Monta hyvää syytä äänestää

Kun kansalaisia kannustetaan äänestämään vaaleissa, nousevat melko usein esiin teemat äänestämisestä oikeutena tai velvollisuutena. Niille molemmille on perustelunsa.

Äänioikeus on demokratian kulmakivi, mutta itsestäänselvyys se ei ole, minkä vilkaisu muun maailman tapahtumiin osoittaa. Demokratia toimii sitä vankemmalla perustalla, mitä useampi ihminen äänensä vaaleissa antaa. Juuri tässä mielessä äänestäminen voidaan nähdä myös velvollisuutena osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen ja demokratian ylläpitämiseen.

Edellä kuvatut oikeuksien ja velvollisuuksien tärkeiksi koetut teemat voivat tuntua periaatteellisuudessaan etäisiltä ja irti omasta arjesta olevilta asioilta. Ne eivät avaa kytköstä äänestämisen ja oman tai läheisten hyvinvoinnin välillä. Mutta juuri siitä vaaleissa on kysymys. Niissä ratkaistaan kuka saa käyttää poliittista päätösvaltaa siitä, miten omaan elämään vaikuttavat asiat yhteiskunnassa järjestetään.

Äänestämisen ja ihmisten arjen välinen yhteys on kuntavaaleissa erityisen suoraviivainen. Kunnissa päätetään peruspalvelujen ja niiden järjestämiseen osoitettavien resurssien rinnalla monista muista arjen sujuvuuteen vaikuttavista asioista. Esimerkkejä edellisistä ovat päiväkodit, koulut, terveydenhoito, perheiden ja vanhusten palvelut, sivistys, vapaa-aika, asuin- ja muu rakentaminen, tieverkosto, vireän yritystoiminnan mahdollistaminen, työllisyys ja verotus. Ei ole mitenkään yhdentekevää, mihin tärkeysjärjestykseen kuntien tehtäväkenttään kuuluvat asiat laitetaan ja millä periaatteellisilla linjauksilla ja painoarvoilla niitä hoidetaan.

Väite, jonka mukaan äänestäminen on turhaa, koska sillä ei ole mitään vaikutusta, on todellisuudelle vieras. Äänestämättä jättäminen nimittäin vaikuttaa vaalien lopputulokseen siinä missä äänestäminenkin; se tarkoittaa avoimen valtakirjan antamista ja päätösvallan ojentamista niille, jotka äänestävät. Tämä on ongelmallinen asetelma.

Vaaleissa äänensä käyttävien ihmisten elämäntilanteisiin, henkilöhistorioihin ja tulevaisuuden näkymiin sidotut tarpeet, tavoitteet sekä ajatukset asioiden tärkeysjärjestyksestä, palveluiden tuottamisesta ja rahoituksesta voivat olla kovinkin erilaiset kuin äänestämättä jättäneiden ihmisten. Tähän viittaa esimerkiksi tieto siitä, että hyvin toimeentulevat äänestävät aktiivisemmin kuin heikommin toimeentulevat. Toisaalta yksityisen sektorin työntekijät ovat koko palkansaajakunnan suhteelliseen osuuteensa verrattuna kunnanvaltuustoissa aliedustettu ryhmä samalla kun julkisella sektorilla työskentelevät ja yrittäjät ovat yliedustettu ryhmä.

Tehokkain tapa vaikuttaa on äänestää vaaleissa ja tuoda mielipiteensä päättäjien tietoon myös vaalien välillä. Jos missä, niin vaaleissa, itsekkyys on perusteltu ilmiö. Anna äänesi kuulua.

Petteri Raito

PETTERI RAITO
Päätoimittaja

12.5.2021

Turja Lehtonen: Mistä kunnissa päätetään?

Otsikon kysymys on viime aikoina ollut useasti mielessäni, kun olen seurannut poliittista keskustelua kuntavaalien tiimoilta. Vaaliviestinnässä painottuvat usein valtakunnalliset ja kansainväliset kysymykset paikallisten asioiden sijaan. Julkinen keskustelu on suorastaan sakeana kommentteja vaikkapa EU:n tukipaketista ja sen kohdentamisesta. Samoin poliittisia toimijoita näyttää keskusteluttavan kovasti vaikkapa polttoaineen hinta tai maahanmuuttokysymykset. En yhtään ihmettele, että kansalaiset hämmästelevät, onko kysymys tarkoitushakuisesta sumutuksesta, vai mihin tämä hämmentäminen liittyy?

