Murikka-opis­ton eläk­keelle siir­tyvä rehtori Aki Ojakan­gas: Koulu­tuk­sen tehtävä on vapaut­taa, yhdis­tää ja edistää

Aki Ojakan­kaan mukaan tarve ammat­ti­liit­to­jen järjes­tä­mälle koulu­tuk­selle ja sivis­tys­työlle ei ole kadon­nut mihin­kään. Päin­vas­toin toimin­nan on löydet­tävä paik­kansa nykyi­sessä toimintaympäristössä.

– Työelä­män muutos on pitkällä aika­vä­lillä ollut valtava. Se ei kuiten­kaan ole tapah­tu­nut itses­tään, vaan painos­tuk­sen tulok­sena ja siitä, että on tiedetty, mitä halu­taan ja siihen tarvi­taan koulu­tusta. Edelleen.

– Siksi olen tyyty­väi­nen, että Teol­li­suus­liitto päätti inves­toida Murik­kaan ja antaa sille tule­vai­suu­den korkea­ta­soi­sena työelä­män kansan­opis­tona. Asetelma on oikeas­taan saman­kal­tai­nen kuin 1970-luvun alussa, jolloin Metal­li­lii­tossa todet­tiin, että omalle väelle piti antaa koulu­tus­mah­dol­li­suus ja raken­taa sitä varten koulu. Tarve on edel­leen todel­li­nen. Kukaan muu ei tällaista koulu­tusta järjestä, Aki Ojakan­gas muistuttaa.

Murikka-opis­ton rehto­rina vuosina 1992–2017 toimi­nut Ojakan­gas arvioi, että Teol­li­suus­lii­ton perus­ta­mi­nen avasi uuden väylän miet­tiä ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen järjes­tä­mää koulu­tusta laajemminkin.

– Visioni on, että kolmen vuoden kulut­tua Kiljava-opisto fuusioi­tuu Murik­kaan. Liit­to­jen pitäisi nyt uskal­taa paneu­tua asiaan ja päät­tää koulu­tuk­sen tule­vista kehi­tys­lin­joista. Ratkai­suja on aina parasta tehdä ennen kuin on pakko.

VAPAUS YHDISTÄÄ JA EDISTÄÄ

Ammat­ti­liit­to­jen järjes­tä­män koulu­tuk­sen keskei­nen pitkän linjan haaste on löytää tasa­paino liitto-orga­ni­saa­tion aset­ta­mien ja koulu­tuk­seen osal­lis­tu­vien ihmis­ten tavoit­tei­den kesken. Ojakan­gas tuntee yhtä­lön molem­mat puolet.

– Tiivis­tän koko­nai­suu­den siten, että Murikka-opis­ton on luotava, yllä­pi­det­tävä ja kehi­tet­tävä sellaista oppi­mista ja sosi­aa­lista toimin­taa, jossa liik­keen tavoit­teet ja oppi­jan omat tavoit­teet voivat yhdis­tyä ammat­ti­tai­dolla johde­tuksi vaikut­ta­vaksi ja uskot­ta­vaksi oppi­mis­pro­ses­siksi, järjes­tö­si­don­nai­seksi sivis­tys­työksi. Sillä pärjätään.

Esimerk­kejä liik­keen perus­tel­luista kehit­tä­mi­sint­res­seistä ovat työyh­tei­sö­jen hyvin­voin­nin edis­tä­mi­nen, palkat ja palk­kaus­jär­jes­tel­mät, työpaik­ka­oi­keu­det, neuvot­te­lu­toi­minta, työtur­val­li­suus, laatu­jär­jes­tel­mät, työor­ga­ni­saa­tioi­den kehit­ty­mi­nen ja tuottavuus.

– Tavoit­teena on saada ihmi­set oppi­maan, syven­tä­mään taito­jaan ja viemään niitä työpai­koille jäsen­ten eduksi, jotta työelämä voisi kehit­tyä halua­maamme suun­taan. Toisaalta kun mieti­tään, miten liitto hyötyy yllä­pi­tä­mäs­tään koulu­tus­jär­jes­tel­mästä, on tärkeä havaita, että Murikka on opis­tona osal­lis­tu­nut ja pystyy tule­vai­suu­des­sa­kin anta­maan osaa­mis­pa­nok­sensa liiton suuriin muutoshankkeisiin.

Edel­lis­ten kanssa yhtä merkit­tä­väksi koulu­tuk­sen tavoit­teeksi Ojakan­gas nostaa opis­ke­li­joi­den oikeu­den oppia itsel­leen tärkeitä asioita ja mahdol­li­suu­den kasvaa ihmi­sinä ja itsenään.

– Liik­keelle ei pidä antaa ylival­taa koulu­tuk­sen järjes­tä­mi­sessä, vaan myös jäsen­ten sivis­tyk­sel­li­set tavoit­teet pitää ottaa huomioon. Silloin puhu­taan koulu­tuk­sen sosi­aa­lista pääomaa kasvat­ta­vasta ja elämi­sen vapautta tuke­vasta eli vapaut­ta­vasta tehtä­västä. Nämä lähtö­koh­dat huomioon ottava koulu­tuk­sen tasa­pai­noi­nen toteut­ta­mi­nen edel­lyt­tää opinah­jolle annet­ta­vaa peda­go­gista vapautta.

Ojakan­gas painot­taa Muri­kan merki­tystä yhdis­tä­vänä verkot­tu­mi­sen ympäristönä.

– Murikka järjes­tää noin 150 kurs­sia ja meillä käy noin 2 500 opis­ke­li­jaa vuodessa. Tämä on keskei­nen paikka, jossa eri sopi­musa­lo­jen jäse­net voivat tavata ja tutus­tua toisiinsa, vaih­taa koke­muk­sia ja ajatuk­sia ja oppia toisil­taan. Kun tule­vai­suutta ajatel­laan, voidaan opis­ke­li­ja­mää­rää kasvat­taa ja vieläpä aika nopealla aikataululla.

OPINTIELLÄ ETEENPÄIN

Ojakan­gas piti jäähy­väis­luen­tonsa Muri­kan audi­to­riossa 11. huhti­kuuta. Jäähy­väis­luen­not ovat yksi Ojakan­kaan Muri­kassa käyn­nis­tä­mistä toimin­ta­mal­leista. Sana ”jäähy­väi­set” tosin kuvaa harvi­nai­sen huonosti Ojakan­kaan luen­non sisäl­töä. Fokus aset­tui tule­vai­suu­teen ja tähän aikaan niin, että histo­rian, koulu­tuk­sen ja järjes­tö­työn syväl­li­nen tunte­mus jäsen­si­vät ja elävöit­ti­vät esitel­mää erinomaisesti.

Mihin Teol­li­suus­lii­ton johdon neuvo­nan­ta­jana vappuun asti toimiva ja sitten eläk­keelle siir­tyvä Ojakan­gas suun­taa tule­vai­suu­dessa? Ensim­mäi­nen vihje nähtiin heti luen­toa seuran­nei­den kiitos­pu­hei­den aikana. Tampe­reen yliopisto toivotti kasva­tus­tie­tei­den tohto­rio­pis­ke­li­jansa terve­tul­leeksi saat­ta­maan jo aloit­ta­mansa tutki­mus­työ valmiiksi. Osaa­mi­selle ja asian­tun­te­muk­selle on kuulemma kysyntää.

Toinen viite­piste lienee se, mitä Ojakan­gas itse totesi esitel­mänsä aikana.

– En minä näistä järjes­töistä ole ikinä eroon päässyt.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT JYRKI LUUKKONEN