Demokra­tiassa on valuvika. Mitä rikkaampi äänes­täjä on, sitä varmemmin hän äänestää. Jos poliit­ti­sesta päätök­sestä on erimie­li­syyttä, rikkaan mieli­pide selättää aina köyhemmän. Voisi­vatko köyhät sittenkin voittaa seuraa­vissa vaaleissamme?

19.2.2019

Hanna Wass arvos­telee ankarasti sitä näkemystä, että äänes­tä­mättä jättä­minen johtuisi henki­lö­koh­tai­sesta valin­nasta ellei peräti sohva­pe­ru­naksi pyöris­ty­västä ”laiskuu­desta”. Wass on Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin määrä­ai­kainen profes­sori. Hän on tutki­muk­sis­saan pereh­tynyt siihen, kuka äänestää ja miksi.

– Mitä parem­massa talou­del­li­sessa asemassa ihminen on, mitä terveempi hän on, mitä tiiviimpiä sosiaa­lisia verkos­toja hänellä on, sitä toden­nä­köi­sempää äänes­tä­minen on. Äänes­tä­mättä jättä­minen on puoles­taan palanen huono-osaisuuden kudelmaa, Wass toteaa.

Tapa äänestää on hyvätu­loi­sissa perheissä juurtunut syvään, ja se tapa periytyy yli sukupol­vien. Myös äänes­tä­mättä jättä­minen periytyy, jopa isovanhemmilta.

Suomen nykyisten kansan­edus­ta­jien yleisin ammatti on maanvil­je­lijä. Heidän jälkeensä tulevat lakimiehet, opettajat ja toimit­tajat. Duuna­reita 200 edustajan joukosta saa väljil­läkin valin­ta­pe­rus­teilla siivi­löi­dyksi vain puoli tusinaa.

Ruotsissa eduskunta heijas­telee paremmin yhteis­kuntaa pienois­koossa, mutta sekään ei muuta itse päätök­sen­teon suuntaa. Ollaanko sielläkin menossa kohti yhdys­val­ta­laista käytäntöä? USA:ssa talou­del­li­sesti parem­massa asemassa olevien näkökannat tulevat paremmin kuulluiksi, jos rikkaat ja köyhät ovat jostain asiasta eri mieltä. Wass kertoo, että Göteborgin yliopiston tutkimus yrittää nyt selvittää, mistä Ruotsin kehitys johtuu, vaikka siellä vaaleissa kampan­ja­ra­hoi­tuk­silla ei ole niin suurta painoarvoa kuin rapakon takana.

– Äänes­täjät myös oppivat, kannat­taako lopulta äänestää. Esimerk­kinä on perus­suo­ma­laisten (sinisten) mahalasku. Ehkä he ovat joihinkin maahan­muut­to­ky­sy­myk­siin saaneet jätettyä oman käden­jäl­kensä, mutta muussa on jouduttu niiaa­maan aika syvälle, Wass kuvailee.

Hyvä esimerkki tästä lienee se, että perus­suo­ma­lainen, myöhemmin sinisessä maali­pur­kissa kastau­tunut työmi­nis­teri Jari Lindström on vienyt läpi niin sanotun aktii­vi­mallin, orwel­li­lai­sesta uuskie­lestä puhdis­tet­tuna siis työttö­myys­turvan leikkaa­misen. Taval­linen duuna­rikin on ollut myös perus­suo­ma­laisten äänes­täjä, mutta aktii­vi­ran­gaistus on käynyt kipeimmin juuri häneen.

Sitä, että sairaan­hoi­tajat Suomessa ovat äänes­tä­neet kokoo­musta, Wass selittää seuraavasti.

– Äänes­täjä antaa kanna­tuk­sensa mielel­lään sen ryhmän edusta­jalle, joka näyttää olevan sosiaa­li­selta statuk­sel­taan häntä itseään ylempänä ja johon äänes­täjä itse haluaisi kuulua.

Luokkaan perus­tuva äänes­tys­käyt­täy­ty­minen ei olekaan enää itses­tään­sel­vyys. Nyt puolueen valin­taan voi vaikuttaa asema maail­man­laa­juisen kiky-talouden puris­tuk­sessa, ei niinkään luokka-asema tai ammatti. Vaiku­tuk­sensa on esimer­kiksi sillä, tunteeko äänes­täjä olonsa turva­tuksi vakitui­sessa työpai­kassa vai sinnit­te­leekö nollatuntisopimuksilla.

Wass muistuttaa ”empatian politiikan” tärkey­destä, siis tulon­jaol­taan tasai­semman yhteis­kunnan luomi­sesta. Demokra­tiasta ei voida puhua ilman oikeu­den­mu­kai­suutta ja tasa-arvoa. Profes­sori liputtaa kolle­gansa Jani Erolan aloit­teelle maksut­to­masta varhais­kas­va­tuk­sesta kaikille. Tämä tasoit­taisi eroja lapsuu­den­ko­tien välillä – ja nostaisi äänes­ty­sak­tii­vi­suutta, kun nuo lapset täyttävät 18 vuotta ja saavat äänioikeuden.

Kuka saa määrätä keskustelun?

– Minusta hyvin­voin­ti­val­tion tulevai­suus on se iso kysymys eduskun­ta­vaa­leissa. Hyvin­voin­ti­valtio nauttii edelleen suurta kanna­tusta kansa­laisten keskuu­dessa. Haluam­meko pysyä pohjois­mai­sessa kehityk­sessä mukana vai emme?

Tämän nostaa vaali­tee­mojen kärkeen profes­sori Ilkka Ruostet­saari Tampe­reen yliopis­tosta. Hän on tutkinut eliit­tejä ja poliit­tisen vallan muotou­tu­mista Suomessa. Hän on tarkas­tellut esimer­kiksi sitä, että usein vaalien alla esitellyt valtio­va­rain­mi­nis­te­riön virka­miesten leikkaus­listat julki­siin palve­luihin on otettu ikään kuin annet­tuina totuuk­sina ja ainoina vaihtoeh­toina vaalikeskusteluihin.

Ruostet­saari myöntää, että tällä hetkellä istuvan halli­tuksen jatkamat julkisten palve­lujen yksityis­tä­miset ja yhtiöit­tä­miset ovat valin­toja, eivät lainalaisuuksia.

Niitä voi kutsua hyvällä syyllä myös ideolo­gi­siksi valin­noiksi, mikä ilmenee sote-uudis­tuksen kiemu­roissa. Asian­tun­ti­ja­taho toisensa jälkeen on kertonut halli­tuk­selle, ettei uudistus luo lisää hyvin­vointia – muuta kuin yksityisen terveys­bis­neksen omista­jille – eikä se varsin­kaan tuo säästöjä valtion budjet­tiin. Jopa halli­tus­puo­lu­ee­seen eli keskus­taan kuuluva, soten entiseksi minis­te­riksi uuvut­tama Juha Rehula, on kertonut olleensa terveys­bis­neksen ”pelinap­pula”.

Ruostet­saaren mielestä tiedo­tus­vä­li­neiden tulisi ärhäkämmin epäillä annet­tuja totuuksia. Profes­sori toki myöntää, että Suomen talous­lin­jauksen takana on ”suuria voimia”.

– Markki­na­li­be­raa­linen politiikka on kansain­vä­listen järjes­töjen kuten esimer­kiksi OECD:n ja EU:n suosi­tusten mukaista.

Profes­sorin mielestä on huoles­tut­tavaa, miten vähän tiedo­tus­vä­li­neet haastavat talousliberalismia.

– Toimi­tusten resurs­seja on vähen­netty. Yhä lyhyem­mässä ajassa pitää tehdä yhä enemmän juttuja, Ruostet­saari toteaa.

– Mediae­liitti on myös osa valtae­liittiä. Päätoi­mit­tajat seurus­te­levat muiden eliit­teihin kuulu­vien kanssa. Median pitäisi olla kuitenkin vallan vahtija. Tässä on Suomessa kyllä paran­ta­misen varaa, eli tiedo­tus­vä­li­neiden pitäisi suhtautua paljon kriit­ti­semmin niihin tavoit­tei­siin, mitä erilaiset insti­tuu­tiot esittävät. Tavoit­teita ei haasteta eikä kysee­na­lais­teta, Ruostet­saari arvioi.

Suomessa puolueet joutuvat aina luopu­maan joistain omista tavoit­teis­taan päästäk­seen halli­tus­vas­tuuseen, kun halli­tus­blok­keihin jakau­tu­mista ei ole. Kansa­lainen ei voi äänes­täes­sään tietää, minkä­laista halli­tus­koa­li­tiota ja ‑politiikkaa hän äänel­lään tukee.

– Niin, politii­kassa kulut­ta­jan­suoja on puutteel­linen, Ruostet­saari hymähtää.

Ruostet­saari kuitenkin vaatii, että puolueet esittäi­sivät todella käytän­nön­lä­heisiä ja ymmär­ret­täviä suunni­telmia siitä, millaisia tavoit­teita ne oikeasti ajavat. Yksit­täiset sloganit eivät kerro siitä, millaista ja mitä kansa­nosia hyödyt­tävää politiikkaa puolue on toteut­tanut ja tulee toteuttamaan.

– Ei riitä, että vaali­kes­kus­te­luissa maalail­laan joitain strate­gioita. Puolueiden pitää esittää konkreet­tiset ehdotukset esimer­kiksi siitä, miten kukin aikoo esimer­kiksi huolehtia sairaan­hoidon järjes­tä­mi­sestä, Ruostet­saari toteaa viitaten samalla siihen, että äsket­täi­sessä, laajassa kyselyssä nimeno­maan sairaiden hoito kiilasi kansa­lai­sille tärkeiden vaali­tee­mojen kärkeen.

UUSKIELTÄ JA SOMETUSTA

Pakko­loma on nykyisin mukavaan lomaan viittaava lomautus. Palve­lujen leikkaa­minen on aina kehit­tä­mistä. Työttö­myys­turvan näivet­tä­minen on tavoit­te­le­misen arvoi­selta kuulos­tavaa aktivointia.

Avoin yhteis­kunta ry ylläpitää Fakta­baaria, joka on puolue­po­liit­ti­sesti sitou­tu­maton. Fakta­baarin perus­ta­jiin kuuluva Mikko Salo kertoo, että he ovat nyt suuntaa­massa toimintaa entistä enemmän perin­teisen median faktojen tarkas­ta­mi­sesta sosiaa­lisen median vahtimiseen.

– Sosiaa­li­sessa mediassa levite­tään tahal­li­sesti vääris­teltyä ja manipu­loivaa tietoa. Tällaisen tiedon lähteiden paljas­ta­mi­sesta on tullut hyvin haastavaa, ja motiivin osoit­ta­minen on usein vaikeaa. Somessa vääris­tel­lään yhä enemmän myös kuvia ja videoita, ei vain puhetta ja tekstiä, Salo toteaa.

Faktan­tar­kis­ta­jien johtava barista ottaa esimer­kiksi presi­dentti Trumpin PR-koneiston tekemän video­ma­ni­pu­laa­tion. Siinä Trumpilta kriit­tisiä kysymyksiä esittänyt toimit­taja vääris­tel­tiin näyttä­mään agres­sii­vi­sesti käyttäy­ty­vältä henkilöltä.

Salo ei ole kuiten­kaan miten­kään toivoton sen suhteen, etteikö valheiden verkkoa voitaisi hillitä. Hän vannoo laatu­jour­na­lismin voimaan ja taval­listen kansa­laisten valppau­teen ja kriit­ti­syy­teen. Fakta­baari on julkaissut tarkis­tus­listan some-sisällöille.

Facebook ja Google profi­loivat algorit­miensa avulla sosiaa­lisen median käyttäjän äärim­mäisen tarkasti. Kun ihmisestä tietää kaiken, häntä voidaan myös manipu­loida. Salo antaa kultaisen neuvon kaikille somen käyttäjille.

– Suojaa yksityi­syy­tesi. On tärkeää, että et ilmaise somessa tuntei­tasi, sillä ne paljas­tavat käyttä­jästä kaikkein eniten. Ja somea voidaan reguloida (säännellä). Palve­luiden käyttä­jä­mää­rien lisäksi EU on oikeas­taan ainoa, mitä Facebookin ja Googlen kaltaiset yhtiöt, sanotaan nyt, pelkäävät, Salo arvioi.

POPULISTI ETSII KANSANSA

– Populismin ideana on esittää yhteis­kunta kahtia­ja­kau­tu­neena. Toisaalta on olemassa turmel­tu­maton kansa, jota populistit kertovat edusta­vansa. Toisaalta on sitten korrup­toi­tunut eliitti.

Näin kuvailee populismin keskeiset raken­nusai­nekset Helsingin yliopiston histo­rian dosentti Oula Silven­noinen, joka on tutkinut suoma­laista äärioi­keistoa ja fasismia. Hän lisää, että populisti ei välitä faktoista, vaan hakee aina jotain tuntei­siin vetoavaa. Äärioi­keis­tolle on tyypil­listä, että se väittää yhteisön olevan menossa rappiolle.

Vaikka Suomi on edelleen maailman tasa-arvoi­simpia maita ja viimeksi Davosin talous­foo­ru­missa Suomi nostet­tiin koko maailman esiku­vaksi, perustuu poliit­ti­seen äärioi­keis­toon sijoit­tu­vien perus­suo­ma­laisten toiminta ja retoriikka edelleen vastak­kai­na­set­te­luun suoma­laisten ja muiden kansal­li­suuk­sien välillä.

Silven­noisen mukaan perus­suo­ma­laisten harjoit­tama linja on kohdannut uusia vaikeuksia nyt, kun some-trolleja on alettu EU-määräyk­sillä suitsia.

– Perus­suo­ma­laiset eivät ole taval­linen puolue, vaikka se laillinen onkin. Se on Suomessa ainoa puolue, jonka ympärille on raken­nettu syste­maat­tinen propa­gan­da­ko­neisto sosiaa­li­seen mediaan. Koneisto hyökkää niitä vastaan, jotka ovat eri mieltä tai arvos­te­levat puoluetta. Siellä on joitain satoja anonyy­mejä some-tilejä, joita pyörittää pienempi joukko ihmisiä. He tykkäävät toistensa kirjoi­tuk­sista, ja niin saadaan vaiku­telma monista ihmisistä, vaikka taustalla on pienempi ryhmä.

– Vaikka some vuotaakin reaali­maa­il­maan, toimit­ta­jien on pidet­tävä kiinni laatu­jour­na­lis­mista. Toimit­ta­jien pitäisi ehtiä seuraa­maan polii­tik­kojen keskus­telua ja sitä, millaista politiikkaa puolueet ovat harjoit­ta­neet. Ei riitä, että toiste­taan puolueiden julkilausumia.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN