HARRASTAJA: Malla Ambrusin: Koira­val­jak­ko­hiihto on vauhdin hurmaa

Malla Ambrusinin intohimo on koira­val­jak­ko­hiihto. Siinä tärkeää on hiihtäjän ja koiran yhteistyö.

Katso video Malla Ambrusinin ja belgian­pai­men­koira Pikin vauhdista ladulla.

Ilman koiraakin Malla Ambrusinin, 31, luiste­lu­hiihto on vauhdi­kasta, mutta koiran vetämänä hän kiitää vielä lujempaa. Valjak­ko­hiihto ei ole helppoa, vaan se vaatii monipuo­lista treeniä hiihtä­jältä ja koiralta.

– Siinä mennään parina, valjak­kona, yhdessä. Niin kovaa koiraa ei varmasti ole, että se yksin jaksaisi raahata hiihtäjää peräs­sään. Valjak­ko­hiihto perustuu yhteistyöhön.

Ambrusinin parilla, belgian­pai­men­koira Pikillä, on yllään vetoval­jaat ja heidän välis­sään on jousto­liina. Hiihtä­jällä on vetovyö, johon hän kiinnittää koiran.

– Hiihto sujuu koiran kanssa nopeammin kuin ilman koiraa. Valjak­ko­hiihdon jälkeen on tylsä hiihtää yksin, vaikka sitä pitää aika paljon tehdä, jotta luiste­lu­tek­niikka kehittyy.

Mesta­riksi tullak­seen myös koiran pitää jaksaa harjoitella.

– Se tarvitsee ladun­lu­ku­taitoa. Menee pari vuotta, jotta sillä on hyvä kisata.

Hiihtä­jältä laji edellyttää luiste­lu­hiih­to­taitoa. Usealla harras­ta­jalla on kilpahiihtotausta.

KILPAILU JA KOIRAN PSYKOLOGIA

Ambrusin kilpailee naisten yleisessä C‑sarjassa, johon hiihtä­jien pareina osallistuu eri rotuisia koiria: belgian­pai­men­koiria, saksan­pai­men­koiria, border collieita, austra­lian­pai­men­koiria, beauce­ro­neja… Moniin rotuihin perus­tuva C‑sarja on osanot­ta­ja­mää­rällä mitaten kilpai­lujen suosituin.

Lajissa on asioita, joita voi oppia vain kilpai­le­malla, sillä koirat vaikut­tavat ladulla toisiinsa.

– Lähtö tapahtuu minuutin välein. Sillä on merki­tystä, saatko edellä lähte­neen kiinni vai tuleeko takaa lähtenyt sinusta ohi, Ambrusin kertoo.

– Jos takaa lähtee oikein kova pari, joka tulee ohi ja jos koirasi syttyy siitä liekkiin, saatte peesiapua. Olette mahdol­li­sesti kilpai­lussa toisia riippuen tietenkin siitä, miten lujaa muut ovat menneet. Voitte saada loppu­mat­kalle hurjan vauhdin, kun koirasi intoutuu juokse­maan toisen perässä.

– Tai sitten edessänne lähtee sellaisia, joita saatte ohitettua. Koira syttyy siitä, kun se näkee, että ahaa, tuolla menee toinen koira. Se ajattelee, että nyt se otetaan kiinni. Ja kun se pääsee ohitta­maan, niin se vaistoaa, että ladulla on lisää ohitettavia.

Toisi­naan koiran seuran­halu voittaa kilpailuvietin.

– Joskus muodostuu kolmen valjakon porukka, jossa jokainen hiihtäjä kannustaa omaa koiraansa, että mene, mene nyt! Mutta joskus koirista on kauhean kiva juosta porukassa. Tilan­teet kisassa ovat erilaisia kuin yksinään treenatessa.

Koiran kilpai­lu­vietti on yksilöl­linen ominaisuus.

– Meillä on kolme belgian­pai­men­koiraa. Piki ja Zeli rakas­tavat tehdä tätä. Kolmas, Papu, on onnel­linen, jos se saa vain pötkö­tellä kotona. Se kokee, että se on sen homma. Sitä on yritetty treenata, mutta ei se siihen syty.

PARI AUTTAA TOINEN TOISTAAN

Koiran nautinto perustuu Ambrusinin mukaan siihen, että se tykkää liikkua kaverin kanssa, ja se on valmis antamaan kaikkensa.

– Alamäessä on hienoa katsoa, kun koira oikein venyttää ja lyö peliin kaiken, minkä saa itses­tään vauhtia irti.

Eniten koiran veto auttaa hiihtäjää tasaisella.