Vaalitutkimusten mukaan aktiivisimmin äänestävät ne, joilla on korkein koulutus- ja ansiotaso. Vastaavasti SAK:lainen palkansaajaväki käyttää (kokonaisuutena tarkasteltuna) ääntään vaaleissa jopa 10 prosenttia muita suomalaisia vähemmän.

Olen hyvin huolissani siitä, että palkansaajaväestö ei käytä äänioikeuttaan siinä määrin, kuin se voisi ja sen pitäisi. Selvää nimittäin on, että päätökset tullaan kunnissa joka tapauksessa tekemään myös seuraavalla valtuustokaudella. Äänestämättä jättämällä oikeus päättää itseään koskevista asioista annetaan muille.

On päivänselvää, että valtuustoihin tarvitaan entistä enemmän palkansaajan arkea ja asioita ymmärtäviä ihmisiä.

Ehkä tässä on hyvä pysähtyä hieman pohtimaan, mistä kuntavaaleissa on kysymys ja mistä asioista kunnissa päätetään?

Kunnissa päätetään hyvin konkreettisista kaikkiin kuntalaisin vaikuttavista asioista, kuten vaikkapa koulutus- ja sivistyspalveluista, maankäytöstä ja kaavoituksesta tai elinkeinopolitiikasta. On päivänselvää, että valtuustoihin tarvitaan entistä enemmän palkansaajan arkea ja asioita ymmärtäviä ihmisiä. On myös syytä muistaa, että palkansaajat käyttävät runsaasti kuntien palveluja. Tätäkin silmällä pitäen niistä päättämässä pitää olla palkansaajien arkea tuntevia ihmisiä.

Kuntapolitiikka ei ole avaruusfysiikkaa, vaan kovaa puurtamista esimerkiksi lautakunnissa, joissa asioita valmistellaan kunnanhallituksiin ja -valtuustoihin. Kuntavaaleissa ratkaistaan jokaisen kuntalaisen saamat palvelut sekä niiden laatu ja määrä. Kyse on demokratian mahdollisimman korkeasta toteutumisesta.

Pidetään huoli siitä, että äänemme kuuluu ja näkyy tulevaisuuden rakentamisessa. Ole sinäkin vaikuttamassa kuntasi sujuvan arjen rakentamiseen – käytä sinäkin äänioikeuttasi ensi kesäkuun 13. päivänä järjestettävissä vaaleissa. Käytä se viisaasti punniten, ketkä ja minkä puolueiden listoilta palkansaajaa parhaiten edustavat ehdokkaat löytyvät. Ei ole lainkaan se ja sama ketä äänestää. Vaaleissa riittää populisteja. Todellisia yhteistyöntekijöitä ja eteenpäin katsojia on vähemmän.

TURJA LEHTONEN
Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

Käytä sananvapauttasi, mutta älä solvaa tai loukkaa

Taitava julkisuuden käyttö saattaa olla tehokasta edunvalvontaa.

Sananvapaudella on keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa – ja myös työelämässä. On tärkeää, että epäkohtia nostetaan esiin. On kaikkien etujen mukaista, että tärkeitä päätöksiä käsitellään monelta kantilta ja päätösten tekijöiltä vaaditaan perusteita valinnoilleen.

Esimerkiksi työelämän kriisitilanteissa, tyypillisesti yt-neuvotteluissa, on välttämätöntä, että henkilöstön edustajat tuovat esille omia tuntojaan ja vaihtoehtojaan. Luottamusmiesten kannattaa mieltää, että taitava julkisuuden käyttö saattaa olla tehokasta edunvalvontaa.

Sananvapauden ympärillä on kuitenkin melkoinen lakiviidakko, joka voi aiheuttaa epävarmuutta. Siitä saattaa seurata pelotevaikutus, joka pahimmillaan tukkii suut. Jotta niin ei kävisi, on tärkeä tuntea sananvapauteen liittyvät säädökset.

SANANVAPAUTEEN KUULUU VASTUU

Sananvapauteen kuuluu myös kärjekkäiden ja provosoivien ilmaisujen esittäminen, kunhan ei ylitetä sitä, mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä. Vastuu onkin olennainen osa sananvapautta – se unohdetaan liian usein. Jokainen, joka seuraa Facebookia, lehtien kommenttipalstoja tai Twitteriä, tietää, miten vihaista ja repivää sanankäyttö saattaa olla. Ylilyöntejä on päivittäin. Niihin syyllistyneet puolustautuvat usein vetoamalla sananvapauteen. Siitä onkin perustuslaissa erittäin selkokielinen pykälä:

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Tuolta pohjalta usein ajatellaan, että Suomessa on täydellinen sananvapaus. Että voi kirjoittaa tai sanoa ihan mitä tahansa. Se ei pidä paikkaansa. Nimittäin monissa muissa laeissa, varsinkin rikoslaissa, on lukuisia rajoitteita. On täysin ymmärrettävää, että sananvapautta ei saa käyttää esimerkiksi rikokseen yllyttämiseen, yksityiselämän loukkaamiseen, kunnianloukkaukseen, uskonrauhan rikkomiseen tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

ERITYISRAJOITUKSIA TYÖELÄMÄSSÄ

Työelämään liittyy erikseen sananvapautta rajaavia säädöksiä. Työntekijä ei työsopimuslain mukaan saa käyttää hyödykseen tai ilmaista muille työnantajan liike- ja ammattisalaisuuksia. Niillä tarkoitetaan yrityksen sopimuksia, organisaatiota, markkinointia ja hintapolitiikkaa koskevaa tietoa sekä teknisiä ja turvallisuuteen liittyviä salaisuuksia.

Työnjohto- eli direktio-oikeus on työsopimuslain työnantajalle takaama oikeus johtaa työtä ja antaa työnjohdollisia ohjeita ja määräyksiä. Samalla työntekijä, työsopimuksen toinen osapuoli, sitoutuu tekemään työtä työnantajalle, tämän johdon ja valvonnan alaisena, sovittua korvausta vastaan – vieläpä kuuliaisesti.

Edelleen työsopimuslain mukaan työntekijällä on yleinen lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä vaadittavan menettelyn kanssa.

Työnantaja ei saa työjohto-oikeuden tai lojaliteettivelvoitteen nojalla rajoittaa työntekijöiden mielipiteiden ilmaisua, poliittista toimintaa tai ay-toimintaa.

Direktio-oikeus ja lojaliteettivelvollisuus ovat käsitteitä, joiden sisältöä ja rajoja ei ole etukäteen selvästi määritelty. Keskeinen kysymys kuuluu, mikä on yrityksen edustajan työnjohto-oikeuteen tai lojaliteettiin perustuva valta puuttua työntekijän sananvapauteen. Siihen ei ole selvää vastausta.

Mutta: Työnantajan sananvapautta koskevien määräysten ja ohjeiden pitää liittyä työn suorittamiseen. Lisäksi on huomioitava, että direktio-oikeuteen liittyy syrjintäkielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus. Se tarkoittaa sitä, että työnantaja ei saa asettaa työntekijöitä eriarvoiseen asemaan mielipideasioissa. Työnantaja ei siis saa käyttää direktio-oikeutta syrjintään johtavalla tavalla. Jos käyttää, niin joutuu tekemisiin yhdenvertaisuuslain tai tasa-arvolain kanssa.

Kaikkinensa työnantaja ei saa työnjohto-oikeuden tai lojaliteettivelvoitteen nojalla rajoittaa työntekijöiden mielipiteiden ilmaisua, poliittista- tai ay-toimintaa. Työntekijällä on siten lähtökohtaisesti oikeus ilmaista mielipiteensä työnantajastaan – kunhan mielipide ei ole työantajaa vahingoittava, solvaava tai erityisen loukkaava.

Lisäksi pitää huomioida, että joskus työntekijällä voi olla myös lakiin perustuva oikeus tehdä viranomaiselle ilmoitus työpaikan epäkohdista. Tällainen oikeus voi perustua esimerkiksi työturvallisuuslainsäädäntöön.

 

ESIMERKKEJÄ ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ

Perustuslain ihanteellinen sananvapauspykälä on siis ristiriidassa muiden lakien kanssa. Siitä seuraa, että joskus sananvapauden rajoja joudutaan ratkomaan oikeusistuimissa. Jos oikeuteen joudutaan, toisessa korissa ovat lojaliteettivelvoite, direktio-oikeus, salassapitovelvoite tai henkilön käyttäytyminen ja toisessa perustuslain sananvapauspykälä.

Oikeustapauksia seuranneet suomalaisjuristit ovat päätyneet siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa painottuu sananvapaus. Suomessa tehdyissä ratkaisuissa tilanne on toinen – etusijalla ovat olleet lojaliteetti ja direktio-oikeus. Ay-liikkeen juristien kannattaa panna tämä havainto korvan taakse.

Posti antoi kirjallisen varoituksen luottamusmiehelle tämän kerrottua sanomalehdelle postinjakelun ongelmista. Jutussa kritisoitiin työnantajaa päätöksestä vähentää resursseja, mikä oli suututtanut asiakkaita, jotka jopa olivat uhanneet jakajia. Kyseessä oli luottamusmiehen mielestä siis yleisen sananvapauden lisäksi normaali edunvalvonta. Posti puolestaan perusteli varoitusta salassapito- ja lojaliteettivelvoitteen rikkomisella.

Ammattiliitto PAU ei nähnyt varoitukselle perusteita. Oikeusjuttua asiasta ei kuitenkaan nostettu, vaan PAU vei asian Julkisen sanan neuvostoon, joka asettui luottamusmiehen puolelle. Haastattelussa kerrottiin asioita, joilla JSN:n mukaan on yleistä yhteiskunnallista merkitystä. JSN:n mielestä varoituksen antaminen oli sananvapauteen kohdistuva toimenpide.

Työntekijällä on lähtökohtaisesti oikeus ilmaista mielipiteensä työnantajastaan – kunhan mielipide ei ole solvaava tai erityisen loukkaava.

Helsingin käräjäoikeudessa oli tapaus, jossa koruliikkeen työntekijä oli perustanut Facebook-sivun, jossa kerrottiin koruliikkeen kohtelevan työntekijöitään epäasiallisesti. Liikkeen nimi mainittiin. Lisäksi väitettiin, että ketju irtisanoo määräaikaisia työntekijöitä ilman perusteita. Siksi Fb-sivulla kehotettiin asiakkaita boikotoimaan yritystä.

Yritys vaati 5 000 euron vahingonkorvauksia negatiivisen kirjoittelun takia. Työntekijä vetosi sananvapauteen, ja se auttoi osaksi. Työntekijää ei nimittäin tuomittu maksamaan korvauksia, koska yritys ei pystynyt näyttämään toteen, että se olisi kärsinyt kirjoituksista johtuvia taloudellisia menetyksiä. Oikeus kuitenkin katsoi, että työntekijä oli rikkonut lojaliteettivelvoitetta, vaikka kritiikki ei sinänsä ollut perätöntä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelemässä tapauksessa työntekijä oli tyytymätön vanhainkodin työoloihin ja katsoi, että hoidettavat eivät olleet saaneet asianmukaista hoitoa. Työntekijä oli kannellut asiasta vanhainkodin johdolle ja tehnyt rikosilmoituksen petoksesta, koska vanhainkoti ei ollut antanut luvattua hoitoa. Työntekijä oli myös levittänyt lentolehtisiä asiasta. Hänet irtisanottiin. EIT katsoi, että työntekijä ei ollut antanut vääriä tietoja. Työnantaja oli siten loukannut työntekijän sananvapautta.

 

TEKSTI TUOMO LILJA
KUVITUS EMILIE UGGLA

Riku Aalto: Lättysyöttö työntekijän lapaan!

Vaalikeskustelu on käynyt kiivaana niin työpaikoilla kuin mediassakin, ja hyvä niin. Poikkeuksellisesta tällä kerralla on kuitenkin ollut se, millä tavalla oikeistopuolueiden ehdokkaat ja erilaisten työnantajajärjestöjen edustajat ovat keskusteluihin osallistuneet.

He ovat puhuneet työehtosopimusten yleissitovuudesta ja kertoneet tavoitteekseen sen poistamisen. He ovat avanneet käsityksiään kilpailukykysopimuksen auvoisuudesta. He ovat hokeneet, että yksittäinen työntekijä pystyy kyllä itse huolehtimaan omien työehtojensa sopimisen ilman minkäänlaista minimiturvaa. Eräistä puheenvuoroista on välittynyt jopa sellainen vaikutelma, että työntekijät nähtäisiin vain jonkinlaisena yritystoiminnan välttämättömänä vaivana sen sijaan, että heidät miellettäisiin yhteistyökumppaneiksi, joiden kanssa yrityksiä voidaan kehittää ja työelämää viedä parempaan suuntaan.

En muista, että hyökkäys ammattiyhdistysliikettä ja erityisesti SAK:laisia liittoja tai meidän jäseniämme kohtaan olisi koskaan aikaisemmin ollut näin voimakasta.

”Vaikutetaan yhdessä siihen, että kansanedustajiksi valitaan henkilöitä, jotka arvostavat sopimusyhteiskuntaa.”

Edellä kuvatun perusteella voidaan hyvällä syyllä kysyä ”heittääkö poliittinen oikeisto lättysyötön työntekijöiden lapaan” antamalla selvän ennakkonäytön siitä, mitä tuleman pitää, jos nykyinen hallituskoalitio pärjää vaaleissa hyvin. Mikäli niin kävisi, voisivat oikeistopuolueiden edustajat sanoa, että me kerroimme etukäteen mitä teemme, jos vallan saamme, ja me saimme kansan tuen. Älkää siis valittako, vaan tyytykää kohtaloonne.

Työntekijöiden on hyvä tämä asia ja asetelma tiedostaa. Vielä on aikaa tehdä vaalityötä ja näyttää, että työntekijöiden asemaa ei näiden vaalien seurauksena heikennetä, vaan päinvastoin työntekijöiden asemaa parannetaan. Kaikki on siitä kiinni, että menemme vaalipäivänä äänestämään ja pudotamme äänestyslipun uurnaan, ellemme ole jo ennakkoon ääntämme käyttäneet.

Demokratiassa jokaisen ääni on yhtä arvokas. Pidetään yhdessä huoli siitä, että äänestysprosentti nousee näissä vaaleissa korkeammaksi kuin viime kerralla. Vaikutetaan yhdessä siihen, että kansanedustajiksi valitaan henkilöitä, jotka arvostavat sopimusyhteiskuntaa, ja pitävät kiinni työntekijöiden oikeudesta järjestäytyä ja neuvotella kullekin alalle hyvät yleissitovat työehtosopimukset.

Vain äänestämällä voit vaikuttaa asioiden kulkuun!

RIKU AALTO
Teollisuusliiton puheenjohtaja

KUVA KITI HAILA

Voisivatko köyhät voittaa eduskuntavaalit – ”Hyvinvointivaltion tulevaisuus on se vaalien iso kysymys”

Demokratiassa on valuvika. Mitä rikkaampi äänestäjä on, sitä varmemmin hän äänestää. Jos poliittisesta päätöksestä on erimielisyyttä, rikkaan mielipide selättää aina köyhemmän. Voisivatko köyhät sittenkin voittaa seuraavissa vaaleissamme?

Hanna Wass arvostelee ankarasti sitä näkemystä, että äänestämättä jättäminen johtuisi henkilökohtaisesta valinnasta ellei peräti sohvaperunaksi pyöristyvästä ”laiskuudesta”. Wass on Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin määräaikainen professori. Hän on tutkimuksissaan perehtynyt siihen, kuka äänestää ja miksi.

– Mitä paremmassa taloudellisessa asemassa ihminen on, mitä terveempi hän on, mitä tiiviimpiä sosiaalisia verkostoja hänellä on, sitä todennäköisempää äänestäminen on. Äänestämättä jättäminen on puolestaan palanen huono-osaisuuden kudelmaa, Wass toteaa.

Tapa äänestää on hyvätuloisissa perheissä juurtunut syvään, ja se tapa periytyy yli sukupolvien. Myös äänestämättä jättäminen periytyy, jopa isovanhemmilta.

Suomen nykyisten kansanedustajien yleisin ammatti on maanviljelijä. Heidän jälkeensä tulevat lakimiehet, opettajat ja toimittajat. Duunareita 200 edustajan joukosta saa väljilläkin valintaperusteilla siivilöidyksi vain puoli tusinaa.

Ruotsissa eduskunta heijastelee paremmin yhteiskuntaa pienoiskoossa, mutta sekään ei muuta itse päätöksenteon suuntaa. Ollaanko sielläkin menossa kohti yhdysvaltalaista käytäntöä? USA:ssa taloudellisesti paremmassa asemassa olevien näkökannat tulevat paremmin kuulluiksi, jos rikkaat ja köyhät ovat jostain asiasta eri mieltä. Wass kertoo, että Göteborgin yliopiston tutkimus yrittää nyt selvittää, mistä Ruotsin kehitys johtuu, vaikka siellä vaaleissa kampanjarahoituksilla ei ole niin suurta painoarvoa kuin rapakon takana.

– Äänestäjät myös oppivat, kannattaako lopulta äänestää. Esimerkkinä on perussuomalaisten (sinisten) mahalasku. Ehkä he ovat joihinkin maahanmuuttokysymyksiin saaneet jätettyä oman kädenjälkensä, mutta muussa on jouduttu niiaamaan aika syvälle, Wass kuvailee.

Hyvä esimerkki tästä lienee se, että perussuomalainen, myöhemmin sinisessä maalipurkissa kastautunut työministeri Jari Lindström on vienyt läpi niin sanotun aktiivimallin, orwellilaisesta uuskielestä puhdistettuna siis työttömyysturvan leikkaamisen. Tavallinen duunarikin on ollut myös perussuomalaisten äänestäjä, mutta aktiivirangaistus on käynyt kipeimmin juuri häneen.

Sitä, että sairaanhoitajat Suomessa ovat äänestäneet kokoomusta, Wass selittää seuraavasti.

– Äänestäjä antaa kannatuksensa mielellään sen ryhmän edustajalle, joka näyttää olevan sosiaaliselta statukseltaan häntä itseään ylempänä ja johon äänestäjä itse haluaisi kuulua.

Luokkaan perustuva äänestyskäyttäytyminen ei olekaan enää itsestäänselvyys. Nyt puolueen valintaan voi vaikuttaa asema maailmanlaajuisen kiky-talouden puristuksessa, ei niinkään luokka-asema tai ammatti. Vaikutuksensa on esimerkiksi sillä, tunteeko äänestäjä olonsa turvatuksi vakituisessa työpaikassa vai sinnitteleekö nollatuntisopimuksilla.

Wass muistuttaa ”empatian politiikan” tärkeydestä, siis tulonjaoltaan tasaisemman yhteiskunnan luomisesta. Demokratiasta ei voida puhua ilman oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Professori liputtaa kollegansa Jani Erolan aloitteelle maksuttomasta varhaiskasvatuksesta kaikille. Tämä tasoittaisi eroja lapsuudenkotien välillä – ja nostaisi äänestysaktiivisuutta, kun nuo lapset täyttävät 18 vuotta ja saavat äänioikeuden.

Kuka saa määrätä keskustelun?

– Minusta hyvinvointivaltion tulevaisuus on se iso kysymys eduskuntavaaleissa. Hyvinvointivaltio nauttii edelleen suurta kannatusta kansalaisten keskuudessa. Haluammeko pysyä pohjoismaisessa kehityksessä mukana vai emme?

Tämän nostaa vaaliteemojen kärkeen professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta. Hän on tutkinut eliittejä ja poliittisen vallan muotoutumista Suomessa. Hän on tarkastellut esimerkiksi sitä, että usein vaalien alla esitellyt valtiovarainministeriön virkamiesten leikkauslistat julkisiin palveluihin on otettu ikään kuin annettuina totuuksina ja ainoina vaihtoehtoina vaalikeskusteluihin.

Ruostetsaari myöntää, että tällä hetkellä istuvan hallituksen jatkamat julkisten palvelujen yksityistämiset ja yhtiöittämiset ovat valintoja, eivät lainalaisuuksia.

Niitä voi kutsua hyvällä syyllä myös ideologisiksi valinnoiksi, mikä ilmenee sote-uudistuksen kiemuroissa. Asiantuntijataho toisensa jälkeen on kertonut hallitukselle, ettei uudistus luo lisää hyvinvointia – muuta kuin yksityisen terveysbisneksen omistajille – eikä se varsinkaan tuo säästöjä valtion budjettiin. Jopa hallituspuolueeseen eli keskustaan kuuluva, soten entiseksi ministeriksi uuvuttama Juha Rehula, on kertonut olleensa terveysbisneksen ”pelinappula”.

Ruostetsaaren mielestä tiedotusvälineiden tulisi ärhäkämmin epäillä annettuja totuuksia. Professori toki myöntää, että Suomen talouslinjauksen takana on ”suuria voimia”.

– Markkinaliberaalinen politiikka on kansainvälisten järjestöjen kuten esimerkiksi OECD:n ja EU:n suositusten mukaista.

Professorin mielestä on huolestuttavaa, miten vähän tiedotusvälineet haastavat talousliberalismia.

– Toimitusten resursseja on vähennetty. Yhä lyhyemmässä ajassa pitää tehdä yhä enemmän juttuja, Ruostetsaari toteaa.

– Mediaeliitti on myös osa valtaeliittiä. Päätoimittajat seurustelevat muiden eliitteihin kuuluvien kanssa. Median pitäisi olla kuitenkin vallan vahtija. Tässä on Suomessa kyllä parantamisen varaa, eli tiedotusvälineiden pitäisi suhtautua paljon kriittisemmin niihin tavoitteisiin, mitä erilaiset instituutiot esittävät. Tavoitteita ei haasteta eikä kyseenalaisteta, Ruostetsaari arvioi.

Suomessa puolueet joutuvat aina luopumaan joistain omista tavoitteistaan päästäkseen hallitusvastuuseen, kun hallitusblokkeihin jakautumista ei ole. Kansalainen ei voi äänestäessään tietää, minkälaista hallituskoalitiota ja -politiikkaa hän äänellään tukee.

– Niin, politiikassa kuluttajansuoja on puutteellinen, Ruostetsaari hymähtää.

Ruostetsaari kuitenkin vaatii, että puolueet esittäisivät todella käytännönläheisiä ja ymmärrettäviä suunnitelmia siitä, millaisia tavoitteita ne oikeasti ajavat. Yksittäiset sloganit eivät kerro siitä, millaista ja mitä kansanosia hyödyttävää politiikkaa puolue on toteuttanut ja tulee toteuttamaan.

– Ei riitä, että vaalikeskusteluissa maalaillaan joitain strategioita. Puolueiden pitää esittää konkreettiset ehdotukset esimerkiksi siitä, miten kukin aikoo esimerkiksi huolehtia sairaanhoidon järjestämisestä, Ruostetsaari toteaa viitaten samalla siihen, että äskettäisessä, laajassa kyselyssä nimenomaan sairaiden hoito kiilasi kansalaisille tärkeiden vaaliteemojen kärkeen.

UUSKIELTÄ JA SOMETUSTA

Pakkoloma on nykyisin mukavaan lomaan viittaava lomautus. Palvelujen leikkaaminen on aina kehittämistä. Työttömyysturvan näivettäminen on tavoittelemisen arvoiselta kuulostavaa aktivointia.

Avoin yhteiskunta ry ylläpitää Faktabaaria, joka on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Faktabaarin perustajiin kuuluva Mikko Salo kertoo, että he ovat nyt suuntaamassa toimintaa entistä enemmän perinteisen median faktojen tarkastamisesta sosiaalisen median vahtimiseen.

– Sosiaalisessa mediassa levitetään tahallisesti vääristeltyä ja manipuloivaa tietoa. Tällaisen tiedon lähteiden paljastamisesta on tullut hyvin haastavaa, ja motiivin osoittaminen on usein vaikeaa. Somessa vääristellään yhä enemmän myös kuvia ja videoita, ei vain puhetta ja tekstiä, Salo toteaa.

Faktantarkistajien johtava barista ottaa esimerkiksi presidentti Trumpin PR-koneiston tekemän videomanipulaation. Siinä Trumpilta kriittisiä kysymyksiä esittänyt toimittaja vääristeltiin näyttämään agressiivisesti käyttäytyvältä henkilöltä.

Salo ei ole kuitenkaan mitenkään toivoton sen suhteen, etteikö valheiden verkkoa voitaisi hillitä. Hän vannoo laatujournalismin voimaan ja tavallisten kansalaisten valppauteen ja kriittisyyteen. Faktabaari on julkaissut tarkistuslistan some-sisällöille.

Facebook ja Google profiloivat algoritmiensa avulla sosiaalisen median käyttäjän äärimmäisen tarkasti. Kun ihmisestä tietää kaiken, häntä voidaan myös manipuloida. Salo antaa kultaisen neuvon kaikille somen käyttäjille.

– Suojaa yksityisyytesi. On tärkeää, että et ilmaise somessa tunteitasi, sillä ne paljastavat käyttäjästä kaikkein eniten. Ja somea voidaan reguloida (säännellä). Palveluiden käyttäjämäärien lisäksi EU on oikeastaan ainoa, mitä Facebookin ja Googlen kaltaiset yhtiöt, sanotaan nyt, pelkäävät, Salo arvioi.

POPULISTI ETSII KANSANSA

– Populismin ideana on esittää yhteiskunta kahtiajakautuneena. Toisaalta on olemassa turmeltumaton kansa, jota populistit kertovat edustavansa. Toisaalta on sitten korruptoitunut eliitti.

Näin kuvailee populismin keskeiset rakennusainekset Helsingin yliopiston historian dosentti Oula Silvennoinen, joka on tutkinut suomalaista äärioikeistoa ja fasismia. Hän lisää, että populisti ei välitä faktoista, vaan hakee aina jotain tunteisiin vetoavaa. Äärioikeistolle on tyypillistä, että se väittää yhteisön olevan menossa rappiolle.

Vaikka Suomi on edelleen maailman tasa-arvoisimpia maita ja viimeksi Davosin talousfoorumissa Suomi nostettiin koko maailman esikuvaksi, perustuu poliittiseen äärioikeistoon sijoittuvien perussuomalaisten toiminta ja retoriikka edelleen vastakkainasetteluun suomalaisten ja muiden kansallisuuksien välillä.

Silvennoisen mukaan perussuomalaisten harjoittama linja on kohdannut uusia vaikeuksia nyt, kun some-trolleja on alettu EU-määräyksillä suitsia.

– Perussuomalaiset eivät ole tavallinen puolue, vaikka se laillinen onkin. Se on Suomessa ainoa puolue, jonka ympärille on rakennettu systemaattinen propagandakoneisto sosiaaliseen mediaan. Koneisto hyökkää niitä vastaan, jotka ovat eri mieltä tai arvostelevat puoluetta. Siellä on joitain satoja anonyymejä some-tilejä, joita pyörittää pienempi joukko ihmisiä. He tykkäävät toistensa kirjoituksista, ja niin saadaan vaikutelma monista ihmisistä, vaikka taustalla on pienempi ryhmä.

– Vaikka some vuotaakin reaalimaailmaan, toimittajien on pidettävä kiinni laatujournalismista. Toimittajien pitäisi ehtiä seuraamaan poliitikkojen keskustelua ja sitä, millaista politiikkaa puolueet ovat harjoittaneet. Ei riitä, että toistetaan puolueiden julkilausumia.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN