KÄYTÄNTÖ: Onkilahden Metallilla paikallinen sopiminen on arkinen juttu

”Viimeksi sovittiin korona-asioista tuossa käytävällä aamulla 5 yli 7”, kertoo Onkilahden Metallin pääluottamusmies Riku Penttilä. Tuotantopäällikkö Henry Penttilä korostaa, että paikallinen sopiminen on helppoa, kun työehtosopimus antaa lujan pohjan.

KUVA YLLÄ: Kun pääluottamusmies Riku Penttilä ja tuotantopäällikkö Henry Penttilä ovat paikalla, on luotu edellytykset paikalliselle sopimiselle.

5.12.2020

ONKILAHDEN METALLI OY

PERUSTETTU 1984
KOTIPAIKKA Mustasaari
TUOTANTO Nesteiden siirtoon ja varastointiin liittyvät yksiköt energiateollisuudelle
HENKILÖSTÖ Noin 30, joista tuotannon työntekijöitä 24
LIIKEVAIHTO Noin 3 milj. euroa

Vaasan kupeessa Mustasaaressa toimiva konepaja tekee pääasiallisesti alihankkijana töitä Wärtsilälle ja Danfossille eli energiateollisuudelle.

– Kun uusi työntekijä tulee meille, kuluu ainakin puoli vuotta tai vuosi, ennen kuin hän pystyy toimimaan itsenäisesti, tuotantopäällikkö Henry Penttilä kuvaa pajan töiden vaativuutta.

Työntekijöiden ja työnantajien välinen kommunikaatio ja sopiminen on sitäkin mutkattomampaa, arjessa hoituvaa. Vakaa perusta pitää kuitenkin olla.

– Meillä työnantaja kehottaa kaikkia työntekijöitä liittymään liittoon, tuotantopäällikkö Penttilä alleviivaa.

– Kun on työehtosopimus pohjalla, joka on yhdessä neuvoteltu ja johon kumpikin osapuoli on sitoutunut, sopiminen on helppoa. Ja jos kaikki työnantajat pitävät kiinni tessistä, yritysten välinen tarjouskilpailu on reilua. Jos ei yritys noudata työehtosopimusta, silloinhan se lähtee pimeille markkinoille, ja työntekijää poljetaan.

Pääluottamusmiehen on helppo olla samaa mieltä toisen pohjalaasen, kaukaisen sukulaisensa Henry Penttilän kanssa.

– Lähtee sopimisesta pohja alta pois, jos työehtosopimuksia ryhdytään purkamaan, pääluottamusmies Riku Penttilä tiivistää.

”Jos hallin puolella jollakulla on kehitysidea, vapaasti voi käydä juttelemassa jonkun johtajan kanssa”, pääluottamusmies Riku Penttilä kuvailee.

PÄIVITTÄIN JUTUSTELLAAN KÄYTÄVÄLLÄ

Törmätään aamusella hallin käytävällä, jutellaan ja sovitaan asiat siltä seisomalta. Näin se tavanomaisesti tässä firmassa menee. Tyyppiesimerkki on Tekijän vierailupäivä.

– Niin, mistäs me tänä aamuna oikein puhuttiin tuossa käytävällä kello 5 yli 7? Korona-asioistahan me sovittiin. Ei kokoonnuta porukalla mihinkään, pysytellään vähän erillään.

Riku Penttilä toteaa, että sovituista asioista hän pystyy sitten kertomaan yksinkertaisesti työn lomassa muille työntekijöille.

Asioitten sujumisen takeena lienee se, että Henry Penttilä kertoo olleensa 30 vuotta eri työnantajilla töissä, siis työntekijän asemassa. Hän ehti olla myös Onkilahden Metallin pääluottamusmiehenä ennen kuin vuonna 2012 siirtyi yhdeksi konepajan omistajaksi.

Meidän työntekijöiden ja työnantajan ajatusmaailmat ovat aika samat.

– Meitä oli minä ja kolme muuta vanhaa työntekijää, jotka ostimme firman vanhan omistajan kuoltua. Koska me olemme kaikki työntekijöistä nousseita, tunnemme kyllä molemman puolen ajatusmaailman. Ja piilopaikat, Henry Penttilä toteaa ja kertoo värikkäästi omasta nuoruuden kokemuksestaan. Hän jäi – melkein – kiinni tupluureista, kun hän heräsi ja havaitsi toimitusjohtajan kävelevän kätköpaikkana toimineen koneen toiselta puolelta ohi.

– Meidän työntekijöiden ja työnantajan ajatusmaailmat ovat aika samat, Riku Penttilä komppaa tuotantopäällikköä.

– Harvassa työpaikassa työntekijät voivat niin viisastelevaisesti puhua kuin minulle puhutaan. Mutta myös minä puhun vapaamuotoisesti, sivistyssanoja ei käytetä. Huumorilla mennään, Henry Penttilä vielä täsmentää konepajan ilmapiiriä.

– Enkä siitä ole tykännyt koskaan, että joku kitajaa ja kitajaa, mutta sitten kun on vapaa sana, sitten ollaan ihan hiljaa. Tyytyväinen työntekijä on kehityksen vihollinen.

VAIKEAT ASIAT KÄSITELLÄÄN PÖYDÄN ÄÄRESSÄ

Kumpikin Penttilä on täsmälleen samaa mieltä siitä, mitkä ovat ne useimmin puidut asiat.

– Tauot. Ja niiden venyminen.

– Ja kännykän käyttö, joutuu Henry Penttilä lisäämään.

– Ymmärrän sen, että joutuu soittamaan jonkin pakollisen puhelun. Mutta sitä en ymmärrä, että täytyy seurata uutisia puolen tunnin välein ja sitten kommentoidakin niistä.

Kännykän seuraaminen voi täyttää jo riippuvuuden määritelmät. Henry Penttilä kertoo, että hän on ottanut johtamistyylikseen sen, että vakavat keskustelut käydään työntekijän kanssa kahden kesken. Kännykän käytöstäkin huomautukset annetaan kahden kesken, ei julkisesti.

Vain yhden kerran on jouduttu virallisesti istumaan pyöreän pöydän ympärille ongelmatilannetta ratkomaan ja paperit tekemään. Paikalla oli kaksi työntekijää, pääluottamusmies, tuotantopäällikkö ja ulkopuolisena tukena vielä liiton aluetoimitsija.

– Kaikki tehtiin mitä tehtävissä oli, kun nämä kaksi henkilöä eivät tulleet toimeen keskenään. Heille annettiin omaa tilaa tehdä töitä, kaukana toisistaan. Tilanne näytti rauhoittuvan, mutta sitten toinen heistä teki sen henkilökohtaisen ratkaisun, että irtisanoutui, Riku Penttilä kertoo.

”Meillä työnantaja kehottaa kaikkia työntekijöitä liittymään liittoon”, tuotantopäällikkö Henry Penttilä kertoo.

Taulukoiden alimpia palkkoja ei miesten mukaan firmassa tunneta. Riku Penttilä kuvaa, että yleiskorotukset on jaettu ”aika tasapuolisesti”.

– Itse neuvottelemalla voi sitten saada lisää, Riku Penttilä toteaa.

– Juu, suht koht tasaista on, mutta pärstäkertoimen mukaan mennään, virnuilee Henry Penttilä eikä taida tarkoittaa muuta kuin ammattitaitoa ja kokemusta.

KEHITYSIDEAT HUOMIOIDAAN JOS VOIDAAN

– Jos hallin puolella jollakulla on kehitysidea, hyvin vapaasti voi käydä siitä juttelemassa jonkun johtajan kanssa, Riku Penttilä vakuuttaa.

Pelivaraa ei tosin paljoa ole. Tämä konepaja on muiden suuryhtiöiden alihankintafirmojen tavoin jatkuvan tarkkailun ja auditoinnin alla. Ihan aina ei määräyksiä ymmärretä. Esimerkkinä Henry Penttilä kertoo autonvanteista, jotka käskettiin poistaa hallista. Tarinan kerrontatyyliä voisi kaiketi kuvailla nauravaksi irvailuksi.

– Kai ne luuli, että me voitaisiin vahingossa hitsata vanne komponentiksi johonkin lohkoon…

Korona ei ole firmaa sinänsä kurittanut. Päinvastoin. Intiassa kerrotaan tehtaiden toimivan nyt 40 prosentin teholla, ja töitä on palannut paljon Vaasan seudun eri yrityksiin.

Kovin on tessin mukahan täällä menty.

Puhe kiertyy vielä kerran työehtosopimuksiin. Jos niitä ei olisi, Henry Penttilän ennuste on tämä.

– Sillä tullahan polkemahan työntekijöiden oikeudet. Porukka on puoli seitsemältä tuossa pihalla ja sitten työnantaja päättää, kuka pääsee tänään töihin.

Riku Penttilällekään ei sopimukseton yhteiskunta, ”Ameriikan malli”, millään kelpaa. Nykyjärjestys käytäväkeskusteluineen on hyvä.

– Kovin on tessin mukahan täällä menty.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JOHANNES TERVO

Perhanan palaveri

Työpaikoilla kuulee usein noiduttavan, kuinka aika kuluu kokouksissa istumiseen, vaikka oikeitakin töitä olisi tehtävänä. Siksi tilanne palavereissa saattaa sitten olla sen näköinen, että samalla kun osa osallistujista paneutuu esillä olevien asioiden käsittelemiseen, yrittää osa tehdä muita töitä, osa keskittyy odottamaan istunnon päättymistä ja osa uppoutuu kännykkänsä näpelöimiseen.

Usein näyttää olevan myös niin, että ihmisillä on palavereissa aika vakiintuneet roolit riippumatta siitä, mitä asioita niissä käsitellään. Jo edellä kuvattujen hahmojen lisäksi kokousten tyypilliseen henkilögalleriaan kuuluvat myös hauskuuttajat, jaarittelijat, jurnuttajat, asioiden vierestä puhujat, johtopäätöksiin poukkoilijat ja hiljaiset.

Jos edellä kuvatut toimintaa vinoon ohjaavat tavat tai roolit saavat palavereissa sijaa, tulee niistä yhteisesti hukkaan heitettyä aikaa. Sen ehkäisemiseksi kannattaa työpaikoilla aika ajoin toteuttaa palaveri-inventaario. Toisin sanoen ottaa kalenterivuoden aikana toteutettavat kaikki kokoukset yhdellä kerralla tarkasteltavaksi. Ensimmäinen yllätys silloin todennäköisesti on listan lähes juhlalliseksi muodostuva pituus.

”Palavereilla pitää olla valmisteltu sisältö. Se on palaverin vetäjän erityinen tehtävä.”

Siinä on jo hedelmällinen lähtökohta käydä paketti kokonaisuudessaan läpi ja miettiä, mikä on kunkin palaverin tarkoitus ja tehtävä. Mitä niillä pitäisi saada aikaiseksi ja miten ne ovat käytännössä toimineet? Pariin yksinkertaiseen kysymykseen vastaaminen riittää jo arviointipohjaksi sille, ovatko kaikki palaverit tarpeellisia, pidetäänkö niitä liian usein tai harvoin, puuttuuko kokonaisuudesta jotain, pitäisikö esimerkiksi muistioita kehittää vai voidaanko jatkaa entisellä mallilla.

Harkitun käytännön rakentaminen vie tilaa pois turhan kokoustamisen kritiikiltä. Pelkkä muoto ei kuitenkaan yksin riitä, vaan palavereilla pitää olla myös valmisteltu sisältö. Se on palaverin vetäjän erityinen tehtävä. Jos hän kuitenkin ilmestyy paikalle muistelemaan, mitähän me viimeksi päätimme, aloittaa tilaisuuden valittelemalla, kun ei ole ehtinyt valmistella asioita, tai turvautuu improvisointiin, on peli jo pitkälti menetetty. Turhautuminen alkaa nostaa päätään. Reitti kohti rönsyilyä on pohjustettu. Tilanteen hallinnassa pitäminen on vetäjän tehtävä, mutta keskustelua on vaikea ohjata takaisin asiaan, jos sitä ei ole.

Kokouskäytäntöjen säännöllistä tarkastelua ja tuunaamista voi perustella myös sillä, että se on keino ohjata ja koordinoida kommunikaatiota organisaation eri osastojen tai yksiköiden välillä. Kysymys on rajapinnoista, joissa toimintaa vaikeuttavat tietokatkokset usein tapahtuvat. Näiden rajapintojen seurannalle on olemassa jatkuva tarve riippumatta siitä, muuttuvatko organisaatiot nopeasti vai toteutuuko kehitys hitaammalla rytmillä.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja