Mirja Suhonen: Pelon politiikkaa vai vastuul­li­suutta johtamiseen?

Vanhusten hoito ja hoiva ovat olleet keskus­te­lu­nai­heina viime aikoina. On puitu työvoiman riittä­vyyttä, omista­jien ahneutta, veron­kiertoa ja osaamat­to­muutta ulkois­ta­mi­sissa, kun Esperi Caren hoiva­pal­ve­lu­yk­si­köissä ilmen­neet vanhusten huono kohtelu ja väärin­käy­tökset tulivat julkisuuteen.

Moni kysyy, miksi asioita salat­tiin, miksi ei puhuttu, miksi ei puututtu. Avain­sana on johta­minen. Pelolla painos­te­taan ihmiset hiljai­siksi, vaadi­taan sulke­maan silmät puutteilta ja pitämään epäkohdat omana tieto­naan. Kun joku rohkea on yrittänyt puuttua epäkoh­tiin, on hänet savus­tettu työpai­kasta ulos, tai annettu suoraan potkut.

Huonon johta­misen esiku­vina ovat olleet viime aikoina hoito- ja hoiva-alan yritykset. Mutta käyte­täänkö myös teolli­suus­aloilla valtaa väärin, estetäänkö virheiden esiin tuominen ja epäkoh­tiin puuttu­minen. Kysymys on retorinen, koska tiedämme, että kyllä käyte­tään. Kyse on johta­mi­sesta, sen laadusta ja vastuusta ja siitä, että vain raha merkitsee.

Jokunen vuosi sitten lansee­rat­tiin termi alais­taidot, ja moni innostui aiheesta. Johtai­simme itseämme ja siinä sivussa esimie­hiämme, kun osoitamme heille, miten asioiden tulee olla. Kysymys kuuluukin, voiko alainen olla vastuussa, jos valta on toisaalla.

”Kanneoi­keus ammat­ti­lii­toille tarvi­taan edelleen, mutta johta­misen laatuun emme pääse kiinni joukko­kan­teilla. Siihen tarvi­taan yhteis­työn tekemistä ja jokaisen työntekijän kunnioittamista.”

Äsket­täin selvit­telin irtisa­no­mi­seen liittyvää erimie­li­syyttä. Tilanne oli epäselvä, mutta pahinta oli, että jäsenemme joutui odotte­le­maan loppu­tiliä yli kaksi kuukautta. Sanktiota tästä ei voi antaa, ainoa on odotusajan palkan ja viiväs­tys­kor­kojen vaatiminen.

SAK:laiset liitot ovat vaati­neet useaan ottee­seen kanneoi­keutta ammat­ti­lii­toille. Näin päästäi­siin nosta­maan kanne esimer­kiksi alipalk­kaus­ti­lan­teissa tai yhteis­toi­min­ta­lain rikko­muk­sissa ilman, että työnte­kijät henki­lö­koh­tai­sesti riitaut­tavat asiat. Tämän pitää olla edelleen tavoit­teena. Mutta johta­minen ja sen laatu on näissäkin asioissa keskiössä: siihen emme pääse kiinni joukkokanteilla.

On yrityksiä, joissa tapaturmia halutaan peitellä, painos­te­taan ylitöihin ilman ylityö­kor­vauksia, ei makseta palkkoja oikein ja ajoissa, ei kirjoi­teta työ- ja palkka­to­dis­tuksia viivy­tyk­settä, ei ole edes kirjal­lista työso­pi­musta ja on monia muita puutteita. Yksin­ker­taisia asioita, joiden hoita­minen teettää liitoille ja viran­omai­sille työtä ja hanka­loittaa työntekijän elämää. Sanktiot ovat yksi keino saada työnan­tajat toimi­maan oikein, mutta yleensä se on hidas tie, eikä kaikkia laimin­lyön­tejä ole edes sanktioitu. Voi myös kysyä, onko rangais­tusten tie se oikea, repiikö se loppujen lopuksi enemmän kuin rakentaa.

Kouluihin ja oppilai­tok­siin on lansee­rattu parin kolmen viime vuosi­kym­menen aikana yrittä­jyys­kas­vatus ja termi sisäinen yrittä­jyys. Mitäpä jos jo kouluissa puhut­tai­siin myös johta­juu­desta, hyvästä ilmapii­ristä, yhteis­työn tekemi­sestä ja jokaisen työntekijän kunnioit­ta­mi­sesta. Siitä, että meillä kaikilla on oikeus reiluun työelämään.

MIRJA SUHONEN
Teolli­suus­liiton sopimusasiantuntija