TEOLLISUUSLIITTO RY. Tekijä-lehti. Työsuojeluvaltuutettu Ari Moilanen, Merivaara.

OIVALTAJA: Ari Moilanen: ”Murikassa ihminen tuntee olevansa ihminen”

”Olen ollut tyytyväinen, että tuli käytyä Murikassa, sanoo Ari Moilanen. Moilanen päätti lähteä hankkimaan lisätietoa Murikka-opistoon, kun hänet valittiin Merivaara Oy:n 1. varatyösuojeluvaltuutetuksi.

– Pääluottamusmies tuli kysymään, ryhtyisinkö siihen hommaan.

Varsinainen työsuojeluvaltuutettu ja pääluottamusmies kertoivat Moilaselle, että viikon mittaisella kurssilla työsuojelun perusasiat tarttuisivat tehokkaasti päähän. Vapautus työstä oli helppo sopia työnantajan kanssa.

Aiemmin Moilanen ei ollut Murikassa käynyt. Paikka Tampereen Näsijärven rannalla teki vaikutuksen.

– Vaikka oli remontti päällä, oli silti hienoa. Ja sillä viikolla, kun minä olin siellä, sattui juuri olemaan 40-vuotisjuhlat. Päästiin sitten niihinkin osallistumaan.

Kurssin oli sisältönsä puolesta juuri sopivan vapaamuotoista opiskelua.

– Eihän siellä aikamies jaksaisi olla, jos se olisi liian totista. Asiallista asiaa, mutta rennolla otteella.

Työsuojelusta mieleen jäi muun muassa se, miten tärkeä ergonomialle on käsien oikea työskentelyasento.

– Jos kädet ovat koko ajan väärässä kulmassa, siitä voi yllättävän äkkiä tulla pysyviä vaurioita. Ja toinen mielenkiintoinen tieto oli, että tärinä on yksi tavallisimpia ammattitauteja. Itsekin olen aiemmin ollut trukkikuskina kolme vuotta, siinä trukissa oli kyllä tärinänvaimennus käytössä, Moilanen muistelee.

Sen verran kiinnostavaa asiaa Murikassa käsiteltiin, että Moilanen onkin lähdössä työsuojelun jatkokurssille Hakaniemeen.

– Mielenkiinnolla odotan lisätietoja. Tieto on aina hyvästä.

Peruskurssin oppeja hän ei toistaiseksi ole töissä juuri joutunut soveltamaan, sillä Merivaara Oy on hoitanut työsuojeluasiat lähtökohtaisesti hyvin.

– Meillä on nyt menty melkein vuosi ilman tapaturmia. Jos mahdollisia työsuojeluongelmia ajattelee, niin niitä voisivat olla esimerkiksi pitkäaikainen altistuminen liimoille.

Sairaalakalusteita valmistava lahtelaisyritys tekee tuotteita vientiin ympäri maailmaa – haastattelua tehtäessä Moilanen on juuri tarkistamassa Meksikoon lähtevän, sappi-munuaiskaarella varustetun leikkauspöydän säätöjä.

Kaikkien Teollisuusliiton jäsenten kannattaa hänen mielestään hyödyntää jäsenetunsa ja käydä tutustumassa omaan opistoonsa.

– Suosittelen kyllä kaikille, että käyvät kursseilla. Murikassa ihminen tuntee olevansa ihminen. Se on hengähdystauko arkeen. Ruokakin on hyvää, ja saunatiloja ei voi kehua tarpeeksi.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVA JUHA TANHUA

 

TYÖSUOJELUN PERUSKURSSI

ARI MOILANEN

Merivaara Oy
kokooja
1. varatyösuojeluvaltuutettu
Lahden metallityöväen ammattiosasto 23

 

Lue lisää Teollisuusliiton koulutustoiminnasta ja hae kurssille