Ajassa
Rakennettaisiinko toinen Länsimetro? Julkisten palvelujen yksityistäminen ei tuo tehokkuutta
Julkisten palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen ei ole tehokasta. Se on yhtä tehokasta kuin toisen Länsimetron rakentaminen ensimmäisen viereen.
11.6.2018
Elinkeinoelämän ajatushautomot munivat jo valmiiksi vähän eltaantuneita teoriamunasia. Ne toitottavat julkisuudessa suuryrityksiä hyödyttävää iskulausetta: Yksityinen on aina tehokkaampi ja halvempi kuin julkinen.
Tässä väitteessä on nimittäin se nuhjuinen puoli, että se on valhetta.
– Ei ole olemassa mitään varmaa empiiristä todistetta siitä, että yksityinen olisi tehokkaampi kuin julkinen, toteaa Åbo Akademin emeritusprofessori Johan Willner.
Willner tuntee taloustutkijana hyvin yksityistämisen ongelmat. Hän toimii nyt englantilaisen Warwickin yliopiston vierailevana professorina Englannissa, joka ensimmäisenä Euroopassa lähti toteuttamaan laajamittaisia yksityistämisiä.
– Jos väite tehokkuudesta olisi totta, silloinhan olisi yksityistetty kaikkein huonoimmin toimivat julkiset palvelut. Nyt tehtiin juuri päinvastoin. Kaikkein tehokkaimmin toimivat yksityistettiin ensimmäisiksi.
Jopa yksityistämisen virallisen historian kirjoittanut brittitutkija myöntää, että esimerkiksi British Telecom myytiin niin halvalla yksityisille sijoittajille, että nämä saivat sijoituksestaan ensimmäisen toimintavuoden aikana jopa 84 prosentin tuoton. Ja aivan kuten nyt Suomessa, samat henkilöt, jotka suunnittelevat yksityistämisiä ja julistavat sen etuja koko kansalle, saattavat tienata siitä itselleen jopa rahaa.
Hyviä valtionyhtiöitä myytiin Englannissa ei tehokkuus- vaan valtion kassavajeen täyttämiseksi. Willner on tutkimusten valossa sitä mieltä, että yksityinen sektori ei pärjää ilman yksityistämisiä.
– Tätä on vaikea todistaa, mutta olosuhteet ja talouden yleinen kehitys voivat johtaa siihen, etteivät yksityiset yritykset kerta kaikkiaan pärjää ilman julkisia palveluita. Yksityisten yritysten voitot eivät ole sama asia kuin tehokkuus.
Jorma Peussa on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n erityisasiantuntija. Hänen mielestään tehokkuusväitteissä paljastuu ymmärtämättömyys julkisten palvelujen luonteesta. Esimerkiksi autojen valmistuksessa on tehty iso tuottavuusloikka viimeisen sadan vuoden aikana.
– Nyt sitten liike-elämä ihmettelee, miksei samanlaista tuottavuusloikkaa ole tehty julkisissa palveluissa. Mutta lasten hoitamisessa, vammaisten kuljettamisessa tai vanhusten hoivaamisessa ei saa olla kysymys tuotantomääristä. Miten lasta voisi hoitaa ”nopeammin”? Jostain syystä tämä valtava laadullinen ero on jäänyt täysin huomaamatta. Ja julkinen sektori tuottaa palvelut aivan kaikille. Kaikille lapsille pitää löytää koulupaikka ja kaikkia pitää voida hoitaa sairaalassa.
Peussa alleviivaa myös sitä, että kunnalle ja valtiolle tulevat välilliset kustannukset jätetään hyvin usein laskematta. Röyhkein esimerkki lienee kaihileikkauksen hinnan laskeminen tietyllä tavalla. Lääkäriasemalla tehtynä leikkaus voi näyttää yksittäisenä suoritteena halvemmalta kuin julkisessa sairaalassa. Todellisuudessa se voi maksaa paljon, paljon enemmän, jos mukaan laskettaisiin ennen ja jälkeen tutkimukset julkisella puolella puhumattakaan siitä, että julkinen puoli usein kustantaa kaiken, jos jotain menee pieleen.
Luonnollisissa monopoleissa julkinen aina parempi
Rautatiet ja metro ovat tyyppiesimerkki niin sanotuista luonnollisista monopoleista. Tällaisella käsitteellä tarkoitetaan palveluja, joihin ei voi edes syntyä mitään aitoa kilpailua eikä mitään kuviteltuja tehokkuushyötyjä.
– Tehokkuutta ei voida mitata ilman tavoitetta. Jos junamatkustaja haluaa päästä Tampereelle, ei hän lähde Turkuun, vaikka Turkuun menisikin jonkin yhtiön moderni IC-juna ja Tampereelle vain jonkun toisen yhtiön vanha neuvostovalmisteinen juna, vaikka ne neuvostojunat ovatkin jo 40 vuotta luotettavasti toimineet, Åbo Akademin Johan Willner kuvailee.
Eipä myöskään matkustaja, joka saapuu bussiasemalle kello 12, jää odottamaan kello 14:n vuoroa, vaikka kello 14 lähtisikin sen yhtiön bussi, joka on matkustajalle mieluisampi.
– Ei valintoja tehdä yhtiöiden välillä, vaan vuorojen välillä. Ja ruuhkavuorojen bussit eivät ole sama palvelu kuin päivävuorot. Bussivuoroissa on tavallaan monopoli, Willner toteaa.
Britannian rautarouva Margaret Thatcher halusi aikoinaan ajaa British Railin eli brittien VR:n ahdinkoon. Pääministeri halusi ideologisista syistä puolustaa autoteollisuuden etuja julkisen liikenteen kustannuksella.
– Jos meillä on valtion hoitama palvelu, ja määrärahoja vähennetään, silloin laskee myös kustannustehokkuus, ei vain laatu, Willner toteaa.
Rautateillä on ylipäänsä vaikea saavuttaa kaupallisesti kannattavaa toimintaa. Willnerin mukaan brittiläiseltä suuryritykseltä Stagecoachilta kysyttiin kymmenisen vuotta sitten, miten rautatiet Suomessa pitäisi kilpailuttaa. Yritys vastasi näin:
– ”Meidän mielestämme paras tapa kilpailuttaa on antaa meille monopoli välille Helsinki-Tikkurila”. Sehän on Suomessa ainoa raidepätkä, josta voisi saada paljon voittoja.
Britannian rautateiden yksityistäminen ei ole tuonut mitään luvattuja hyötyjä, ei myöskään Ruotsin vastaava operaatio. Britanniassa infrastruktuurin eli perusrakenteiden ylläpito jouduttiin ottamaan jopa takaisin valtionyhtiölle, kun raiteiden kunnossapito laiminlyötiin ja tapahtui useita suuronnettomuuksia.
Yksityisiä junaliikennefirmoja tuetaan yhä tuntuvin verovaroin, mutta liput ovat edelleen kalliita, eikä jatkoyhteyksiä voida taata, jos sattuu myöhästymisiä. Willner varoittaa siitä, että infrastruktuuri ja palvelut erotetaan toisistaan.
– Jos radat ja junat pidetään samassa talossa, silloinhan raiteilla kulkevat omat junat ja se luo tarpeen ylläpitää ratoja. Yksityistäminen ja kilpailuttaminen ovat Britanniassa vaikuttaneet sekä palvelujen laatuun että turvallisuuteen.
– Metrokin on luonnollinen monopoli. Ei ole mitään järkeä rakentaa kilpailevaa Länsimetroa.
– Yksityinen yritys ei toimi yhteiskunnan kannalta tehokkaasti. Se voi myös epäonnistua kuten Länsimetrossa juuri kävi.
IHMINEN EI OLE TUOTANTOKUSTANNUS
JHL:n Jorma Peussa toteaa, että julkisia palveluja ei pidä yksityistää. Ihmisiähän ei voida mitata terästonneina, kartonkirullina tai kemikaalilitroina, joiden tuotantokustannuksia saattaa kyllä olla järkevää vertailla.
– Julkiset palvelut ovat tyypillisesti koulutusta, sosiaali- ja terveydenhoitoa, sivistys- ja kulttuuritointa. Onko järkevää antaa tällaisia aloja liiketaloudellisin periaattein toimivien yritysten hoidettaviksi?
Kokemukset yksityistämisistä eivät ennusta hyvää tulevaisuudelle, jos samaa yritetään hoiva- ja hoitoalan paljon vaativammissa tehtävissä. Siivousta ja kunnossapitoa, ruokapalveluita ja teknisiä palveluita tarjoavat yritykset, jotka jo toimivat paikkakunnalla, ovat tyrkyttäneet kunnille palveluitaan. Kunnallispoliitikot ovat kuvitelleet, että yksityistämisellä säästetään.
– Nyt nousevat kuitenkin esiin kustannuslaskennan isot ongelmat. Kunnille jää paljon enemmän välillisiä kustannuksia kuin on etukäteen kuviteltu, Peussa toteaa.
Alihankintayritys maksaa laitoshuoltajien palkat, aineet ja työvälineet, siis välittömät kustannukset, ja kaikki välilliset kustannukset säästetään, niin on luultu.
– Mutta kunnille jää paljon välillisiä kuluja, esimerkiksi laitoshuoltajien sosiaalitiloista huolehtiminen ja palkanlasku. Ja kaikesta pitää tehdä ostopalvelusopimus. Se vaatii paljon aikaa ja työtä.
Nämä kaikki yllä mainitut alat ovat työvoimavaltaisia. Aineet, laitteet ja työvälineet maksavat kaikille saman, joten yksityiset yritykset kilpailevat toisiaan vastaan huonoilla ja vielä huonommilla palkoilla ja lomaeduilla. Peussa toteaa, että yleisesti kunnat maksavat parempia palkkoja.
Hän muistuttaa myös siitä, että oman talon siivooja tuntee vastuuta ja sitoutuu aivan eri tavalla. Tämän Peussa sanoo näkevänsä omallakin työpaikallaan, sillä JHL:n toimiston siivoojat ovat suoraan JHL:n palveluksessa.
– Yksityiset firmat eivät myöskään hoida mitään ylimääräistä. Koulun vanhempainillan kahvien keittäminen johtaa liikeneuvotteluun rehtorin ja ulkoistetun ruokapalvelun kanssa.
Onko tämä kovinkaan tehokasta? Peussa vastaa, että ei ole. Ja tässä puhuttiin vasta rahasta. Peussa muistuttaa, että yksityistetyn firman työntekijöiden esimies ei ole vaikka koulun tapauksessa rehtori. Esimiehet ovat jossain muualla. Tämä etäisyys johtaa arjen hankaluuksiin ja tietokatkoihin.
HAUSSA HELPOT VOITOT
– Yksityinen yritys miettii liikeideaa ja tuotteistaa palvelun, ja karsii kaiken sen pois, missä voiton tekeminen on hankalaa. Esimerkiksi yksityinen terveysasema kyllä pärjää taloudellisesti, jos se saa hoitaa flunssat, poistaa tikut sormesta ja laittaa murtuneen käden kipsiin.
– Vanhustenhoidossa julkinen puoli kartoittaa palvelutarpeen, tilaa, valvoo ja maksaa. Yksityinen yritys tarjoaa vain yksittäisen suoritteen, jonka se voi hinnoitella.
– Minä pelkään aina vain lisääntyneitä koordinaation ja tiedonkulun ongelmia, jos niin monimutkaiset asiat kuin vanhusten hoito yksityistetään täysin, Peussa sanoo muistuttaen, että jo nyt on vanhuksia löydetty kuolleina kotoaan tiedonkulun ongelmien takia.
JHL:n erityisasiantuntija ei usko, että voittoa tuottavat yritykset voisivat esimerkiksi ratkaista sen ongelman, että dementoituneille, liikuntakyvyttömille vanhuksille ei aina löydy laitospaikkaa. Ei ole kyse siitä, että julkisella puolella oltaisiin niin ”osaamattomia” ja että dynaaminen bisnesmaailma sitten kyllä keksisi ratkaisut.
KANSALLISTETAAN!
Johan Willner on taloustutkijana sitä mieltä, että kaupunkien joukkoliikenne pitäisi ottaa takaisin julkiseksi palveluksi. Postiautot voisivat tehdä maaseudulla uuden tulemisen. Willner kehottaa harkitsemaan myös tuotannollisen toiminnan valtiollista aloittamista, jollei yksityinen sektori pysty siihen.
Suuret julkiset investoinnit pitää hoitaa yksinomaan valtion toimintana, sillä valtio saa aina lainattua rahaa yksityisiä firmoja halvemmalla. Eikä valtio voi mennä konkurssiin, kuten teki valtaisa brittifirma Carillion tammikuussa. Yritys rakensi kouluja ja sairaaloita samoin kuin huolehti esimerkiksi monien julkisten laitosten ruokahuollosta, siivouksesta ja vartioinnista. Julkisten tietojen mukaan 19 000 ihmistä jäi työttömäksi, 30 000 pikkufirmaa odotti saataviaan ja rakennustyöt pysähtyivät. Eikä tässä kaikki.
– Kyse oli paitsi tehottomuudesta myös mahdollisesti aivan rikollisesta toiminnasta, Willner toteaa.
Myös Jorma Peussa tuntee Carillionin tapauksen.
– Yritys oli maksanut ennen konkurssia hyviä osinkoja omistajilleen. Mutta bisnesriski kaatui veronmaksajille ja yritys jäi vielä velkaa eläkekassallekin. On hirveän iso riski antaa velvollisuudet julkisen sektorin ulkopuolelle, kun vastuun kantaa kuitenkin julkinen sektori aivan kuten Suomessakin.
Bisnesmaailman edusmiehet syyttävät julkista sektoria ”turhien” resurssien ylläpidosta. Peussa toteaa, että julkisen sektorin on kuitenkin pakko pitää ne 20 aurausautoa kesälläkin tallissa. Julkisen sektorin on pakko huolehtia, että sairaaloista löytyy ne 600 vuodepaikkaa, jos sattuu jokin suuronnettomuus.
JHL:n asiantuntija ihmettelee, mihin logiikkaan kiihkeimmät yksityistäjät oikein nojaavat.
– Julkinen sektori kouluttaa heille ilmaiseksi osaavan työvoiman. Julkinen sektori antaa heille liikenneväylät ja paljon muutakin. Julkinen sektori hoitaa heidän työntekijänsä vakavan sairauden jälkeen taas takaisin työelämään. Miksi he eivät tajua tätä?
TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN
