VIERAILIJA: Joonas Pörsti: Vihan päivät

”Yhdessä sanat ja tunteet ovat suurin voima, joka ihmis­kun­nalla on käytös­sään”, kirjoitti yhdys­val­ta­lai­nen poli­tii­kan konsultti Frank Luntz vuonna 2007. Luntz on taituri uusien sano­jen ja isku­lausei­den muovaa­mi­sessa poli­tiik­ko­jen käyt­töön. Hänen avul­laan republi­kaa­nit ovat vähek­sy­neet ilmas­ton lämpe­ne­mistä, leikan­neet vero­tusta ja parjan­neet libe­raa­leja vastustajiaan.

Vuonna 2016 Luntzin sana­tai­teilu alkoi äkkiä vaikut­taa kesyltä. Donald Trump voitti presi­den­tin­vaa­lit ja vakiin­nutti valtansa halven­ta­malla poliit­ti­sia vastus­ta­ji­aan ja eten­kin maahan­muut­ta­jia. ”Eivät he ole ihmi­siä, vaan eläi­miä”, hän sanoi rajan yli tulleista aiem­min tänä vuonna Valkoi­sessa talossa.

Kovalla reto­rii­kalla ener­gi­soi­daan kannat­ta­jia ja vahvis­te­taan me-henkeä. Agitaa­tio on hyvää käyt­tö­voi­maa jouk­ko­liik­keille ja vallan­ku­mouk­sille. Risti­ret­ke­läi­siä eväs­tä­nyt paavi Urba­nus II kehit­teli puhee­seensa vuonna 1095 kammot­ta­via yksi­tyis­koh­tia musli­mien raaka­lais­mai­suu­desta. Lenin oli agitaa­tion mestari, ja samaa tietä seura­si­vat monet 1900-luvun diktaattorit.

Väki­valta astuu helposti kuvaan, kun viha­puhe kohdis­te­taan muihin ihmi­siin ja sitä tois­te­taan riit­tä­västi. Nyky­ajan neuro­tie­teet selit­tä­vät, miksi näin tapah­tuu. Muiden epäin­hi­mil­lis­tä­mi­nen vähen­tää heitä kohtaan koke­miamme empa­tian tunteita ja herät­tää inhoa. Uhka­ku­vien maalailu taas heiken­tää luot­ta­musta ja vapaut­taa veren­kier­toon stressihormoneita.

Samalla aivoista kytke­tään pois päältä sosi­aa­lista kans­sa­käy­mistä ohjaa­via hermo­verk­koja. Se voidaan siis tehdä sano­jen avulla.

Suomessa ei olla näin pitkällä. Olemme silti osa suurta kansain­vä­listä liikettä, jossa oma kansa asete­taan vasta­tus­ten muualta tule­vien ja toisin ajat­te­le­vien kanssa. Isän­maal­li­suu­della on paik­kansa, mutta sille on osat­tava vetää myös rajat.

Rasis­ti­sen MV-lehden viha­kam­pan­joissa käytiin kaukana rajan toisella puolella. Viime vuonna viha läik­kyi Turun puuko­tus­ten jälkeen myös päämi­nis­teri Juha Sipi­län sometileille.

Samaa henkeä on perus­suo­ma­lais­ten kärki­po­lii­tik­ko­jen vies­tin­nässä. Reto­ri­sena keinona on yleensä isla­min kytke­mi­nen terro­ris­miin ja maahan­muut­ta­jien yhdis­tä­mi­nen lait­to­muuk­siin. Näin toimii myös Rans­kan, Italian ja Unka­rin laitaoikeisto.

Tiedämme histo­riasta, että kun laita­oi­keisto nousee, poli­tii­kan keski­ken­tällä on taipu­musta koven­taa reto­riik­kaansa sen perässä. Suomessa on pitkät perin­teet poliit­tis­ten vastus­ta­jien ja vierai­den kunnioit­ta­valle kohte­lulle. Ensi kevään vaaleissa näemme, kestääkö tuo perinne.

Myrkyl­li­set sanat ja isku­lauseet voivat hiipiä poli­tiik­kaan myös huomaa­matta, ja siksi niitä on pidet­tävä silmällä. Muis­tat­teko vielä kokoo­muk­sen nase­van vaali­lauseen, jonka mukaan ”poli­tiikka on rikki”? Ajatus löi nopeasti läpi myös oppositiossa.

Se sopii hyvin propa­gan­dis­teille, jotka halua­vat puhua suoraan kansalle ja vedota primi­tii­vi­siin tuntei­siimme. Meidän kansa­lais­ten etu on kuiten­kin huoleh­tia siitä, että edus­tuk­sel­li­nen demo­kra­tia on jatkos­sa­kin voimis­saan. Sanoja ja tunteita voidaan käyt­tää myös vastak­kai­na­set­te­lun purkamiseen.

JOONAS PÖRSTI
Kirjoit­taja on toimit­taja, joka palkit­tiin syys­kuussa 2018 Tiedon­jul­kis­ta­mi­sen valtion­pal­kin­nolla kirjasta Propa­gan­dan lumo.