”Yritystoiminta ei ole harrastustoimintaa. Yhtiöiden tarkoituksena lain mukaan on tuottaa voittoa osakkeenomistajille”, liiton sopimus- ja talousasiantuntija Jukka Saviluoto totesi.

Ymmärrys yritystaloudesta antaa eväitä neuvotteluihin

12.10.2023

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

”Ihmettelin yritystaloutta koulutuksen aiheena, mutta tämähän luo hyvää pohjaa neuvotteluihin”, Vesa Vihervirta arvioi Teollisuus 57:n järjestämän koulutuspäivän päätteeksi.

Teollisuus 57:n eli Salon Teollisuustyöntekijöiden ammattiosaston tämän vuoden toimintaan sisältyy seitsenosainen ay-koulu jäsenille. Perjantaina 15. syyskuuta 22 opinjanoista ihmistä 13 työpaikasta kokoontui yritystalouden aihepiirin ääreen.

Perusasiat käytiin neljässä tunnissa liiton sopimus- ja talousasiantuntija Jukka Saviluodon johdatuksella läpi. Metalelektron pääluottamusmies ja CNC-koneistaja Vesa Vihervirta, Orionin Salon tehtaan pääluottamusmies ja välinehuoltaja Heli Niemi sekä Antti-Teollisuuden työsuojeluvaltuutettu ja särmääjä Jesse Nieminen arvioivat koulutuksen tulleen tarpeeseen.

– Aikaisemmat koulutukset, joihin olen osallistunut, ovat käsitelleet edunvalvontaa ja luottamustehtävien hoitamista. Niinpä aluksi ihmettelin, miksi me yritystaloutta pänttäämme, mutta tarpeeseen se tuli. Tämä luo pohjaa neuvotteluille ja edunvalvonnalle, Vihervirta sanoo.

– Yritystalous on minulle uusi aine. Se osoittautui aiheelliseksi. Kun oppii tunnistamaan asioita, saa pelisilmän tähän touhuun, Nieminen toteaa.

– Luottamusmieskurssilla käytimme puoli päivää yritystalouden käsittelyyn ja nyt tuli toinen tietopaketti samasta aiheesta. On hyvä, että oppii ymmärtämään tätä hepreaa ja tietää, mitkä luvut yritysten talousraporteissa ovat tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä, Niemi tiivistää.

Heli Niemi, Jesse Nieminen ja Vesa Vihervirta arvostavat ammattiosaston järjestämää koulutusta. Oppisisällöt ja verkottuminen toteutuvat lähellä kotia ja työpaikkaa.

FIRMAT VERTAILUUN

Tiivistys kurssin annista on, että yritystoiminta ei ole harrastustoimintaa. Yhtiöiden pitää lain mukaan tuottaa voittoa. Keskeiset näkökulmat yritysten arviointiin puolestaan ovat: 1) toiminnan laajuus ja kasvu, 2) kannattavuus, 3) vakavaraisuus, 4) maksuvalmius ja 5) tuottavuus.

Kun olen aikaisemmin kysellyt johdolta näistä asioista, vastaukset eivät välttämättä ole olleet kovin tarkkoja.

Näistä yritystoiminnan osa-alueista kurssilaiset saivat aimo annoksen tietoa ja katsauksen oman työpaikan talousluvuista niin, että niitä voitiin yhdessä puntaroida.

– Se yllätti myönteisesti, että kurssilta sai oman työpaikan tarkat taloustiedot pitkältä ajalta aina tuoreimpiin lukemiin asti. Tulen jossain vaiheessa perehtymään niihin tarkemmin, Nieminen toteaa.

– Olen seurannut Orionin talouslukuja. Koulutus auttoi ymmärtämään niitä paremmin. On tärkeää, että pystyy esittämään kysymyksiä yritysjohdolle ja vastaamaan kysymyksiin oikeilla sanoilla, jotka antavat ymmärtää, että itse ymmärtää, mistä puhuu, Niemi sanoo.

– Sain uutta tietoa firman tilanteesta, ja välineitä talouden tarkastelemiseen. Siitä on hyötyä. Kun olen aikaisemmin kysellyt johdolta näistä asioista, vastaukset eivät välttämättä ole olleet kovin tarkkoja, Vihervirta kertoo.

OSASTOLLA TÄRKEÄ ROOLI KOULUTTAMISESSA

Teollisuus 57:n ay-koulun kurssijaksot ovat 1) Minä liitossa, 2) Me olemme liitto – järjestäytymisen salat, 3) Miten pärjään – vertaistukea ja vinkkejä, 4) Edunvalvonta käytännössä, 5) Yritystalous, 6) Neuvottelut ja viestintä ja 7) Liiton kansainvälinen toiminta. Koulu huipentuu Berliiniin matkaan, jossa vierailukohteet ovat IG-Metal ja BMW:n autotehdas. Viimeinen koulutuspäivä on 22. marraskuuta. Saksan matka tehdään pian sen jälkeen.

Kolmikko pitää ammattiosaston järjestämää koulutusta tärkeänä.

– Arvostan sitä, että osasto järjestää koulutusta jäsenille ja tarjoaa tukea luottamustehtävien hoitamiseen, Vihervirta sanoo.

– Myös vertaistuki on tärkeää. Se toteutuu parhaiten, kun olemme samaan aikaan samassa paikassa pohtimassa yhteisiä asioita, Nieminen toteaa.

– Olin mukana suunnittelemassa tätä koulutuspakettia. Ajatuksena oli, että kokonaisuus kiinnostaisi ja palvelisi konkareita ja keltanokkia, Niemi kertoo.

JA SITTEN KERTAAMAAN

Aika on osoittautunut Salon ay-koulussa rajalliseksi. Se ei ole mitenkään harvinaista.

– Pintaraapaisuja olemme ehtineet eri aiheista tehdä, mutta niistä kaikista on saanut kuitenkin kokonaiskuvan. Tietoja voi myöhemmin syventää ja päivittää, Vihervirta kommentoi.

Samaa mieltä ovat Niemi ja Nieminen.

– Paljon tulee tietoa yhdellä kerralla. Kerrata pitää, ja jatkaa asioiden seuraamista, että pysyy itse kartalla ja oppi säilyy tuoreena mielessä, he tiivistävät.

 

Ay-koulu pähkinänkuoressa

Ammattiosasto voi järjestää ay-koulun joko itse tai yhdessä muiden lähellä sijaitsevien ammattiosastojen kanssa. Ay-koulu on useamman eriaiheisen kurssin kokonaisuus.

Liitto tukee ay-koulujen toteuttamista peruskurssituella. Ay-kouluun voi suunnitella päätöstilaisuuden. Jos siihen liittyy koulutusta, myös sitä voidaan tukea taloudellisesti.

Ohjeet ay-koulusta ja kurssitukihakemuksesta löytyvät liiton verkkosivuilta hakusanalla “ay-koulu”.