yhteisöl­lisyyspro­jek­teis­sa” on usein kyse val­las­ta. Jun­ni­laisen väitöskir­ja on täyn­nä esimerkke­jä siitä, miten vuokrat­alo­jen asukkaille ei anneta val­taa päät­tää omista asiois­taan tai muut­taa lähiötä omien tarpei­den­sa mukaan, ja sit­ten se tulk­i­taan asukkaiden omak­si viak­si, halut­to­muudek­si toimia yhteis­ten asioiden eteen. Val­tarak­en­tei­den mur­tamisen sijas­ta syyl­lis­tetään ja mol­lataan asukkai­ta.

– Olen käyt­tänyt joskus esimerkkinä sitä, kun 1960–70-luvulla raken­netus­sa lähiössä päätet­ti­in pistää kaupun­gin toimes­ta talkoot pystyyn. Ulkop­uoliset siis päät­tivät, että nyt asukkaat paran­ta­vat omaa elinympäristöön maalaa­mal­la ostarin lähel­lä ole­van betoni­seinän värikkääk­si. Asukkaat kut­sut­ti­in sop­patykin voimal­la talkoisi­in. Vain muu­ta­ma tuli paikalle.

– Ulkop­uoliset tulk­it­si­vat, että lähiön asukkaat eivät piit­taa alueestaan. Mut­ta jos keskilu­okkaisel­la alueel­la kukaan ei viit­sisi tul­la sop­patykin voimal­la maalaa­maan – niin, kuka­pa viit­sisi? – tulk­in­ta olisi aivan toinen. San­ot­taisi­in, että asukkail­la­han on niin paljon kiire­itä ja har­ras­tuk­sia, on töitä, joista on elvyt­tävä. Keskilu­ok­ka ei itse toteu­ta sitä ideaalia yhteisöl­lisyyt­tä, jota se vaatii muil­ta, Jun­ni­lainen toteaa.

KENEN ÄÄNI KERTOO KORONASTA?

Keskilu­okkaisil­la on varaa ”tukea paikallisia yrit­täjiä” ja tilail­la noutoruokaa, ja siitä julk­isu­udessa kir­joite­taan. Van­hat vääristymät tois­tu­vat koko koron­a­julk­isu­udessa.

– Oli­han se uuti­soin­ti alus­sa ihan her­vo­ton­ta. Kuplis­saan kotoil­e­vat toimit­ta­jat ker­toi­vat, miten he nyt tekevät ruokaa ital­ialaiseen sof­frito-poh­jaan ja miten nyt on aikaa leipoa. Mut­ta jos kansalaisille asete­taan moraa­li­nen velvol­lisu­us pysyä sisäl­lä, paljon ratkaisee se, kuin­ka mon­en neliömetrin pääl­lä istuu, Jun­ni­lainen huo­maut­taa.

– Poli­itikot puhu­vat työt­tömistä aivan kuin he oli­si­vat jokin erilli­nen ihmis­ryh­mä. Samal­la lail­la muille kuin hyväo­saisille kansalaisille ei anneta ään­tä koron­aker­to­muk­sis­sa. Mut­ta jos ihmis­ten omat koke­muk­set sivu­ute­taan kokon­aan tai aina joku ulkop­uo­li­nen puhuu hei­dän puolestaan, se syn­nyt­tää stereo­ty­p­i­oi­ta, ennakkolu­u­lo­ja ja todel­lisu­ud­es­ta irral­laan ole­via mieliku­via. Tämä stig­ma­ti­soi ja leimaa ihmisiä.

Nyt on koro­nan takia vaikea lennähdel­lä mihinkään. Ehkäpä koti­maan matkailu, yhteis­mök­it ja mökkien vuokraus yleistyvät?

Tutk­i­ja kuvaa, miten nyt tiedo­tusvä­lineis­sä julka­istaan jut­tu­ja per­heistä, jot­ka ovat ”suo­ras­taan vaarak­si itselleen”. Tutk­i­jan sanat voisi tulki­ta niin, että on paljon helpom­pi kauhis­tel­la ja moral­isoi­da vähä­varaisia per­heitä kuin järkyt­tää val­tarak­en­tei­ta ja tasoit­taa tulo­ero­ja niin paljon, että kaikil­la per­heil­lä olisi varaa siihen etäopetuk­sen vaa­ti­maan tietokoneeseen.

Korona voisi Jun­ni­laisen mukaan tuo­da mukanaan joitain muu­tok­sia kesän­vi­et­toon.

– Nuo­rille sukupolville ei vuokral­la asum­i­nen ole ylipään­sä enää mikään erot­tel­e­va tek­i­jä, kun esimerkik­si pääkaupunkiseudul­la on niin paljon yksi­ty­isiä vuokra-asun­to­ja. Nyt on koro­nan takia vaikea lennähdel­lä mihinkään. Ehkäpä koti­maan matkailu, yhteis­mök­it ja mökkien vuokraus yleistyvät?

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ, MARKKU TISSARINEN JA VESA RANTA