– Ylämäessä se ei jaksa vetää, jos hiihtäjä heittäytyy matkus­ta­jaksi. Nousussa on hiihtäjän itse pakko yrittää oikein tosis­saan, ettei väsytä koiraa kuole­man­kie­liin. Kun tasainen alkaa, ja jos koira on ihan hapoilla, ei se jaksa pitää vauhtia.

Alamäessä hiihtäjä joutuu jarruttelemaan.

– Laskiessa suksilla menee paljon lujempaa, mihin koira kykenee. Kun on oikein jyrkkä alamäki, on pakko jarruttaa koiraakin, kun se yrittää juosta kovempaa kuin se suosiolla pystyisi.

TAPPION JÄLKEEN KOIRA EI MURJOTA

Koira tykkää kannustuksesta.

– Mennään, mennään, mennään! Vetää, vetää, vetää! Hyvä, hyvä, hyvä! Niillä meidän koirat toimivat, Ambrusin mainitsee.

– Koira tykkää, jos joku on ladun varrella ja kannustaa. Se on ihan innois­saan, että ollaanpas me hyviä.

Monesti urhei­lijat tappion jälkeen murjot­tavat. Se ei koske kilpai­levaa koiraa, jolle liikunta itses­sään on ylin nautinto.

– Koirasta on hienoa, että se on päässyt juokse­maan. Koirat ovat ihmisen kilpai­lu­vietin välineitä. Niille on ihan sama ovatko ne ykkösiä vai viimeisiä, kunhan niillä on kivaa. Eivät ne raukat ymmärrä, onko mitali kaulassa vai ei. Liikun­nasta ne tykkäävät, ja ne ovat aina yhtä iloisina painamassa.

Suori­tuk­sesta koira tietää odottaa palkintoa.

– Meidän poika palkkautuu koirien purupa­tu­kalla tai pallolla. Kun se aloittaa, se tietää, että minä saan tästä jotain, oli se sitten pallo, patukka tai ruoka.

KATSOMOSSA SIKAJÄNNÄÄ

Kaikkein jännit­tä­vimmän kisahetken Ambrusin kertoo kokeneensa koira­val­jak­ko­hiihdon katsomossa.

– Mieheni Pasi hiihti Pikin kanssa sprinttiä, joka on puoli­toista kilometriä pitkä matka.

– Oli ääret­tömän jännää katsoa, kun näki melkein koko lenkin ja Piki oli ainut musta­tuk­kainen koira, helppo erottaa joukosta. Itse en voinut muuta kuin seisoa paikal­laan ja jännittää, että mene, mene, mene! Sikajännää!

– Siinä kävi niin inhot­ta­vasti, että toinen koira sai Pikin kiinni ylämäessä ja puri. Ensim­mäisen kerran se oli käynyt puremassa jo startissa.

Purija diskat­tiin.

– Onneksi Piki ei ole kauhean herkkä koira, joten sille ei jäänyt pahaa mieltä, eikä se kantanut kaunaa.

MONIPUOLISTA TREENIÄ

Ambrusin on harras­tanut koira­val­jak­ko­hiihtoa seitsemän vuotta. Perhee­seen synty­neet lapset Mette, 4, ja Iivo, 2, ovat merkin­neet kilpailu- ja treeni­taukoa, mutta satsaus ensi talveen on jo alkanut.

– Ensi vuonna kilpail­laan. Pikin kanssa on tänä vuonna hiihdetty paljon. Lapsetkin rupeavat olemaan siinä iässä, että he eivät tarvitse minua yhtä paljon kuin ennen.

Kohta ovat edessä kesätreenit.

– Kesällä pohja­kunto tehdään filla­rilla, hölkällä, uimalla tai rulla­luis­tellen. Voin ottaa koirat mukaan juokse­maan. Läski­pyörä, jossa on paksut renkaat, on maasto­har­joit­te­lussa hyvä peli.

Koira­val­jak­ko­hiihto on vuosien varrella muuttunut.

– Aikai­semmin tyypit vetivät perin­tei­sellä hiihto­tyy­lillä koiran perässä, mutta nykyisin kaikki menevät luiste­lu­hiih­dolla. Aikai­semmin oli paljon pulkka­luokkia: oli koira aisoissa, sen perässä painol­linen pulkka ja pulkasta lähti hiihtä­jälle naru. Laji oli ennen vaati­vampaa. Nykyään se on harrastajaystävällisempää.

MALLA AMBRUSIN

Koira­val­jak­ko­hiihto
Kilpailee Suomen Palve­lus­koi­ra­liiton (SPKL) alaisissa kilpailuissa
Seura Pieksä­mäen palveluskoirayhdistys
Pieksä­mäki
Metal­li­työn­te­kijä
Franke Finland Oy

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT JA VIDEO HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN