VIERAILIJA: Joonas Pörsti: Vihan päivät

”Yhdessä sanat ja tunteet ovat suurin voima, joka ihmis­kun­nalla on käytös­sään”, kirjoitti yhdys­val­ta­lainen politiikan konsultti Frank Luntz vuonna 2007. Luntz on taituri uusien sanojen ja iskulauseiden muovaa­mi­sessa politiik­kojen käyttöön. Hänen avullaan republi­kaanit ovat vähek­sy­neet ilmaston lämpe­ne­mistä, leikan­neet verotusta ja parjan­neet liberaa­leja vastustajiaan.

Vuonna 2016 Luntzin sanatai­teilu alkoi äkkiä vaikuttaa kesyltä. Donald Trump voitti presi­den­tin­vaalit ja vakiin­nutti valtansa halven­ta­malla poliit­tisia vastus­ta­jiaan ja etenkin maahan­muut­tajia. ”Eivät he ole ihmisiä, vaan eläimiä”, hän sanoi rajan yli tulleista aiemmin tänä vuonna Valkoi­sessa talossa.

Kovalla retorii­kalla energi­soi­daan kannat­tajia ja vahvis­te­taan me-henkeä. Agitaatio on hyvää käyttö­voimaa joukko­liik­keille ja vallan­ku­mouk­sille. Risti­ret­ke­läisiä evästänyt paavi Urbanus II kehit­teli puhee­seensa vuonna 1095 kammot­tavia yksityis­kohtia musli­mien raaka­lais­mai­suu­desta. Lenin oli agitaa­tion mestari, ja samaa tietä seura­sivat monet 1900-luvun diktaattorit.

Väkivalta astuu helposti kuvaan, kun vihapuhe kohdis­te­taan muihin ihmisiin ja sitä toiste­taan riittä­västi. Nykyajan neuro­tie­teet selit­tävät, miksi näin tapahtuu. Muiden epäin­hi­mil­lis­tä­minen vähentää heitä kohtaan kokemiamme empatian tunteita ja herättää inhoa. Uhkaku­vien maalailu taas heikentää luotta­musta ja vapauttaa veren­kier­toon stressihormoneita.

Samalla aivoista kytke­tään pois päältä sosiaa­lista kanssa­käy­mistä ohjaavia hermo­verk­koja. Se voidaan siis tehdä sanojen avulla.

Suomessa ei olla näin pitkällä. Olemme silti osa suurta kansain­vä­listä liikettä, jossa oma kansa asete­taan vasta­tusten muualta tulevien ja toisin ajatte­le­vien kanssa. Isänmaal­li­suu­della on paikkansa, mutta sille on osattava vetää myös rajat.

Rasis­tisen MV-lehden vihakam­pan­joissa käytiin kaukana rajan toisella puolella. Viime vuonna viha läikkyi Turun puuko­tusten jälkeen myös päämi­nis­teri Juha Sipilän sometileille.

Samaa henkeä on perus­suo­ma­laisten kärki­po­lii­tik­kojen viestin­nässä. Retori­sena keinona on yleensä islamin kytke­minen terro­ris­miin ja maahan­muut­ta­jien yhdis­tä­minen laitto­muuk­siin. Näin toimii myös Ranskan, Italian ja Unkarin laitaoikeisto.

Tiedämme histo­riasta, että kun laita­oi­keisto nousee, politiikan keski­ken­tällä on taipu­musta koventaa retoriik­kaansa sen perässä. Suomessa on pitkät perin­teet poliit­tisten vastus­ta­jien ja vieraiden kunnioit­ta­valle kohte­lulle. Ensi kevään vaaleissa näemme, kestääkö tuo perinne.

Myrkyl­liset sanat ja iskulauseet voivat hiipiä politiik­kaan myös huomaa­matta, ja siksi niitä on pidet­tävä silmällä. Muistat­teko vielä kokoo­muksen nasevan vaali­lauseen, jonka mukaan ”politiikka on rikki”? Ajatus löi nopeasti läpi myös oppositiossa.

Se sopii hyvin propa­gan­dis­teille, jotka haluavat puhua suoraan kansalle ja vedota primi­tii­vi­siin tuntei­siimme. Meidän kansa­laisten etu on kuitenkin huolehtia siitä, että edustuk­sel­linen demokratia on jatkos­sakin voimis­saan. Sanoja ja tunteita voidaan käyttää myös vastak­kai­na­set­telun purkamiseen.

JOONAS PÖRSTI
Kirjoit­taja on toimit­taja, joka palkit­tiin syyskuussa 2018 Tiedon­jul­kis­ta­misen valtion­pal­kin­nolla kirjasta Propa­gandan lumo.