AMMATTILAINEN: Eerik Nieminen: ”Työ on paras opettaja”

teollisuusliitto

”Näitä töitä ei kirjasta lukemalla opi, vaan työ on paras opettaja”, sanoo Ähtärin eläinpuistossa korjaus-, huolto- ja rakennustöitä tekevä rakennusammattimies Eerik Nieminen.

EERIK NIEMINEN

Rakennusammattimies
Ähtärin Energia ja Vesi Oy

”Kun tulin Ähtärin eläinpuistoon ensimmäisen kerran töihin yli 20 vuotta sitten, oli se alueena aika samanlainen kuin nykyään. Puisto on laajentunut jonkin verran kotieläinpihan ja Pandalan myötä, mutta eniten se on kehittynyt ja kasvanut sisältäpäin.

Työnantajani oli aikaisemmin liki 19 vuoden ajan Ähtärin eläinpuisto ja nyt se on Ähtärin Energia ja Vesi. Muutos tapahtui, kun eläinpuisto ulkoisti huoltotoimintansa, jolloin siirryin vanhana työntekijänä uudelle työnantajalle. Samalla eläinpuiston ja leirintäalueen rinnalle huoltotöiden piiriin tuli puiston vieressä sijaitseva hotelli Mesikämmen.

Työ on korjaamista, huoltamista ja uuden rakentamista. Se edellyttää älyttömän paljon innovatiivisuutta. Kun työnjohdosta sanotaan, mitä pitäisi ruveta tekemään, niin itselle pitää syntyä nopeasti näkemys siitä, miten se toteutetaan. Näitä töitä ei kirjasta lukemalla opi, vaan työ on paras opettaja. Tähtään aina siihen, että asiat saa tehtyä yhdellä kerralla valmiiksi.

Päivät ja vuodenajat ovat erilaisia. Se näkyy erityisesti päivystysvuoroilla, jolloin olemme jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Kesällä on niin kiireistä, että kalalle ei kerkeä. Jos lähtisi, niin puhelin soisi varmasti. Se on hektinen juttu. Kun töitä on, niitä pitää tehdä ja reagoida nopeasti oli kello mitä hyvänsä. Talvella sitten kompensoidaan, kun on vähemmän tehtävää.”

”Ennen työskentelin enimmäkseen yksin, mutta uuden työnantajan myötä sain työparin. Se on nopeuttanut ja helpottanut tekemistä valtavasti. Ja on siinä sekin, että kun on kaksi tekemässä, niin tulee erilaisia näkemyksiä. Asioita on hyvä nähdä vähän toiseltakin kantilta. Työnjaon toteutamme vahvuuksiamme hyödyntäen. Minä olen vanhan liiton rakentaja. Tykkään tehdä käsilläni ja pistää asiat joko omaan muistiin tai paperille. Työkaveri hallitsee sähkö-, putki- ja tietotekniikan.

Työt ovat mielenkiintoisia, vaihtelevia ja palkitsevia. Saa käyttää luovuuttaan, osaamistaan ja olla oma herransa vaihtelevan työn parissa. Kukaan ei tule vahtaamaan, mitä teet ja touhuat. Siinä se selitys on, että on jaksanut pitkään olla samassa työpaikassa. Osansa on tietysti myös sillä, että edellinen ja nykyinen työnantaja ovat molemmat olleet varmoja palkanmaksajia ja joustavia.

Eläinpuiston tulevaisuutta ajatellen Pandala on yksi merkittävimmistä investoinneista sen koko historiassa. Aika näyttää onko se hyvä vai huono ratkaisu, mutta kaikkemme sen eteen kannattaa nyt tehdä. Koskaan ei uudistuta ja kehitytä, jos ei oteta riskejä. Aina pitää tulla jotain uutta. Paikoilleen ei voi jäädä.

Viimeisin oivallus on kuivalle maalle rakennettu ravintolalaiva. Kun näin siitä ensimmäiset kuvat, sanoin heti, että tuo on niin mielenkiintoinen projekti, että se pitää ilman muuta toteuttaa. Laivan runko hankittiin valmiina, mutta muuten rakensimme sen paikan päällä ravintolakäyttöön valmiiksi. Siitä saatiin vierailijoille yksi paikka lisää, jossa he voivat ruokailla ja pitää taukoa.”

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT TIINA ANTTILA